Kesäaamu

Lyhyt tuokiokuva eräästä aamusta muistikirjan välistä...

Nykyään tulee aika harvoin kirjoitettua kokonaisia lauseita tai pidempiä ajatuksia muistikirjaan. Eräänä alkukesän aamuna kirja kuitenkin oli mukanani pihalla, en sen tarkemmin muista mitä sinne oli tarkoitus suunnitella, mutta aamuhetki innostikin kirjoittamaan pienen pätkän sen hetken tunnelmia...

“Tänään istun pitkästä aikaa ulkona aamupalalla. Sapuskana vakio eli kolme Keijulla, oluthiivalla ja vegejuustolla päällystettyä ruisleipäpalaa, tomaatti ja joululahjaksi saamani jättimukillinen vihreää teetä hunajan kera. Muu perhe nukkuu vielä, samoin kai naapuritkin. Ei yhtään ihmisääntä missään.

Aurinko kajastelee tuolta puitten takaa, on suunnilleen yksitoista astetta lämmintä, semmoinen mukavan raikas istuskella tässä huppari harteilla ja villasukat jalassa. Äänimaailma on aikamoinen. Erotan ainakin mustarastaan, tiltaltin, kyyhkyn ja peipposen. Taustalta kuuluu räkättien ja tinttien piipitystä tai rääkynää, välillä variskin äännähtää. Kaikkia lintuja ei pysty millään tunnistamaan, tarttis kuunnella sitä linnunäänilevyä. Orava tulee tuolla naapurin pihatietä ja kiipeää puuhun, napsii vikkelästi jotain suuhun havujen seasta.

Auringonsäteitten kimmellys paljastaa ohuet seitit. Osa taitaa olla hämähäkin, osa pienten...”

Ja siinä se hetki sitten olikin! Muistan että lause jäi kesken, kun naapuri lähti postinhakureissulle ja siinä aamun rauhassa meidän piti tietysti hetki parantaa maailmaa. Sitten oli aamupala syöty, ja arjen askareet odottamassa. Mutta tuon pienenkin raapustelun siivin pääsee kivasti palaamaan aamun rauhaan, eikä haittaa vaikkei valmista tullutkaan. Ei kai moisesta tunnelmoinnista ikinä valmista saa, tuokio vaihtuu toiseen ja se on sitten toisen tarinan paikka. Osa niistä seiteistä oli varmasti muuten pienten toukkien, jotka hauskasti lentävät tuulen mukana sopiville ruoka-apajille!

                             Auli