lauantai 30. maaliskuuta 2019

APRILLIA, SYÖ SILLIÄ…


…ja päälle pitäisi juoda vielä kuravettä, minkä viimemainitun kyllä mahdollistanee lähes koko maassa tämä keikutellen tullut kesän alku. Mutta ensin tietenkin täytyy langeta kanssaihmisten rakentamaan ansaan; joutua aprillipilan kohteeksi.



Piloja ja toisten kustannuksella niitten kautta nauramista lienee ihmiskunta harrastanut ammoisista ajoista asti. Kaiketi sieltä saakka, kun ns. huumorintaju löysi lokeronsa puusta pudotettujen aivojen neuroneille ja gliasoluille eli kauan sitten. Aikakirjoista tuo alku ei löydy, mutta oletetaan sen juontavan ehkä jonnekin 1500-luvulle ja senaikaiseen ”allakkaan”, jonka uutta vuotta juhlittiin maaliskuun viimeisellä viikolla. Josko lienee olleet juhlat tylsähköjä, kun tällaisen leikittelyn joku keksi hupia lisäämään. Ja kun sitten vaihdettiin useimmat kalenterit tähän yhä käytössämme olevaan ja uusi vuosi viskattiin uuteen ”vuoden alkuun”, piti kuitenkin vanhan perinteen juhlapäivälle keksiä jatkoa, ja siitähän se sitten sai alkunsa: ”första april – ensimmäinen huhtikuuta”, joka suomentui sopivasti niin päivän kuin nimensäkin mukaan!

Aprillipäivä pohjautunee maailmalla moniinkin perin-teisyyksiin, hindujen ja roomalaisten juhlinnasta lähtien, mutta meille se saatiin silloin 1500-luvulla, jolloin kaveria sai kiusoitella yhtenä päivänä vuodessa ilman, että siitä saa suuttua. Tai niin ainakin toivottiin ja yhä toivotaan, rauhaisan rinnakkaiselon säilymiselle ja keväisyydestä nauraen nauttimiselle.

Tuon otsikon lorun juuret lienevät sydäneurooppalaiset, kun kala-aiheisia pilailuja harrastettiin useammassakin maassa. Ranskalaiset kiinnittänevät yhä paperisen kalan huijattavan selkään. Ruotsalaisten ”april, april, din dumma sill” -lorun pohjalta saatiin sillitkin mukaan tyhmyyden kuvaajana. Pääosin, ainakin meillä, aprillipila kohdistui lasten juoksuttamiseen tyhjänpäiväisten ja tyhmien asioitten taikka tarvekalujen lainaksi pyytämiseen naapuritaloista – ja niissä yhdyttiin leikkiin, johdattelemalla kohde yhä kauemmaksi pyynnön täyttämiseksi. 

Lapset lähetettiin noutamaan sian saparon oikaisijaa, makkaramittaa, silmälasivettä, vinkkeltossuja ja mitä kummallisempia lähes totuudenmukaisuuksia kukin lienee keksinyt. Ja lapset laukkasivat kylillä – vielä viime vuosisadan lopullakin, ainakin maaseudulla. Kaupunkien pilailukohteet lienevät olleet erilaisia, mutta niihin ei ole omakohtaista kosketusta, koska ovikellon soittoa en pidä riittävänä pilana.

Mutta ei aikuisväestökään jäänyt ilman höynäytysyrityksiä; ja melko monet niiden perään liikkeelle ovat lähteneetkin. Useimmiten suurempia joukkoja on saatu liikkeelle sanomalehtien pilalupauksilla, joita jopa radiot ja televisiotkin jäljittelivät omalla valtakaudellaan. Aikoinaan, kun ei jaeltu ympärivuotisesti ilmaisia ämpäreitä, niin mikä tahansa ilmainen kelpasi kohteeksi, samoin joku onnettomuus, nähtävyys, kuuluisuus. Tällaisten merkitystä aikaihmisten maailmassa en tiedä, mutta lasten osalta uskon samalla pilailun olleen myös opastavaa kokemusta sille, ettei kaikkeen pidä uskoa ja rynnätä suinpäin jonkun sellaisen perään, jonka hiukan harkittuaan käsittäisi turhanpäiväiseksi ja jopa olemattomaksi.

Piloja lienee itse kunkin tiedoissa, omakohtaisuuksien lisäksi, vaikka kuinka ja paljon. Nykyinen tiedonkulku kertoilee niistä omaa tuttavapiiriä laajemmaltakin, joten tässä lienee turhaa mitään esimerkkejä käydä kuvailemaan. Mielestäni tärkeintä onnistuneelle aprillipilalle on, että kohde saadaan lähtemään liikkeelle – etsimään, noutamaan, lainaamaan tai hankkimaan jotain, jonka oletusarvo hipoo mahdollisen toden rajaa, mutta joka pitäisi järkeilyllä (ja päivämäärän mukaisesti lähes kaikkea epäillen) osata jättää toteuttamatta. Myös tässä, kuten nykyisten tarjousten runsauden suhteen, pätee sääntö, että jos se tuntuu liian hyvältä, se on huijausta! Ja näin valeuutisten aikakaudella melko monet julkiset uutisoijat ovat luopuneet tällaisestakin pilailu-uutisoinnin perinteestä.

Pakko kai tähän silti on kirjata omakohtainen tunnustus ja perusteet sille, miksi olen aiheen ottanut esille. Ensinnäkin kalenterissani tuo huhtikuun ensimmäinen osuu likimain jutun julkaisun tuntumaan ja toisaalta teen sen edesmenneen enomieheni muistolle. Hän, kaatuneen isänä korvanneena miehen mallina, oli olemukseltaan se, joka koetti opettaa monia tärkeitä asioita elämää varten – eikä vähiten pärjäämistä tulematta höynäytetyksi (savokarjalaisittain ilmaistuna). Monessa muussakin yhteydessä hoksaamistani kokeillen, muistan jonkun aprillipäivän yhteydessä joutuneeni juoksentelemaan mummolastamme hieman kauemman naapurin luokse, kun enovanhalta oli muka hukassa ”veiheitin”, ja sen pikainen tarve olisi käsillä, eikä hän itse ennätä sitä käydä naapurista lainaamassa. Ja minä läksin. Mitä lienen ollut, kouluiän kynnyksellä kai. Onnekseni sitä seuraavaan naapuriin oli niin pitkä matka, että kun kyselemääni ”veiheitiä” ei lähinaapurissa ollut, ei minua yllytetty yksin lähtemään enää kauemmaksi, vaan käskettiin palailla niine hyvineni. Jo portailla olleen enomiehen ilmeestä näin, että jotain hän oli onnistunut – taas – kustannuksellani toteuttamaan. Sillinsyöntilorulla hän varmisti sen, ettei apuriksi alistuneella ollut oikeutta suuttua; sellaistakin kun joistakin hänen ympärivuotisista savolaispilailuistaan oli melko voimakkaina reaktioina ilmaantunut. Näin nyt sitten pieneen päähäni lisättiin tietämystä kuullun ymmärtämisen merkityksestä – veiheitinhän oli veden heittoon tarvittava ”vein heitin” (murteemme mukaisesti) ja kuulemma sellainen oli löytynytkin enolta itseltään, housunsepaluksen takaa!

Katselkaa ja kuulostelkaa – ja vertailkaa; epäilen, että nykyaika netteineen on vienyt tällaisetkin ilot elämästä; ja silti lähes meitä itse kutakin höynäytellään jos jollakin, ellei ilmaisella niin edullisella, jota emme todellakaan edes tarvitsisi! Eikä kukaan edes tarjoa kuravettä päälle!

PS. Jos nyt jollekin olisi kohonnut muistikuviin jokin omakohtainen aprillipäivään liittyvä – ainakin näin jälkikäteen jo hymyilyttävä muisto, niin tuossa alapuolella on ohje kuinka siitä voisi kommentissa kertoa meille muillekin. Jollei opiksi, niin keventämään kesän odotuksesta syntyneitä ja mieltä stressaavia henkilökohtaisia kiireitämme! Kiitos!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti