keskiviikko 27. joulukuuta 2017

ISÄLT POIJJALLE JA PÄINVASTOIN

Sehä on sit mänt. Tääkii joulu. Ja monel iha onnellisestkii. Nyt sit vaa elellää ja ootellaa, jot tulis taaskii joku syy syyvvä enemp ku normaalist. Ruokajuhlaha se tää joulu onkii, vaik nykyjää yrittäät kaik kirjaviisaat selvittää, jot vähempkii piisajais ja et yöl ei ainaskaa passajais könytä yllää ja ruokakomuti ovel. Ja jos heit katot tarkemmi, ni kenelkää ei oo maha kohal muut ko kuoppa. Hyvähää se semmosii on haastaa mitä vaa. Mie ainakaa en usko, jot syömises mittää pahhaa ois – ei ainaskaa joulun.

Ennewanhaa äitmuori ain täs joululoihe välis toivottel hyvämpäivä sijast vastaatulijoil, jot ”kivutont loppuu” – ja ko toine sit vilkais hänt niinko kysyväst, nii hää jatko, jot ”täl loppumistaa vail oleval vuuvelha mie”! Ymmärtäisiitköö nää nykyhenkilöt mittää tuommosiikaa huumorloihe kans sanomissii. Kovast näyttää, jot vakavast pittää ottaa ite kenenkii tää uusist asjoist murehinta. Joulunakkii. Ja vaik miteviisii yltäkylläselt omast minästää tuntuskii.

Ko sit alat oikee ääneheis muistelemmaa, jot mimmosii olliit joulut sillo ko ite olit muoskan, nii katseloot sinnuu, jot höperöhä tää on. Tuommost oo voint olla ennää siihe aikaa. Ukko oo viel sattaakaa ja konneihe vallankummous ko tul heti Vennään kummoukse jälest ja sehä se tek elämise kaikelviisii helpommaks. Napist vaa paino ja sitt kuuntel ko kone tek valmiiks kaike. Vaikka ei kai sillo viel kaik koin konneet olna verkkoloihi sotk… kytkettyn. Mut ei sentää nyt ihavaa pumpulil joulupuuta koristeltun taik, et’ei ois olna aato jälest pizza pöyväs, jott ei tarvittais syyvä vaa jotaki ennenvanhasii. Ko niisthä ne just varottaat…
-*-
Sellaista se on, nykyaika, kun mikään ei ole niin hyvin kuin ennen. Joulupyykitkin pitää pestä automaattikoneessa eikä avannossa. Vaan kyllä meidän nuorempienkin jouluun kuului samantapaisia asioita kuin sinun nuoruudessasi. Ruoka on ollut minullekin aina tärkeä osa joulua, mutta nakkeja emme ole syöneet silloin, niin kuin sinä. Joulunakkii. Hokemia meilläkin lausuttiin, kuten ”jouluna saa yölläkin syödä”, vaikka koko syöminen oli aika toisarvoista lapsen joulunvietossa. Minua hiukan nuorempi serkkuni olisi toivonut joulupöytään pelkästään makaronia ja ketsuppia. Kyllä meistä monipuolisemmastakin ruuasta tykkäävistä oli ärsyttävää, kun aikuiset söivät pitkän kaavan mukaan lipeäkalat, joululaatikot kinkkuineen ja sekametelisopat vielä jälkiruuaksi, vaikka me penskat olisimme kaivanneet katsomaan jo lahjapakettiemme sisältöä. Että ei ollut loppu kivutont muutoin, mutta onnellisia olimme, kun kukaan ei tupannut koko ajan entisaikojen sanonnoilla jouluamme rasittamaan.
-*-
Just nii ja silviisii. Keenilöishää se peräst kulkee tuokii, jot myökii – molemmat – kuletaan ruuva peräst (jollokii niinkii, jot hää ajjaa Isolt Kirkolt Salohee ja sit myö jatketaaki Turkuu, jot sielt muka saatais noka ala paremmast maistuvii evväit). Jollokii kuulostaa, jot se olkii iha vaivasa väärti! Kovast nykyaikassii, mut silt olliit nii suummukasii jottahaa!

Kaikemmoisii muitakii perintöi tuolviisii siirtyy sukupolvelt toisel. Hyvvii ja huonoloitkii. Miultkii vaik mitä, joist ei olt tietookaa ennenku…

Niinku tää kässii vapinakkii. Tämmösel reilust ikkääntyniel se kuulunoo jo luonnostaa, mut ko toisel tyttärel ja täl pojalkii on toettun sama vika. Myöko satutaa millo sama pöyvä iärel, nii herkäst aletaa kaik katselemmaa minijä suuntahaa, jot avittaisk hää meil juomislasiloi vähemp lattijal loiskuttelemisel, hää ku ei vapise. Ja semmost hienommal rätinkil syömist haaruka ja veitse kans, ei kyl ain kannat yrittää. Aatelkaaha vaik – ko joulupöyäst haastettii – mite käis rosolli kulettamine nii, jottei siint isomp osa mänis lattijal; ilma lusikkaa, haarukal. Ravintolois ei rohkene, vaik kotonhaa se viel käiskii. Äitmuori ko ain sano, mikä putos lattial, jot tutut siin o kävelleet – ja puhals vaa liiat pois – mutt ko muuval ei tiijä, mite olis lattialt nostettun syömäkelpossii…

Tuon liiallise siisteyve peräähä ne jotku viisaat ovat tietävinnää, jot ko myö ennen saatii olla tuvas lankkulattioil leikkimäs, eikä niihe lankkuloihe rakosistkaa vältetty nostamasta jotakii, mikä putois, nii siin saatii vastustuskykkyy monenmoisii allerkijoihin varalt. Eikä olna purkkiruokii, ett heti ko tissilt vierottiit, nii ei ku potattii ja soussii suuhu – tai ainaskii siihe suuntaa. Ei olt sillo viel semmosii kaukaloitakaa, mist tippunei tavottais, mutt ”haaklappuloi” pistiit leuva ala jo sillokii! Tokko lienöö olna tarkotus matkii senaikasii herroloi, joil näytti ollee ruokaliina työnnettyn paijakaulunse sissää; mutt samas tarkotukses, jott ei ryntäät sotkeuvu. Vai oiskoon siin käint niij, jotta eellisel sukupolvel oltaskii otettun mallii seuraavist, niinko takakättee!
-*-
Aasinsiltana tuosta lankkulattioiden rakosista voisi todeta, että harva tietää Tonttujen jouluyö -laulussa alta sillan hiipimisen tarkoittavan lattian alta hiipimistä. No, sieltä kun tulivat, niin saivat ruuakseen muutakin kuin rakoihin pudonneita murusia. Vaan nyt joulun jälkeen siirrytään tontuista muihin mielenkiinnon kohteisiin, kun vanha loppuu ja uusi alkaa. Ja vaikka isä oletkin vanha, niin tässä viitataan kuitenkin vuoden loppumiseen. Uuteen vuoteen kuului minun lapsuudessani kaikenlaisten paukkujen pamauttelu. Papatit paukkuivat pihamaan lisäksi sisätiloissa, kun hyökkäävät muovisotilaat saivat ansaitsemansa kohtalon olohuoneen maton kuuluisassa puolustustaistelussa. Papatteja isommat kiinalaiset eli kiinanpommit olivat jo aikamoisia pamahtelijoita ainakin, jos joku laittoi niitä naapuritalojen postilaatikoihin. Yhtään en tiedä, kuka niitä sinne laittoi, mutta enää en moista tekisi. Tykinlaukauksiakin saivat ostaa vaikka kuinka pienet lapset, ja niissä oli äänen lisäksi myös oikeaa räjähdysvoimaa. Hyvä, ettei sellaisia enää myydä alaikäisille. Minunkin lähipiirissäni ainakin kaksi joutui käymään ensiapupolilla, kun varhaisnuoren rohkeudella pitivät räjähdettä liian kauan kädessään. Pamauttelujen lisäksi uuden vuoden vastaanottamiseen kuului rauhallisempaakin tekemistä. Tinaa valettiin ja katsottiin kynttilänvalossa, mitä kaikkea sulatettu ja uuteen muotoon jähmettynyt lyijymöykky (sillä lyijyähän se enimmäkseen on, vaikka tinasta puhutaankin) meille kertoi tulevana vuonna tapahtuvaksi.  Yleisimpiä tulkintoja olivat matka, raha ja rakkaus, ja ennusteiden osumistarkkuus vastasi osapuilleen aikakauslehtien horoskooppien tieteellistä tasoa. Ruuaksi syötiin nakkeja, niin kuin monet nykyäänkin, mutta perunasalaattia meillä ei ollut pöydässä. Silloin taisi riittää se ketsuppi, jota joku jo jouluna kaipasi. Ja, niin kuin tässäkin kirjoituksessa, näin vuoden vaihtuessa tulee luotua katsaus menneen lisäksi tulevaan. Ensi vuonna valitsemme presidentin, joka on joko vanha tai uusi, ja samoin tekee itäinen naapurimaamme. Olemme vieraskoreita Etelä-Koreassa, emmekä kahmi mitaleja muiden nenän edestä, ja harmittelemme talvella ja kesällä, ettei sää ole yhtään sellainen, kuin se oli meidän lapsuudessamme. Tätä teemme riippumatta siitä, kuinka kaukana tai lähellä menneisyydessä lapsuuttamme vietimme.
-*-
No nythä mie jäinkii melkosee välkättee, niät ko poika käytti nii sivistynt sannaa jot aasinsilta. Välkäesthää ei saant selvää Pylkkäse Kostakaa, vaik apunaa ol tääkii HuovisVeikko. Totesiitha hyö kyl, jotta saattasiis semmosest jollokii olla vaik hyötyy. Muuvalt en oo kuult enkä lukent, jott mitä se sit oikijas merinteerajaap, se aasiloihe silta. Ku en ou pelät näitäkää tietokoneteknisii asjoi, niim miehä mänin kahtomaa sen sielt hakukoneosastolt. Sinneku minkä sanan pannoo, vaik vaikijammankii, nii kohta tarjovaa tietoo, jottei muuta ku valihtoo. Ja millä vauhila: Noin 27 700 tulosta (0,18 sekuntia) – nuin luk heti siel sivu ylälaijala! Ehä mie aikaa ottant, mut äkist käi!

Selvishää sielt se, jotta ei siinä aasiloi kuleksi – oo alun perin kuleksinukkaa; ”tekstiin lisätään irrallinen tai kömpelö viittaus siihen, mitä aiotaan käsitellä seuraavaksi”, sano Wikipedia. Ja sehä helpotti, vaikkem mie käsitäkkää, jot mite muka kömpelöst nää tontutkii pääsiit sielt silla alta yllää. Tämmöne kömpelys, niinko miekii, ei pääse ennää nostamatta ees sillalt yläpystyhe. Taik maajalast kaikkinee, ko sinne millo pyllähtää… Niist pietää haastii sit joku kaunis päivä. Ja mitä se sekkii merintierovaa? Jotta kaunis päivä! Nuita tuommosii mittää tarkottamattomii sanontoloiha lie olna jo mailmansivu!

Mut senverta aasiloist viel, jotta mie muistelin meilkii yritety tuuva iha turhaa tappaa (sannooks ne niistkii nykyjää, jot ”turhake”), ett ko koulus kenet pistiit nurkkaa seisomaa, jos ei osant läksylöi, niim muka tehtii paperist semmone truuttihattu, joho kirjutettii viel jotta ”Aasi”! Kylhää meil nurkas seisotettii – ja seistiikii – mutt iha ilma hattuloi. Ja oon kuult semmostakkii, jot tinast ennustettais saattais varjost vaik aasi ilmestyy. Mitäkö se sitt meinajais, tiijä häntä. 
Jos lie vaik sitä, jot nääkii lystit pittää lopettaa oikee tirektiivilöihe jälkee, ko – niinko poika jo tuol iel tieskii – tää ennustamissii tina hää onkii lyijyy ja jo sottii aikoin tiesiit haastaa lyijymyrkytyksii vaarallisuuksist…

Miust tuntuu, jot nyt ko lopettaap, nii siihe aasiasjaakaa ei tarvihe keksii enemp selityksii. Kumpasenkaa. Meil ko on olt semmonenkii tapa, jot vaihetaa kirjutuksii ja katotaa, muka viisaampan, jotta mihi meinaap jäähä virhei. Senkii siin näkkee, kui viisaast se Aleksis Kivi kirjutti ihmisluonteist, jotta siihi pittää muka miunkii puumerkkin jäähä näkyvil. Jollokii on saant hyvänkii avu, mut joskus hää sannoo, jot ”en vaiha”! Sovut on silti säilynt. Siks tähäkii saap pistää terveisii meilt molemmilt ja allekirjutukseks jotta