SAVOLAISTA AATELIAKO?

Kukapa meistä ei olisi joutunut kuulemaan, että ”-nen”-pääte sukunimen lopussa on tunnus ”savolaisesta aatelisuudesta”, vaikka muussa kielenkäytössä sama pääte ”vähättelee” pääsanaa, johon se liitetään (pieni – pienoinen; siis oikeastaan vieläkin pienempi kuin pienin; kuinka kirjanoppineet sen selittänevätkään, noin sen ymmärrän. Runoilutaiteissa se ei ehkä liene aivan yhtälailla merkitykseltään vähäinen.) Mutta noihin sukunimiasioihin, että miksi se ”-nen” on sinne loppuun ilmaantunut!

Aluksi ihmisille on annettu nimi (nykyinen etunimi), jolla eri persoonat pystyttiin erottamaan toisistaan myös silloin, kun nämä eivät olleet näköetäisyydellä. Hyvin kauan sitten nimenä lienee ollut joku näkyvä seikka, osaaminen, asema yhteisössä tms. Sittemmin, kun heimon keskuudessa alkoi olla suurempi määrä henkilöitä, jotka olivat yhdellä nuolella saaneet saaliin, alkoi ehkä erottelu vaatia yksilöllisempiä määritelmiä. Myöhemmin, kun siirryttiin vaeltelusta kiinteämpiin asumuksiin, nimiin saattoi liittyä myös asuinpaikka, ”hellittely- eli lempinimet”, tai vaikka perimä, useimmiten isän nimi, kulki edelläkävijänä sukunimille. Varsinainen sukunimilaki tuli meillä käyttöön varsin myöhään, vasta itsenäistymisemme jälkeen, 1920 sukunimestä tuli pakollinen, vaikka sukunimiä oli jo melko laajasti käytössä sitä ennenkin.

Nykyaikana lienee lähes jokaisella käsitys oman sukunimensä taustoista, sukututkimus on kaivellut päivänvaloon niiden perusteita ja ympäristön käytäntö, ajankuvaa seuraillen, mahdollisesti muokannutkin sitä. Uusimman ”Nimilain” (2019) mukaan elettäessä niin etu- kuin sukunimen vaihtokin on enää vain ilmoitusasia. Että mikäpä täällä olis enää pysyvää!

Mutta sinne alkuun taas takaisin. Itäisessä Suomessa oli syntynyt jo keskiajalla vahva sukunimijärjestelmä, jota on arvailtu jopa maailman ensimmäiseksi ”rahvaan” käytössä olevaksi sukunimijärjestelmäksi. Siitä on kirjallisia todisteita jo 1300-luvulta, ja nimien on todettu periytyneenkin jo 1500-luvulla. Nuo alussa mainitut ”-nen” -päätteet kuuluivat vahvoina itäsuomalaisissa nimissä ja kun vaikkapa alueelle siirtyneille, esim. luonnosta nimensä saaneille Järvi, Lahti, Vuori -nimisille ilmestyi pian tuo ”savolaisuuden aateluustunnus” uusien sukupolvien tarkentaessa nimensä muotoon Järvinen, Lahtinen etc. Saatiin nimiin lisämahdollisuuksia samoilla seuduilla ja samankaltaisissa maisemissa eläville.

Läntisellä puolella maata sukunimi korvattiin pitkään isän nimen mukaan liittämisellä – jonkun poika taikka tytär! Siitä johdannaisina sukunimissä on yhäkin esim. Pentinmikko taikka Matinolli. Mutta kyllä -nen-päätteisiä sukuja ja nimiä löytyy lännestäkin.

Eli mahtaneenko mikään -nen-pääte tehdäkään nimen kantajasta jonkun esi-isän perimän aateluuden tunnuskuvaa. Eipä liene oikeita aatelisiakaan olla maassamme kovinkaan monen sormilla laskettavaksi. Se, että itäisellä puolella etunimien lisäksi otettiin sukunimet laajemmalti käyttöön länttä aikaisemmin, tuskin kantajiaan aateloi. Se tiedetään, että nuo isän nimestä irtautuneet sukunimet periytyivät hyvinkin kaukaa, sitä edellistä isän nimeä pidemmältä, mutta mitäpä sekään todistaa. Varsinkin Ruotsinvallan ajoilta pääosin sotaväestä saatujen ”liikanimien” perintöinä lienee nimistössämme sekä ruotsalaistuneita, että sotaisiakin sukunimiä. Suomen-nettuinakin, kuten 1930-luvun isänmaallistumismuoti vaati.

Joka tapauksessa – käsittääkseni – kun väki lisääntyi, niin yksilöimisen helpottamisessa tarvittiin selkeästi henkilöön kohdistuva nimitunniste. Nykyisin olemme sen sotun henkilötunnuksen numeroiden mukaan niin tarkoin kohdennettavissa, että vaikka kuinka nimeä, asuinpaikkaa ja ulkonäköä ”editoisimme”, emme kyllä häviä mihinkään Ison Veljen valvonnasta!

Aikoinaan lienee yksi suurimpia syitä tunnistamisen tärkeyteen olleen jokaisen verollepano, jonka yksilöiminen takasi ”keisarille sen mikä keisarille kuului”! Eipähän se sotu jää tuosta kauaksi, vaikka henkilötunnusnumeroilla meidät liitetään jo paljon muuhunkin yhteiskunnan lailliseen (ja kaiketi salaisempaankin) seurantaan – niin hyvässä kuin pahassa. Pelkästään Timo Jalmarinpoikana se ei pystyisi samalla varmuudella seuraamaan mistä kaupasta olen mitäkin ostanut taikka missä kännykkääni olen kulloinkin pitänyt verkkoon kytkettynä. Tällaiset ”olettamukset” olisivat jo sitten ihan oman juttunsa väärtit – aina salaliittoteorioihin saakka – mutta allekirjoittaneen tietämyksellä, tai osaamisellakaan ei noihin tuollaisiin tietoihin ole pääsyä pitkällekään, joten mennään näillä – nykysukunimillä. Tai ympäristön antamalla lempinimillä, kuten