keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

118-VUOTIAS HALIKKOLAINEN

Halikonjoen vanha rautatiesilta valmistui vuonna 1899. Valmistuessaan se oli maamme korkein rautatiesilta, kiskojen ollessa 15 metriä vedenpinnan yläpuolella. Valtaosan sillan teräsosista toimitti Saksassa Oberhausenissa toimiva yritys. Yhä edelleen tämä paljon nähnyt siltavanhus seisoo paikallaan ryhdikkäänä. Sen kaunista kivityötä olevat tukijalat, sekä niittaamalla yhteen liitetyt teräspalkit ja metallirakenteet, uhmaavat aikaa tarkoituksenmukaisilla rakenneratkaisuillaan, mutta puiset rakenteet sekä sillan ympäristö vaatisivat jo korjaus- ja hoitosuunnitelman mukaisia toimenpiteitä.  

     Sisällissodan melskeissä siltoja räjäytettiin valkoisten, punaisten ja saksalaisten joukkojen toimesta. Halikon silta räjäytettiin myös, mutta näiden vaurioiden tultua korjatuiksi liikennöinti jatkui keskeytyksittä aina vuoteen 1932, jolloin sillan metallirakenteet saivat nykyisen asunsa. Viimeisen kerran siltaa uudistettiin vuonna 1959, jonka jälkeen liikennöinti jatkui, kunnes uusi rautatiesilta valmistui.  
 Halikonjoen 118 vuotta vanha  museoitu rautatiesilta
seisoo yhä paikallaan ryhdikkäänä.


     Vanha, mutta vankkarakenteinen rautatiesilta oli käytössä 95 vuotta, kunnes se uuden sillan myötä poistettiin käytöstä ja muutettiin museosillaksi. Tänä vuonna sillan valmistumisesta tulee kuluneeksi jo 118 vuotta. Pitkä käyttöikä kertoo, että käytetyt materiaalit ja työn laatu ovat olleet varsin korkeaa tasoa.

     Nykyinen silta valmistui 1993. Se oli valmistuessaan Suomen rataverkon pitkäjänteisin betoninen palkkisilta, jonka yli nykyisellä kalustolla ja kesäkeleillä mennään yhdessä hujauksessa, mutta talven tuiskuissa pendelöinti nykykalustolla saattaa toisinaan olla hieman takkuisempaa.

     Museosiltojen eräänä tehtävänä on palauttaa mieliimme vanhoja, kenties jo unohtuneita rautatieliikenteeseen liittyviä mielikuvia, ääniä ja tuoksuja menneestä höyryvetureiden, punalakkisten junanlähettäjien, lipunmyyjien, öisten vaihdelyhtyjen ja ratoja resiinalla tarkistavien asema- ja vaihdemiesten kadonneesta aikakaudesta, jolloin aseman kello, ja saapuvat sekä lähtevät junat määrittelivät asemapaikan elämänrytmiä.


Teksti ja kuva Jussi Malminen