Eipä tiennyt uroskissa millaiseen komentoon joutuu
kun minut pyydettiin pitämään viikko siitä huolta.
Olen kyllä
toiminut ennenkin ko. kissan hoitajana, joten tavat olisivat pitäneet olla
tiedossa.
Pari päivää meni jotenkuten vaikka tarjottua
ruokaa ei syötykään kaikkea, minut on ainakin kasvatettu siten että lautanen
pitää syödä tyhjäksi ennen kuin saa uutta ruokaa, sitä kasvatusoppia koetin
toteuttaa myös kissaan, melko huonolla tuloksella.
Ihmeesti se viihtyi ulkona eikä meinannut tulla
sisälle lainkaan, syykin selvisi, siellä odotti morsian, joka oli jo pari
päivää mourunnut sulhoa odotellen, onhan karkausvuosi. Sitä en tiedä tuleeko
jälkeläisiä, morsian kyllä oli hävinnyt pihasta. (Se on kuitenkin jo varmaa,
että sen enempää setää, tätiä taikka enoa minusta ei tule!)
Kolmannen päivän jälkeen kissa rupesi kokeilemaan
rajojaan. Tiesi varmaan, että siitä voi joutua pihalle, mutta otti riskin,
joutuikin pihalle kun tuli yöllä herättelemään sekä mankumaan ruokaa.
Loppu aika menikin sitten omaa rataa, kissa teki
mitä tykkäsi ja tuli ja meni miten huvitti, enkä minä voinut mitään.
Kävin siellä uudelleen vierailulla tässä päivänä
muutamana, mitään traumoja ei näkynyt olleen jäänyt, koska kissa tuli ovella
vastaan tehden tuttavuutta entiseen malliin - ja palasi unilaatikkoonsa...
Jupe!
VastaaPoistaTeit tärkeää työtä kissanhoitajana.
Lemmikkieläimistä on puhuttu mitenkä tärkeitä nuo paijattavat luontokappaleet ovat omistajilleen. Mitenkä niistä on iloa vanhuksille.
Monessa tällaisessa yhteisössä on oma lemmikkinsä paijattavana. Samoin yksin asuvan seuralaisena lemmikki on verraton olio.
Elinkeino elämälle se on myös tuottoisa. Tavarataloissa lemmikinruat näyttelee melko suurta osuutta kaupankäynistä. Sitä todistaa hyllymetrimäärät, jotka on yksinomaan kissojen ja koirien tarpeen tyydyttämiseksi laitettu. On ruokaa ja muuta tilpehööriä. Kauppa se on joka kannattaa - ainakin niin kauan kuin rahat riitävät.
Antakaamme arvo lemmikkien omistajille.
Autoilija oli tahtomattaan, vahingossa, ajannut koiran päälle. Hän meni juttelemaan omistajan kanssa. Tarkoituksena korvata ikävä vahinko. "Siitä sitten vaan juoksemaan häntä heiluen ja haukkuen autojen perään, kyhnytettäväksi emännän luokse, oli vastaus".