Monilla
1950-luvulla keskikoulun suorittaneilla on muistona koulusta luokkasormus.
Joillakin on sellainen jopa tallessa, kuten tämän kirjoittajalla.
Siihen
aikaan mentiin ensin kansakouluun. Neljännen luokan keväällä oli pääsykokeet oppikouluun.
Näin esimerkiksi Sauli Niinistö sai Pajulan koulussa opettajaltaan Helena
Ahaselta suosituksen oppikoulun pääsykokeisiin. Myöskin viidenneltä luokalta
saattoi pyrkiä oppikouluun, kuten allekirjoittanut. Ne, jotka läpäisivät
pääsykokeet, siirtyivät Yhteiskouluun. Muut jatkoivat oppivelvollisuusajan
kansakoulussa ja ehkä vielä jatkokoulussa. Kansakoulun käyneet pyrkivät
mahdollisia jatko-opintoja varten koulutason oppilaitoksiin, esimerkiksi
Kauppakouluun, joka johti merkantin tutkintoon.
Kun oppikoulu
alkoi, oli edessä viisi luokkaa keskikoulua. Keskikoulun todistuksella oli
mahdollisuus pyrkiä opistotason jatko-opintoihin, esimerkiksi Kauppaopistoon,
jonka tutkinto oli merkonomin tutkinto.
Keskikoulusta
pyrittiin lukioon, joka kesti kolme vuotta – jos ei tuplannut ? Lopussa sitten
oli ylioppilaskirjoitukset, ja onnistumisen merkkinä valkolakki. Nyt
kysymyksessä on Oriveden Yhteiskoulu, jossa keskikoulu ja lukio toimivat
samassa rakennuksessa. Kun olin keskikoulun viimeisellä luokalla, alkoivat tytöt
valmistella luokkasormusten hankkimista jo hyvissä ajoin keväällä 1958. Näin
oli tapana. Tytöt kääntyivät kuvaamataidon opettajan Terttu H:n puoleen, että järjestettäisiin
suunnittelukilpailu. Luokkia oli kaksi VA ja VB.
Luokille
tuli erilaiset sormukset. Terttu olisi halunnut hyvin taiteellisen sormuksen –
ei tavanomaista. En kirjoittaisi tätä muistelua, ellen olisi voittanut sitä suunnittelukilpailua.
Ehdotukseni oli aivan perinteinen.
Hopeasormuksessa
on emaloitu kuvio ja OYK, 1958 sekä luokan tunnus VA. Sisäpuolelle oli
kaiverrettu omistajansa nimikirjaimet. B-luokalla väri oli ruskea ja kuvio
perinteinen. Tämä oli äänestyksen tulos molemmilla luokilla.
Muistan Tertun tuskastuneen ilmeen, kun ei saatu aikaiseksi mitään todella modernia muotoa! Jonkinlaista vakiseurustelua osoitti se, jos tyttö antoi luokkasormuksensa pojalle, joka piti sitä kellonremmissä. Myöskin toisinpäin. Siis oltiin ”kihloissa”. Yleensä sormus palautui vähin äänin seurustelun loputtua takaisin.
Naapurin
poika Raimo A. ei käynyt keskikoulua. Hän oli kiinnostunut eräästä B-luokan
tytöstä ja oli jossakin tilanteessa puoliväkisin ottanut häneltä
luokkasormuksen. Muistan hyvin sen olleen hänen kellonremmissään. Muista myös,
että tämä tyttö (RS) oli itkuinen, kun ei saanut sormusta takaisin.
Raimo
tuli noin 15 vuotta myöhemmin kai synnintuntoon ja eräässä yhteydessä, kun olin
käymässä kotipaikkakunnallani, hän toi yllättäen sen sormuksen minulle ja
sanoi, että keksisinkö jonkin konstin palauttaa tuo sormus? Laitoin sen sitten
talteen korurasiaan, jonne se unohtui pitkäksi aikaa. Lukiossa oli vain yksi
luokka, jossa oli sekä A- että B-luokan oppilaita keskikoulusta. Kun sitten
Yo-luokkani mallia 1962 piti Tampereella luokkakokouksen, ja kutsukirjeen
mukana oli osallistujien luettelo, juolahti heti mieleeni tuo sormus. Löytyi onneksi
vielä.
Luokkakokouksen
illallisella Hotelli Tammerissa kyselin, että kenen mahtaa olla tämä B-luokan
luokkasomus? Olin olevinani tietämätön, koska olihan sormuksessa nimikirjaimet.
Sormuksen palautuminen oli RS:n mielestä ihme ja että sen menetys oli ollut hänelle
kasvas pala pitkään.
Raimo
kuoli asbestoosiin muutama vuosi tuon luokkakokouksen jälkeen. Hän oli ollut
työssä asbestiputkien purkutyötä tekevässä firmassa Tampereella.
Eero
Muistelin, että omanikin olisi tallessa, mutta ei ollutkaan ainakaan siellä missä muistelin olevan. Äsken tarkistin.
VastaaPoista