Tuolviisiihä
sitä enne meit muoskii opetettii, taik opettiit jo paljo enne minnuu ja miu
ikkäisiikii. Ko ennevanhaa ei olna just muit konstiloit ossaamissii, tiijo ja
taitoloi, jättämisel viel jälestpäikii käytettäväks. Ainha nää vanhemmat ja
viisaammat on neuvont nuorempii ja monel o olna oppimissee halutkii, mut jos ei
ou ommaa intoo, nii vaik kuiviisii tolkuttais, nii ei tartu mielee mikkää. Miulkii ois siint melkosest omakohtasii kokemuksii...
Tuommosii
sannoot kansavviisauveks tahikka sananparsiks ja viel miukii lapsuuves laukoit
aikuiset nuit melkolail tihijää. Ain se ei varmastkaa olna pelkästää
opettamist, se vaa ol tapan, ja niit käytettii tuommosii ilmauksii ko haastii
piettii. Ko kukkaa ei olna viel mittää small talkkii kerent keksimää. Eikä pelkist
ilmoiskaa saant pitemmäks aikaa jutujuurt.
Myö
varahimmi syntyneet ollaa joskus yhes muistelt nuit erilaisii entisii ilmaisui ja
selvittäntkii keskennää, jot mitä niil kaikil on meinattu. Jollokii ko tuntuu, jot
vielkii ois iha kohillaa tarjota tuommosiikii tiivistettyi elämäoppiloi –
muilkii ku vaa mukuloil. Ja eihä se ain tarviis opettamistkaa olla. Oishaa se
silviisii värikkäämpääkii tää haastamine. Jos vaik vastais, ko joku kyssyy
vointiloi, jot ”syyvvä pittää, vaikkei tervettä päivää näkiskää”. Tahi jot ”nii
o olna kiireit, jottei oo joutant mittää tekemää”. Tos'asjoi, mutt tuolviisii
sanomal saattaap tulla hyvä alku juttutuokiol, eikä ainakaa hetikoht tuu
alettuu luettelemaa, jot mist kohtaa kolottaap ja milviisii. Vaik ne sannoot,
jot ko on pääst sivute puolvällii satastaa, nii melkosii sairaskertomuksii siin saap
kanssaihimiset kuullaksee. Miust tuntuu, jot sillo jollokii enne ol muutakii
haastamist. Vaik kipijöithä sitä sillokii oltii, mut ei ain ensimäiseks lähetty
kunnalääkärilt rohtoloit tahtomaa. Eikä muutonkaa iha vähäl murehuttu: ”Ko
leipä loppuu, nii syyvvää vehnäst”! Taik jot ”eihää sitä ihmine onnestaa tiijä
– voip olla iessäpäi tahikka jo jiänt jälkeheis”…
Erilaisii
sutkauksii pistettiikii mieluust puhheisii niinko kevennykses. Usseest nekkii
just semmosii, jottei kuulija olt ihav varma mitäpä tuo nyt tarkottaa tahi
tarkottaako mittää. Eikä se kuitekaa olna jonnijjoutavaa, ku ussei siit saap sit
johatusta siihen seuraavaa aihiesee.
Tärkijöihe
ja tunnettui ihmisii sanomissii kans puhheis jälestettää, vaik jot jo tämä meijän
kansakouluopettajakii on sanont, jotta ”elähää hättäile, kyl se pipo viel
löyvetää”. Tuonkaltasii taik viel laajemmaltkii tunnetuilt henkilöilt lainataa
näit korkeelentosuuksii sit niinko ommii kantoloihe vahventamiseks tähä haastii
mukkaa. Ei esitetäkkää, jot ite ois sen keksint, mutt jot samalviisii aatteloo
muut, isommatkii tietäjät. Siin sitä ollaa maailmamiehii muka. Molemmat.
Taik
sit tarjotaa vahvan tieton jotakii uskomust, niij jot tälviisii jos assiis
hoijat, nii siin ei käy silvii – pahast. Ja tottaha sen pittää olla, ko tuolt
kirkolt olliit kuulleet, jot joku ol eppäilly, mut ko se lukkaril leskikii nii
ol tehnä ja hyväst ol käynt. Vaik ol se kyl sit jälestpäi joutunt lääkäris
käymää.
Uskomuksiiha
ne perustuutkii ne kaik semmoset, mill meit ihmissii höynäytettää tekemää jos
jotakii. Turhapäiväist. Ja maksamaakii asjoist, joist järe kans aatelles pitäs
jo ennakkoo osat arvata, jot ei piä paikkaasa. Niinku nää kaik ilmaset
tarjouksetkii. ”Ilmasii lounait ei ol”! Kyll asja o silviisii! Ja kaikha sen
tietäät, mutt kuitekii – ain oj joku, ku ov valmiin pistämää rahojaa likkoo,
jot jos vaikka kuiteskii ja just miul! Tuommosiikii tappauksii kohal ois yle
hyvä, ko jokukaa ossais sannoo sen nii topakast, jott ei turhaa kukkaa
kokkeiliskaa.
Keksisit
Sie? Tiijä vaik silviisii nimmeis jäis aikakirjoloihe ja iha vaa täst yhest
oivaltamisestais! Kokkeileha! Myö otetaa ehotuksii kyl vastaa…
Uskomatonta, et joku voi kirjoittaa tarinan niin jouhevasti. Siin yhtyi saumattomast, niin äirin kieli kui yleiskielikin jota koulussa
VastaaPoistapyritään opettamaa.
Yleiskieltä tarvitaa siin ku yritetä kertoo ihmisil niin, että kaikki ymmrtävät asian ensilukemal. Must toi äitien opettama puhetapa on sitä oikeaa äirinkielt, sitjutellaan nii kyläs ku kotona. Oman kylän väki sen ymmärtää, mutta vieraat saattaa tarvita tulkin.
Tosin toi ihmisten liikkuvuus on kerrassan laajaa. Ymmärretää paljo paremi vierait murteit.
Muuten mää olen sitä mieltä, että toi Luhtavaaran muijan poika on kuunellu itiään ja sit vielä opettajia viel paremin.
Anteeksi Timppa, että kutsuin Äitiäsi muijaksi, mutta silloin joskus se oli yleinen käytäntö, ainakin meillä päin. Tavattoman ruma tapa, anteeksi.
Kylmää hyvin lopulta osasin lukea juttusi. Sää kerroit ikäänkuin
suomeksi ja "ulkomaan" kielen tuntuisesti suurenmoisella tavalla.
Kylmää olen ihmeissäinnoin ku kirjoittamal noin hauskasti(onko se haaskasti), niin pakko on yhtyä siihen suolaiseen asiaan. Murteissa se suola on, ei siitä pidä eroon pyrkiä. Suomenkieltä opettava taho voi jädä peräti työttömäksi, jos murteista luovutaan.
Murteiden avulla pystymme kohdistamaan mahdollisesti henkilön syntymä kulmakunnan. Meidän perusluonnetta muokkaa osiltaan murteet,on jemptii, haaskoo, vaitonaista, vikkelää ja sukkelaa murretta sekä puhetapaa. Murre sopeutuu paikkakunnan mukaiseksi aika joustavasti. Vaikka kuinka haraat vastaan, niin et huomaakkaan kun jo itse osallistut siihen - ainakin jonkin verran
Hyvä kuusi kiloa pienempi Iso-Timppa, siinä oli asiaa, mutta ihastuin siihen Äidin-kielen käyttöön,
Kiitoksii vaa, Niilo-nestoor, kehuloist - erikoiseest nuist kuuvest kilost, vaik siin jio hiukkavähä out myöhäs, ko kaks on kerent tulla takasinkii...
VastaaPoistaJa mitä murreloihe tullee, nii kyl niim mieluust tälviisii haastasinkii, mut ko puhuttun siint selvä saaminen ov viel pitemmäs puus, ko kirjutetust. Kuulemma! Jot jos jollokii, vaik iha kahekese, yritettäes, jotta mite se Sie gaiken ellendäisit da josko Siul butin bagisisin! Nuiviisii haastaneit naapursiirtolaisii ko opettel kielellisestkii ymmärtämmää, nii ympäristötekijän ollu savo-karjala kuulost niipaljo helpommalt, jot sitä meil kois käytettii tään äitmuorinkii lapsuuvest oppimil sanoil ja sanontoloil!
IsoTimppa