NOITAPILLI

Poikien puuhasteluissa lienee jossakin vaiheessa olla hyvinkin yleistä paukkujen valmistaminen? Uuden Vuoden vastaanotossa on paukuttelulla jonkinlaista hyväksyntääkin. Esimerkiksi Salon markkinoilla joitakin vuosia sitten ”papattien” paukuttelu jokirannassa oli kuuluvaa.  Tänään on moinen poikien ilo kaiketi kiellettyä, koska enää ei pauketta kuultu. Kauppakeskuksen ilotulitus sentään toi silmänruokaa ja melkoisia jysähdyksiä, kun joulumarkkinat avattiin.

Mennäänpä taaksepäin ajassa vuoteen 1949. Kirjoittaja oli silloin kahdeksan vuotta vanha. Silloin pojat keksivät ja toteuttivat itse heitä viihdyttäviä asioita. Naapurustossa oli samanikäisiä poikia, joiden kanssa mielikuvitus sai lentää. Vanhemmat eivät ehtineet kovin tarkkaan seurata, mitä pojilla oli tekeillä. Klo 12 sentään käytiin kotona syömässä ja kuunneltiin radiosta ”Kalle-Kustaa Korkin seikkailut”. Tuntia myöhemmin joku pojista saattoi olla korkealla sileärunkoisen männyt latvassa hakemassa variksen pesästä munat. Jos vanhemmat olisivat aina tienneet, mitä kaikkia on tehty, olisi siinä heikompi sydän saanut infarktin? Seuraavista asioista on hyvin selvät muistikuvat. On ollut senverran jännää – mutta turvallisen kaukana kotipihasta… 

Paukkurauta

Sen ainekset: rautalankaa, rautanaula ja sotilaskiväärin ammuksen luoti eli ”kuti”, jossa oli kuparivaippa ja sisällä lyijyä. Kudin tylpästä päästä kaivettiin lyijystä tilaa naulan kärjelle noin sentin verran. Rautalangasta väännettiin Y-kirjaimen muotoinen tekele.  Rautanaula saatettiin viilata kärjen osalta pyöreäksi, että se meni luodin sisään tiiviisti. Naulan kantapää ja luoti kiinnitettiin rautalankaan. Y-muodon alaosa oli kädensija. Kun luodin kolo täytettiin tulitikun massalla ja naula työnnettiin koloon, oli paukkurauta toimintakunnossa. 

Kun sillä napautti naulan kanta edellä johonkin esim. seinään, kuuluin melko kovakin paukahdus. Mistä ne luodit olivat kotoisin? Karin, Simon ja Eskon isät olivat palanneet kotiin muutamia vuosi aikaisemmin sodasta. Pojat löysivät sotilaskiväärin ammuksia isiensä kätköistä. Ne olivat suurempia, kuin nykyiset rynnäkkökiväärin patruunat.

Hylsypaukku

Kun kuti oli irrotettu hylsystä, oli sillekin keksittävä käyttöä. Hylsy oli täynnä ruutia. Kuka on ampunut armeijassa pystykorvalla, kuten kirjoittaja, tietää kyllä korvatulppien tarpeen. Tähän paukkuun tarvittiin vain noin viisi senttiä pitkä tulilanka, jota käytettiin rakennustyömailla dynamiitin nallin räjäyttämiseen. Sitä hankittiin ”suhteilla”, koska sitä ei myyty rautakaupasta lapsille. Tulilangan pää työnnettiin hylsyyn ja nipareilla kuristettiin tiukalle. Sitten heittokäsi valmiiksi, tulitikun massapää tulilangan päähän ja joku toinen raapaisi tikkuaskilla. Jos syttyi, niin kipinät suihkusivat ja oli paras heittää heti, ettei räjähdä käteen. Tulilanka ei saanut olla liian lyhyt… Tämä paukku kuului hyvinkin puolen kilometrin päähän.

Tussari

Ensin piti saada jostakin sormenpaksuista putkea, jonka seinä oli tarpeeksi paksua metallia, mieluummin rautaa, kuin kuparia. Sitten pistoolin muotoinen puusta veistetty tuki, johon toisesta päästä suljettu putki kiinnitettiin. Putken kylkeen tehtiin viilalla ”sankkireikä”. Tussari ladataan suusta eli pohjalle ruutia ja viimeiseksi kuula. Autokorjaamolta vaan laakeri jostakin romusta irti ja haulit pois laakerista. Tulitikun massapää sankkireiän kohdalle ja joku raapaisee… Pitää tunnustaa, että kerran oli noutaja tulla, kun Kari oli ampumavuorossa ja hän sanoi, että: ”Tämä ei syty” ja kääntyi meitä muita kohti ja silloin pamahti. Ei ehtinyt kääntyä tarpeeksi – onneksi!  Tuli pitkä tauko tussarilla ampumiseen.

Musta ruuti

Veljeni Tuure (1934-1992) oli taitava ”Mustan ruudin” tekijä. Ruutiin tarvittiin keltaista rikkijauhoa, valkoista salpietaria ja hiilijauhoa. Näitä kemikaaleja hankittiin jo loppukesällä sadonkorjuun aikaan. Rikkiä ja salpietaria sai ostaa silloin vain apteekista. Meidän naapuri farmaseutti Anni Nieminen oli tuttu myyjä apteekissa. Häntä piti välttää apteekkiin mennessä, koska Anni hyvin tiesi, mistä oli kysymys, jos niitä joku naapurin poika tuli ostamaan. Tuure laittoi minut ostamaan rikkiä. Hänen neuvonsa oli, jos kysyvät, mihin sitä käytetään, että sano: ”Kellaria desinfioidaan, ennen kuin perunat ja juurekset sinne viedään”. Veljeni Tarmo [8.12.1937 - (80 v)] puolestaan kävi ostamassa salpietaria, mutta jonain toisena päivänä. Ohje hänelle oli, että: ”Säilötään kurkkuja”. 

Tuure itse keräsi uuneista hiiliä. Meillä oli uunilämmitys ja polttopuuna oli koivuklapi. Hiilistä ei ollut pulaa. Hiilet murskattiin sitten jauheeksi. Sitten kokeilemaan sekoitussuhdetta. Ensin pieniä eriä ja kun ruuti paloi jälkiä jättämättä, se oli hyvää. Piti myös olla sitä oikeaa tulilankaa, jolla rakennustyömailla räjäytettiin dynamiittipötkön sisällä oleva nalli. Aina joku sitä lankaa vohki, jos perhe rakensi omakotitaloa ja isällä oli räjäytystarvikkeita. Onneksi emme sentään dynamiittia uskaltaneet kokeilla.   

Mustasta ruudista tehtiin sitten pommeja. Vahva pieni metallipurkki oli hyvä. Ruutia täyteen ja tulilanka ruutiin kiinni toisesta päästä ja purkki kiinni. Yleensä tulilanka oli niin pitkä, että hyvin ehdimme juosta suojaan ennen pamahdusta. Sitten ”muina miehinä” tietä kotiin päin.

Valopistooli

Vuoden vaihtuessa saattoi nähdä rakettien joukossa kirkkaan valopallon, joka hitaasti laskeutui alemmas ja alemmas. Isommat pojat tiesivät, että sitä oli sodassa käytetty pimeän maaston valaisuun. Joku kyläläisistä oli tuonut niitä rintamalta. Saattoi myös olla, että joku Asevarikko 6:n kantahenkilökuntaan kuuluva niitä ampui?

Ilotulitusraketti

Oikeita rakettejakin oli muutama, mutta ne olivat sen verran kalliita, että hinta ei vastannut niistä saatua iloa. Omat paukut olivat kiehtovampia.

Tähtisadetikku

Katselin kaupassa tähtisädetikkupakettia ennen Itsenäisyys-päivää. Kovin oli samannäköinen pakkaus kuin silloin vuonna 1949. Joulupukki toi säännöllisesti niitä tikkuja. Se toinen pää väännettiin koukuksi ja sytyttäminen jälkeen heitettiin kotipihan mäntyyn. Hyvällä tuurilla se jäi killumaan oksaan sädehtien jonkun aikaa.

Kuusenpihka

Veljeni Tuure oli sodan aikana usein Lintula-nimisellä maatilalla, joka sijaitsi noin 10 kilometrin päässä sivukulmilla. Tilalla oli venäläinen sotavanki tekemässä maatalon töitä. Vanki oli kuin perheenjäsen. Hän teki veljelleni mm. puusta sellaisen lelun, jossa kaksi karhua lyö vasaralla vuorotellen alasimeen. Tämä vanki opetti hänelle sen, miten kuusenpihkaa käytetään ilotulitukseen.  Pihkaa kootaan ensin kuusen rungoilta. Sellaisia kovia palleroita. Tarpeeksi kovista palleroista voi murskata pihkajauhoa. Kun laittaa parin metrin korkeuteen tikun nokkaan tulen ja heittää alhaaltapäin kämmenellisen jauhoa, se leimahtaa komeasti ylöspäin, kun se osuu tikun liekkiin.

NOITAPILLI

Ja nyt lopuksi se otsikon noitapilli. Noitapilli oli kaupasta ostettu noin 10 cm pitkä ja vähän lyijykynää paksumpi valkoinen pötkö. Sen toisessa päässä oli ohut musta tulilanka. Hinta ei voinut olla kovin paljon, koska niitä ostettiin jopa 10 kpl pakkaus.  Kun sytytti tulilangan ja heitti sen ilmaan tai maahan kuului kimeä vihellys – oikea ”kissapieru”!

Hyvää Uutta Vuotta 2018!   

                                                  t. Eero