Kun
Suomessa oli selvitty sodan jälkeen 1950-luvulle ja ostokorttiaika eli
säännöstely oli päättynyt sekä sotakorvaukset oli maksettu, alkoi Armi Kuuselan
missivalinnan ja Helsingin Olympiakisojen (1952) jälkeen moni asia näyttää valoisammalta. Muutaman varakkaamman
naapurin pihaan ilmestyi auto. Eläinlääkäri Yrjänäinen sai ammattinsa takia
ostaa Kupla-Volkkarin, metsäteknikko Kaupin pihaan ajettiin tuliterä Vauxhall
Cresta ja ulosottomies Saarelan pihassa seisoi Ford (ns. mulkosilmä) Taunus 17
M. Taksiyrittäjä Nikkilällä oli Pobeda. Nämä olivat ensimmäiset naapurien uutena ostamat autot.
Motorisoitumisen
iso käänne alkoi kuitenkin siitä, kun Tunturi-mopedi tuli markkinoille. Nykyään
”Pappa-Tunturina” hyvin tunnettu sininen/harmaa-värityksinen mopedi tuli tosi
tarpeeseen. Köyhempikin saattoi sen hinnan säästää ja vaihtaa polkupyörän
mopediin. Liikkuminen nopeutui ja helpottui. Käyttö oli halpaa, vain
2-tahtibensiiniä ja vakuutus, jonka merkkinä takana oli vakuutuskilpi.
Isäni
maalarimestari Eemeli Törmä (1893-1970), oli silloin jo yli 60-vuotias, eikä
hänellä ollut ajokorttia. Polkupyörä hänellä oli ollut jo nuoresta.
Eemeli ja
polkupyörä vuonna 1915
Päivittäinen
ajo maalarin työmaille ja kunnan luottamustehtäviin on ollut hyötyliikuntaa. Ei
tarvittu siihen aikaa kuntosaleja yms. Pappa-Tunturin lisäksi markkinoille tuli
tiuhaan tahtiin monenmerkkisiä mopoja. Yhä useammin mopo porhalsi pyöräilijän
ohi. Me pojat, allekirjoittanut ja kaksi vanhempaa veljeäni, puhuimme isälle
siihen suuntaan, että mopedi olisi hyvä. Se olisi kuin polkupyörä, jarruttaa
voi polkimilla, vaihde on vasemmalla kädellä ja kaasu oikealla. Kaikinpuolin
helppoa.
Sanomalehden
mainosten perusteella hän tuli siihen tulokseen, että Jawa-mopedin hän hankkisi.
Jawaa valmistettiin Tsekkoslovakiassa. Ongelma vain oli siinä, että se piti
rekisteröidä moottoripyöräksi ja ajajalla piti olla vähintään traktorin
ajokortti. Työväenopistolla oli ajokorttikurssi joulukuussa 1957. Hän
osallistui ja sai ajoluvan.
Kun
kevät oli edennyt tarpeeksi pitkälle, lähti hän yksin linja-autolla (54 km)
Tampereelle Jawaa ostamaan. Helkaman liike oli lähellä Tampereen
linja-autoasemaa ja siellä mopoon laitettiin 26.4.958 koekilvet. Sitten hän
työnsi mopon linja-autoasemalle ja halusi Jawan linja-autoon kuljetettavaksi
Orivedelle. Helkamalla oli tankki laitettu täyteen bensiiniä.
Linja-autonkuljettaja ei suostunut nyt ottamaan mopoa kuljetettavaksi. Mikä
neuvoksi?
Mysteeriksi
on jäänyt se, miten koskaan aikaisemmin moottoriajoneuvolla ajanut vanha mies
selvisi ajamalla kotimatkan. Hän oli mennyt takaisin Helkamalle ja siellä
ystävällinen myyjä oli opettanut liikkeen pihassa liikkeelle lähdön ja
vaihtamisen. Jawassa ei siis ole polkimia, vaan jalkavaihde ja jalkajarru.
Sitten tien päälle kotia kohti. Nykyistä Tampere-Orivesi-Jyväskylän tietä ei
vielä ollut, vaan reitti oli Tampereen (vanha)
keskussairaala-Messukylä-Vatiala-Kangasala-Huutijärvi-Orivesi. Voi olla, että
saatuaan kolmosvaihteen päälle, hän ei joutunut kertaakaan matkan aikana
pysähtymään? Risteysalueilla on saattanut olla läheltä piti tilanteita?
Aikamoinen suoritus.
Jawa on kotipihassa. Koekilvet on
jo irrotettu ja myöhemmin hän sai kilvet HU-402. Kirjoittaja myös kuvassa.
Istuin
syksyllä 1958 vinttikamarin ikkunan luona lukemassa läksyjäni (?). Ikkuna oli
auki ja siitä oli suora näköyhteys 150 metrin päässä olevalle Orivesi-Ruovesi
valtatie 66:lle. Alkoi kuulua huutoa tie suunnasta. Heti katsoin kelloa ja
tiesin isän tulevan Jawalla näihin aikoihin töistä. Pusero päälle ja pyörällä
nopeasti paikalle. Ojassa oli ajaja ja mopedi. Se oli kuitenkin Pappa-Tunturi
ja maassa makasi hyvin tuntemani naapurin poika. Juoksin Myllymaan Ellin ovelle
ja pyysin soittamaan ambulanssin tai taxin. Kohta Elias Lepola tuli Pobedalla.
Sanoin, että ei odoteta ambulanssia, vaan viedään poika kunnansairaalaan. Sinne
oli matkaa 2 km. Istuin takapenkille ja muut nostivat pojan varovasti
takapenkille niin, että pää oli sylissäni ja oikea käsi pään alla. Hänellä oli
kananmunan kokoinen kuhmu takaraivossa.
Elias
Lepolan taxi-Pobeda, jolla poika kuljetettiin sairaalan.
Oli koivu ollut väärässä paikassa – Elias kertoi!
Oli koivu ollut väärässä paikassa – Elias kertoi!
Tämä
poika, jonka isällä oli se Kupla-Volkkari, oli tajuttomana pitkän aikaa, mutta
toipui ajanmittaan hyvin. Kypärä olisi auttanut tässäkin tapauksessa. Kun
sitten sain kyydin sairaalasta kotiin, oli Jawa jo omalla paikallaan
ulkorakennuksen seinällä. Kyllä se mopo palveli monta vuotta hyvin ja kosolti
on ollut varjelusta, koska isä ei vakavammin kolaroinut eikä loukkaantunut.
Kirjoittaja
sai ostetuksi käytetyn Victoria-merkkisen mopon lukion ajaksi. Se oli kätevä ja
halpa kulkupeli. Kun lähdin armeijaan syksyllä 1962, annoin sen sisareni
pojalle, jolla vuorostaan oli jo mopokuume.
Kirjoittaja
ja Victoria
Tätänykyä,
vuonna 2018, kuvissa näkyvä ulkorakennus on yhä olemassa. Sisareni tyttären
perhe rakensi asuinrakennuksen paikalle uuden. Ulkorakennukseen on tehty
moottoripyörien entisöintiverstas. Museorekisterissä on mm. NSU-merkkinen
moottoripyörä.
Viimeksi
siellä käydessäni oli isäni Jawa edelleen odottamassa entisöintivuoroaan. Hannu
on siirtynyt hiljakkoin eläkkeelle, joten Jawankin vuoro toivottavasti vielä
tulee.
Eero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti