Lettumuistoja - lapsuudesta asti

Yhtenä sydänsuven loppujakson päivänä, tosin aivan hiljattain, ja kovasti mukavan kesäisessä säässä, SYTYn jokaviikkoisena toimintatorstaina, olimme kaikki kutsuttuina lettukesteihin. Kyllä. Vaikka ennalta ei kokonaisvaltaisen reilusti oltukaan puhuttu kuin, että ”pitkästä aikaa se on ylläritorstai… ja makea!” Mainittiinpa vielä, että ”jos sisätiloissa on hiljaista, kurkkaappa sisäpihalle”! Herkällä vaistolla ja kuvissa olleen hillopurkin perusteella joku osasi kai jo arvailla… ja kun näkyvillä oli ollut vielä kuvia mahdottoman komeasta pesukoneen rummusta, jonka kerrottiin olevan herätetty uuteen elämään, puhtaille nautinnoille!  Niin…

(On taitavasti tuunattu nestekaasugrilli)

Aika lailla edustava joukko meitä jäsenistöä olikin lähtenyt, kuten minäkin, makeannälkäänsä tyydyttämään, emmekä me todellakaan odotuksissamme pettyneet. Koko SYTYn henkilöstö kokkasi ja passasi niin, että toivon vieläkin poisjättäytyneitä yhäti harmittavan. Ja letutkin olivat lähes niin kuin lapsuusmuistoista, elleivät peräti vieläkin makoisampia! Siis oikein kunnon kiitos jokaiselle onnistumisessanne mukana olleelle! Kiitos!

Mutta, kuten tässä Yhdistävässä tekijässä, usean kynäilijän ajatuksia joku tilanne taikka tapahtuma johdattelee muistelemaan menneitä, tämäkin. Ensi alkuun se kuljetteli moneenkin letuttelutilanteeseen, nuotioilla noetuista hienoilla vohveliraudoilla kuvioituihin ja tervassavun tuoksuisista retkiympäristöistä jopa sellaisiin, joissa kokkailijalla oli korkeahko keittiömestarin virkahattu ja passarit puettuina hännystakkiin ja silkkiruusuke leukansa alla. Mutta kaikissa niissä kunniapaikalla on aina ollut nimenomaan tämä lettu, räiskäle, ohukainen, lätty, kreppi taikka joku paikallinen tai perheen sisäinen nimittely tuolle yleensä ohuehkolle, pitsireunaiselle paistokselle, jolle vielä jokaisella kokkaajalla on omat erikoistaikinakikkansa, joita ei juurikaan paljasteta.

Eikä tuo makunautinto jää yksinomaan lastenkutsuille taikka vain lapsuusmuistoihimme. Silloin tällöin kyllä sen makumuistot kohoavat sieltä pitkäkestoisesta muististamme niin, että kielessämme (ei puhutussa, vaan tuossa puhumisen apuna toimivassa) olevat makusilmut palauttavat niiden aistimiset niin konkreettisina, että kansanomaista termiä käyttäen ”vesi herahtaa kielelle”! (Makuaisti on ”aistinjärjestelmä, joka mahdollistaa aistin omaavan saada kriittistä informaatiota nauttimansa aineen luonteesta”.  Ja lisää tuosta gustatorisesta aististasi saat Googlesta tai Wikipediasta, jos… mutta kansanomaisesti riittäneekin jo se tieto, että letut ovat makea nautinto!) Ja tuollaisessa tilanteessa luonnonmukaisinta ja järkevintä on kaivaa muistista (taikka reseptivihkosta) lettutaikinan ohje ja antaa periksi mieliteolleen. Ellei se nyt ihan viikoittain ala itseään framille tunkemaan. 

Aivan turhaa on yrittää selitellä, ettei nyt ole hilloa tai marmelaatia taikka etten taida viitsiä! Elämän todellisuudessa on niin harvoja yhtä puhdasoppisia nautintoja, että älä selittele. Ja kyllä naapuri lainaa ne tarvittavat pari kananmunaa, ellei kotoa löydy! Mutta älä jätä toteutusta tuonnemmaksi…

Ja teille, parisuhteessa taikka perheellisenä eläville, sanon erityisesti: tehkää lettutuokiosta kaikkia yhdistävä, kiireetön herkuttelu! Myös siksi, että yksin syödessä lettu ei maistu juur taikinaansa kummemmalta ja koskaan ei tiedä, milloin siihen ei kavereita enää ole. Lapsuuskotimuistoistakin se läheisten mukanaolo on yksi tärkeä osa tuota makumuistokokonaisuutta – uskokaa pois! Kokemusta on! Ja vaikka en yksinelelyäni koekaan miltään kantilta ankeaksi, ikäväksi, rasittavaksi, yksinäiseksi, ei; olen oleviin olosuhteisiin täysin tyytyväinen. Paitsi! Onneksi SYTY oli tässäkin asiassa se ”pelastava enkeli”; tutun pöydän ympärillä joukko eri yhteyksistä tuttuja yhdistysihmisiä. Eri yhdistyksistä ja erilaisine sairauksineen, mutta kaikkineen samoja SYTYläisiä kanssani – kuin samaa perhettä omalla tavallaan – monessa muussakin suhteessa, ei vain lettuherkuttelussa lapsuusajan makumuistojemme kanssa nautiskellen. Vielä kotiuduttuanikin tänne pieneen ”eriööni”, pidin tuota yhteenkuulumisen tunnetta vahvasti läsnä, jopa jatkaen sitä näin, päivän tapahtumia tekstiksi kertaamalla!

PS. Ollaan siis taas tukevasti alkusyksyssä, yhdistykset odottavat meitä mukaansa toimimaan ja – totta kai – kesän lepäilyjen jälkeen meistä itse kukin pursuaa tarmoa ja toimeen tarttumista. Ja niin kuin ennenkin, SYTYkin tarjoaa sitä yhdessä tekemistä, mitä erilaisimmissa muodoissa, opiskeluista ja perinteisestä aina toistuviin toiminta-torstaisiin. Ne ovat olleet ja ovat edelleen yksi suosittu yhdessäolon muoto, johon meidät kaikki on kutsuttu. Niissä on jatkuvasti joku kiinnostava teema, jotka kuukausi-tiedotteesta näet ennakkoon (SYTYn nettisivulta, kuten kaikkea muutakin tarjolle tulevaa)! Ensi torstaina on pelipäivä – nähtäiskös siellä?