Rollaattori, verraton apuväline!

Eräs tunnettu sananikkari on muotoilut laulunsa suunnilleen seuraavasti: ”Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei sillä pelaa mikään…”!  Tämä sopii kyllä mainiosti ikääntyville ihmisille. Jopa sukupuolta erottelemattakin. Ikääntyminen tahtoo tuoda tullessaan monenlaisia vikoja ja vaivoja, jotka vaativat käyttämään erilaisia apuvälineitä. Tosin niiden käyttäjiä löytyy kaikista ikäluokista – mutta lisääntyminen kiihtyy, erityisesti miehillä, vaariutumista kohti. 

 
Sain itse rollaattorin (= 4-pyöräinen kävelyteline) jokunen vuosi sitten. Syynä on alaraajojen kulumat, polvet ja lonkat lähinnä. Selkävaivat ovat seuranneet yli miesmuistin. 1970-luvun alkupuolella sain ristiselkääni vaivan, joka harjoittelulla parani likimain käyttökuntoiseksi. Suosittelen ns. lääkintävoimistelua (joka löytynee nykyään fysioterapian nimikkeen alta). Tämä auttoi elämään, mutta siitä huolimatta ei päivääkään, etteikö koskisi ristiselkään. Hiihto, pyöräily, suunnistus on ollut lääkettä jumpan lisäksi. Suunnistuksen ja hiihdon harrastuksen veivät pois lisääntyneet vaivat polvissa ja lonkissa. Pyöräily jäi vielä ohjelmaan, kunnes senkin joutui lopettamaan. Kepistä tuli “paras ystävä ja tuki”. Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa sairauskertomusta, vaan tähdentää liikunnan tärkeyttä kokonaiskunnon ylläpitämisen vuoksi, ikääntyessäkin. Ja nimenomaan siinä!

Jonkun vuoden olen sinnitellyt rollaattorin kera. 

Tämä apuväline on hyvä laite sinänsä, mutta senkin kanssa pitää olla tarkka ja varovainen. 

Olin polvileikkauksen jälkeen kuntoutuksessa. Jonotin huoneeni avainta ja silloin siinä seisoskelu ei oikein maittanut. Mutta minullahan oli oma, mukana kulkeva penkki mihin istua - jarrut päälle ja tuumasta toimeen. Yhtäkkiä huomasin makaavani selälläni reseptsuunin lattialla. Kroppaani kivisti ja viilsi ja muutenkin oli tukala olo. 

Olin ihmeissäni, että miksi nyt näin oli käynyt. Olin vakuuttunut jarruista, ne oli ollut päällä.  Myöhemmin jarrujen “pettäminen” selvisi. Kasvuikäni kun on jatkunut, varsinkin vyötärön kohdalta, niin rollaattorin penkki oli hieman tiukanlainen ja siksi jarrut oli lauennut vapaalle. Istuessani rollaattori karkasi pois altani ja minä mukkelis makkelis lattialle. 

Opetus on, ettei pidä ottaa liian kapeaa laitetta. Tämä rollaattori oli kevyt nostella yhdellä kädellä autoon ja käyttöön, mutta ei riittävä lepoa tarjoavaksi istuimeksi. 

  

Käytännössä jo sen ensimmäisen oppitunnin olin saanut, kun kokeilin, minkälaista olisi tehdä ns. hölkkälenkin tapainen liikuntasuoritus aikoinaan vaimoni rollaattorilla. Aisat säätelin mittojen mukaiseksi – ja eikun menoksi. Nopeasti tutustuin rakkineen ominaisuuteen. Oli siinä eroa kävelysauvoihin verrattuna. Hikikin oli herkemmässä. 

Matka sujui kohtalaisesti, kunnes pienipyöräisen ”rollon” etummaisista pyöristä toinen osui pienehköön kuoppaan. Sain kuitenkin ylilennon estetyksi ja säästyin maantieihottumalta. Reitillä riitti kuoppia ja pari niistä oli käydä oikein kohtalokkaaksi. En silloin osannut päätellä, miksi tuollaiset tapaturmavaarat pyrkivät yllättämään. Kokemusta on kertynyt vasta sen jälkeen ja aivan tarpeeksi. 

 
Olen vahvasti sitä mieltä pienipyöräisen rollaattorin ulkokäytöstä, että se ei sovellu lainkaan sellaiseen, tapaturmavaaran vuoksi. Tämä perustuu omaan kokemukseen ja kanssakulkijoiden haastatteluun. Aika moni on kokenut ”vähältä piti” -tilanteita ja jopa päätymistä ”ihottuma-asteelle” saakka. Haastateltavat asuvat asvalttitien varrella, siis alueella, jonka ympäristön väylät ovat päällystettyjä. Ja ainakin kotikulmieni käytäntönä on, että noin päällystettyjen väylien alueella asuville apuvälineeksi luovutetaan vain pienipyöräisiä!

Kaiken lisäksi pienipyöräinen on ulkokäytössä huomattavan raskas käyttää. Kulku kokolattiamatollakin on jo raskasta sisäkäytössä, saati sitten epätasaisten pintamateriaali-laattojen ja katujen ja ”rotvallinreunojen” kanssa täristellessä ja taiteillessa, saatikka talvella! Olen kuvitellut ymmärtäväni, että hintaero pyörien ja rakenteen koosta johtuen on pienipyöräisten eduksi merkittävä, mutta luulen, että siinäkin voisi olla neuvotteluvaraa. Varsinkin, jos otetaan huomioon mahdollisuus onnettomuudesta, jonka nuo pienemmät, kovamuoviset pyörät, jonkun esteen osalta ovat vaikuttaneet niin, että kulkijaa on kuljetettu pii-paalla ensiapuun ja kipsauksen kautta osastolle!

Tarjontaa on moneen lähtöön, malleista ei ole pulaa. Pienipyöräinen sopii sisätiloihin. Asvaltista löytyy ihan tarpeeksi esteitä ja pikkupyörä ei vieri siinä.  Edes kumitettuna. Soratiet ovat kauhistus! Auttaisikohan päätöksiin, jos edes osa päättäjistä saataisiin koekäyttäjinä kiertämään parin korttelin ympäri pienipyöräisellä, jonka ostoskassiosassa olisi litra-pari maitoa, leipä ja vaikka pussi perunoita, jolloin kulkuvälineen etupainoisuus lisää vielä noita mahdollisuuksia epäonnistumiseen kauppamatkalla. Jos tuollaisia rohkeita löytyisi, niin uskoisin jopa kotikaupungin tiedotusvälineidenkin tarttuvan asian informoimiseen – ennalta ja jälkikäteenkin! Sehän kohottaisi päättäjien henk.koht. imagoa!

 

En ole päässyt näkemään käytännössä rollaattoria, joka olisi tarkoitettu lenkkipoluille käytettäväksi. Niitäkin kuulemma on. Etupyörät siinä ovat peräkkäin ja sillä kuulemma pystyy menemään rappujakin ylös ja alas. Mutta jo isopyöräisillä uskoisin liikunnallisuusmahdollisuuksien lisääntyvän ja kulkukelpoisuus saattaisi jopa houkutella tekemään pidemmänkin, kuin vain sen pakollisen lenkin. Ja sellainenhan lisää hyvinvointiamme!

Reipasta alkutalvea uudella vuosikymmenellä ja näin  joulun jälkeisyyteen kohtuudella lisättyä  liikunnallisuutta 
toivotellen Niilo