Maailmanmatkalla Aasiassa, osa 3

Thaimaa

Meitä lähti pieni joukko matkalaisia Malesiasta kohti Thaimaata maitse bussin kyydissä, lautallakin olisi päässyt, mutta meillä ei ollut kiirettä.

Minä olin lähtenyt matkaan kuin ”soitellen sotaan” ja ajatuksella, että hankin lisää vaatetusta matkan varrelta, joita sitten hankinkin mielestäni edullisesti. Asusteiden laatu ei ollut kovin hyvä, eipä siellä lämpimässä kyllä mitään erikoista tarvinnutkaan.  

Vieläkään en tiedä olisiko kulttuuri vaatinut pitkät housut, sen tiesin, että olkapäät piti peittää. Olin porukan ainoa jolla oli shortsit (mielestäni käytännölliset siinä lämpötilassa). Oli toki minulla pitkätkin housut, niitä tarvitsin vasta päästyämme ylös vuoristoon.

Bussina tosiaan oli siinä vaiheessa 25 vuotta vanha Ajokki Royal, jonka runkoa vahvistettu ja tottakai modifioituna matkustamista varten. Meillä oli autossa kolme osastoa, varsinainen matkustamo, ilmastoitu kabinetti, joka muodostui matkan ajaksi meidän vanhempien (iältämme) matkalaisten paikaksi, lisäksi auton perällä oli sikaosasto, sitä ei kuitenkaan tarvittu koska matkassamme ei ollut sikoja.  WC-tilatkin löytyivät, niitä vain ei saanut käyttää koska ilmastointi toi hajut sisälle.

Emme tietenkään tulleet toimeen ilman ruokailua. Minä aterioin ainoastaan kerran päivässä. Paikallisen ruuan jätin väliin, vaikka lupasin itselleni syödä kaikkea mitä olisi tarjolla. Kuitenkin heidän käsityksensä hygieniasta on sen verran epäilyttävää, että sairastumisen pelossa jätin madot ja muut pikkuötökät paikallisille herkuttelijoille. Pikavuoron perinteeseen kuuluu ainakin maistaa paikallista toukkaa ja rasvassa keitettyä heinäsirkkaa, joten sen tein, enkä sairastunut (tästäkin on video Pikavuoro-blogissa). Mäkkäri ja KFC tulivat tutuiksi, ja niitä kyllä riitti.

Malesian ja Thaimaan raja ylitettiin ilman mitään kommelluksia, kippari oli sopinut kokoontumispaikaksi (Thaimaassa) Suvarnabhumi-lentokentän, josta otimme loput matkalaiset kyytiin. Omasta mielestäni meitä oli liikaa, 32 Thaimaan osuudella. Parhaimmillaan meitä oli 37, kun muutama pummi tuli joksikin aikaa kyytii. Siinä vaiheessa meinasi mopo karata käsistä lopullisesti, joitakin matkalaisia lähti omille teilleen. He palasivat kyllä Laosin rajalla.  

Tie oli tuttu kipparille ja autolle, mutta kuulemma mennyt huonompaan kuntoon sitten viime reissun. Ainakin Thaimaan osuuden Ajokki kesti hyvin.

Koska tämä oli omatoimimatka, jokainen sai hankkia majoituksen ja ruokailun itse. Mielestäni onnistuin hyvin, koska joka yö olin lakanoiden välissä, ruokaakin sain melko kohtuullisesti. Vain kerran kippari vei meidät lupaavalta näyttävän rakennuksen eteen, josta selvisi, että tämä valaistu rakennus on paikallinen ilotalo. Matkassamme olleet naiset eivät sinne suostuneet tulemaan. (Minusta kyllä tuntui kipparin tienneen mikä paikka on kyseessä) joten uuden majapaikan hakuun, joka löytyikin pienen etsiskelyn jälkeen.

Tapasimme myös suomalaisia henkilöitä, jotka asuivat Thaimaassa. He olivat mielestäni paossa jotain, verottajaa, velkojia, vaimoa, ja lähes kaikki alkoholisoituneita.

Kuvittelin, että olisin potentiaalinen kohde varkaille, joten jätin oma kameran kotiin, (ihan turhaan), siksi *)’lainaan’  blogin kuvia. Ainakaan minua ei koetettu ryöstää, mitä nyt muutamat koettivat myydä joko itseään tai jotain toista.

Ihmettelen kovasti mikä vetää ihmisiä Thaimaahan lomalle, jos on pari viikkoa lillumassa porealtaassa ja väittää nähneensä ja kokeneensa Thaimaan, niin -höpö höpö. Thaimaan kulttuuri on niin paljon meikäläistä erilaisempi, että siihen tutustuminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Minulle ei avautuneet, ei kulttuuri eikä tavat.

Esimerkkinä voi mainita heidän kunnioituksensa kuninkaaseen, vaikka kaikki eivät tiedä hänestä yhtään mitään (paikallisetkaan). Meille matkalaisille asia tuli eteen muutaman kerran, kun siellä oli kuninkaan syntymäpäivät ja muutakin kuninkaan perheeseen liittyvää, silloin paikat olivat kiinni, eikä aina ollut etukäteistietoa mikä juhlapäivä taas on.

                                   

Kun vain oli mahdollista, teimme tällaisena päivänä siirtymän seuraavaan kohteeseen. Meistä harva edes tiesi, että Thaimaassa on kuningas. Samat kunnioitussäännöt koskevat myös turisteja, joten voi saada tuntuvat sanktiot, jollei kunnioita kuningasta.

Ennen poistumistamme Thaimaasta ryhmä kävi elefanttisaarella (Koh Chang), jossa oli suomalaisomisteinen lomakylä. Ei tosin lomakylässä, mutta  yhtenä iltana oli leidipoikien esittämä dragshow sekä tulinäytös rantaravintolassa, jonne oli järjestetty myös ruokailu. Paikalliselle ravintoloisijalle oli yllätys pohjoismaalaisten ruokahalu, koska ruoka loppui kesken. Lopuksi kuitenkin kaikki saivat syötävää, vaikka ensin annettiin ymmärtää, että lisäruoka ei kuulunutkaan maksamaamme hintaan. Siitäkin päästiin yksimielisyyteen, vaikka näin jälkikäteen tuli ajateltua, että ruokailu + show’t olivat ’valmiiksi’ ylihinnoiteltuja.

Minä en ollut mukana elefanttisafarilla, vaan lilluin sen päivän uima-altaalla. Minua varoitettiin auringosta, joka polttaa ihon nopeasti. Varauduin asiaan, kuitenkin ihoni tuli punaiseksi. Ne jotka olivat elefanttisafarilla, olivat hieman pettyneitä, koska elefantit haisivat ”sille itselleen”, vaikka niitä pestiinkin, jopa retken kuluessakin.

Oma seikkailunsa oli saada linja-auto lautalle, ajoramppi oli jyrkkä ja lyhyt. Automme jäi tietysti mahastaan kiinni, mutta Suomi-poika keksi keinot ja saimme oman bussin mukaamme saarelle, jossa ei näkynyt muita busseja, vain tilatakseja, jotka ovatkin käteviä niissä oloissa.

              

Seuraavassa kirjoituksessa kerron mm. miten rajatoimet menivät Thaimaan ja Laosin rajalla.

JUPE

PS. Kerrattakoon, että matkan virallisempi nettisivusto tarjoaa tuon bussin liikkumisen seuraamista ennen ja jälkeen mukanaolo-osuuttanikin osoitteessa

http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/

Sieltä sivun oikeasta reunasta löytyy 'Arkisto', josta vuoden 2012 loppusyksyn taltioista näet myös laajemmin yleisilmettä - täällä Yhdistävässä tekijässä ollaan enemmän omakohtaisien näkemyksieni ja kokemuksieni kautta yksilöllisemmästi kerrottuna. *)Luvallisesti tänne 'lainaamani' valokuvat ovat matkamme reportterin Mirka Karvosen ottamia.