Joskus, kauan sitten!

No kuinka kauan sitten?  En minä osaa sanoa, no, silloin kun ei ollut oikeastaan mitään, mutta kuitenkin oli kaikki tarpeellinen, ainakin se siltä tuntui siihen aikaan, kun ei ollut mitään. No mitä silloin ei ollut? Oli silloinkin autoja monenlaisia, mutta ei näin monenlaisia kun nyt on. Joskus näki kotikonnun ohi ajavan peräti kuorma-auton, tosin aika pienen sellaisen. 

Saattoi sen kuormana olevan esim. soraa, olisiko ollut peräti pari, kolme kuutiota. No enhän minä tiedä, kun silloin muutenkaan en tiennyt kuutioita olevankaan, mahdoton sitä minun oli tietääkään, kun en edes tiennyt olevan metrin mittaakaan. Sen sijaan motista olin ihan varmasti kuullut, mutta sitäkään en ymmärtänyt, luullakseni. Tosin kuulemani perusteella myöhemmin opin tietämään, että motti oli vakava paikka, silloin siellä jossakin, kaukana.

Eikös sitä olisi voinut esimerkiksi puhelimella kysyä joltakin, noita asioita? Juu kyllä silloin puhelimiakin oli, joillakin, oli siinä vähän matkan päässä, ehkä viidentoista minuutin, kun reippaasti meni. Ei se mikään matka silloin ollut, se oli alle ”luikauksen”, sellainen matka, tosin en koskaan oppinut tietämään mikä sellainen matka kuin ”luikaus” on. Taitaa olla lööperiä sellainen matka. No mitä olisin sanonut siihen laitteeseen, silloin joskus, kysyn vaan, luuletteko tietävänne paremmin?

Nyt, isona, mutta en paljoakaan viisaampana, tiedän mitenkä paljon puhelin olisi helpottanut elämää, jos niitä ”telefooneja” olisi ollut useammalla. Ei silti, helpottivat ne harvatkin puhelimet oikein tärkeissä asioista asioidessa, luulisin ainakin. Niitä oli kaupoissa ja virastoissa, myöskin isommissa maataloissa, kuten oli autojakin.  Mutta vain harvat pääsivät niistä nauttimaan, siihen aikaan.      

                   

Tarpeettomia ne kokolailla olivat kuitenkin, meinaan tavallisten ihmisten kannalta.  Pyykkituvalta kuultiin uutiset ja hevosilla pääsi. Siinä sitä oli elämän suolaa, ihan tarpeeksi.

Lysoli, sen ajan desinfiointiaine

Kun tämä aine varsinaisesti jäi mieleeni, olin jo aikamoinen täystuho hävittämään ”paskarastaan” pesiä. Kaikki tuon linnun tuntevat. Tosin sillä on vähän hienostuneempi nimi, räkättirastaana se nykyään mansikat taitaa viedä. Siihen aikaan rauhoitettujen lintujen joukkoon eivät kuuluneet kuin sorsat ja kanalinnut. Niille annettiin pesimis- ja lisääntymisaika, mutta kanalintukannat ovat siitäkin huolimatta harvenneet.

Elettiin sitä aikaa kun asunnoista oli tosi puute. Vanhempani ottivat tutun mamman asumaan meille. Mukava mummo olikin seinänaapuriksi. Eräänä päivänä häntä ei kuulunut eikä näkynyt. Äitini meni katsomaan peräkamarin asukasta. Sängyn pohjalla hän makoili, ei pystynyt nousemaan vuoteestaan. Silloin oli puhelin tarpeeseen. Yksi meni soittamaan lääkärille ja yksi kertomaan asiasta potilaan veljelle. Lääkäri tuli ja kertoi, että aivohalvaus on käynyt. Nykyään puhutaan aivoverenkiertohäiriöstä. Aivot eivät kuulemma voi halvaantua, koska kysymyksessä ei ole lihasmassa. Vika aivoissa halvaannuttaa raajamme.

Mamma toipui, mutta seurauksena oli vahvaan uskoon tuleminen, meitä syntisiä lisääntyi hyvin paljon kerta heitolla.  Paikat olivat niin saastaiset, että ainoa oikea tie siisteyteen mamman mielestä oli tuo lysoli, desinfiointiaine. Silloin opin tuntemaan sen tuoksun. Ei siinä varsinaisesti mitään pahaa ollut, mutta kun aineen säilytyspaikkaa ei ollut, niin hän tietenkin pyysi josko sen voisi laittaa saunan eteiseen. Mistään pukeutumistilasta ei ollut kysymys, mutta siellä oli jonkinlainen hyllytila pulloja varten. Luultavasti aine oli laimennettu vedellä, pullojen määrästä näin olen päätellyt. Onni onnettomuudessa oli kun äitini sattui kurkkaamaan, tai muuten asioimaan saunalle. Minua miltei viisi vuotta nuorempi veljeni istui ”saunakamarin” lattialla ottamassa hörppyä pullon suusta. Siitä tuli lääkäriin meno. Vesseli polkupyörän tavaratelineelle ja niin lähti senaikainen ”pii-paa”-kuljetus apua saamaan. Olisi siinä ollut matkan varrella tuo puhelimen omistajakin, mutta suoraan pikavauhtia lääkäriin oli varmasti parempi ratkaisu. Lääkäri suoritti oppimansa toimenpiteet ja niin alkoi potilaan kotiin kuljetus. Äidin kertoman mukaan potilas oli laulellut takatarakalla. Tietenkin hoito- ohjeiden mukaan elettiin. Sitä en muista kuinka toimittiin. Suurempia vatsavaivoja potilas ei valitellut, mutta aikuisiän vatsavaivat menivät ainakin minun mielestäni hörppyjen viaksi.

Maailma on muuttunut, aineet lisääntyneet alalla kuin alalla. Ohjeita on pullossa kuin pullossa, annostus, säilytys, vaarallisuus. Jotkut pullot saadaan helposti auki, mutta monelle tekee tuskaa pullon kiinni pysyminen. Annostus minun mielestäni on se tärkein juttu aikuisperheessä, mutta ehkä tärkein on kuitenkin, että aineet on lasten ylettymättömyydessä. Olen oman perheeni parissa saanut kokea, miltä maistuu vappusima huuhtelemattomasta pullosta. Ahne juomaan kun olen, tyhjensin uudesta täysinäisestä pullosta vielä lasillisen, hyväksi havaitsemaani simaa, sain oikeat ”liuko” paukut. Olin ymmälläni kun kurkkuani alkoi polttamaan. Poltto jatkui vielä seuraavana aamuna, tosin lievempänä.  Kuinka tämä oli mahdollista?  Meillä oli nuori ”koulutyttö”, 14–15 v.  lapsenhoitajana parivuotiaalle pojallamme. Vappusima piti pullottaa. Tämä tyttö lupasi työn tehdä, pullojen pesun ja pullotuksen. Jääkaapissa oli tilat mihin pullot sopivat hyvin. Vapun päivänä vaimon siskonperhe tulivat vappuajelulle. Siinä sitten nautittiin ainakin minun mielestäni erittäin hyvästä simasta. Kunnes avasin pullon, joka oli huonosti huuhdeltu. Minä ahne, ”hoto” juomari, sain katkerasti tuntea, minkälainen vaikutus on juodulla pesunesteellä. Se oli ainakin karmeaa. Siinä muistui veljeni klysolin juominen. Sanovat, että sen maku olisi makeahko, niinkuin lipeäkivelläkin. Kumpaakaan en ole maistanut, mutta varovainen kannattaa olla myös laimeampienkin liuosten kanssa, pääkallolla merkityt aineet on vielä luku sinänsä.

Sanotaan, että kertaus on opintojen äiti, mutta neljästä veljeksestä kaksi on nauttinut sanoisinko tosi myrkkyä.

Niilo