Hiljaisuus

Lämmin ja kaunis syyspäivä houkutteli työpäivän jälkeen nauttimaan siitä ulkopuuhien merkeissä. Mustikkapensaat antavat satoa edelleen, joten mikä sen mukavampaa iltapuhdetta kuin ottaa astia käteen ja suunnistaa pensaiden keskelle. Samalla saa nauttia myös kauniista syysvärityksestä pihan eri puolilla ja tietysti siinä ihan käsillä olevista punalahtisistä oksista. Suuhun sujahtavat marjat maistuvat niin makeilta ja astia täytyy. Mieli lepää.

Paitsi! Koko ajan kuuluu liikenteen melua, kovempaa ja hiljaisempaa. Välillä menee hälytysajoneuvo pillit soiden, jarrutetaan, kiihdytetään, mopo pärisee……… Voi, miten kaipaisin hiljaisuutta. Toisaalta itsepä olen asuinpaikkani valinnut ja se sopiva talo sattui löytymään valtatien läheisyydestä. Tosin siitä on jo aikaa ja moni asia sinä aikana muuttunut.

Hiljaisuus on sellainen asia, että useimmat huomaavat sen vasta silloin kun sitä on joko liikaa tai liian vähän. Minulla sitä on jo muutaman vuoden ollut liian vähän tai ei oikeastaan ollenkaan. Äänekkäästä elämästäni pitää huolen jatkuva korvien soiminen eli tinnitus. Alkuun sitä oli vain joskus, mutta pikkuhiljaa siitä tuli kokoaikainen kumppani kyselemättä omaa kumppanuushalukkuuttani. Jatkuva vinkunan kuunteleminen on välillä NIIIIIIIN ÄRSYT-TÄVÄÄ!!! Se häiritsee keskittymistä, kuuntelemista, olemista ja toisinaan nukkumistakin. Ja ennen kaikkea sitä, ettei voi nauttia hiljaisuudesta. Niskajännityksiä on hoidettu ja muita konsteja kokeiltu, mutta aina vaan vinkuu ja sirisee. Tk- ja korvalääkärinkään reseptit eivät ole tepsineet.

Myös suhteeni ääniin yleensä on muuttunut. Radio soi enää yleensä autossa, musiikin kuuntelu noin yleensä on jäänyt vähemmälle (jopa joululaulujen). Hiljaisen musiikin tosin sanotaan vievän huomion tinnituksen äänistä, mutta sitäkään keinoa en jaksa käyttää kuin toisinaan. Monet äänet eivät häiritse ollenkaan, mutta jotkut sitten puolestaan tuntuvat todella epämiellyttävälle. Reilu viikko sitten olin häissä, joissa oli paljon ihmisiä ja tietysti runsaasti puhetta ja naurua eli ihan normaalia juhliin kuuluvaa hälyä, mutta huomasin sen äänimaailman todella käyvän voimille. Tanssin (lue bändin) alettua meidän seurue oli ihan valmis kotimatkalle.

Hiljaisuudesta on tullut elämässäni arvokas asia. Toki luonnossa on edelleen hiljaista ja rauhallista. Se on vaan höystetty vinkunalla eikä heinäsirkkojen tai hyttysten äänillä. Hiljaisuus ei ole enää samalla tavalla käsinkosketeltavaa kuin joskus aiemmin, sitä ei voi enää kuunnella. Hassuinta on se, että mitä kovemmin sitä hiljaisuutta koitat kuunnella, niin sen kovempi konsertti korvissa soi.

                                                            Eija-Riitta