lauantai 16. syyskuuta 2017

Joka vanhoja muistelee…

…sitä tikulla silmään.
         jatkoa: ja sitä molempiin, joka unohtaa.

Me ikäihmiset (ainakin) vietämme runsaastikin aikaamme vanhoja (hyviä aikoja) muistellen! Emmekä näköjään ole ainoita. Onhan jo esimerkiksi tuo vuodenvaihtumisen aika yleensä pyhitetty tinasta tehdyillä hevosenkengillä tulevaisuutta valottamaan, mutta vielä enemmän samalla myös koko vanhan, jo eletyn vuoden asioiden kertaamiseen; muistelemiseen! Raotetaan siis tässäkin hieman sitä ”muistiverhoa”… alkavan Muistiviikon kunniaksi!

Tuonne alkuun palatakseni, niin tuskin esi-isämme, jotka oletettavasti tuonkin sanalaskun ovat kehittäneet ja taltioineet, aivan sanatarkasti mitään teräväkärkisiä tikkuja tarkoittivat. Kuvittelen sen koskevan rajoitusta, ettei tuotaisi menneitä, epämukavia aiheita esille tarkoituksella saattaa kanssaihmisiä epäsuotuisaan valoon, jos ja kun asia on jo joskus kerran ”puitu” pois päiväjärjestyksestä. Varsinkin kahdenvälisissä erimielisyyksissähän juuri noita ”vanhoja” pyritään käyttämään jopa epäreiluina ”lyömäaseina”, ettei vain jouduttaisi kiistassa häviölle. Ja se ”tikulla silmään” lienee vain ikään kuin henkisen eston asettamisen symboli.

Tuo jatko sitten – oletettavasti myöhempien mukaan liittämä – lienee vain toive positiivisten muistamisten ja muistelemisten tärkeydestä!

Muisti, sehän on melko lailla ihmeellinen asia, eikä ilman sitä oikeastaan olisi muuta elämää kuin vain tämä: tässä ja nyt. Vanha totuus on, että ”jos ei tunne menneisyyttä, ei myöskään ymmärrä nykyisyyttä eikä kykene arvioimaan tulevaisuuttakaan realistisesti”. Ilman muistiammehan tuo ei voi toteutua. Ja muistin avuksi on kehitetty monenmoisia lisäapuja. 

Lempi-ideoitsijanani seuraamani Pertti Jarlan Fingerpori on monesti sekä ajan hermolla, että edellä aikaansa; niin nytkin:
Joku, joka siis muistelee puolestasi! 

Myös alussa mainittuun ikäihmisten muistelemiseen hänellä on ihan omanlaisensa näkemys ja tulkinta:
      

Muistilla voi siis leikitelläkin, ellei se omakohtaisesti ala reistaamaan. Muistisairaudet pahimmillaan edetessään rappeuttavat aivoja ja heikentävät laaja-alaisesti toimintakykyä. ”Meillä vuonna 2017 päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan Suomessa on arviolta 200.000 henkilöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt (MCI), jopa 100.000 henkilöä, joilla on lievä muistisairaus ja 93.000, joilla on keskivaikea ja vaikea muistisairaus. Vuosittain noin 14.500 henkilöä sairastuu muistisairauteen. Merkittävä osa muistisairauksista jää diagnosoimatta.”
(Lainaus: SUMU - Suomen Muistiasiantuntijat)

Koska ikä on tärkeä muistisairauden riskitekijä, väestön ikääntyessä etenevää muistisairautta sairastavien henki-löiden kokonaismäärä nousee vuosittain.

Onneksi olemme mukana kansainvälisessä kattojärjestössä (ADI) ja täällä kotimaassa varsin vahvasti myös ammatillisesti osaavina ennaltaehkäisyssä, hoitoon-ohjauksessa ja diagnoosin saaneita sekä heidän läheisiään tukevassa toiminnassa. Salossakin. Jos hiukankin kiinnostut tai tunnet tarvetta muistiasioiden selvittämiseen, niin ei kun nettiin: http://www.muistisalo.fi/ on se oikea osoite jo heti ensiaskeleiksi!

Kaikesta huolimatta, näin entisaikaisesti ilmaistuna, tämä pian alkamassa oleva ”rospuuttoaika” (kelirikko), jolloin hämärä saapuu aikaisin, saattaisi olla se, jonka illoista voisit varata jokusen tuokion menneiden muistelemiseen. Mahdollisen ylensyönnin ähkyä sulatellessaan tai muutoin sohvalle heittäytyneenä voi palata ”silloin joskus” elettyjen tunnelmien muistoihin tai hakea muistinsa lokeroista juuri niitä Wanhan hyvän ajan parhaita tapahtumia ja tuokioita elettäväksi tavallaan uudelleen. Eikä todellakaan ainoastaan juuri vain kulumassa olevan vuoden, ei vuosikymmenenkään, vaan jopa edellisen vuosituhannen puolelta mieleen palauttaen. Muisteleminen on rikkaus, josta voimme nauttia ja jopa jakaa sitä kanssaihmisiemme kanssa. ”Muistatkos kun…” tai ”sinä et silloin vielä ollut syntynytkään, kun muistan, että…” – mahdollisuudet ovat rajoittamattomat!

Nauti siis muistoistasi, anna niille aikaasi; ei Sinulla nyt niin kiire voi olla, ettei siihen jokunen hetki liikenisi! Juuri sen mittainen, jonka koet mielekkääksi. Ja hyvien asioiden muisteleminen luo mielihyvää, herättäen jopa sellaisia myönteisiä vaikutuksia elintoiminnoissamme, joita emme itse pysty hallitsemaan, sekä rakentaa positiivisia ajatuksia tulevaisuudellekin ja auttaa jopa jaksamaan sellaistenkin asioiden kestämisessä, jotka eivät aina ole helpoimmasta päästä. Muistelemalla autat eniten itseäsi!

Muistellen – ja jos vaikka…, niin muistellaan yhdessä
                                                          


Muistiviikolla kannattaisi poiketa
MuistiKahvilassa
to 21.9.2017 klo 12:00–15:00
Salon Muistiyhdistys, Turuntie 21 Salo
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
·      Kohtaamispaikka, jossa keskustellaan muistista, ajankohtaisista asioista, aktivoidaan aivoja sekä
juodaan kuppi kahvia hyvässä seurassa.
Salon Muistiyhdistys ry, puhelin 044 333 7853

ja sen aikataulusta sekä muustakin ohjelmasta löytyy tietoja nettiosoitteella https://www.facebook.com/muistisalo


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti