maanantai 10. marraskuuta 2014

Iliman lottovoittoa muailmaa katselemassa - jatko-osa

Tarinaa Rantasalmen reissulta elokuussa 2014

Aina se aikansa ottaa, kun jotakin yrittää tehdä. Viimekertaisesta on jo isompi tovi kun tästä samasta aiheesta kirjoittelin. Teimme viikon reisun tuonne itäisen Suomen seuduille. Avarsimme  silmiämme näkemään mitenkä kaunis tämä kotimaamme on. Ilman suurta lottovoittoakin tuo muailman katseleminen käy. Kukkaro siinä jonkinverran myös avartui, mutta on niin hyvä olla kun on valmiiksi puhdas kukkaro, siellä ei setelit keskenään tappele. Tappelemiseen tarvitaan aina vähintään kaksi, joten sopu säilyi. Henkilökohtaisesti tykkäisin, että noita "tappelijoita" olisi tuhansittain, mutta kun ei ole kuin korkeintaan pari kolme kerrallaan. Kyllä puhdas kukkaro hyvä on, liika puhtaus käy kuitenkin  hermon päälle - minkäs teet.

Varsinaista matkasuunitelmaa emme tehneet. Toki kartalta katselimme minne päin voisimme kiertoajelumme kohdistaa. Mitkä seudut olisi mukava nähdä. Samalla kertasimme mitä oli aijemmin  koettu ja nähty. Tavallaan "tuttuja" seutuja, mutta kuitenkin niin uutta.  Kovat kesähelteet olivat jo mennyttä aikaa, mutta jokseenkin sateeton ajanjakso osui kohdallemme. Onnistuimme välttämään rankkasateet. Ajoimme ikäänkuin "jälkilöylyssä" miltei koko sen viikon. Sen todisti märät tienpinnat ja ehkä pieni tihkusadekin. Auringonpaiste myös helli meitä kevyiden pilvien lomasta.


Mökki sijaitsi Juvan ja Savonlinnan välisen  kantatie 14 varrella. Opastuksessa mainittiin: "Kun olette  saapuneet Rantasalmen puolelle ja alkaa sadan kilometrin nopeusrajoitus niin olette mökin tienhaarassa. Käänytte  vasemmalle ja heti mökkitietä valtatien suuntaisesti oikealle".  Hyvä oli suullinen opastus, kohdalle osuttiin. Tiistaina, elokuun 19. päivä oli jo aamusta sen näköistä, että sateen mahdollisuus on olemassa. Järven tyyni  pinta alkoi väreillä kummasti. Siihen muodostui isoja rinkejä; ikäänkuin neulamuikkujen pistoja, nämä   "muikun" tekemät pistot oli vielä harvassa, mutta hyvin nähtävissä.  Selitykseksi kerrottakoon, että muikkuparvi rikkoo veden pinnan hyönteisiä syödessään.  Pian nämä pistot tihenivät ja yllämme oli kuurosade, nopeasti ohimenevä sellainen. järven toisella puolella aurinko paistoi pilvien raosta.  On se kumma kun meitä huonokuuloisia muistetaan ikiomalla "kuurosateella". Olemmeko paremmassa vai huonommassa asemassa kuuleviin verrattuna, en tiedä, mutta kuulosadetta en ole koskaan kokenut. Ensimmäisen lomapäivän vietimme kuitenkin Rantasalmen mökillä. Uinti ja saunominen maistuivat, ainakin Kirstille. Minulla oli nuo "uintiretket" vaikeita. Siihen oli syynä erittäin matala ranta - hiekkapohjasta huolimatta. Meinasin kaatua kepistä huolimatta. Siinä olisi pystynyt uimaan vaikkapa "käsipohjaa", mutta kun ei ollut nostolaitetta, jonka avulla olisi päässyt pystyasentoon. Laiturinkin korkeus oli joku viisikymmentä senttiä pohjasta.Sauna oli tosi hyvä ja sinne tuli pumpun avulla samaa kirkasta järvivettä,  vilvoittelu pelasi.


Yksi kriteeri matkan varaamisessa keväällä oli hyttyskausi. Elokuussa nuo kiusankappaleet ovat jo vähenemässä. Tosin silloin saattaa olla vielä kiusallisemmat mäkäräiset, jotka napsivat puolen kilon lihakappaleita, ainakin tunne on sellainen. Mitään ei näy, mutta sen kokee nahassaan. Onneksi niitäkään ei pahemmin  ollut. Hyttysiä kuulemma oli, mutta minä en niitä nähnyt.




Lomarengas on varsinainen vuokraaja jonka säädöksien mukaan toimitaan. Erillinen makuuhuone  kuului asiaan, mutta aivan liian pieni kahden maattavalle sängylle. Kuvassa oleva vuodesohva sai toimia petinä öiseen aikaan.



                                         
Takka oli mukava karkoittamaan kosteuden pois ja luomaan tunnelmaa.


Tutustuminen savonmuahan


Iltapäivällä, lounaan jälkeen läksimme pienessä tihkusateessa kohti Savonlinnaa. Maantie oli paikoin kuivaa, joten nimikkosateessa ajeltiin. Tuulilasinpyyhkijät kävivät ajastimen kanssa, pyyhkäisy ja huilaus. Sade oli loppunut Olavinlinnaan saavuttaessa. Savonlinnaan menon tarkoitus oli tehdä kauppareissu sekä tutustua paikkakunnan torielämään.


Tämän vuolaan virran  yli johtaa nykyisin ponttoonisilta linnan sokkeloihin. Komiaa, vai mitä?

Tämä Oopperan ystävien "konserttitalo" on rakennettu 1400-luvulla, siis keskiajalla. Se on Euroopan pohjoisin kivilinna.  Savonlinnalle se on tärkeä matkailukohde. Nytkin siellä parkkipaikalla oli ilmeisesti turistien autoja hyvinkin runsaasti. Tullessamme tälle parkkialueelle, ajoimme roska-auton perässä. Tiemme erosi jossakin vaiheessa, mutta tapasimme jälleen, minä parkissa ja roska-auto hetken päästä sivuutti meidät. Oli menossa paikalliseen museoon, johon johti tie kahden kiivitolpan välistä. Siinä tuli pieni virhearviointi kuskille. Hän ei huomanut matalaa kivitolppaa, vaan ajoi sen yli. Polttoöljysäiliö siina rytäkässä lähti ja tolppa nurin. Jäipä minulle muisteltavaa vanhoille päiville - niin ne nuoret, niin ne....  Oli tuolla 1979 tullut jo käytyä,  joten tuttu paikka.


Myös apteekista oli erästä desifoivaa salvaa tarvis. Niinpä Lumian syövereihin ohjelmoimme Savonlinna - tori. Sehän toimi hyvin, ohjelma opasti meidät apteekin nurkalle ja torin laitamalle. Apteekista suoriuduttuamme katselimme torille päin ja päätin siirtyä sinne autolla. Tilaa oli yllin kyllin parkkeerata. Sieltä oli hyvät näkymät avoimelle torille. Oli siellä viellä kauppiaita alle viiden purkamassa telttojaan. Kirsti kyllä poistui autosta ja taisi ottaa jonkun valokuvankin tilavasta torista.  Kiinteiden myyntikioskien esittelytaulussa oli aukioloajat - olimme myöhässä. Tuli nähtyä kauppapaikka ilman kauppiaita, oma moka tai olisiko ollut säästöjen aikaansaaminen kyseessä. Kas kun säästöä kertyy näinkin...


Noita " savonmuan järvimaisemia" on mukava katsella, niissä silmä lepää ja olo on vähän niinkuin "katellinen", olispa meilläkin tällaista. Kyllä kotimaa on ihmeellinen, ei sen voittanutta.



Savonlinnasta jatkoimme matkaa Kerimäelle. Kristikunnan suurinta kaksoisristi puukirkkoa ihailemaan. Sisälle mahtuu kerralla 5000 sanan kuulijaa. Komistus on valmistunut jo 1847. Coogle kertoo, että 10 ooo asukkaan Kerimäki halusi ison ja näyttävän kirkon itselleen.

Matkalla ihastelimme alla olevan kuvan mukaisia "lomamökkejä" tien poskessa. Saako noita erikseen vuokrata matkailijan käyttöön? Onko niissä kaasukeittimet kun savutorvea tai piippua katolla ei näy? Vuokralaiset pääsevät varmaankin tarvittaessa "onnibusseilla" mökilleen. Siistin näköisiä ja hyvin hoidettuja. Etäisyydet lähimpään naapuriin ihan kohtuulliset. Kotiseudullamme on vaarana, että nuorisojoukko huonoilla hetkillään kaatavat tien posken rakennelmat. Täällä uskotaan nuorisoon todella paljon.



Uusi kokopäiväretki, kohti nähtävyyksiä


Puuro pitää "miehen" tiellä ja kahvi virkistää, näin se vaan jostakin syystä on. Oliko se niin, että varhainen mato kanan syö. Oli miten oli, niin kumminkin seuraava aamu koitti ja uudet "baanat" odotti kulkijaansa. Arvoitus oli minkälaiseksi suunittelematon päivä tulisi olemaan. Jälleen kerra tie numero 14 sai meistä otteen, taas oltiin baanalla. Ilma oli huonosti etukäteen arvioitavissa - poutaa vai sadetta. Onneksi Esteri oli kohtalaisen suosiollinen, hänellä oli osittainen vapaapäivä kuitenkin meneillään. Taas kerran hän kulki meidän edessä päin. Nyt ohitimme Savonlinnan ja Kerimäen. Molemmat taisivat jäädä oikean kintaan puolelle. Tällä kertaa eka tavoite oli Joensuu. Meille molemmille sinäänsä tuttu paikka muistoissamme, mutta kuitenkin niin vieras. Minä olin käynnyt siellä 1979 ja Kirsti jonkun retkiporukan mukana hieman myöhemmin.
Parkkipaikkamme oli alla olevan kuvan läheisyydessä. Kirsti tietenkin katseli kaupungin nähtävyyksia kameran lävitse ja minä kompuroin keppeineni  jälessä. Mikä tuo komia ja muutenkin näyttävä rakennus on.  Selvisi se lukemalla kylttejä ja kyselemällä paikallisilta. (Lisäksi oman mausteen antoi Coogle sekä Iso-Timppa jälestä päin.) Sehän on Joensuun oikein monitoimi talo. Sen on Eliel Saarinen 1914 suunnitellut. Varmaankin monille nykyarkkitehdeille esimerkkinä oleva julkinen tila. Monitoimitalo oli vaarassa  palaa myöhemmin. 
                 
Näin Isänpäivän aikoihin tähän taloon olisi voinut tutustua Isänpäivälounaan merkeissä. Varmaan monet isät ovat saaneet keventää lompakkoaan näissä merkeissä. Samaan taloon voi myöskin mennä nauttimaan hengellistä ravintoa teatterin esityksistä. Arkisin virkanaiset ja -miehet toteuttavat  siellä kaupunginvaltuuston määräyksiä. Kyseesssä on yhdistetty saman katon alle Kaupungintalo - Ravintola ja Teatteri. Kuten kuvasta näkee Esterikin oli suosiollinen.

Tämä maisema on suomalaisille niin tuttu elokuvista ja valokuvista. Tosin tämä kuva on alempaa otettu. Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Lieksassa. Olen aikaisemminkin tutustunut pari kertaa näihin maisemiin. Tokalla kerralla leiriydyin rankkasateessa vaaran juurelle. Muistan eritoten joen rannan saunan ja sen hyvät löylyt. Siitä on aikaa 35 vuotta.
Kolilta matka jatkui aina Heinävedelle saakka. Matkan varrella tuli meikäläisen sadetta eli kuurosadetta. Lasinpyyhkijät saivat työskennellä toden teolla. Tähän asti olimme vain seuranneet sadepilviä, mutta nyt ne osuivat kohdalleen. Vihdoin olimme Valamon luostarin pihamaalla. Kirstin toivomuslistalla oli myöskin nähdä tämä entinen Pappinniemen tila Heinävedeltä. Presidentti Kyösti Kallio oli ehdottanut, että tila ostettaisiin ja niinpä 24.7.1940 perustettiin  Ortodoksinen Uuden Valamon Luostari. Munkit maalikkoveljien kanssa hartaushetkien lisäksi pitävät yllä majoitustilaa, matkamuistomyymälää, puutarhan- ja maanviljelyä. 2014 eli tänä vuonna aloitettiin viskin valmistus perinteisen viinin valmistuksen lisäksi.
Paluumtka jatkui Varkauden kautta Rantasalmelle. Lääkkeet olivat mökillä ja siksi emme voineet poiketa Varkauteen pokani luokse. Vettä alkoi tihuttaen satamaan. Sateen  ja pimenevän illan vuoksi näkyvyyt ja ajokeli huononi. Minua huolestutti teiden risteyskohdat, näemmekö tienviittojen nimet. Bensakin väheni huolestuttavasti, ei ollut varaa ajaa huoltamon ohi. Olo helpottui kun saavuimme Varkauteen, tutumpaa maisemaa tarjolla, vielä kun jaksaisi vähän toista tuntia, saisi lääkkeet ja pääsisi saunaan rentoutumaan.
Nyt oli Lumian Navikaattorista suuri apu, se varmisti ettemme ajaneet harhaan. Sauna lämpiämään, lääkkeet ja murua rinnan alle, olimme päivän antiin tyytyväisiä. Päivän viimeinen etappi oli sateen vuoksi vanhalle raskas ajettava.


Warkautta kohti ja sitten takaisin lomamökille


Täytyi sitä, kun lähellä oltiin, poiketa myös pojan perhettä katsomaan. Hänen huushollinsa oli jälleen kerran saanut uutta ilmettä remontin myötä. Sattui myöskin tulemaan viikon kuumin päivä, oikein helle. Nopeasti aika riensi, piti palata "päämajaan". Poikkesimme Rantasalmen kirkolle, päämajalle oli matkaa 15 km jäljellä. Siistin näköinen kirkonkylä perinnepuistoineen.


Arvokkaan näköinen perinne tila ja PrinnssiEversti Lipposen  patsaaseen lopetan tämän jutun ja tarinan kertomisen. Näin vanhana on mukava muistella menneitä sekä suunitella tulevaa.



Kotimatkalla käytiin Kääpälän kylässä, lähellä Vekarajärven varuskuntaa, tutustumassa tilataiteeseen, joka ihastuttaa sekä vihastuttaa. Tuohikotti oli tienhaara josta käännyimme kohti Valkealaa veljeni mökille. Terveisiä vain Marjatalle ja Valtolle, oli hyvä pito, kiitos.

Kiitos myös lukijoille "matkaseurastanne"! Niilo Henell

1 kommentti:

  1. Eikö ole, ystävät hyvät, mukavaa luettavaa jonkun toisenkin reissuamisista tutuilla paikoilla taikka uusiin tutustuen. Ja vaikka oletankin Niilon paljolti kirjoitelleen tämän muisteluavuksi itselleen, niin minusta tässäkin on se 'Yhdistävä tekijä' mukana. Ankeissa syystalven säissä voi mielessään lämmitellä takkatulen äärellä (jollei sellaista itsellä ole) ja saada vaikka omakohtainen ajatus seuraavalle lomalleen... Kiitos Niilo!

    VastaaPoista