Sain jostakin joltain kauppamieheltä tällaisen kuvakoosteen oletuksena tai väittämänä, että
ja pitihän sitä käytä
analysoimaan omalta kohdaltaan!
Että
nukkuen? Kuulostaa melkoiselta urakalta, varsinkin kun aloin muistelemaan
nuoruusvuosieni uniaikoja. Lähes joka aamu, kellon soidessa ja tuodessa työnantajan
mieleen, päätin, että tänään ja heti kun pääsen töistä, niin menen nukkumaan.
Takuulla. Kun tuntui, vain muutaman tuokion urvahdettuani, kuin jostain haudan
pohjalta yrittäisi kömpiä ylös ja että taas joutuisi uhrautumaan työnantajan
kapitalismin voittomarginaaleille. Eikä se työehto-sopimuksen mukainen
kahdeksantuntinenkaan mennyt lainkaan kuin siivillä. Ja kun sitten viimein
raahautui työmaaltaan kotimökille, niin… kyllä ja suoraan: ”simpsetit päälle ja
sortuukit”, ihan niin kuin Matti Louhivuori niihin aikoihin lauleli – ja taas
mentiin! Oliko sitten se paluu, jos sellainen joskus toteutui, myöhäinen vai
aikainen, sille saattoi hakea tarkennuksen lehdenjakajan hyvistä huomenista.
-o-
Istunnoissahan
se eduskuntakin työskentelee ja ellei iän myötä ruuansulatus
läpikulkutoimintoineen ole kovinkaan häiriytynyttä ja olemme totuttaneet
istuntomme säännöllisiksi, niin… Kun tässä äskettäin tiedustelin yhden ryhmämme
jäseniltä seinäkalenterin tarpeellisuudesta digitaalisuuden aikoina, niin 90 %
ilmoitti kotonaan olevan sellaisen. Yhdellä se oli sijoitettu wessan oveen,
sisäpuolelle; oli kuulemma eniten aikaa tarkistaa ja sisäistää sen ja lähipäivien
ajankäyttövaraukset. Kaksi merkittävää ja tärkeää toimintoa samanaikaisesti
aamun avauksena!
-o-
Pääosin
kaikille meistä kuuluu (ja aikaakin kuluu) aterioinnin anti. Joillekin jopa
kulinaristisena nautintona. Nykyään niin muodikkaat valmistusvaihekokkailut ja
ruokaohjeet unohtaen, totean vain, että kuten äitemuorin ennusteessa poikansa
tulevaisuudesta, niin ”aivan kuten tulet elämään, kuoletkin syömäköyhänä”.
Kyllä! Äiti tietää kaiken, vaikk’ei siitä ole TV-sarjaa tehtykään!
-o-
Työnteosta,
näin jo rutinoituneena eläkeukkona, ei kannata paljoa käydä kertoilemaan. Kyllä
ei ole realistisia muistikuvia. Enää. Kaikki se – oppipojasta
kirjaltaja-ammattilaiseksi ja myöhemmin uudelleenkoulutettuna digiloikkimaan –
sen ovat lähes urotöiksi saakka kullanneet muistamisemme koneiston
käsittämättömyydet. Jos niitä vertaisi vaikka urheilutermein, niin ei minkään
lajin maailmanennätyksetkään pystyisi pärjäämään sille kaikelle mitä muistelee
tehneensä työelämässä! Kyllä Muistiyhdistykseen olisi pyrittävä jäseneksi. Ja
realistisempaan rehellisyyteen.
-o-
Lukemiset
ovat kohdaltani jääneet yhä vieläkin kypsymättömän ikäkaihin harmauteen
(äänikirjat ovat upea keksintö). Yksityisellä puolella saisi sen kirkastettua
kolmella tonnilla, mutta kun pitäisi päästä lakisääteiseen, taloudellisiin (ja
tuotannollisiin) syihin vedoten!
-o-
Tuon
seuraavan eli rakastelut puolestaan ohitan, vedoten edelleen tuonne
realistisempaan rehellisyyteen…
-o-
Telkkarin
tuijotus oli – silloin joskus wanhaan hyvään aikaan – Suomeen saavuttuaan sananmukaisesti
tuijotusta. Kylän ökytalon kamarista ”toosa” oli pitänyt sijoittaa tuvan
puolelle – kaikki kyläilijät kun eivät olisi muuten mahtuneet – ja siihen
sitten keräännyttiin jo hyvissä ajoin. Alkuaikoina lehmätkin piti totuttaa
aikaisemmin tapahtuvaan iltalypsyyn, vaikka ohjelma-aikaa olikin vasta hämärän
rajamailla. Ja kun ajoissa tultiin ja oltiin, niin ruudullahan näkyi vain
virityskuva. Kyllä ei silloin nirsoiltu – telkkari auki ja katse tiiviisti
ruutuun. Ja sitten kun ohjelman mustavalkoisuus tarjosi liikkuvampaa
katseltavaa, niin joku, useimmiten vanhaemäntä, toimi valtuutettuna kertojana
ruudun tapahtumille. Siinä pysyi kyllä ”sokee Reettakin” mukana ohjelman joka
mutkassa! Ja kotiin lähdettiin vasta sitten kun joutsenet olivat lentäneet
kukin omalle sivustalleen…
-o-
Oleilu
on ainakin tällaiselle ennen sotia syntyneelle ikäluokalle jollain lailla
vierasta. Lähes ainoana ja selkeimmillään se ehkä ilmeni keväisin, pälvien
sulettua aloittaneen korttiringin takapiruna seisoskelussa. Muutoin aina värkättiin
jotain. Usein luvatontakin. Mutta en aio avautua siitä kaikesta, kun tuon
”mitoo”-kampanjan laaja-alaisuuksien vaikutusta kaikkiin mahdollisiin ei liene
vielä läheskään täysin paljastettu. Ettei joudu samaan hirtettävien rintamaan
joittenkin julkimoitten kanssa. Vaikka – myönnän – takuuvarmasti siihen
joukkoon kuuluisinkin!
-o-
Siivouksen
kiistän omakohtaisesti lähes 100 %! Silloin kun (ehkä) olisin sellaiseen
suostunut, ei ollut imureita ja perheen naisväki ei päästänyt sotkemaan
entisestään huusholliansa. Nykyisellään tässä eriössäni selviän melko vähäisin
omakohtaisuuksin sillä sektorilla. Villakoirat ovat rauhallista rotua, eivät
monastikaan edes ilmesty vuoteen alta ja pysyvät silloinkin häiritsemättä.
Hiukan häiriötä tuottaa miniän tullessa miehineen ja kälynsä kera ”vanhusta
virkistämään”. Siihen alkuseremoniana kuuluu helkkarinmoinen imurin äänisaaste.
Kun olen huomannut vuosien mittaan hänen otteensa pitää poikani ns. aisoissa,
en ole edes kokeillut vastustamistaitojani. Vaikka lähes kaikkea muuta
nykyelossa vastustankin. Kuuluu kuulemma ikäkauteen ja antaa kuulemma
tunnepuolelle vaikutteita, ettei ole ihan ulkona elämästä. Vielä!
-o-
”Panaanit”,
foneettisesti 8/8-kansakoulukielitaidolla äännet-tynä, kuuluvat suosikkeihini ja
pahoittelen siltä osin varhaista syntymävuottani, kun en pääse näkemään sen
”etelänhetelmän” kasvattamista kotimaankin kamaralla. Hyviä ovat silti. Ja
(kirjoitushetken aurinkoisen pakkassään) lämpöarvoja tarkastellessani epäilen,
etteivät vielä lapsenlapsenikaan niitä pihamaaltaan poimi – paitsi ehkä
ansareista! Tämä osuus saattaa olla luettavissa myös kuuluvaksi piilomainontaan,
joka ympäröi meitä 24/7 – ja pysyy lähes piilossa, mutta vaikuttaa.
-o-
Tuo
viimeisin, pumpun toiminta, se pistää miettimään, että melkoinen ja
nykyaikaisen kokoluokan tankkeri tarvittaisiin, jos… Kukapa tuollaista määrää pystyisi
edes käsittämään omassa kropassaan virranneena. Mutta jos suinkin kuulut
kelvollisten joukkoon, niin sen noin 500 ml voisit käydä luovuttamassa, jonkun
sitä elintärkeästi tarvitsevan avuksi. (Määrä korvautuu suunnilleen
vuorokaudessa ja luovutusväliksi riittää 3-4 kuukautta – ja tarvitsijoita on
vuorokauden kaikkina tunteina.)
Joka
tapauksessa sydämestään kannattaa pitää huolta ja siihen näissä meidän
piireissämme parhaat neuvot saat Sydänyhdistyksen toiminnan kautta ja heidät
löydät helpoiten SYTYn jäsenyhdistysten nettisivuja tutkiskelemalla.
Oletettavasti
ravinnollakin on merkityksensä, joten nyt puraisee ”panaania” myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti