Eikä
mitä tahansa piskiä, vaan Maailman mestaria vuodelta 2012. Tuolloin elokuun
lopulla oli Tsekissä pelastuskoirien Maailmanmestaruuskisat ja Musanterin
Kerttu oli kolmantena koirana Suomen joukkueessa. Ja sieltä tuotiin kotiin
kunniaa ja mainetta sekä tsekkiläistä kristallia oleva 40cm korkea malja sekä
upea ruusuke.
Kuva 1. Kerttu poseeraa palkintojensa kanssa
Musanterin
Kerttu on nyt melkein kymmenenvuotias rottweiler-narttu. Pentueita hän on
synnyttänyt kaksi. Kummallakin kerralla syntyi yhdeksän pentua. Ensimmäisessä
pentueessa oli kaksi urosta ja seitsemän narttua. Toiseen pentueeseen syntyi
kuusi urosta ja kolme narttua. Kaikki pennut löysivät kodin harrastavasta
perheestä ja yksi Kertun urospennuista on jo kisannut MM-tasolla.
Kuva 2. Kertun toiset pennut yhden
vuorokauden ikäisinä
Kyllä
vaan, olen otettu kunniasta, että noin arvokas koira huostaani uskotaan
neljäksi päiväksi. En toki ensi kertaa dogsitterinä toiminut. Kerttu oli 8
viikkoinen, kun hänet ensimmäisen kerran uskottiin hoivaani. Kovin hän pelkäsi
naapurin mopoa ja sen kovaa ääntä. Ihan piti mennä pysäköidyn auton alle
turvaan. Kerttu pelkäsi myös vettä. Olihan se nyt liian iso vesikuppi, kun
lammen rannalla piti juomaan mennä. Ämpäristäkään ei voinut juoda, kun taivas
peilasi. Ja Hiidenveden aallot ne vasta kamalia olivat. Talutushihna oli
hoitajan ympärillä, kun niitä pakoon juostiin. Oppihan Kerttu sitten uimaan ja
veden pelko hävisi. Kerttu oli laiturilla ja isäntänsä vedessä. Isäntä komensi
”Kerttu hyppää” ja koska isännän sana on laki, Kerttu hyppäsi. Ensimmäinen
uintimatka laiturin päästä rantaan oli paniikinomaista roiskintaa. Mutta kun
hän pääsi rantaan, lähti hän uudelleen uimaan ja tällä kertaa ihan oikeaoppista
koiraa.
Kerttu
on nyt eläkkeellä pelastuskoiran tehtävästä. Nuorempana hän on ollut niin
VAPEPAn (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) kuin FRF (Finnish rescue force)
hälytysryhmissä. Ulkomaan komennuksia ei hänen uralleen osunut, mutta kotimaan
hälytyksiä kylläkin. Kesäaikaan ja varsinkin syksyisin sienestys- ja
marjastusaikaan piti olla lähtövalmiudessa.
Sen
verran itsekin opin toimintaa seuratessani, että ilmoitan milloin menen
marjastamaan tai sienestämään ja myös minne aion mennä. Pidän puhelimen akun
ladattuna ja puhelimeen on tallennettu 112-sovellus. Tuon sovelluksen kautta soitettaessa
Hätäkeskus näkee koordinaatit mistä puhelu tulee. Sitten ollaan ongelmissa, jos
ei kenttää löydy. Silloin kannattaa hakeutua korkeammalle paikalle, joissa
yleensä helpommin kentän löytää.
Kuva
3. FRFn tasotestissä pitää koiraa kantaa 100 m
Kerttu-nimi
on kasvattajan huumoria. Kun pelastuskoira-harrastaja Hannu hankkii koiran
kasvattaja K-pentueesta, niin pakkohan koiralle pitää antaa nimeksi Kerttu. Pelastuskoirakokeen
alussa ilmoittautuminen on sanoilla ”Hannu ja Kerttu ilmoittautuu kokeeseen”.
Kuva 4. Pentu Kerttu
Minun
elämässäni koirat ovat olleet isossa roolissa. Lapsena jaoin vuoteeni
karjalankarhukoira Zöpön kanssa. Jonkin aikaa minulla oli Welch Gorgi-narttu
Rosi. Valitettavasti Rosi oli sairas ja jouduin siitä luopumaan. Pitkään
kuitenkin kuulostelin tassujen ääntä kotona ollessani.
Pelastuskoiratoimintaa
olen seurannut noin kaksikymmentä vuotta perheenjäsenen harrastuksen kautta.
Samalla olen toiminut koirien hoitajana tarvittaessa. Olen myös ollut kovin
kiintynyt näihin koiriin ja huomannut miten persoonallisia ne ovat. Kerttu ei
voi sietää television kissanruokamainoksia, jos niissä esiintyy elävä kissa.
Silloin pitää käyttää koko ääniarsenaali, joka rottweilerilla ei ole mikään
hiljainen juttu. Toisaalta ymmärrän asian, kun 50-tuumaisessa TV-ruudussa hiipii
tiikerin kokoinen kissa, niin johan siinä täytyy puolustautua.
Donin
(Riweilers Adonis) kanssa taas katseltiin Avara luonto-ohjelmaa. Doni oli
rauhallinen ja empaattinen uroskoira. Muistan kerran, kun lähdin kotoa ja
matkalla oli pari läheltä piti-tilannetta liikenteessä ja töissäkin oli ollut
harmia. Donin kanssa sitten lähdettiin metsäkävelylle. Doni istui empaattisena
vieressä, kun kannon päässä istuin ja itkin. Välillä hän nuolaisi poskea.
Mielipaha haihtui nopeasti hyvässä seurassa.
Vihdissä
asuessani opiskelin koirien hoitoa Kansalaisopistossa. Kurssin nimi oli
Dogsitter-kurssi ja se kesti kevään ajan kerran viikossa. Kurssin ohjelmaan kuului
myös opintoretki Tullin koirakouluun Veikkolaan. Siellä meille esitettiin,
miten koira etsii vajasta huumepaketin. Etsivä koira oli runsaan vuoden ikäinen
labradorinnoutaja. Nopeasti koira ilmaisi paketin sijainnin ja sai palkintonsa.
Kurssilla
oli myös eräs nivelreumaa sairastava rouva koiransa Väinön kanssa. Väinön
tehtävä oli rouvan kaaduttua mennä viereen makaamaan. Rouva laittoi kätensä
Väinön selkään ja koiran noustessa ylös, myös rouva pääsi seisomaan. Väinön
emäntä oli itse kouluttanut hänet viralliseksi avustajakoiraksi. Tavallisesti
ammattikouluttajat kouluttavat koirat ja Invalidiliitto hakemuksesta yhdistää
koirat ja avustettavat:
Minulla
oli ajatuksena eläkkeelle jäädessäni mahdollisesti ansaita jotain hoitamalla
koiria. Tuo ajatus on kuitenkin jo haudattu. Hoitelen Kerttua ja muita
lähipiirin koiria mielelläni ilman mitään korvausta. Koirien läsnäolo antaa
niin paljon hyvää elämääni, ettei siitä kenenkään tarvitse erikseen maksaa.
Kuva 5. Kerttu poseeraa
Eila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti