Aika ajoittain
tutustun Salkkarin tekstarikirjotuksiin. Niistä ainakin huomaa mitä vuodenaikaa
eletään. Onko kevät, kesä, syys- tai talvikausi meneillään. Ilmojen
haltia saattaa hieman sotkea tuota kierron tuntumaa. Jos epävarmuutta mielessäsi
ilmaantuu, niin tekstaripalstalta saatat vahvistaa oletta-muksesi todellisuuden, myötävihaten taikka rakastaen! Tietenkin lehden päiväyksessä kerrotaan tarkemmin se missä mennään.
Kerron tässä kuitenkin ohimennen ensin hiukan elostani; tällaisen mitääntekemättömän miehen, joka asuu
yksikseen omissa oloissaan ja jolla joka päivä on niinkuin sunnuntai. Aamulla
ei ole mihinkään kiire, kas kun on mitääntekemätön, vapaapäivien viettoon orientoitunut,
joutilas. Hetken siinä menee aikaa, kun miettii mikä viikonpäivä nyt on.
Toisaalta senkään kun ei ole niin väliä eletäänkö sunnuntaita vai ollaanko
keskiviikossa, työkiireitä ei ole. Kiireitä kylläkin on ja niihin kiireisiin on
varattava aikaa paljon enemmän kuin silloin joskus.
Heräämiseen, siihen ei mene mielestäni lainkaan tuota aikaa. Ei voikaan mennä kun tunne on sellainen, ettei ole nukkunutkaan juuri mitään. Kaikkiin muihin aamutoimiin kylläkin, niihin tuota aikaa kuluu, jopa fundeeraamiseen.
En käsitä millä
äijä voi kuluttaa tuota aikaa niin paljon enemmän kuin silloin joskus.
Toisaalta aikaa meillä on, joutaa sitä kuluttamaankin. Tosiasia taitaa olla,
ettei aika kulu. Me kulumme, vain elolliset kuluvat ja kuihtuvat.
Tekstarista
poimittua
Tämä
kasvikuntaan kuuluva moitittava ja ylistystä saanut kohde oli ainakin 78 vuotta
sitten jo olemassa, sen muistan varmuudella. En tiedä tämän todellista ikää,
mutta tuontituotteesta on kuitenkin kysymys. Oliko kyseessä oikea
kauppatavara? Arvatenkin tämä kulkeutui Suomeen vetten päällä joko ns.
kylkiäisenä tai oikeana rahtitavarana. Senkin asian varmaan saisi selville ehkä
tämän rakkineen (= tietokoneen) avulla, mutta laiska kun olen, jääkööt
viisaammille.
Muistan tämän
kohteeni, josta pyrin kirjoittamaan, ilahduttaneen varsinkin äitiäni, isäni ei
niinkään sille suurtakaan painoarvoa antanut. Perheellämme oli oma tupa ja oma
lupa, niinkuin silloin joskus jo sanottiin. Paljon on puhuttu mitä
mukavuuksia asuminen sisälsi silloin. Meillä ainakin oli juokseva vesi, sisään
ja ulos. Vähän kun siitä ajasta vartuin, osallistuin tuohon veden
juoksuttamiseen. Silloin maaseudulla, ns. talonpojilla eli talollisilla vesi
tuotiin kaivolta tupaan puusaaveissa, meillä toimenpide tehtiin ämpärin eli
sangon kanssa. Pienemmät yhtä ämpäriä roikottaen ja voimakkaammat kahdella vesiämpärillä.
Osa vedestä kaadettiin hellan kuumavesisäiliöön, josta saatiin tiskaamisessa
tarvittava lämmin vesi. Säiliössä vesi saattoi olla jopa kiehuvaa, ja sen
sekaan oli pakko lisätä joskus kylmää joukkoon. Kylmävesiämpärissä oli otin, jota
kutsutaan vesikauhaksi, eli kousuksi, jona se varsinaisesti silloin tunnettiin. Saattaa olla, että täällä Varsinais-Suomessa on vesikauhalle sama nimike
kuin kotiseudullani. Taikka sitten ei.
Juokseva vesi,
jota kuljetettiin jalan, sai kyydin takaisin luontoon, laskiveden muodossa.
Nykyisin puhutaan harmaasta vedestä, jota ju0ksutetaan suoraan säiliöön tai
puhdistamoon. En tiedä onko se oikeaa juoksuttamista, kun siinä ei ole
jalkatyöllä mitään osuutta. Silloin ennen likaämpärinkin tuotokset
“juoksutettiin” tunkiolle pihan perälle. Muistan sanonnan: “Vie mennessäs, tuo
tullessas”. Vie laskiämpäri ja tuo puita tullessas. Miniän tullessa
taloon lisättiin tuohon ohjeeseen vielä sen ”kääntymispaikan” suhteen sellainen
neuvo, …”että tee siellä ollessas ja…”. Se puuCee kun usein oli liiterin
takana. Meillä tuo laskiämpärin tyhjennyspaikka oli tosin tontin rajalla, metsän
reunassa. Ei se ihan hoitamaton paikka ollut. Syksyisin siihen kompostoitiin
osa varisseista koivun lehdistä.
Tätä kompostia
koristi runsas lupiinikasvusto. Siis tämä mielestäni kaunis kukka, jota
tielaitoskin käyttää maisemoinnissa. Kukka, joka on tekstaripalstalla saanut
haukkuja sekä kehuja. Taitavat nuo haukut ja kehut olla aika tasan jakaantuneet.
Minun mielestäni tämä rikkaruohoksi luokiteltu kasvi peittää muut rikkaruohot. Millä
perusteella äitini oli siitä pitänyt, jäi kysymättä. Arvelen, että sillä ei ole
yliherkkäkään kukaan, eikä se aiheuta oireilua niinkuin pujo. Saattaa olla
niinkin, en tiedä, että lupiinin kasvusto estää jopa pujon leviämisen. Pujo on
helpohko tuhottava omista nurkista. Latvasta hyvä ote ja kiskaisu, se on siinä.
Kuulin jo
alkukesästä jutun jossa japanitar katseli kaunista kukkivaa voikukkapeltoa. Hän
kyseli mistä saisi niiden siemeniä kotiin vietäväksi. 😊 – Toinen juttu, tosi sellainen, koskee
juolavehnää. Suomalainen agronomi oli opintomatkalla Yhdysvalloissa. Hän teki havainnon juolavehnästä. Kasvi on runsasjuurinen ja sen vuoksi
sopisi mainiosti meidän maaperään. Täällä on isot suoalueet, jotka kantavat
huonosti niillä liikkujia. Agronomi mietti juolavehnän parantavan suon
kantavuutta. Niinpä tuliaisena oli juolavehnä paakku, jonka levinneisyyden
tiedämme ja eritoten juolavehnän haittapuolet.
Pieni
kysymyssarja. Mihin asiaan, juttuun, yhdistät seuraavat sanat: vintti,
vinssi ja kiulu?
Niinpä, entisempiin aikoihinhan ne liittyvät! Eikä niistä mistään näe mielipiteitä tekstaripalstalla
– ”niin muuttuu mailma, Eskoseni”!
Lopuksi näin
kiireisen, hitaan eläkeläisen sanomana: koetetaan olla mukana erilaisissa
toiminnoissa kykyjemme mukaan. Meitäkin tarvitaan, jollei muussa, niin ainakin
kuluttamassa. Mitä sitten kulutamme, ainakin omaa sekä kanssaihmistenkin
aikaa - joillekin siitä jopa maksetaankin ja sehän on hyvä juttu, se.
Niilo
vesiastian nimi minulle outo, nappo on tutumpi
VastaaPoista