Kaupungin
liikuntatoimi ja Kansalaisopisto muistavat kansalaisia pari kertaa vuodessa
jaettavalla yhteisellä tiedotelehdellä. Selaisin tuota lehteä etsiessäni siitä
omaa liikuntakurssiani. Meille on tarjolla vaikka mitä opetusta ja ohjausta.
Meidät varttuneempi väestö on muistettu jopa omalla eläkeläisliikuntakortilla
hinnaltaan 40€/vuosi. Korttia myydään ainakin uimahallin kassalla ja
kaupungintalon Infossa. Pitäisikö hankkia sellainen? Mitähän tuolla kortilla
saisi? Tarkempi tutustuminen antaa tiedon, että sillä pääsee uimahalliin ja voi
valita yhden kuntosalin, jossa käydä. Myös ikäihmisten Pirteyttä
päiviin-liikuntaan voi osallistua. Ikäihmisten vesijumpasta menee lisämaksu.
Suomusjärven kuntosalilla metsästetään kadonneita lihaksia tiistaisin. Halikon
liikuntahallilla on liikkuvia leidejä. Urheilutalon palloilusalissa on
Seniorilavista.
Tuo
Lavis on varsin hauska liikuntamuoto. Kävin sitä kokeilemassa viime vuonna
Sytyn lajikokeilussa. Ensin näytti siltä kuin olisi kovin vaikeaa asetella
jalat oikeassa järjestyksessä lattialle. Mutta sitten musiikki alkoi soida ja
minunkin jalkani tiesivät heti, miten askelia pitää ottaa. Niin on vielä kehon
muistissa nuoruusajan lavatanssit. En kuitenkaan sen enempää laviksesta
innostunut. Olisiko ”Steppiä ikäihmisille” kivaa? Vai venyttelyäkö kroppa
kaipaisi?
Käänsin
sitten lehden toisin päin ja sieltä löytyi Kansalaisopiston kurssit. Ja siellä
tutulla paikalla oli tuttu kurssi. Terveysliikunnan puolella ensimmäisenä ”Tuolivenyttely”.
Siellä
olen käynyt ennenkin. Viehättävä Marion-rouva ohjaa selkärangan ja
niska-hartiaseudun venyttelyä. Me ohjattavat istumme tuolilla ja teemme
ohjeiden mukaan vajaan tunnin verran venytellen yläkroppaa sinne ja tänne ja
tuonne päin. Joulutauko venyttelyssä oli melkein kaksi kuukautta ja kroppa
alkoi jo huutaa apua. Voisihan sitä tietysti kotonakin venytellä, mutta
porukalla se on kivampaa ja tulee tehtyä tehokkaammin. Pehmeän musiikin
säestyksellä liikkeiden mukaan sisään ja ulos-hengittäen tulee käytyä läpi ylävartalon
lihakset. Tehokasta!
Selasin
sitten Kansalaisopiston muutakin tarjontaa. Kun viisaat sanovat, että aivojakin
pitäisi käyttää. Tällä viikolla luin uutisen, että kaunokirjallisuuden
lukeminen on hyväksi aivoille. Kirjoja olen lukenut kuusivuotiaasta saakka.
Tarina
kertoo, että ensimmäinen lukemani kirja on ollut Porkkanan poika. Mitään kirjan
sisällöstä en enää muista, mutta pikainen ”kuuklaus” antoi tiedon sen olevan
dekkari, jonka on kirjoittanut Marton Taiga. Reumayhdistyksen kirjakerhossa
kokoonnumme kerran kuukaudessa keskustelemaan kirjoista ja vaihdamme niistä
mielipiteitä. Noissa keskusteluissa ei aina mieltymykset kohtaa. Mutta onneksi
nykyään kirppareilta löytyy edulliseen hintaan luettavaa joka makuun ja
kirjastosta tuhansia niteitä lisää.
Selasin
lisää kurssitarjontaa. Menisinkö ”Paleografian harjoituskurssille”? Mitä se
mahtaa olla? Tarkempi perehtyminen selvittää, että kyse on Ruotsin vallan
aikana saksalaisella käsialatyylillä kirjoitettujen asiakirjojen tulkinnasta.
En usko, että viihtyisin tuolla kurssilla. Entäs ”Vierivä kivi ei sammaloidu”,
mitähän se on? Siellä muistellaan menneitä, ratkotaan tehtäviä ja hetki
jumpataan keppiä ja tuolia käyttäen. Tuo voisi olla kivaa. Miten olisi ”Varttuneiden
vasta-alkajien teoriapianoryhmä”? Mutta kun sormet ovat niin kyhmyiset. Jaa
mutta se onkin teoriaa. No en kuitenkaan. Entäs ”Kalannahan parkitsemiskurssi”?
Mutta kun en enää kalasta, ei ole kalannahkoja. Ja sitten pitäisi olla kurssi
Miten käytän parkittuja kalannahkoja. Käsityön taitoja meille Reumalaisille opettaa
Salme, joten ne kurssit ohitan. Tietotekniikan oppitunteja olen käynyt Sytyssä,
jotta opitut taidot eivät unohdu. Myös uusia sovelluksia pitää opetella, ettei
putoa kelkasta. Niitäkin kursseja Syty tarjoaa tarvittaessa.
Reumaliitolla
oli kampanja ”Liike on lääke”. Moneen sairauteen kropan tarpeiden mukaan tehty
liikkuminen auttaa. Olen käynyt erilaisia Kelan kuntoutuksia vuosien mittaan.
Paras on ollut Hopeaniemessä aikoinaan pidetty Nivelkipuisten kurssi. Tuon
kurssin muutamista osallistujista tuli hyviä ystäviä, joiden kanssa pidetään
vieläkin yhteyttä.
Kävely
ystävien kanssa on parasta psykososiaalista kanssakäymistä. Ystävälläni oli
pieni koira, joka ulkoilutti meitä ennen. Nyt koira on lähtenyt uuteen kotiin,
joten sitten keskenämme teemme kävelylenkkejä. Siinä samalla tulee kuulumiset
vaihdettua. Lihaskuntoa yritän vahvistaa viikoittaisilla kuntosalikäynneillä.
Jokaiselle on jotain tarjolla, kunhan vain löytää sen mieluisimman tavan
liikkua.
Eila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti