Tässä
on muistiin kirjoitettu asioita syksystä 1949, jolloin menin toiselle luokalle
kansakouluun.
Opettaja
oli sama Lilli Vettenranta, joka oli 1. luokallakin. Koulutoverit samoja, vain
yksi evakkoperheen poika oli muuttanut kesän aikana muualle. Koulu alkoi 1.
päivänä syyskuuta. Koulusta sai kaiken tarvittavan eli ei tarvinnut ostaa
mitään kirjoja tai kirjoitusvälineitä. Penaali oli omasta takaa. Se oli
sellainen puusta valmistettu, jossa oli liukukansi. No tietysti reppu oli myös
oma. Äitini sanoi usein, että reppu oli eteisessä avaamattomana, kun se aamulla
pantiin taas selkään!
Takana
oli k o l m e kuukautta kesälomaa. Lomalla oli käyty linnunpesillä, oli ongittu särkiä,
ahvenia ja lahnoja, oli autettu äitiä pyykillä, oli pelattu jalkapalloa, oli
ravustettu, oli keitetty punaisia ja mustia viinimarjoja mehuksi, oli käyty
uimassa ”matalassa rannassa” ja oli ajettu lukemattomia kertoja polkupyörällä
äidin asialle kauppaan, joka oli noin kilometrin päässä kotoa. Vielä on
mainittava Punaisen Ristin järjestämä viikon kesäleiri Ruovedellä Kautun
kanavan lähellä sekä urheiluseura Oriveden Toverien järjestämä leiri Enokunnan
Mäkiottassa armeijan vanhoissa teltoissa majoittuen. Molemmat veljeni olivat
myös siellä ja söimme keiton kanssa ”ruutunäkkileipää”, jota veljeni oli
varannut mukaan.
Syyskuun
alkupuolella oli koulusta vapaata kokonainen päivä. Se oli ”perunannostoloma”.
Perunat oli saatava ylös pellosta ja säilytykseen varastokellareihin. Minä oli
Parpolan maatilan pellolla keräämässä hevosen vetämän ”viskurin” esiin
heittämät perunat pärekoppaan. Keräämässä olivat sen kulmakunnan lapset.
Eino-isäntä maksoi oikein rahapalkan päiväruuan lisäksi, jos oli koko päivän
pellolla
Oli
mahtavaa saada palkaksi kellanruskea, neliskulmainen seteli – 50 markkaa ja
oikein paperirahana! Meillä kotona oli kolme eri perunamaata ja ne perunat
riittivät hyvin talven yli. Veljeni teki nuotion ja hautasi isoja pottuja
kypsymään kuumaan tuhkaan.
Syyskuussa
meillä oli velvoite viedä kouluun k o l m e litraa puolukoita. Talven
aikana keittäjä Hanna Kolhinoja keitti meille ruispuolukkapuuroa monta kertaa
koulun saunan suuressa muuripadassa. Me söimme puuron sinertävistä
emalikupeista. Samoista kupeista söimme hernekeittoa, makaronivelliä ja
makkarakeittoa. Patenttikorkkisessa pullossa oli kotoa maitoa eväänä. Voileivät
voipaperisessa käärössä myös kotoa eväinä.
Istuimme
kerran koulun pihan reunan isoilla kivillä syömässä eväitämme. Vuorelan Timolla
oli voileipien välissä sentin paksuiset edamjuustosiivut. Koska Timo ei pitänyt
juustosta, hän oli heittää ne takavasemmalle pusikkoon. Sanoin, että älä heitä,
anna minulle! Muistan tuon kuin eilisen päivän nyt lähes 70 vuotta myöhemmin.
Meillekin ostettiin sen jälkeen joskus edamia eikä aina emmentalia.
Puolukoita
oli kerätty myös kotona talven varalle. Ne survottiin isoon puusaaviin. Ehkä
oli sokeria seassa alusta lähtien ? Heti pakkasten tultua survos jäätyi
aitassa. Muistan hakeneeni puolukkasurvosta siten, että puukolla tein ”avannon”
keskelle ja sitten liemikauhalla nostin survosta kulhoon.
Koulun
puusee oli iso rakennus. Ylös oli pitkät, jyrkät portaat. Tytöillä ja pojilla
omat osastot. Reikiä 6 kpl ja ainakin poikien puolella seinä oli täynnä
”kirkkoveneitä”. Nikkilän Saima pissasi pulpetin alle. Kun häntä siitä vähän
toruttiin, oli selitys se, että hän pelkäsi puuseen jyrkkiä portaita!
Toisella
luokalla ei enää ollut aamu- ja iltavuoroa, koska tiloja ja opettajia oli nyt
riittävästi. Tällaista muisteli
Eero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti