Hammaspeikot lakoon, ei kukaan pääse pakoon!

Näin laulaa kuopukseni idoli Riitta Ti-Ti Nallen kanssa. Tulipas tässä todistettua, että vaikka niitä hampaitaan peseekin ja homma on omasta mielestä hoidossa, ei se aina mene ihan niin kuin Strömsössä.

Sunnuntai-iltana oli vähän poski kipeänä, mutta luulin sen johtuvan viikonlopun hauskuudesta ja paljosta nauramisesta. Yöllä sitten iski totuus! Vietävästi sattui ja kaikki asennot olivat ikäviä. Onneksi ihmisen paras ystävä eli Burana 600 mg löytyi lääkekaapista. Ilman ystävääni olisivat maanantain vastaisen yön unet jääneet vieläkin vähemmiksi. Ei niitä Buranan voimallakaan voi hyviksi ja pitkiksi yöuniksi kutsua.

On se vaan ihmeellistä, miten yksi särky hampaassa tai ikenessä, jossain siellä, voi tuntua koko kropassa. Ensin sattui vain vähän poskeen, sitten hampaaseen, sitten leukaluuhun ja lopulta tuntui, että varpaaseenikin sattui. Inhottavaa! En ole kuunaan kokenut moista.

Minulla, lähes 40-vuotiaalla, on ollut koko elämäni aikana yksi pieni reikä hampaassa. Muuten olen hoitanut hampaani hyvin, käyn säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksessa. Edellisen kerran olin hammaslääkärissä lokakuussa.

Maanantaiaamun olo oli niin tukala, että päätin soittaa hammaslääkärilleni. Löytyi onneksi peruutusaika ja pääsin klo 13 hammaslääkärin tuoliin. Ajattelin, että jos jotain antibioottia tai särkylääkettä pistetään ikeneen, niin homma on hoidettu.

Oli se aika järkytys, kun röntgenkuva paljasti juuren alla olevan märkäpesäkkeen. Kuulemma kaksi vaihtoehtoa: otetaan hammas pois tai tehdään juurihoito. Eihän minulle ole ikinä tehty mitään! Ja minä olen hyvin mustavalkoinen tällaisissa valinta-asioissa. Niinpä sanoin, että viekää se hammas ja mielellään heti, ettei tänne tarvitse toistamiseen tulla.

Puudutusainetta laitettiin, ja kohta vähän lisääkin. Sitten alettiin irrotella hammasta jonkinlaisella taltalla. Rutina vain kuului ja vähän sattuikin puudutuksesta huolimatta. Märkäpesäke vaikutti siihen, ettei puudutus purrut normaaliin tapaan. Puudutusaineessa oleva adrenaliini sai minut vapisemaan sisäisesti niin, että tuntui kuin koko hammaslääkärin tuoli olisi heilunut. Vilutti ja sitä toistakin, t-viivalla…

Inhottavinta koko reissussa oli se ääni! Iensäikeiden katkaiseminen ja hampaan irrottaminen kuuluivat luita pitkin, joten niiltä ei voinut välttyä. Ällöä, sanon minä! Onneksi se ei kestänyt kauan. Pihdeillä kiinni hampaasta ja kunnon rykäisy. Pitihän se arvata, että yksi juuri katkesi ja jäi hampaankoloon. Ei onneksi jäänyt pitkäksi aikaa, vaan se kaivettiin sieltä pois.

Näin olin saanut hammassärkyyni avun. Olin yhtä hammasta köyhempi ja hammaslääkärini taas entistä rikkaampi… Poski turvonneena, mutta ilman kipuja, on tämä viikko lähtenyt käyntiin.

Mitä tästä opimme? Hoidata hampaasi ja mene sinne hammaslääkäriin heti, kun sattuu! Ei tarvitse kärsiä kivuista. Onneksi oli aivan takimmainen hammas, ettei tarvitse tekohampaita ruveta miettimään vielä tässä iässä…

Päivi