lauantai 4. toukokuuta 2019

Tosi jännitystä… jatkuu!


Varsinkin varttuneempi väki muistaa  Kalle Kustaa Korkin ja prinssi Pekka Lipposen seikkailut. Se oli sellaista aikaa kun ”Raadiota” ei vielä ollut joka huushollissa. Markus-setäkin taisi olla voimissaan. Kaikkialla ei ollut sähkövaloja. Lukuhetket iltaisin vietettiin öljylampun ja petromaxin valossa. Vaihtoehtona oli ns. karbiinilamppu, joka soveltui myös polkupyörän valaisimeksi. Kalle Kustaa Korkin seikkailuja esitettiin radiossa puolilta päivin aina viiden minuutin ajan.

Kansa kuunteli milteipä vaarista vauvaan. Jännää oli ja innolla varrottiin seuraavaa päivää. Kun kuunnelmajakso päättyi aina Jalmari Rinteen
 persoonallisella äänellään luomaan JATKUU HUOMENNA ilmoitukseen!

Otsikko Tosi jännitystä… jatkuu! johtuu siitä, että nyt aion kertoa tositarinan murtovarkaasta, joka jäi kiinni ns. rysän päältä. Se ensimmäinen osa ”Tosi jännitystä” postattiin jo ennen pääsiäistä – nyt sille tarinalle saadaan jatkoa. Tällä ”jatkuu huomenna”-sanonnalla on ollut muitakin merkityksiä, mutta tämä nyt kertomukseen liittyvä kaveri oli varkaissa ja tuli kiinni otetuksi. Sellainenhan jatkuu… Sitä tosin en tiedä minkälaisen kakun sai, mutta ilmeisesti kuitenkin leipä oli turvattu vähäksi aikaa.
Noin viittä vuotta myöhemmin edellisestä tapahtumasta kävi seuraavanlainen tapahtuma.  Tänä aikana olin opiskellut uuden ammatin itselleni. Olin käynyt nelivuotisen Konepajakoulun joka alkoi 1950. Koulutus keskittyi kohdallani valimolinjaa. Siinä työskenneltiin valumuottien aikaansaamiseksi. Ammattinimike oli käsin kaavaaja. Ihan mukavaa tekemistä, mutta olosuhteet eivät olleet mitään kovin mukavia. Valukaasut aiheuttivat minulle mm. päänsärkyä. Myös valimotyöt muuttuivat koneelliseen suuntaan. Siinä kone saneli työvauhdin ja selkä joutui koville. Lisäksi olin päässyt puotipuksun vaihtelevan työn makuun. Myymälänhoitajan työ kiinnosti. Tiesimme, että pariskunnat kaupan alalla saivat myymälöitä hoitaakseen.


Ensimmäinen myymälämme oli Ristinummella, muutaman kivenheiton päässä Ainolasta. Sieltä Ainolasta muistuu mieleeni nuohoojamestarin juttu, kun hän meni nuohoamaan Ainolan savuhormit. Sibeliuksella oli tapana tutustua henkilöihin, jotka tekivät heillä jotakin työtä. Nuohooja kutsuttiin säveltäjämestarin luokse.  Sibelius oli sanonut, että ”antaisin oikein käsipäivää, mutta taitaa olla käsi vähän musta”.  Nuohooja: ”Niin on mullakin ja lykkäsi kätensä Sibeliukselle”. Näin mestarit kohtasivat toisensa ja käsipäivät tuli annettua!

Tapahtumapäivä tälle jatko-osalle oli hyvinkin tuulinen. Korjasin pyykit narulta silitettäväksi tai paremminkin kaulittavaksi. Vaimoni oli lakanapyykillä naapurin saunalla. Pulsaattorikone oli tehnyt tehtävänsä ja pyykit saivat kuivua takapihalle levitetyn pyykkinarun päällä. Oli sunnuntaipäivä ja samalla pyykkipäivä. Kiinteistössä ei ollut muita mukavuuksia kuin vesi tuli ja viemäri vei. Lapsen peppu pestiin vannassa keittiön tiloissa.

Pyykit korjattuani toin ne sisälle. Pyykkinarun jätin paikoilleen. Se oli vedetty varastorakennuksen nurkalta kaupan nurkalle. Pitkä riuku varmisti, etteivät pyykit viiltäneet maata.

Kauppa sijaitsi aivan rautatien tuntumassa. Alue oli öiseen aikaan hyvin valaistu. Höyryjunan puksutukset kuuluivat selkeästi sisälle, varsinkin kun juna lähti asemalta. Ristinummi ei ollut pelkkä pysäkki. Asemarakennus, lipunmyynti ja junan lähettäminen kuului asiaan. Myös ruohikkopalot olivat kesäisin miltei jokaviikkoisia.

Keravan nuorisovankilasta ilmaantuivat siviiliasuiset miehet valvomaan silloin tällöin ympäristön tilannetta. Kun näki oudon miehen odottavan jotakin, niin melko varmasti nuorisovankilasta oli joku karannut. Valvonnalla saatettiin saada karkuri kiinni. Tämän tiedon kertoi asiakkaamme, joka oli ko. laitoksessa vartijana.

Tapanamme oli mennä nukkumaan iltauutisten jälkeen. Hyvin nukutti, junat kulki aikataulujen mukaan. Yhtään junaa en ”lähettänyt” matkaan. Toisin sanoen niiden tulot ja lähdöt eivät vieneet yöuniamme. Yhden jälkeen havahduin, kun vaimoni herätteli minua. Ensimmäinen tajuaman ääniefekti oli tuuli ja naps, naps, naps,-tuuli heilutti paikoilleen jättämääni pyykkinarun irrallaan oleva pätkä. Tämä pätkä kuului naputtavan vasten rakennuksen nurkkaa.

”Siellä on varkaita”, kuiskasi vaimoni Helli!  ”Eikä ole, pyykkinarun pätkä hakkaa seinää”.  ”Kyllä on, kuulin selvän murtautumisen äänen. Ne menevät varaston ikkunasta sisään”.

Hiljaa jäin kuuntelemaan, josko minäkin kuulisin jotain. No nyt kuului aivan selvästi, ikkunaa yritettiin saada pois paikoiltaan. Siinä vaiheessa hiivin soittamaan poliisille. Varoin ettei lattia päästänyt narahduksia. Pohdin siinä mikä oli poliisin puhelinnumero. Katalogi eli puhelinluettelo oli ullakon puolella. Samalla kun hain luetteloa otin kaksipiippuisen varastosta. Se oli osina omassa pussissaan, samoin panosvyö. Näillä eväin hiivin ikkunan eteen. En sytyttänyt valoja vaan poliisin numeron etsin katuvalaistuksen turvin.

Onnistuin saamaan heti Järvenpään poliisilaitokselle. Sieltä vastattiin, ettei yhtään partiota ollut paikalla, ne ovat hälytysajossa. Voi hitsiläinen mikä tuuri!

Samassa valaistuksessa aloin koota kättä pidempää turvakseni. ”Et kyllä mene yksinään alas” - ”Kyllä sinne on pakko mennä, poliisit ovat jahtaamassa jotakin muuta tapausta. Ei tiedä koska ne tulevat”.  Jos lähdet alas, niin alan kopistamaan ja varkaat lähtevät pois”.  Siinä kun neuvottelimme näin ratasuoralla auton valot.  Sanoin poliisien olevan tulossa radanvarsi tietä. Samalla minäkin läksin hiipimään rappuja alas. Panoksia en aikonut ladata aseeseen. enkä niitä laittanutkaan piippuun. Pari paukkua pitelin nyrkissäni varmuuden vuoksi.

Samalla kun olin ulkona, päätien suunasta tuli jo toinen poliisi auto. Poliisi varmisti parilla nurkalla karkuun lähtöyritykset. Avasin kaupan sivuoven. Poliisi varmisti kellariin menevän rapun.

Murtomies löytyi lihatukin taakse kyyristyneenä. Sain heti sen tuntuman, että kaveri oli etsimässä elantoaan. Näytti olemukseltaan ns..laitapulen kulkijalta -ressukka.

Paikallislehden numerossa oli suurella otsikolla:           MYYMÄLÄNHOITAJAN NEUVOKKAAN TOIMINNAN          ANSIOSTA SAATIIN MURTOVARAS KIINNI.

Uutisen luettuani, mietin, kuka oli kirjoituksen laatinut. Joku lehdestä, mutta aivan selvästi uutinen oli tarkoitettu alan miehille: Sinne ei kannata mennä jos ei halua jäädä kiinni.

Hellille ja minulle yön tapahtumat vei yöunet tyystin. Kolmivuotias poikamme onneksi nukkui rauhallisesti koko yön. Ihmiset luulevat, että vakuutukset korvaavat aineelliset vahingot. Harva kuitenkaan ottaa murtovakuutuksen sen kalleuden johdosta. Kaiken kaikkiaan olen saanut harmitella murtovarkaan tekosia muutaman kerran. On katkaistu puhelinjohdot ennen murtoa. Sisään on tultu läpi ovilasin, verinen tossunjälki jäi kaupan lattialla. On ruuvattu kapea ikkunalasi paikoltaan pois. Poliisi sai tekijät kiinni. Myrsky-yönä lukollinen tupakkavarasto tyhjennetty, KENT-tupakat eivät kelvanneet. Tuuriakin on ollut. Murtovaras ilmeisesti oli kaupan puolelle menossa. Väärä ovi johti hänet tyhjillään olleeseen pankin tiloihin. Eräs kundi näytteli kylällä uskoon tullutta. Kuitenkin hän alaikäisten avustamana teki murron. Onneksi poliisit epäilivät kundia heti. Löysivät tupakkakätkön.

Poliisin mukaan hänellä oli lusittavana tuomio, jota hän oli menemässä kärsimään.                                         Niilo










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti