Suvaitsevaista

Minun mielestäni uskonnot ovat se asia, joka kylvää todella paljon eripuraa ja jopa sovittamattomia ristiriitoja ihmisten ja kansojen välille. Toinen eripuran aiheuttaja on politiikka ja puolueet.

Miten suvaitsevaisuus puoluekannasta riippumatta saa aikaan vain hyviä seuraamuksia. Siitä on omaa tietoa.

Isäni (s.1893) jäi 14-vuotiaana torpan poikana vähän heikoille, kun äiti kuoli ja isä lähti lesken luo. Pojat, isä nuorimpana, saivat selviytyä tästä eteenpäin. Isä meni maalarinoppiin ja liittyi 1.10.1910 Oriveden Työväenyhdistykseen jäsenkirjanumerolla 11. Hänestä tuli Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Hän oli tästä lähin työväenluokan mies. Naimisiin hän meni vuonna 1922 ja he saivat ensin neljä tyttöä ja sitten vielä kolme ”maalaripoikaa”, tämän kirjoittaja on heistä nuorin (s.1941).

Kun sodat (siis talvi- ja jatkosota) olivat juuri päättyneet ja paikkakunnan urheiluseuroilla oli Uudenvuoden vastaanottojuhlat 31.12.1944, oli juhliin pyydetty isääni, kansanhuollon johtajaa, juhlapuhujaksi. On aika erikoista, että isäni piti saman puheen sekä Oriveden Ponnistuksen juhlassa Suojeluskuntatalolla, että Oriveden Toverien juhlassa Työväentalolla. Täytyy olla kova luottamus tasapuolisuuteen puhujaksi pyytäneiltä.

Kun isä oli perustanut maalausliikkeen ja toiminut yrittäjänä tarpeeksi kauan, hän siirtyi Kokoomuspuolueeseen. Kunnallisvaaleissa hänen saamansa äänimäärä ei kuitenkaan vähentynyt ja hän oli yhdenjaksoisesti kunnanvaltuustossa 40 vuotta. Minun tietääkseni kukaan ei ole ylittänyt tätä vuosimäärää.

Kirjoittajalla on isän kaikkien puheiden käsikirjoitukset. Uudenvuodenpuhe on kaksi liuskaa pitkä. Tässä siitä pari kohtaa näytteeksi: ”Urheilun tunnuslauseena on: terve sielu terveessä ruumiissa. Ne seurat, joitten nimiin olemme tänään kokoontuneet, ovat paikkakunnallamme jo yli kolmen vuosikymmenen ajan pyrkineet toiminnassaan siihen, että kehitys kulkisi kohti tätä tunnusta. Sinä nuori nainen ja mies, nämä orivesiläiset seurat kutsuvat sinua riveihinsä aktiiviseen ja kurinalaiseen työskentelyyn. Ne esteet, jotka joitain aikoja sitten vielä olivat olemassa, ovat nyt ainakin suureksi osaksi poistuneet. Nuoriso näkee aina tulevaisuuden edessään ihanana, rusohohteisena. Ellei näin ole, on se vanhuuden merkki! Historia osoittaa, että kansat, jotka eivät ole omistaneet tuollaista mielikuvituksen voimaa, eivät mitään merkittävää ole tuoneet yhteiseen kulttuuriperintöön.” 

Vuonna 1947 kesäkuussa pidettiin Helsingissä SVUL:n Suurkisat. SVUL (Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto) on ns. porvarillinen urheiluliitto. Kaikki neljä sisartani olivat liittyneet Oriveden Ponnistukseen. Isäni oli jopa voittanut v. 1911 OrPo:n rintamerkin suunnittelukilpailun. OrPo pelaa nykyisin joskus Salossakin naisten lentopalloa. Ei isällä ollut mitään sitä vastaan, että neljä tyttöä oli tuossa urheiluseurassa harjoittelemassa keilojen kanssa suurta yhteisvoimistelutapahtumaa varten. He kaikki myös olivat Suurkisoissa. Heillä oli ruskea pahvinen matkalaukku ja siinä oli heidän kotiin palattuaan noin 13 cm läpimittainen tarra, Suomen Suurkisat. Pyöreän tarran kuvana oli keihään-heittäjähahmo ja keihäässä teksti Suomen Suurkisat 1947.

Me pojat olimme nuorempia ja liityimme sitten TUL-seuraan (TUL on Työväen Urheiluliitto) Oriveden Toverit (OrTo), joka siis oli vasemmalla puolella puoluekarttaa. Miksi siihen? 

Syy oli yksinkertainen. 1940-luvun lopulla jo Orivedellä alettiin pelata jääkiekkoa. Jo toimivassa, SVUL:n, OrPon joukkueessa oli paljon vanhempia hyviä pelaajia ja se pelasi myöhemmin jopa ”Suomi-sarjassa”. Me emme olisi mahtuneet edustusjoukkueeseen ja niin me pelasimme jääkiekkoa OrTon joukkueessa. En muista minkäänlaista kitkaa olleen siitä, että saman perheen lapset olivat eri leireissä. Minulla on tallessa lehtileike, jossa eräs kolumnisti 1970-luvulla kosketteli tätä aihetta. Hän kertoi nuorten liittymisen jompaankumpaan urheiluseuraan riippuneen asuinpaikasta kylän eri puolilla. Naapuruston nuoret liittyivät samaan seuraan. Näin se meni! Ei 10-vuotias paljon politiikasta perusta, kun ei edes tiedä mitä se on!

Isä oli urheilemiseen todella myötämielinen, vaikka ei itse urheillut. Esimerkiksi, kun hän oli kunnanvaltuustossa ja kunnan hallituksessa, oli hän puoltamassa jääkiekkoradan laitojen, pukukopin ja valaistuksen rakentamista kunnan laskuun. Molemmat urheiluseurat yhteisillä talkoilla tekivät radan jäädyttäminen ja lumityöt. En muista mitään kahnauksia näissäkään asioissa.

Juhannuksena vuonna 1954 oli TUL:n IV Liittojuhla Helsingissä. Me pojat harjoittelimme koko talven kansakoulun salissa yhteisvoimisteluohjelmaa. ”Urheilu ja työ, kättä lyö” oli se kisojen iskulause. Minulla on vielä tallessa postikortti, joka on etukäteen joukkovoimistelun harjoituksista kuvattu Olympiastadionin tornista. Olen sen lähettänyt isälleni ja siinä on leima. 

Tulimme Helsinkiin erikoisjunalla ja kortteeri oli Kaisaniemen kansakoululla. Marssimme mahtavan pitkässä letkassa Kaisaniemestä Olympiastadionille.  Poikien voimisteluesitys tapahtui pallokentällä. Pojilla oli yhtenäinen asu punaraitaista pipoa myöten. 

Meillä oli myös Helsingissä mukana se ruskea matkalaukku. Siihen liimattiin TUL:n pyöreä tarra sen SVUL-tarran viereen. Tämä yhdistelmä on kirvoittanut joskus jonkun tarkkanäköisen kysymään, miksi ne ovat samassa laukussa? Vastaus oli, että ihan vaan käytännön syistä käytännön syistä.

Laukkuun liimattiin vielä myöhemmin tarra ”Vierumäen Urheiluopisto”, jossa Eila-siskoni oli jollakin liikuntakurssilla. Valitettavasti laukku on myyty keräilijälle!

Eero (80-v.)