lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kirjasto


Kävinpä tutustumassa Salon kirjastoon. Tai no en siellä mitenkään katsonut paikkoja vaan haastattelin Säde Vainiota. Hän on Salon kirjaston esimies.

Suomessahan kirjastoja on ollut jo vuodesta 1794, jolloin Vaasaan perustettiin ensimmäinen kirjasto. Yleistymään ne alkoivat 1860 luvulta. Salon kirjastokin on perustettu 1902. Kirjaston fyysinen paikka on vaihdellut, nyt olemassa oleva rakennus on valmistunut 1986 ja sen suunnitteli Lauri Holmén. Laajennusosa valmistui 2004. Salossa on aina ollut lainaaminen vilkasta. Ennen kuntien yhdistymistä Salo oli aina vertailussa yläpäässä. Vieläkin lainaus on vilkasta, mutta nyt on tullut nämä uudet jutut mukaan. On tullut äänikirjat, e-kirjat, joita paljon lainataan ja muutenkin sähköiset lainaukset ovat yleistyneet. 

Kirjastosta pystyy lainaamaan kirjastokortilla. Sen saa 18 vuotias esitettyään kuvallisen henkilötodistuksen. alaikäisellä pitää olla huoltaja mukana.

Kirjastosta löytyy kirjojen lisäksi lainattavaksi myös musiikkia, elokuvia, lehtiä ja monenmoista muuta. Tekniikka kehittyy niin hurjaa vauhtia, että kirjastolla on aikamoinen työ löytää aina sopivat ajankohtaiset tuotteet. Laitteitahan siellä on myös, joita voi lainata, löytyy mm. eMagz -palvelu, jolla voi lukea kotimaisten aikakausi- ja ammattilehtiä, ePress -palvelu, jossa on yli 100 kotimaista sanomalehteä näköisversiona. PressReader, jossa on kansainvälisiä sanomalehtiä näköisversioina ja muita e-versioita. Sieltä lötyy digitointilaite, jolla voi siirtää VHS-DVD-R ja DVD-RW levylle. Tähän pitää varata aika kirjastosta, josta saa myös opastuksen tarvittaessa. Lapsille on oma  osastonsa, jossa on kirjoja eri ikäisille, kuten myös aikuisten puolella. ns. Vauvasta Vaariin- skaalalla.

Aamuisin kun kirjasto aukeaa on jo jonoa oven takana. Monet tulevat lukemaan päivän lehdet sinne. Siellä kun on lehtiä ”ympärssuome”. Lukeminen on todettu olevan hyväksi jo aivan vauvoillekin. Koulussa oppii lukemaan, mutta taitoa voi harjoitella jo ennenkin.

Suomessa lainaaminen on vielä ilmaista, toisin sanoen, verovaroin kustannettua. Kirjastolaki astui voimaan vuonna 2017, jolloin varausmaksutkin poistuivat ja varaus muuttui maksuttomaksi. Varatusta aineistosta lähetetään asiakkaalle tieto tekstiviestinä tai sähköpostilla.

Monilla on kirjahyllyt vielä kotona. Toisilla siinä on tosiaan kirjoja, mutta jollain on valokuvia hyllyt täynnä taikka koriste-esineitä. Joskus ”ennenvanhaan” kun piti olla kirjahylly, sohvakalusto ja pöytä olohuoneessa. Enää ei tarvita, no sohvakalusto on, mutta ei kirjahyllyjä. TV löytyy varmaan suurimmalla osalla. Siinäkin tarvitaan lukutaitoa, kun kaikki ohjelmat ovat tekstitettyjä. Lukeminen kannattaa aina!                       Sisko

Maria Jotuni oli suomalainen naiskirjailija 
vuosisadan vaihteessa.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti