lauantai 9. joulukuuta 2017

Käytännön oppia

Silloin joskus, kun kirjaviisaita ei ollut niin runsaasti kuin nykyisin. Niiltä ajoilta on jotakin jäänyt muistiin, jollei niinkään muistiin, niin ainakin tunne on jollakin tapaa tutun oloista. Joskus olen kuullut siitä kerrottavan. Tämä kommenttini pätee lähinnä niinsanottuihin kirjoissa oleviin asioihin.

Tässä päivänä muutamana katselin oikein keisarillista ohjelmaa telkusta. Keisari piteli kädessään kuorma-autoa, joka oli supi suomalainen, jossakin tehtaassa tehty yksilö. Siinä oli mielestäni suhteellisen pitkä puusta tehty lava. Lava näytti kiinteä rakenteiselta, eli kuorman purku tapahtui ilmeisesti käsipelillä. Ohjaamo, sen raaka-aineena on ollut vaneri. Auton nokka, siinä oli hyvin muotoiltu nokkakappale. Pyörät ilmeisesti oli sorvattu konetyönä näyttävän näköiseksi. Vuosimalli tälle autolle 1954, ei vanha, mutta antiikkia siinä suhteessa, että nykyaikaan nuo kuormurit tehdään muovista. 

Huutokauppakeisarin kädessä ollut kuormuri nosti tunteitani ja muistoja menneestä. Ensinnäkin muistin ensimmäisen kuormurin jonka olin saanut joulupukilta. Lahja oli niin merkittävä, että uskon joulupukkiin vieläkin. Senkin vuoksi uskoni on luja, koska olen saanut auttaa tuota herraa. Sijaisuus noinkin mahtavasta toimesta, siitä ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

Olen muistaakseni joillekin kertonut tienannut ison tilin sillä, omalla kuormurilla. Tili oli niin iso, ettei kouraani meinannut mahtua. En edes laskenut kuinka paljon rahaa siinä oli. Joka tapauksessa siinä minun loppu päiväni olisi mennyt.  

Aika kului ja koulu oli vuorossa.  Eka ja toka luokka, niissä opetettiin käytännön elämää. Tehtiin virkkuu- ja kudontatehtäviä. Muistaakseni sukatkin parsittiin. Ikioman pallon teko kuului asiaan. Korkkiset pullonkorkit, näiden sidonta tapahtui villalangalla pyöreään muotoon. Loppusilaus eri värisillä villalangoilla. Virkkaamalla syntyi symmetrisellä kuviolla tehty pallo.

Yläluokat III–VI, niitä pidän oikeina luokkina ja käytännön oppien ahjona.  Tietenkin tämä aloitettiin sahan, suorakulman ja höylän käytön opetteluna. Leikkuulautaa  aina tarvitaan, siinä sitä opettelemista. Kun siihen lisätään kalalauta muotoineen, tuli käsityösaha tutuksi. Siinä piti pysyä viivalla sahattaessa. Jo tarvittiin puuporaa ripustusreiän takia. 
Olihan myös se saapasrengin teko ihan välttämätön opin kannalta – silloin kun käytössä oli nykyistä enemmän saappaita, joiden riisumisessa sitä tarvittiin. Sitä tehtäessä joutui käyttämään uutta työkalua, eli puutalttaa. Liitoksen alkeet samalla opittiin. Keväällä sitä joutui itsekin ihmetyksen kohteeksi. Oli siinä aika nippu opittu käytännön työkalujen hyödyntämistä.

Kuormurin teko oli yksi mieluisista valinnoista ja valmistuttuaan leluistani. Aika monelle oppilaalle pyörien sorvaaminen tuli tututuksi. Eivätkä kerralla meinanneet onnistuakaan. Monta työvaihetta siinä tarvittiin. Esimerkiksi lavan liitokset toivat oppia lisää.

Samoin lääkekaapin teko. Taidot lisääntyivät tarvikkeiden höyläämisessä. Käsihöylän taipumus oli ottaa puuta vähän liikaa laudan loppukulmasta. Kuin ihmeen kaupalla lauta oli ohuempi loppukulmastaan. Ongelman korjaamisessa auttoi opettajan ohjaus. Ei pitänyt etukädellä painaa siellä lopussa höylää niin voimakkaasti. Se viimeinen silaus, siinä vain takakäsi ohjasi höylää. Sen kun oppi niin laudasta tuli tasapaksu… Jopa useimmiten.

Kulmien liimaus tapahtui ns. luuliimalla, eli keittoliimalla. Koulussa oli sähköpannu liiman sulatusta varten. Pannuun laitettiin vettä kiehumaan ja sen sisälle varsinainen sulatus osa. Kotonani oli hellan päällä kuumennettava pannu. Liima levyt olivat ruskeita ja sulaessaan haisivat ns. pahalta. Lämmin liima siveltiin pensselillä, jonka paikka oli pannun sisällä kun sitä ei tarvittu. Hyvin liimaukset pitivät, niin saumoissa kuin liitoksissa. Liima ei pehmittänyt puun syytä, niinkuin nykyiset liimat. Syyt tarttuvat toisiinsa ja pito syntyy siitä. Kuumaliima tarttui puun pintaan ja saumakohdat pysyivät liiman avulla kiinni. Tämä antaa mahdollisuuden liitoksen kestämiseen väljemmissäkin liitoksissa.
                
Aina sitä tuli firapelitöitäkin tehtyä.  Pojanviikareita kiinnostivat oikeastaan luvattoman paljon hernepyssyt ja muut pistoolit. Valvova silmä ei työskennellyt aivan lähistöllä. Opettajalla oli omat huonekaluprojektinsa usein meneillään. Jos neuvoja tarvitsi, niin niitä häneltä auliisti sai. Minun mittapuun mukaan hän oli mitä parhain käsityöihminen. Tähän varmaan yhtyy koko sen ajan oppilaat. Hän oli oikein vanhan ajan käsityöt taitava puutyön opettaja.

Siitä on todisteena talven aikana syntyneet käsityöt, joita käsirattailla kotiin haettiin keväällä.  Esimerkiksi pirttikaluston tuominen kotiin ei ilman vetokärryjä onnistunut. Tämä kaluston teko oli monen suurin esine, ehkä koko elämän aikana, ja se muodostui omin käsin tehdyistä sellaiseksi. joka on jäänyt mieleen.

Keväällä oli mieluisa työ maalata Miranol-maalilla koko kalusteryhmä, pöytä penkkeineen. Siinä oppi myös käyttämään pensseliä, sekä pohjustamaan maalattava pinta. Miranol on merkkinä tosi vanha maali. Sitä en tiedä onko ko. maalia vielä markkinoilla, mutta käsittääkseni sitä sai vielä vuosituhannen vaihteessa.

Tällä kirjoituksellani haluan osoittaa aikakauden muuttumisen, eli kehityssuunnan. En väitä, että silloin joskus olisi ollut paremmin. Nykyisin ei puutöihin panosteta sillä tavalla kuin joskus ennen. Ehkä silloin katsottiin tarvittavan enemmän monenmoisia kädentaitoja. En väitä nykypolvenkaan  seisovan ns. tumput suorina. Kehitys on ollut kaikin puolin valtava. Puutakin työstetään koneellisesti. Käsikäyttöiset työkalut ovat saaneet väistyä. Konevoimalla työt hoituvat nopeasti ja tarkemminkin, mutta niistä puuttuu – kuten joku ruokamainos sen julisti – se ”käsintehdyn maku”!

Koulujen päätyttyä nykyiset käsityöt kotiutuvat miltei reppuun laitettuna. Esineet ovat paremminkin askartelun tuloksia.

Yläluokilla tulivat metallityöt kuvioihin mukaan. Itse tein rikkalapion. siinä joutui pellin pakottamaan muotoonsa ja varren sorvaamaan. Tämä kiinnitettiin metalliseen, niitattuun karaan. Veljeni teki potkukelkan, kasaan laitettavan sellaisen. Kelkka on vieläkin käytössä. Syksyinen järvenjää mahdollisti mukavat kelkkaretket. Rantojen tuntumassa kulkeminen antoi turvallisuutta matkan tekoon. Ja ulkoilu oli luonteva osa elämää. Silloin...                                                                                                                                  Niilo