lauantai 17. helmikuuta 2018

LUOKKASORMUS


Monilla 1950-luvulla keskikoulun suorittaneilla on muistona koulusta luokkasormus. Joillakin on sellainen jopa tallessa, kuten tämän kirjoittajalla.

Siihen aikaan mentiin ensin kansakouluun. Neljännen luokan keväällä oli pääsykokeet oppikouluun. Näin esimerkiksi Sauli Niinistö sai Pajulan koulussa opettajaltaan Helena Ahaselta suosituksen oppikoulun pääsykokeisiin. Myöskin viidenneltä luokalta saattoi pyrkiä oppikouluun, kuten allekirjoittanut. Ne, jotka läpäisivät pääsykokeet, siirtyivät Yhteiskouluun. Muut jatkoivat oppivelvollisuusajan kansakoulussa ja ehkä vielä jatkokoulussa. Kansakoulun käyneet pyrkivät mahdollisia jatko-opintoja varten koulutason oppilaitoksiin, esimerkiksi Kauppakouluun, joka johti merkantin tutkintoon.

Kun oppikoulu alkoi, oli edessä viisi luokkaa keskikoulua. Keskikoulun todistuksella oli mahdollisuus pyrkiä opistotason jatko-opintoihin, esimerkiksi Kauppaopistoon, jonka tutkinto oli merkonomin tutkinto.

Keskikoulusta pyrittiin lukioon, joka kesti kolme vuotta – jos ei tuplannut ? Lopussa sitten oli ylioppilaskirjoitukset, ja onnistumisen merkkinä valkolakki. Nyt kysymyksessä on Oriveden Yhteiskoulu, jossa keskikoulu ja lukio toimivat samassa rakennuksessa. Kun olin keskikoulun viimeisellä luokalla, alkoivat tytöt valmistella luokkasormusten hankkimista jo hyvissä ajoin keväällä 1958. Näin oli tapana. Tytöt kääntyivät kuvaamataidon opettajan Terttu H:n puoleen, että järjestettäisiin suunnittelukilpailu. Luokkia oli kaksi VA ja VB.

Luokille tuli erilaiset sormukset. Terttu olisi halunnut hyvin taiteellisen sormuksen – ei tavanomaista. En kirjoittaisi tätä muistelua, ellen olisi voittanut sitä suunnittelukilpailua. Ehdotukseni oli aivan perinteinen.

Hopeasormuksessa on emaloitu kuvio ja OYK, 1958 sekä luokan tunnus VA. Sisäpuolelle oli kaiverrettu omistajansa nimikirjaimet. B-luokalla väri oli ruskea ja kuvio perinteinen. Tämä oli äänestyksen tulos molemmilla luokilla.


Muistan Tertun tuskastuneen ilmeen, kun ei saatu aikaiseksi mitään todella modernia muotoa! Jonkinlaista vakiseurustelua osoitti se, jos tyttö antoi luokkasormuksensa pojalle, joka piti sitä kellonremmissä. Myöskin toisinpäin. Siis oltiin ”kihloissa”. Yleensä sormus palautui vähin äänin seurustelun loputtua takaisin.

Naapurin poika Raimo A. ei käynyt keskikoulua. Hän oli kiinnostunut eräästä B-luokan tytöstä ja oli jossakin tilanteessa puoliväkisin ottanut häneltä luokkasormuksen. Muistan hyvin sen olleen hänen kellonremmissään. Muista myös, että tämä tyttö (RS) oli itkuinen, kun ei saanut sormusta takaisin.

Raimo tuli noin 15 vuotta myöhemmin kai synnintuntoon ja eräässä yhteydessä, kun olin käymässä kotipaikkakunnallani, hän toi yllättäen sen sormuksen minulle ja sanoi, että keksisinkö jonkin konstin palauttaa tuo sormus? Laitoin sen sitten talteen korurasiaan, jonne se unohtui pitkäksi aikaa. Lukiossa oli vain yksi luokka, jossa oli sekä A- että B-luokan oppilaita keskikoulusta. Kun sitten Yo-luokkani mallia 1962 piti Tampereella luokkakokouksen, ja kutsukirjeen mukana oli osallistujien luettelo, juolahti heti mieleeni tuo sormus. Löytyi onneksi vielä.

Luokkakokouksen illallisella Hotelli Tammerissa kyselin, että kenen mahtaa olla tämä B-luokan luokkasomus? Olin olevinani tietämätön, koska olihan sormuksessa nimikirjaimet. Sormuksen palautuminen oli RS:n mielestä ihme ja että sen menetys oli ollut hänelle kasvas pala pitkään.

Raimo kuoli asbestoosiin muutama vuosi tuon luokkakokouksen jälkeen. Hän oli ollut työssä asbestiputkien purkutyötä tekevässä firmassa Tampereella.

                                                                                 Eero