SANAnHELINÄÄ

Maapallolla oletetaan puhuttavan noin 7000 eri kieltä. Laskettuahan niitä tuskin tarkoin saanee, vaikka siinä olisi kyllä laaja-alaisuuden lisäksi pidettävä kiirettä siksikin, että teoreetikot arvioivat seuraavan 100 vuoden aikana määrästä häviävän jopa noin 90 %. Onneksi oma kielemme omaa vankat juuret vuosituhansien taakse ja tukeutuu voimakkaisiin murteisiimme sekä 1800-luvulla kansallis-aatteen innostamiin uusien sanojen keksimisiin.  Nykyisinhän sanoja voi ja saa keksiä kuka tahansa, ja keksiikin, opiskelijoista toimittajiin ja kirjailijoihin, sekä alkuperäisteoksia suomentaviin kielenkääntäjiin, että uudet sanat voi sanoa ilmestyvän tavallisen kansan syvistä riveistä. Alueiden yhä elävistä murteista ne ikään kuin liukuvat puhekieleen ja sieltä käyttökielellä kirjoitettuun, josta viimein useimmat kielenhuoltajien huomion kohteeksi ja mahdollisesti Nykysuomen sanakirjaan saakka.

Omakielisessä sanavarastossamme on todella runsaasti samaa tarkoittavia synonyymejä, jotka värittävät tätä käyttämäämme kieltä, varsinkin puhutussa muodossaan. Myös niihin liitetty murteitten huumori tarjoaa mahdollisuuksia hyvinkin hersyviin ajatusten ilmaisuihin. Puhumattakaan kansallisten aihealueiden suosikeista, joista esimerkiksi joku tutkijamme oli listannut alkoholin käyttöön, juomien nimityksiin, juopumusasteisiin ja jälkioloihin kohdistuvista sanoista kirjaansa kaksi ja puoli sivua pitkän luettelon. Että jos eskimoilla on – kuten olen kuullut – lumelle yli 50 erillistä sanaa, joilla he pystyvät kuvaamaan tuosta heille merkityksellisestä olomuodosta tarkasti kaiken, niin nähtävästi suomalaisillakin löytyy merkityksellisiä kuvattavia olotiloja. Ja tiettävästi sanavarastomme kasvaa jatkuvasti eli uudissanoja ilmaantuu määrällisesti enemmän kuin katoavia, joista viimemainituista sitten jotkut kyllä jäävät elämään sanontoihin, vaikk’ei niitä enää entisissä määrin käytetäkään. 

Nykynuoriso tuskin enää tietää käsitettä ”penni ajatuksistasi” tai ”ojasta allikkoon”, ehkä ”luottokorttipuhelinkin” saattaisi joutua arvailtavaksi. Nykyisten €urojen aikakaudella tuskin kukaan varttuneemmistakaan tietää / muistaa mitä tarkoittikaan ”ressi ja kopuri”, saati, että mistä kielestä nuo kolikon arvo- ja leimapuolen vanhat nimitykset lienee lainaksi otettu.

Uusiin sanoihin saamme vahvan lisäyksen internetin kautta muista kielistä, mutta väite, että netti pilaa suomen kielen tai sen tekevät TV:n tekstityskäännökset, ei taida pitää paikkaansa. Juuri niistähän saamme niitä vieraitten kielien lainasanoja, jotka joko hyväksymme sellaisenaan käyttöömme, taikka muokkaamme ne paremmin suuhumme sopiviksi.

Noita muista kielistä lainattuja sanoja ja sanontoja nuorisomme, kielitaitoisina, käyttää jo luontevasti, mutta kieli-ihmiset edelleen, kuten aina aiemminkin, pyrkivät löytämään mahdollisimman monelle niistä suomennetun vastineen. Onhan järjestetty kilpailuitakin määrättyjen hyödykkeitten nimistä. Vuonna 2010 Helsingin Sanomien raati valitsi 2000-luvun alkuvuosilta meille levinneelle tabletille parhaaksi nimiehdotukseksi ’sormitietokone’. Lehti viljeli nimitystä jonkin aikaa, mutta antoi periksi. Eivät nuo nimityksetkään väkisin synny. Ja kilpailusta löytynyttä ’näpletti’-ehdotusta en ole nähnyt käytännössä, en myöskään ’näppiläppäriä’. Monille laitteille noita kotimaisia vaihtoehtoja tarjotaan, mutta vieraskieliset pysyvät käytössä; mahtaisitko osata hyödyntää ’vapuria’ puhuessasi autolla ajaessasi handsfree -kädet vapaana yhteydelläsi.

Myöntää täytyy, että nykykirjoituksissa ei – oletettavasti opetuksen löystyttyä taikka puuttuessa – kieliopillisuuksiin kiinnitetä juurikaan huomiota; ei ainakaan kaikkien tekstintekijöiden kohdalla. Välimerkkisäännöt ja se pilkun paikka ovat hakusessa taikka ”ihan pihalla”, yhdyssanoja kirjoitellaan ihan kuinka sattuu, eikä vieraskielistä alkuperää olevien kirjoitusasu aina osu lähellekään alkuperäistä. Sovelletaan, ja siihen saamme hyvän avun kuulos-tellessamme jo lähes kaikkialta ympäriltämme kuuluvaa matkailijoitten ja maahanmuuttajien keskustelua omalla kielellään. Tunnettuahan on, että he harvoin alentavat ääntään kaverilleen asioistaan kertoessaan. Saamme siis myös ääntämisoppia, mutta tekstiksihän se ei, vain kuultuna, juurikaan suomalaisella taivu. On niin vaikeita kirjaimia sekä niiden yhdistelmiä, että googlettamisen muuntaa tekstissään reilusti kuuklettamiseksi tai Twitterin lainauksen tviittaamiseksi ellei vain viitiksi. Ja niillä tulemme ymmärretyksi. Oman väen keskuudessa!

Sitten on vielä sellaiset ’poliittisesti epäkorrektit’ sanalliset ilmaisut, kuten neekeri ja mustalainen ym. vastaavat. Sota-ajalla kansakouluni käyneenä en vieläkään käsitä noiden nimitysten halventavan kenenkään minuutta taikka yksilöä. Mutta on kyllä paljon muutakin, mitä en ole oppinut käsittämään. Enkä varmaan ole ainoa, mutta lohduttaudun joskus sillä, etteivät kaikki nykyelossa nuoruutensa voimantunnossa elävät ehkä ymmärrä kaikkea kotimaansa ’mummonmurteistakaan’, vaikk’ei niitä jaotella pääosin kuin vain idästä ja lännestä lähteneiksi. Siis laajemmaltikin kuin vain kotimaan maantiedon karttarajoilta. Nykyisten netti- ja kulkuyhteyksien aikakaudella kaikki sekoittuu sopivassa suhteessa, kielikin, varsinkin se puhuttu. Teknoenglanti taitaa heille tulla jo äidinmaidossa, mutta näkkileipä on näkkileipää silti. Tosin sen alkuperäisyyden, knäckebröd, vastineeksi yritettiin aikoinaan tarjota ’karskua, murakkaa tai nakerretta’, mutta kaikista ei ole käyttöön otettaviksi tai säilytettäviksi uusiksi sanoiksi hyvin edelleen voimissaan olevaan äidinkieleemme. Onneksi!

Ja vaikka puhemurteestasi kuultaisi läpi se mistäpäin maata Sinä ja sukusi juuret ovat lähtöisin, puhu sitä reilusti ja kuiskimatta, yhtä rohkeasti kuin naapurimaittemme kansalaiset omina ryhminään kaupungilla liikkuessaan. Suomen kieli täytyy pitää arvossaan muulloinkin kuin vain Suomi-100:n yhteydessä – anna siis sen kuulua! Sinäkin! Ja kuten lienet huomannutkin…

…nii miekii jollonkii jopa kirjutan täälkii likimail semmosil sanoloil ja äänenpainoloil, jol mallil maal enne haastettii… Jos nyt ei mää ihan sanastpittäi oikijast nii haitanneek sekkää! Se vaa miust ko lähteep nii helpo-olosest; ei tarvii käyvä pohtimaa, jot mäniks se nyt muka kaikkii sääntölöihe jälest niinko määrätää. Ja sit viel kuvittelenkii jollokii, jot mie muka oisi hauskempkii mitä oonkaa! Harvo kyll tullee iha ares haastii pijettyy täl omimmal murteel, ko täälpäi joutus siit nii monnii sanoloi selventämmää – ja varsinkii, ko sinne vällii yrittää ottaa niinko köykäsempää asennoitumist, vakaviskii aiheis, niij jo joku nykäsee herneet hengitysaukkoloihiisa. No, eihä ne läheskää ain nii kovast asiallissii olekkaa – mie ku en muutekaa jaksa ottaa koko elämääkää nii yle vakavast. Mut ko näil pitää männä, mitä on, vaik muka mite kovast ite panis vastaa!

                                                                                                     

PS. Lisäilty, kun jo joku ehdotteli selvennyksiä – eli

·  Luottokorttipuhelin on ”puhelin, jolla on painoa ainoastaan 29 grammaa ja paksuutta 5,4 millimetriä. Pieni koko on saatu aikaan ominaisuuksia riisumalla. Kyseessä on peruspuhelin, joka ei kilvoittele viimeisimpien älypuhelinten kanssa.

Se soveltuu puheluiden soittamiseen ja tekstiviestien lähettämiseen.
Ominaisuuksiin kuuluu myös bluetooth-yhteys.”

Samankokoisia laskimiakin oli!

· Ojasta allikkoon ”tarkoittaa joutumista pulasta tai hankalasta tilanteesta vielä hankalampaan.”

· Penni ajatuksistasi ”-sanontaa käytetään usein tilanteissa joissa ihminen on vaipunut ajatuksiinsa tai näyttää erityisen mietteliäältä.”

· Ressi ja kopuri ovat nimityksinä samat kuin tutummat ”kruuna vai klaava? Kruuna on kolikon kääntöpuoli ja klaava numeroarvopuoli. Kruuna juontaa nimensä Ruotsinvallan ajasta, jolloin kolikon toisella puolella oli kolme kruunua.” Ja klaava tai kopuri oli se numeropuoli; merkityksien lähtökieli on epäselvä, ainakin minulle.

    JOS Sinulla on tietoa, niin valista meitä muita - ja kommentoida passaa muistakin ikivanhoista sanoista, joita harvat muistavat, mutta mieluusti yleiskielestä - murteissa kun on mieletön määrä paikallisia vaihtoehtoja, joista muilla murrealueilla ei olla kuultukaan!