keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Puistojen päivä Kotkassa


Lähes kaikkien kesälomat ja kesäiset matkat häämöttävät vielä edessäpäin, joten onkin oivallinen aika antaa yksi vinkki suunnittelun avuksi.  


Monina kesinä lomamatkamme on kulkenut kotihorisontista katsottuna tuonne vähän itäisemmälle suunnalle, Taipalsaaren Solkeisiin, ja niin tehtiin viime vuonnakin. Kortteerasimme vaunuinemme muutaman päivän ystävien riesoina heidän pihallaan. Olimme jo etukäteen suunnitelleet, että näistä päivistä yhden vietämme puistoteemalla Kotkassa.


Kaupungissa on viheralueita yhteensä noin 1 400 hehtaaria, joista rakennettuja puistoja noin 170 hehtaaria. Kotkan kaupungin puistotoimi on 2001 sertifioinut koko toimintansa ainoana julkisen sektorin viherorganisaationa Suomessa ja panostus puistorakentamiseen on tuonut monia valtakunnallisia tunnustuspalkintoja.


Ensimmäisenä kohteena oli Sapokan Vesipuisto. Sapokka on pienvenesataman lisäksi vanha merenpohjukka, joka on kunnostettu aivan upeaksi puistoksi. Vallitsevat elementit ovat runsas kasvillisuus, kivi, valaistus ja tietysti vesi, joka merialueen lisäksi virtaa pienissä puroissa ja lammikoissa sekä puiston etelärinteellä kohisevassa, lähes 20 metriä korkeassa putouksessa. Putouksen päältä löytyy myös hieno kotimaisen kiven näyttelyalue. 


Istutusalueet ovat valtavan reheviä, kasvilajistoltaan monipuolisia ja mielenkiintoisia. Yllättävistä paikoista löytyy kutkuttavia oivalluksia erilaisten pienten patsaiden ym. muodossa. Myös kiven käytössä ja käytön ideoissa ei ole säästelty. Kulkuväylät ovat helppokulkuisia, mutta jos haluaa ja kunto kestää, niin sivupolkuja portaineen ja mäkineen löytyy myös. Esimerkiksi putouksen päältä on hienot näkymät. Penkkejä ja muita istuinpaikkoja löytyi myös matkan varrelta ihan kiitettävästi. 


Katariinan Meripuisto oli toinen päivän puistokohteista. Se on 1700-luvun Ruotsinsalmen linnoitusraunioiden keskelle rakennettu 20 hehtaarin upea koko perheen ulkoilualue. Siellä on mahdollisuuksia monenlaiseen puuhailuun, koska paikalta löytyy mm. virikkeellinen leikkipuisto, monenlaisia pelipaikkoja, frisbee-koreja, onkipaikkoja ja kiveen upotettu ksylofoni.                


Puistosta löytyy myös hienoja kivipöytiä penkkeineen ja grilleineen, joten eväskori kannattaa ehdottomasti varata mukaan. Aivan meren rannasta löytyy jopa 50 hengen joukolle todella mahtava kivipöytä piknikhetkeä varten.


Puiston niemen kärjestä, sillan päässä olevalta kivisaarelta löytyy pieni hiljentymispaikka, jos haluaa välillä viettää hetken omien ajatustensa kanssa.            



Sinne on rakennettu myös 24 metriä halkaisijaltaan oleva labyrintti keskiaikaisen Chartresin katedraalin mallia mukaille. Reittiä pitkin matkaa keskipisteeseen kertyy 525 metriä. Piknikin jälkeen voi vaikka hetkeksi oikaista itsensä riippumaton syleilyyn ihailemaan ohi lipuvia pilvenhattaroita.


Maastoltaan puisto on aika mukava. On tasaisia ja helppokulkuisia polkuja ja alueita, mutta myös mahdollisuuksia kulkea hiekkarannoilla ja kallioilla. Mitään jyrkkiä kiipeämisiä ei juurikaan ole. Upeita istutuksia löytyi tästäkin puistosta, mutta suurin osa alueesta oli luonnontilaista, luonnon kasveineen, kallioineen ja hiekkoineen.


Viime kesän retkipäivämme viimeisenä kohteena oli Sapokan puiston vieressä oleva Maretarium, joka on myös käymisen arvoinen paikka, vallankin jos suomalainen vesiluonto kiinnostaa. Siellä on mahdollisuus nähdä niitä jo tuttuja sekä tutustua moniin vähän oudompiinkin vesiemme eväkkäisiin.


Kotkasta löytyy näiden kahden lisäksi upeita puistoja lisääkin ja suuntaamme sinne varmasti vielä toistekin ihan vaan puistopäivälle. 


Lisätietoja suunnittelun avuksi löytyy:

sekä


                                      Eija-Riitta



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti