lauantai 24. helmikuuta 2018

ENNE OLJ KYLÄKOULUIKII


Liekö ennäi kylliikää, jos mite viisii yhistäät niitkii pois kartalt, maakuntiloihe. Nui tuommoselt se miu muistiloist kuulost, vaik ei sillo semmost osattun ies aatellakkaa. Koulu mikä koulu. Ko kerta koulu viimo meikii kyläl saatii. Sottii jälest. Näät ko sin jäi joutilait parakkiloi, mist armeija mieste perreet siirreettii enemp rauha-aikasii tekemise paikkoloihe.

Olha sielkii koulu olna jo enne mei evakkoloihe tullooki, kiertokoulu kuitekii. Ja maalaistalo tuvasha miekii sen ensimmäise Aapikukkokirjain sain; ko viel sillo rakensiit niist parakkiloist lämpösempii ja yhistiit huonehii luokkiloihe kokosiks. Sit toisel luokal oltiikii jo uuves koulus.

Se varsinaine koulus olemine lienee olna kaikil samallaist, ainakii näis pienemmis kyläloululois, mis päi tahojaa – opettajjii mukasest mentii tietekii! Meilkii, mie muistasi, jot ol vakinaine aviopar pänttäämäs asjoi mei päihi, mut sit ol yhe lukukauve naapurikoulust tuuraaja kolmanne ja neljänne luoka opettajapöyvä takan. Ja hääko läht takas omal koulullee, nii myöhä pillahettii itkuu. Kaik. Vaik se, joka sit tul vakinaiseks, nii hää olj vaik kuinkakii hyvä; nuor ja innokas kansankynttel. Nappisilmänenkii. Jott tunteihe kans sitä jo siihe aikaa opetettii ja opeteltii elämää…
Siin myö ollaa, kaik "yläkoululaisii muka", II-VII luokilt

Mutt sit se kaik muu siint kyläkoulust. Sitä ei sillo kukkaa osant arvollee aateltkaa. Niinko sekkii ois muka kuulunt luontojaa meil kaikil. Ja sekkii, jot sillo opettajat olliit kyläl ne silmäätekeväisimmät silviisii, jot ko ne olliit mitä mielt, nii samalviisii aattel koko kylä. Tai melkist kaik. Ainha meist löytyy semmosii, ko vastustaat. Monel tosi semmone asenne tulleekii vast ikälisäks, niinko miulkii. Nyköjää. Mut sillo ainakii sil kyläl hyö, nää opettajat, olliit siel kansakunna kaapi pääl. Vähä niinku yläluokas se Ruuneberki kipsine pää. Vai oiskoon olna Sygnaeus, se Uuno yhel uul. Semmosiiko kuka muka koulusta ast muistasiis. Vaik se kyl jäi mielee, jot ko millo, järjestäjän olles, se piti ottaa opettajapöyväl, nii märäl rätil ei saant pölylöi käyvä pyyhkimää; se ko muka sullaa semmosest. Kipsine. 

Mut jos sais taas palattuu siihe alkuperäsee asijaankii.

Nää opettajat, hyö järjestiit ja ohjasiit kaikemmoist, olemissii ja tekemissii, mei kyläläisii joutoaja kuluks. Ol ompeluseuroloi ja kuoroiltoloi ja meil musikoil monemmoisii askartellui tyrkyl – voimistelust ja muustkii urheilust alkai. Kesät, talvet. Kouluaikoi ulkopuolelkii. Olha siel kyläl sit saarnamiehiikii. Ne pittiit koulul ommii kerholoitaa, joist niist mie jottain muistelij jo sillo nuoruusvuosissain, ko myö pojatkii käytii RistinKaartii. Siel ko näät käi kaik kylä tytöt. Tiijä heistkää, nii et usko perästkö! Joka tappaukses tää kyläkoulu ja sen opettajaväk, heijä ympärillää elämä siel syrjäkyläl kuulosti kuleksiva. Ja iha hyväst. Ees Marttayhistyksest ei kohont kettää hei tasollee vaikuttammaa, vaik tomeriikii emäntii ol. Jos ei lie olna kilvanhaluloitkaa.

Nyt ei taija ennää olla ies kyläkoululoitkaa – ei ainakaa kunna pitämin. Jokune lie kyläläisii yhistyksii ihtesä ja omil voimil järjestämmii. Niihe kaltasii ollaa jo haikailemas, mut jot mitä kaikkee muuta sielt maaseuvu maisemast o hävintkää? Lehis kirjuttaat, mite lapseperreil ja aikusilkii olis ohjattuihe tekemissii tarvista, mut ko kukkaa ei ala vapaaehtoseks. Koulurakennuskii voip viel olla purkamata taik jonku karatekerho leiripaikaksee ostama, mutt henkist puolt sil entiselviisii, se kaik sielt puuttuu. Eikä lie ees ihme, jotta haikaillaa. Kyll semmosii tarvittas tänäkii päivänä – ainakii sivukylil! Just siel, mis kaik tunsiit toiseesa ja sen tekkiitkii hyväs henkes. Tiijä vaik kaivattas kaupunkipaikoiskii, vaik niis yle kaikkee tarjotaakii: kaupallisest! Sillo enne, ko kaik muukii ol paremmi, meil annettii mahollisuuksii avittaa ihtiämme kaikemmoisel tiijol ja viisauvel, taik sitt vaa nauttii kaikest mitä kanssaihmisill olj meil tarjol kulttuurij ja lystinpion kans. Eikä kukkaa myynt pääsylippuloi, raha jälkee arpomissiikii ol melko harvaksii. Mutt elämä ol elämise makkuist ja siin olj mukava olla mukan. Jotta älköä ennää jääkö vaa haikailemmaa niit entisii kyläkoululoihi aikoi ja antiloi – kyl teistkii joku jämäkkä saattasis vielkii ottaa ohjat kättee ja rakentaa entisevviisii wanha-aikaist elämämennoo meil ikäihmisil ja siin samal nuoremmilkii! Toivoop