Ruskaretki

Lauantaina (9.9.2017) Salon Seurakunnan järjestämä ruskaretki starttaa Seurakuntatalon edestä klo 6. Edessä on noin 15 tunnin matka Pelkosenniemelle Pyhä-Luoston lähellä olevalle Kansan Raamattuseuran Kairosmajalle. Matkalaisia on 30, jotka ovat varustautuneet retkelle sopivin varustein. Ensikertalaisille on kerrottu etukäteen varustevaatimuksista. Paluu tapahtuu viikon kuluttua lauantaina 16.9.2017.

Matkareitti on pääasiassa nelostietä ja parin kahvitauon jälkeen ruokailu tapahtuu Kempeleessä. Bussinkuljettaja vaihtuu Kemissä, koska työaikavaatimukset vaativat niin. Uusi kuljettaja on oikea Lapin tuntija ja hän on mukanamme koko viikon. Vasta paluumatkalla Jyväskylässä vaihdetaan taas kuljettajaa.

Menomatkalla on kaikilla bingoruudukko, jonka ruuduissa on jokin asia, jonka voi nähdä bussin ikkunasta. Kuplavolkkari ja keltainen auto olivat pisimpään vailla havaintoa, joskin peura oli vaihdettava loppumatkalla poroon, koska ajoimme pois peura-alueelta. Palkintoja jaettiin, kuten bingossa on tapana. Oli myös tietokilpailuja.

Matkaa johti pappi ja myös kanttori oli mukana. Lauloimme lähinnä hengellisiä lauluja virkistykseksi useaan otteeseen.

Kempeleen-Oulun kohdalla hämmästytti se, että entisen ”Nokia-paikkakunnan” kohdalla liikenne molempiin suuntiin oli todella vilkasta. Tie- ja siltatyömaita oli tavan takaa ja rakennustyömaiden nostureita oli jatkuvasti näkyvillä. Sai sen vaikutelman, että ”täällähän on oikea tekemisen meininki”!

Perille saavuimme klo 20.30. Laukut huoneisiin ja jalkojen verryttely ja venyttely. Iltapala odotti ruokalassa ja sen jälkeen unten maille.

Pihapiirin poro

Seuraavien päivien ohjelma oli seuraavanlainen: klo 7.30 eväiden teko ruokalassa, klo 8 aamiainen, klo 9 hartaus ja retkiohjelman selostus Revontulikappelissa sekä lähtö maastoon klo 10. Vaellukset. Klo 15 saunaan ja klo 17 ruokailu ja vielä iltapala klo 20. 

Revontulikappeli

Klo 10 oli siis lähtö maastoon. Kovakuntoisimmat kiertävät 14 kilometrin lenkin, keskikuntoiset noin 6-8 km ja tarjolla on myös lyhyt lenkki. Saattoi olla myös lähtemättä mihinkään.

Suhmuran Santran pitkospuut

Esimerkiksi polku Peurakerolle on noin 3 km ja samaa reittiä takaisin. Polun pohja on kulmikkaita kiviä ja polun poikki on puunjuuria. Ei siinä jouda paljon luontoa ihailemaan, kun on koko ajan katsottava mihin astuu. Vaikka on hyvät vaelluskengät, niin nyrjäyttää helposti nilkkansa, jos ei katso mihin astuu. Jos jää ottamaan valokuvia tai seuraa Kuukkelin lentoa, jää helposti jälkeen joukosta.

Evästauko Peurakerolla

Vaelluksen keskivaiheilla on eväiden nauttimisen aika. Monilla on termospullossa kahvia ja kaikilla rasiassa tuhdit voileivät. Kyllä ne maistuvat raikkaassa luonnossa. Eväspaikka saattaa osua laavulle tai kodalle, missä retken vetäjä voi keittää ”nokipannukahvit”. Eväiden joukossa on usein myös makkarat nuotiolla paistettavaksi.

Kairosmaja

Paluu Kairosmajalle on klo 15 mennessä, jolloin rantasauna on lämmin. Ne jotka nauttivat uimisesta 10 asteisessa vedessä, menevät melko hyiseen veteen mielellään. Muut seuraavat ikkunasta katseellaan. Perjantaisin on lämmitettynä lisäksi savusauna. Saunan jälkeen on huilaustaukoa ja klo 17 on päivän pääruokailu. Keittiö laittaa parastaan, eikä retkeläisillä ole moitteen sijaa noutopöydän antimista. Poronkäristyskin on oikeata herkkuruokaa täällä. Entäs Lapin hillat jälkiruokana.

Pyhäjärvi ja Soutajavaara

Tämän kirjoittajalle mieleen jääneitä asioita ovat seuraavat:

Tavoitteena Pyhätunturin huippu ja kermavaahtoleivos

1 Meno hissillä Pyhätunturin laelle ja ne näkymät ympäri maisemaa sekä siellä Tsokka-ravintolassa syöty kermavaahtovohveli. 

Polaria tutkimusasema Sodankylän Tähtelässä

2 Käynti Sodankylässä Tähtelässä Geologisella Observatoriolla ja samalla retkellä eväiden syöminen Lapin Prikaatin varuskunnan sotilaskodissa. 
Tilasimme jälkiruoaksi Sotkun munkin ja kahvin.

Evästauko Lapin Prikaatin Sotilaskodissa

3 Peurakeron laki ja siellä porotokan ohijuoksu. 

Aittakurun kiviröykkiöitä

4 Aittakuru ja sen kiviset rinteet.

Luontokeskus Naava

5 Luontokeskus ”Naava” ja sen näyttelytilat ja filmiesitys Lapin luonnosta. Ja vielä Kairosmajan henkilökunnan palvelualttius.

Kun Venäjän Zapad-sotaharjoitus alkoi torstaina, oli Lapin Lennoston koneet monta tuntia jylisemässä Pelkosenniemen ilmatilassa.

Kairosmajan Revontulikappelissa meidän aikanamme olivat esiintymässä Arja Koriseva, Joel Hallikainen ja Petri Laaksonen. Kuulijoita tuli laajalti ympäristöstä. Hienossa kappelissa on 270 istumapaikkaa.

No, millainen oli sää ja se kuuluisa Ruska? Ensinnäkin koko viikon sää oli sumuinen ja tihkusateinen. Ruskaa oli kellastuneet koivut, mutta sellaista punaista maaruskaa oli vähän. Tunturissa ylhäällä sen verran, että valokuvan sai jostakin pienemmästä pläntistä. Puolukoita oli tarjolla runsain mitoin. 

Alkavaa ruskanpunaista

Paluumatka lauantaina oli hyvin samanlainen kuin menomatka. Lapin suuret joet, etenkin Kemijoki teki suuren vaikutuksen Salon joen yli päivittäin kulkevaan. Tampereen kohdalla pysähdyttäessä huomasin yhä useamman kävelevän kiivaasti bussin lähettyvillä, jotta jalat alkaisivat taas toimia.

Bussi hyytyi Piihoville

Kun sitten vihdoin laskimme pimeässä alas Veitakkalan mäkeä ja pysähdyimme Piihovin liikennevaloihin, sammui bussin moottori. Oli varmaankin väsynyt pitkästä matkasta. Odottelimme laukkuinemme jonkin aikaa toista bussia, joka toi meidät sitten seurakuntatalon eteen. Onneksi pääsimme näin lähelle päämääräämme. Hyvä niin!

Eero Törmä

Molempien polvien tekonivelillä vaeltanut.

Hiljaisuus

Lämmin ja kaunis syyspäivä houkutteli työpäivän jälkeen nauttimaan siitä ulkopuuhien merkeissä. Mustikkapensaat antavat satoa edelleen, joten mikä sen mukavampaa iltapuhdetta kuin ottaa astia käteen ja suunnistaa pensaiden keskelle. Samalla saa nauttia myös kauniista syysvärityksestä pihan eri puolilla ja tietysti siinä ihan käsillä olevista punalahtisistä oksista. Suuhun sujahtavat marjat maistuvat niin makeilta ja astia täytyy. Mieli lepää.

Paitsi! Koko ajan kuuluu liikenteen melua, kovempaa ja hiljaisempaa. Välillä menee hälytysajoneuvo pillit soiden, jarrutetaan, kiihdytetään, mopo pärisee……… Voi, miten kaipaisin hiljaisuutta. Toisaalta itsepä olen asuinpaikkani valinnut ja se sopiva talo sattui löytymään valtatien läheisyydestä. Tosin siitä on jo aikaa ja moni asia sinä aikana muuttunut.

Hiljaisuus on sellainen asia, että useimmat huomaavat sen vasta silloin kun sitä on joko liikaa tai liian vähän. Minulla sitä on jo muutaman vuoden ollut liian vähän tai ei oikeastaan ollenkaan. Äänekkäästä elämästäni pitää huolen jatkuva korvien soiminen eli tinnitus. Alkuun sitä oli vain joskus, mutta pikkuhiljaa siitä tuli kokoaikainen kumppani kyselemättä omaa kumppanuushalukkuuttani. Jatkuva vinkunan kuunteleminen on välillä NIIIIIIIN ÄRSYT-TÄVÄÄ!!! Se häiritsee keskittymistä, kuuntelemista, olemista ja toisinaan nukkumistakin. Ja ennen kaikkea sitä, ettei voi nauttia hiljaisuudesta. Niskajännityksiä on hoidettu ja muita konsteja kokeiltu, mutta aina vaan vinkuu ja sirisee. Tk- ja korvalääkärinkään reseptit eivät ole tepsineet.

Myös suhteeni ääniin yleensä on muuttunut. Radio soi enää yleensä autossa, musiikin kuuntelu noin yleensä on jäänyt vähemmälle (jopa joululaulujen). Hiljaisen musiikin tosin sanotaan vievän huomion tinnituksen äänistä, mutta sitäkään keinoa en jaksa käyttää kuin toisinaan. Monet äänet eivät häiritse ollenkaan, mutta jotkut sitten puolestaan tuntuvat todella epämiellyttävälle. Reilu viikko sitten olin häissä, joissa oli paljon ihmisiä ja tietysti runsaasti puhetta ja naurua eli ihan normaalia juhliin kuuluvaa hälyä, mutta huomasin sen äänimaailman todella käyvän voimille. Tanssin (lue bändin) alettua meidän seurue oli ihan valmis kotimatkalle.

Hiljaisuudesta on tullut elämässäni arvokas asia. Toki luonnossa on edelleen hiljaista ja rauhallista. Se on vaan höystetty vinkunalla eikä heinäsirkkojen tai hyttysten äänillä. Hiljaisuus ei ole enää samalla tavalla käsinkosketeltavaa kuin joskus aiemmin, sitä ei voi enää kuunnella. Hassuinta on se, että mitä kovemmin sitä hiljaisuutta koitat kuunnella, niin sen kovempi konsertti korvissa soi.

                                                            Eija-Riitta

Henkilökohtaista vai onko?!

Olen tässä seurannut aika ajoin keskustelua henkilökohtaisesta avusta. Mielestäni keskustelu on ollut todella mielenkiintoista toisinaan. En ole itse edes tullut kaikkea ajatelleeksi, mutta joku toinen näköjään on.

Minua kummastutti kovasti keskustelu, jota eräässä foorumissa käytiin. Siinä nimittäin oli puhetta, voiko henkilökohtainen avustaja käydä avustettavan kanssa Alkossa. Minä en ole edes miettinyt, että avustajani voisi kieltäytyä moisesta tehtävästä! Jos minä haluan mennä Alkoon ja ostaa itselleni pullon hyvää punaviiniä, on avustajan tehtävä tulla kanssani Alkoon sitä ostamaan.

Voiko henkilökohtainen avustaja kieltäytyä tällaisesta tehtävästä? Jos minun avustajani kieltäytyisi, olisi se vakavan keskustelun paikka. Ja vaikka minä kävisin siellä Alkossa joka päivä ostamassa vaikka neljä pulloa punaviiniä, ei mielestäni ole henkilökohtaisen avustajan tehtävä tulla sanomaan, että juon liikaa. Jos en itse sitä siinä kohtaa tajua, ei avustajan sanominenkaan enää auta.

Siitä tuli vain mieleeni, että kaikenlaisia henkilökohtaisuuksia avustajan kanssa joutuu tekemään. Voiko avustaja sanoa minulle, että vaatteet, joita ostan, näyttävät kamalilta? Kyllähän hänelläkin on oikeus mielipiteeseensä, mutta voiko hän sanoa sen pyytämättä? Jos en halua hänen mielipiteitään asioista, miten tulisi toimia? Niin avustettavan kuin avustajan? Mielenkiintoisia pohdintoja! 

Onhan minulla vammaisena oikeus kävellä auton allekin, jos haluan. Tämä siis erittäin kärjistetty tilanne. Jos minua tullaan avustamaan suojatien ylityksessä ja kieltäydyn avusta, ei auton alle jäämiseni ole sen kanssakulkijan vika, joka ei saanut auttaa minua. Ehkä halusinkin kävellä auton alle…

Jos siis haluan kulkea rumissa, minulle sopimattomissa vaatteissa, suotakoon se minulle. Jos taas pyydän kommenttia avustajalta, on hänen tehtävänsä vastata minulle rehellisesti. Ehkä en pidä vastauksesta, mutta kuka aina pitää työstään?! Henkilökohtaisen avustajan on siis totuttava kaikkeen.

Toisinaan tulen myös miettineeksi sitä, että mitäköhän henkilökohtainen avustaja miettii avustettavansa kodista, pukeutumisesta, tyylistä, ruokaostoksista… On se vaan oikeasti aika kamalaa, kun joku, jonka kanssa et ole naimisissa, tuntee tapasi ja kotisi usein paremmin kuin se puoliso. Ei ole helppoa tehdä henkilökohtaisen avustajan työtä. Nostan hattua joka päivä avustajalleni, joka näkee minusta paskimmatkin puoleni ja tulee silti joka päivä iloisena töihin. Ei kai hän aina oikeasti ole iloinen, mutta osaa erottaa työn mukavasta muuten vaan yhdessäolosta.

Ei ole kaikista henkilökohtaiseksi avustajaksi, sanon vaan! Ei todellakaan ole helppoa olla toisen kotona töissä, toimia siellä toisen vaatimalla tavalla ja sulattaa avustettavan huono tuuli ja huutamiset lapsille. Enhän minä siis koskaan huuda lapsilleni, mutta ne toiset… 😊

Oletkos itse miettinyt, että jakaisit arkesi toisen aikuisen kanssa, joka ei kuitenkaan olisi elämänkumppanisi? Elämänkumppanin kanssakaan ei aina ole helppoa, ei avustajankaan. Itsellä voi olla huono päivä, sitten tulee se avustaja töihin eikä sille voi rähjätä. Syytönhän se avustaja siihen on, että olen nukkunut huonosti, minulla on särkyjä tai muuten vaan huono päivä. Sitten illalla töistä tulee kotiin se oma puoliso, joka saa kaiken loan niskaansa heti ulko-oven avattuaan. Miksi me ihmiset aina kiukuttelemme niille, jotka ovat meille rakkaita? Ehkä siksi, että se on turvallista.

Olen erityisen kiitollinen siitä, että minulla on mahtava henkilökohtainen avustaja, joka antaa minun kiukutella huonona päivänä, eikä itse kiukuttele takaisin. Hän helpottaa arkeani älyttömän paljon ja toivon, että pienestä palkastaan huolimatta hän jaksaa pyörittää jatkossakin kanssani tämän perheen arkea. En nimittäin todellakaan toivo, että joudun uuden avustajan etsintään. Sekään ei ole helppoa!

Tsemppiä niille kaikille, joilta puuttuu luotettava, hyvä henkilökohtainen avustaja. Sellainen avustaja on kultaakin kalliimpi. Vakuuttaa kokemuspohjaisesti

                                Päivi

TEETÄ JA TORVISOITTOA

Meitä SYTY:n yhdistysten jäseniä koulutettiin ennen kesätaukoa “päämajassamme” Helsingintie kuudessa. Aihe koulutuksen tarpeesta on varmasti lähtöisin useistakin eri yhdistyksistä. Moni vammais- ja potilasyhdistys potee niin sanottua “verenvähyyttä”, eli vaikka uusia jäseniä saatetaankin saada, mutta varsinaisia yhdistyksen asiaa, aktiivisen toiminnan eteenpäin viejiä, niistä on pulaa. Yhdistykset saattavat toimia ulkoapäin katsottuna hyvin, mutta kun tulee kyseeseen vaikkapa hallitukseen osallistumisesta, niihin tehtäviin ei ole halukkuutta.

Haluttomuuteen tietenkin saattaa olla montakin syytä. Ajan puute, terveydelliset syyt, haluttomuus sitoutua mihinkään toiminnan vaativaan tehtävään. Syitä kyllä löytyy, aiheellisiakin, mutta ovatko nämä välttämättä niin kovasti pakottavia, etteikö järjestelyillä olisi mahdollista löytää myönteinen ratkaisu. Vai onko se niin, että rivijäsenenä maksetaan vain jäsenmaksu ja jäädään odottelemaan mahdollisimman monipuolista tarjontaa ja viihdyttämistä sekä valmiita toimintaehdotuksia…

Kurssilla teimme pieniä lappusia. Niihin kirjasimme asioita, joilla voisimme saada uusia jäseniä ja jopa sellaisia, joilla voisimme saada myös hallituksiin uutta voimaa. Nämä toimenpiteet saattaisivat tuoda uusia virikkeitä ja ennen kaikkea vireyttä ja viihtyvyyttä omaan yhdistykseemme. Voimavarastahan siinä on kysymys ja kappalemääräisesti jäsenistöämme arvioiden voimavaraa näyttäisi olevan!

Keväinen, perinteinen ’Juhla’

Tämä keväisin toteutettu ja suosittu aktiivijäsenten virkistystilaisuus on pidetty perinteisesti siellä kevään korvalla. Silloin olemme saaneet nauttia niin ruumista kuin sieluakin virkistäviä antimia. Viimeisimpään virkistelyymme ohjelman olivat suunnitelleet Amiksen matkailua opiskelevat oppilaat. Heidän harteillaan oli tilaisuuden onnistuminen. Ja sanotaan kiitokset heille vielä tässäkin vaiheessa.

Paljon oli toimintaa ja tehtäviä tarjolla. Aivonystyrät joutuivat koetukselle, puhumattakaan käsien ja jalkojen taitojen koetuksista. 

Jouduttiin siirtämään puikoilla herneitä (raakoja sellaisia) kupista kuppiin. Hyvä taito tämäkin lomamatkoja noihin kaukomaihin ja erilaiseen ruokakulttuuriin tehdessämme. Kirjalliset testit koettelivat lukutaitoa ja muutakin älliä pulmien ratkaisemiseen. Tuskin kenellekään niistä jäi pahaa mieltä. Mielen virkistymisestä siinä kuitenkin oli kyse. Mielestäni tällainen toiminta auttaa jaksamiseen ja virkeyteen.

Varsinaisesta viihteen tekemisestä vastasi tietenkin ”Taikuri”. Hän on mestari lajissaan. Siinä katosivat kortit, narunpätkät ja sen solmut vaihtoivat silmänräpäyksessä paikkaa. Silmät ja tajunta ei millään pysynyt mukana. Taikurin puhallus ja tilanne oli aivan toinen kuin aikaisemmin. Puhalluksen voimalla naru piteni ja pätkiintyi hetkessä. Kaikkea ei vain pysty ymmärtämään! Tarvinneekokaan…

TV:n Matlock-sarjassa asianajajan herkkuna toimivat hotdogit, sämpylä nakilla höysteen kera. Täällä tarjoilupisteen ohi kulkiessani toiveajattelin, että nyt saadaan nauttia jäätelöstä. Hieman olin hakoteillä, kun tarjoilupisteestä nousi mielestäni höyryä.  Tuoksusta päättelin, että varmaan jäätelö tarjotaan kuumana, sellainenkin on kuulemma muotia. Kahvi ja lämmin jäätelö, varma kesän herkku. Matlock ei helpolla kulkenut hotdogkärryjen ohi, niitä piti saaman vaikka rahasta ei ollut tietoakaan. Meillä rahan puute ei ollut nautinnon esteenä. Elimme ja nautimme runsauden keskellä kesästä ja seurasta sekä kaikesta tarjoilusta – veloituksetta! Ja vaikk’ei lämmintä jäätelöä ollutkaan, niin kylläisinä sieltä kotiuduimme.

Alkuun johdin tämän ajatusmaailmani kurssiin, jossa pohdittiin miten saadaan toimivia aktiivi jäseniä yhdistyksiin. Tämä kevätjuhla palautti mieleeni lapun johon oli kirjoitettu: “Teetä ja torvisoittoa”! Muistelen työelämässä ja ennen lastenkasvatuksessakin käytetyn ”keppiä ja porkkanaa” asioiden paremmin sujumiseksi. Yhdistys-elämässä sen voisi mielestäni korvata tuolla ajatuksella – teetä ja torvisoittoa – siis kun tarjotaan jotain henkisestikin lämmittävää ja myös viihdyttävästi mielenvirkeyttä luovaa, niin sellaisella ”tarjonnalla” jäsenistö myötäeläisi paremmin kuin vain tasaisen virallisin koukeroin.

Tämä sen vuoksi, että elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Onhan siinä viihdyttäviäkin elementtejä hyvinkin paljon. Me jokainen itse voimme vaikuttaa monella lailla siihen kuinka viihtyisää elämä on. Jos kaikessa näkee vain ne huonot, raskaat asiat, koko elämä tuntuu synkältä. Eli tämä maailma ei saa perustua pelkkään työntekoon ja murehtimiseen. Elämälle on löydettävä muutakin sisältöä viihtymisen kannalta katsoen. Niin sanottu kansan hupi eli viihde on pelastus yksinäisyyden tunteelle, joka hyvin herkästi tarjoutuu kaveriksi, jos hiukankin alamme antaa periksi. Kunhan vain sen verran tutkailemme, että mitkä ovat asiat, joihin emme pysty vaikuttamaan – ja unohdamme ne – niin kaikella sillä, jota päätöksemme ja oma asenteemme pystyy ohjailemaan, sillä luodaan parempaa huomista! Ja sisältöä löytyy runsaasti yhteisöllisyydestä, jota puolestaan SYTY jäsenyhdistyksineen tuo ulottuvillemme lähes rajattomassa määrin. Ole siis mukana, niin on myös

                                                                     Niilo

PS. Jos kaikki tuo edellä lukemasi tuntui sekavalta, älä ole milläsikään, ei se kirjoittakaan mielestä niin selkeäksi valjennut, Lähtökohtanani oli positiivinen asenne niin aktiivisten toimijoitten joukon lisäämiseksi kuin SYTYn juuri näille vapaaehtoisille virkistykseksi järjestämän vuotuisen yhdessäolotilaisuuden makeat muistelut! 

Joka vanhoja muistelee…

…sitä tikulla silmään.

         jatkoa: ja sitä molempiin, joka unohtaa.

Me ikäihmiset (ainakin) vietämme runsaastikin aikaamme vanhoja (hyviä aikoja) muistellen! Emmekä näköjään ole ainoita. Onhan jo esimerkiksi tuo vuodenvaihtumisen aika yleensä pyhitetty tinasta tehdyillä hevosenkengillä tulevaisuutta valottamaan, mutta vielä enemmän samalla myös koko vanhan, jo eletyn vuoden asioiden kertaamiseen; muistelemiseen! Raotetaan siis tässäkin hieman sitä ”muistiverhoa”… alkavan Muistiviikon kunniaksi!

Tuonne alkuun palatakseni, niin tuskin esi-isämme, jotka oletettavasti tuonkin sanalaskun ovat kehittäneet ja taltioineet, aivan sanatarkasti mitään teräväkärkisiä tikkuja tarkoittivat. Kuvittelen sen koskevan rajoitusta, ettei tuotaisi menneitä, epämukavia aiheita esille tarkoituksella saattaa kanssaihmisiä epäsuotuisaan valoon, jos ja kun asia on jo joskus kerran ”puitu” pois päiväjärjestyksestä. Varsinkin kahdenvälisissä erimielisyyksissähän juuri noita ”vanhoja” pyritään käyttämään jopa epäreiluina ”lyömäaseina”, ettei vain jouduttaisi kiistassa häviölle. Ja se ”tikulla silmään” lienee vain ikään kuin henkisen eston asettamisen symboli.

Tuo jatko sitten – oletettavasti myöhempien mukaan liittämä – lienee vain toive positiivisten muistamisten ja muistelemisten tärkeydestä!

Muisti, sehän on melko lailla ihmeellinen asia, eikä ilman sitä oikeastaan olisi muuta elämää kuin vain tämä: tässä ja nyt. Vanha totuus on, että ”jos ei tunne menneisyyttä, ei myöskään ymmärrä nykyisyyttä eikä kykene arvioimaan tulevaisuuttakaan realistisesti”. Ilman muistiammehan tuo ei voi toteutua. Ja muistin avuksi on kehitetty monenmoisia lisäapuja. 

Lempi-ideoitsijanani seuraamani Pertti Jarlan Fingerpori on monesti sekä ajan hermolla, että edellä aikaansa; niin nytkin:

Joku, joka siis muistelee puolestasi! 

Myös alussa mainittuun ikäihmisten muistelemiseen hänellä on ihan omanlaisensa näkemys ja tulkinta:

      

Muistilla voi siis leikitelläkin, ellei se omakohtaisesti ala reistaamaan. Muistisairaudet pahimmillaan edetessään rappeuttavat aivoja ja heikentävät laaja-alaisesti toimintakykyä. ”Meillä vuonna 2017 päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan Suomessa on arviolta 200.000 henkilöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt (MCI), jopa 100.000 henkilöä, joilla on lievä muistisairaus ja 93.000, joilla on keskivaikea ja vaikea muistisairaus. Vuosittain noin 14.500 henkilöä sairastuu muistisairauteen. Merkittävä osa muistisairauksista jää diagnosoimatta.”
(Lainaus: SUMU - Suomen Muistiasiantuntijat)

Koska ikä on tärkeä muistisairauden riskitekijä, väestön ikääntyessä etenevää muistisairautta sairastavien henki-löiden kokonaismäärä nousee vuosittain.

Onneksi olemme mukana kansainvälisessä kattojärjestössä (ADI) ja täällä kotimaassa varsin vahvasti myös ammatillisesti osaavina ennaltaehkäisyssä, hoitoon-ohjauksessa ja diagnoosin saaneita sekä heidän läheisiään tukevassa toiminnassa. Salossakin. Jos hiukankin kiinnostut tai tunnet tarvetta muistiasioiden selvittämiseen, niin ei kun nettiin: http://www.muistisalo.fi/ on se oikea osoite jo heti ensiaskeleiksi!

Kaikesta huolimatta, näin entisaikaisesti ilmaistuna, tämä pian alkamassa oleva ”rospuuttoaika” (kelirikko), jolloin hämärä saapuu aikaisin, saattaisi olla se, jonka illoista voisit varata jokusen tuokion menneiden muistelemiseen. Mahdollisen ylensyönnin ähkyä sulatellessaan tai muutoin sohvalle heittäytyneenä voi palata ”silloin joskus” elettyjen tunnelmien muistoihin tai hakea muistinsa lokeroista juuri niitä Wanhan hyvän ajan parhaita tapahtumia ja tuokioita elettäväksi tavallaan uudelleen. Eikä todellakaan ainoastaan juuri vain kulumassa olevan vuoden, ei vuosikymmenenkään, vaan jopa edellisen vuosituhannen puolelta mieleen palauttaen. Muisteleminen on rikkaus, josta voimme nauttia ja jopa jakaa sitä kanssaihmisiemme kanssa. ”Muistatkos kun…” tai ”sinä et silloin vielä ollut syntynytkään, kun muistan, että…” – mahdollisuudet ovat rajoittamattomat!

Nauti siis muistoistasi, anna niille aikaasi; ei Sinulla nyt niin kiire voi olla, ettei siihen jokunen hetki liikenisi! Juuri sen mittainen, jonka koet mielekkääksi. Ja hyvien asioiden muisteleminen luo mielihyvää, herättäen jopa sellaisia myönteisiä vaikutuksia elintoiminnoissamme, joita emme itse pysty hallitsemaan, sekä rakentaa positiivisia ajatuksia tulevaisuudellekin ja auttaa jopa jaksamaan sellaistenkin asioiden kestämisessä, jotka eivät aina ole helpoimmasta päästä. Muistelemalla autat eniten itseäsi!

Muistellen – ja jos vaikka…, niin muistellaan yhdessä

                                                          

Muistiviikolla kannattaisi poiketa

MuistiKahvilassa

to 21.9.2017 klo 12:00–15:00

Salon Muistiyhdistys, Turuntie 21 Salo

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

·      Kohtaamispaikka, jossa keskustellaan muistista, ajankohtaisista asioista, aktivoidaan aivoja sekä
juodaan kuppi kahvia hyvässä seurassa.

Salon Muistiyhdistys ry, puhelin 044 333 7853

ja sen aikataulusta sekä muustakin ohjelmasta löytyy tietoja nettiosoitteella https://www.facebook.com/muistisalo

ÄLÄ MUREHDI MITÄ SYÖTÄISIIN, VÄSÄÄ MAISTUVA MUREKE

Lihamureke on mainiota perusruokaa sekaravinnon ystäville. mutta taikinan koossa pysyminen tuottaa toisinaan ongelmia. Tämä kikka auttaa. Vinkin antoi pari vuotta sitten tv:ssä Strömsön kokki.

1. Valmista mielesi ja makusi mukainen mureketaikina. Levitä pöydälle kaksi pätkää vahvaa tuorekelmua limittäin, ja levitä niiden päälle mureketaikina tasaiseksi levyksi. Käytä täytteenä jotain hyvää, mistä kaikki ruokailijat pitävät, ja kääri sitten mureketaikina kelmun avulla rullalle.

2. Tuorekelmun sisällä olevaa taikinaa on helppo muokata. Murekkeesta tulee ryhdikäs ja halutun muotoinen, Vahvan tuorekelmun avulla selviät tästä hommasta siististi ja vaivattomasti. Laita se jääkaappiin jäähtymään, ennen kuin poistat tuorekelmun ja alat päällystää sitä.

3. Levitä uudestaan tuorekelmua työpöydälle ja aseta pekonisuikaleet tuorekelmun päälle. Laita pekonisiivuja rinnakkain niin monta, että ne peittävät murekkeen kokonaan.

4. Kääri murekepötkylän päälle pekonipäällys tuorekelmua apuna käyttäen. Näin valmistuu siisti paketti. Kokkaus tuntuu helpolta ja hauskalta, ja kaikki käy sujuvasti kuin Strömsön keittiössä (viimeistään parin "alusta uudelleen" korjauksen jälkeen)!

5. Aseta valmiiksi muotoiltu mureke uunipellille ja muista poistaa tuorekelmut ennen uuniin laittamista. Paista uunin keskitasolla sopivassa lämpötilassa. Kotvasen kuluttua keittiöstä alkaa levitä ihanat tuoksut. Paistoliemestä voi valmistaa herkullisen kastikkeen. Aseta tarjoile runsaasti raasteita ja erivärisiä höyrytettyjä juureksia, porkkanaa, palsternakkaa, ruusukaalia ja parsakaalia.  Jokaiselle perinneruoan ystävälle on selvää, että pottumuusi, punajuurikuutiot sekä puolukkahillo kruunaavat mureketarjoilun!

Olen pyrkinyt tarjoamaan jälkikasvulleni yllättäviä makuja. Yhden kerran olen jopa onnistunut niin mainiosti, että ruokaa on toivottu useasti uudelleen. Seuraavalla kerralla tulen taas yllättämään heidät. Täytän murekkeen fenkolilla ja purjolla. Lisään lakritsilastuja, hieman sinihomejuustoa ja ehkä ripauksen verran kanelia. Tällaista en ole vielä hautonut padassani.  Yllätys palauttaa kenties mieleen tuttuakin tutumman makuaistimuksen, nyt vain yllättävässä yhteydessä. Pojat, valmistautukaa aistinvaraiseen arviointiin! J

HYVÄÄ RUOKAHALUA TOIVOTTAA

                                   Jussi Malminen