lauantai 28. heinäkuuta 2018

“Roskakalat” talteen


Puhutaan niin sanotuista roskakaloista. Mielestäni niin sanottuihin roskakaloihin luokitellut pikkukalat, ahvenet ja särjet ovat talouskaloja, joita voidaan jalostaa ja joita onneksi nykyään jo jalostetaan.
Roskakaloja nämä ovat sen vuoksi, että vesistöt rehevöityvät ja valtaavat elinympäristön ja niitä on vaikea käsitellä ruuaksi.  Näin olen asian ymmärtänyt. Särkikalat ovat karpin sukuisia, ja tämä kotivesiemme särki on maukas kala, kun nämä pyydystetään kylmien vesien aikaan. Kuulemani mukaan kookkaan särjen paksua selkäfilettä ei graavattuna erota siiasta. Kokemuksesta voin sanoa, että särki on erittäin hyvä suolattuna ja pannulla paistettuna. Suolakalaksi säilötyn särjen liha muuttuu ajan myötä punertavaksi ikään kuin olisi lohta.


Veljeni muisti hämärästi Pietarin kalansaaliin, jonka kolme verkkoa antoi Karkkilan Pyhäjärvestä. Niistä saatiin suolakalaa ja särvintä pitkäksi aikaa. Muistaakseni säilöntäastiana olivat isot lasipurkit. Liottaa niitä piti ennen paistamista. 

Myöhemmin appiukko suolasi myös saamansa lahnat ja särjet, mutta hän söi nämä suolakalana. Minun perheeni söi vain rasvasilliä. Myöhemmin muistan syksyisin, kun odotettiin kalastusalus Saukkoa saapuvaksi satamaan. Uudet perunat ja kokonaisena sokerisuolattu rasvasilli – herkkuja molemmat, saati yhdesssä.

Eräältä ystävältä sain ohjeen miten särjet saadaan säilöttyä. Ohjeistin myös veljeäni tekemään samoin. Kylmien vesien aikaan särjen maku on parhaimmillaan ja saaliitkin isoja.

Itse kukin voi umpioida saamansa särkikalat. Puhdistat ja pätkit särjen lasipurkkiin sopiviksi paloiksi. Valmistat liemen; sinapinsiemeniä, etikkaa, sokeria, suolaa, laakerinlehti, öljyä. Etikoista voi käyttää punaviini-, valkoviini-, balsami-, niin ja vanhaa voiteluainetta: vettä. Hunaja, juokseva sellainen, sillä voi tasoittaa kummasti niin sanottua “makumaailmaa”.  (Nyt tuo hieno ilmaisu – maailma – on tälläkin kirjoittimella – onkohan?) Sitruunasta saa myös hapokkuutta, hienoa makua liemiin. Raastamalla sitruunan pintaa, sitäkin voi käyttää. Oma suu on hyvä makutuomari. Makujutut, niistä pitää kiistellä ja myös kertoa mielipiteitä. Pitää olla ennakkoluuloton. Kaikkea voi syödä, mutta kuulemani mukaan joitakin vain kahdesti, sen ensimmäisen ja viimeisen kerran – kuulemma tämä pätee mm. myrkkysieniin.  Kalan tuoreuden tarkastamiseen soveltuu tuo “klyyvari”.  Lihassa tämä pätee myös, mutta pakkauksesta, umpiosta, otettu raavasliha saattaa tuoksahtaa “happamalta”, mutta yleensä liha tuuleentuu kun se poistetaan pakkauksesta. Mätäei tuoksu, se haisee, eikä tuuleennu.  Sianliha jos tuoksahtaa “tuoreena” se sama tuoksu maistuu kypsänä luun viereltä.  Silloin paras käyttöpäivä on hieman mennyt vanhaksi.
Muutama viikko sitten odottelin CM-tavaratalon kahviossa tulevan paikan aukeamista. Siinä oli kaverin ostoskärry pakattu erilaisilla lihatuotteilla, raavaasta lintuihin. Silloin oli ilmat jo lämmenneet sopivasti. Olin pitkälti  toista tuntia kahviossa. Lihatuotteiden keräilijä, ilmeisesti jokin niistä kahvittelemassa olleista miehistä, istuskeli aivan rauhassa. Näin kärryt kuormattuna mennen tullen. Kuinka kauaksi aikaa hän vielä jäi, ei tietoa, mutta sekin aika oli liian pitkä kylmäketjun kannalta katsottuna. Kannattaa käyttää kylmälaukkua. Vältät salmonellan. Lintu on sille herkkä.

Saamaani Oilin ohjeistusta:

Puhdista lasipurkit huolella. Viimeinen silaus on uunissa kuumennus eli desifiointi, myös purkkien kannet. Täytä purkit kaloilla liemineen. Aseta purkit, jotka eivät ole aivan täysiä, uunipellille vahingon varalta. Jos näet purkki rikkoontuu, niin uunin puhdistukselta säästyy. Kun kalat ovat kypsyneet, ota uunista pois ja täytät purkit kuumalla nesteellä piri pintaan. Kannet tiiviisti kiinni ja anna hiljakseen jäähtyä. Näin olet valmistanut “arjen lohikaloista” herkkuja umpiopurkkiin, josta voit ottaa omaa valmistetta vaikkapa leivän päälle. Syöty on ja todella maukkaaksi todettu!

Netistä varmasti löytyy lisää kastike- ja mausteohjeita. Vaikka nyt menee aikaa säilöntään, niin voit saada korvaavan tunteen, kun nautit hyvästä, puhtaasta, itse valmistetuista, edullisista, tuotteista myöhemmin. Voit vaikkapa pyydystää lisää kaloja.

PS. Yksi netin tuotereseptin tarjoaja on

Tarjotaanpa ohjetta jopa Särkisardiineiksi:

Myös kaupallisesti särkisäilykkeet ovat lisänneet markkinaosuuttaan ja mm. täältä https://www.jarkisarki.fi/ löytyy tietoa ja ruokaohjeita tuotteista, joilla on menestytty kisavertailuissakin. Ja tuotteitahan löydät kauppasi hyllystä.

Eivät nuo linkkivinkkini ole ainoita. Joten kalastatpa saaliisi vesistöistä taikka kalatiskiltä, älä aliarvioi särkiäkään – on mainettaan maukkaampaa ja melko monipuolinenkin. Vakuuttaa
                      Niilo
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti