Olipa
tämä kesä aika kummallinen! Harvoin koko marjojen satokausi on yhtä aikaa
valmiina kerättäväksi. Niin kuitenkin kävi tänä vuonna ja huonostihan siinä
meinasi käydä…
Mansikoita
piti metsästää, onneksi ehdin hankkia niitä 25 kg ennen parhaan satokauden
päättymistä. Laiska kun olen, pakastin mansikat roskapusseissa. Näin niistä
olisi helppo keittää mehua myöhemmin syksyllä. Koska olimme mökillä, pakastin
marjat äidin pakastimeen.
Mansikoiden
päästyä kylmään meni sentään viikko jos toinenkin ennen kuin heräsin
mustikka-aikaan. Ja samanaikaisesti keräsin jo mustia ja punaisia viinimarjoja
muutaman ämpärillisen. Vadelmiakin oli vaikka ja kuinka. Niiden kerääminen
olikin sitten isännän puuhia. Nokkoset olivat vähän ikäviä kavereita, mutta
tulihan niitä vadelmiakin kerättyä aika tavalla pakastimeen.
Oli
sitten kerätty ja ostettu marjoja niin, että oma ja äidin pakastin olivat
täynnä. Muutimme kesän jälkeen taas takaisin kotiin. Lähetin äidille
tekstiviestin, että voisin ottaa ne pari litraa vadelmia kotiin, jotka vielä
jäivät äidin pakastimeen. Päivää myöhemmin muistutin marjoista.
Äiti
sitten toi ne marjat, ihan kaikki… Yhtä äkkiä kotona olikin täysien pakastimien
lisäksi lähes 30 litraa pakastettuja marjoja, jotka eivät mahtuneet enää
mihinkään. Ei hätää, kaivettiin mehumaija esiin ja perustettiin mehutehdas.
Keiteltiin
reilu viikko mehuja ja arvata pitää, ettei se hyvin päättynyt: mehupullot
loppuivat ja pakastimestakin loppui tila. Onneksi saatiin sukulaisilta lainaksi
pieni pakastin ja kaverilta mehupulloja.
Tässä
kohtaa kaikki olisi ollut hyvin, mutta… Sukulaisilta lainassa ollut pakastin
sai meistä tarpeekseen ja sanoi työsopimuksen irti. Eihän siinä sitten auttanut
kuin mennä pakastinostoksille.
Kaiken
tämän hässäkän jälkeen tulin siihen tulokseen, että säästäminen on kallista.
Ensin pitää ostaa marjoja, sitten sokeria, mehumaija porisee ja vie sähköä
päiväkaupalla ja vielä kaiken päätteeksi pitää ostaa uusi pakastin. Mutta, onpa
nyt lisäaineettomia, aitoja mehuja koko talveksi niin itselle kuin vähän
muillekin!
Maukasta
loppukesää kaikille! Säilökää kohtuudella, ettei mopo karkaa käsistä kuten
minulta.
Päivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti