keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Muistojen kapula

Sävelin kerrotaan monenlaisia asioita. Osaavat henkilöt löytävät kuin luonnostaan eri aiheista laulun sanoin, erilaisia asioita elämän polulta. Kuulija samaistuu, riemastuu, tulee surulliseksi, muistaa, osallistuu, päästää tunteet valloilleen; silloin on sävel tehnyt tarkoitetun vaikutuksen. Kuulia viihtyy musiikin avulla itsensä kanssa.

Kun tuli jostakin syystä puheenaiheeksi musiikki, joka ei mene minun tajuntaani siten, että kuulisin milloin soitetaan nuotilleen tai sen vierestä.

Nuotista soittamiseen tarvitsen näköhavainnon soitetaanko nuotin vierestä, sen havainnon tekemiseen auttaa, jos näen nuottitelineet ja siinä olevan nuottikirjoituksen. Voin sanoa, että nyt lauletaan tai soitetaan nuottien vierestä. Tämän asian selkeytti eräät kuoron johtajat. Minäkin opin siinä samalla jotakin. Eri asia onko tällä opilla mitään käytännön hyötyä, tuskin.

Puuseppää aina tarvitaan

Tästäkin on tehty oma laulunsa, eli “rinkutus” ja samalla muistutus hyvinkin tärkeästä ammatista. Tämäkin ammatti on koneiden-  ja ihmisten suunnittelutaidon ansiosta palapeli ongelmaksi. Ongelma ei ole puusepän vaan henkilön, joka kokoaa niistä lukuisista osista uuden “mööpelin” kotiinsa eli “huusholliinsa”.

Hermojen menetys alkaa jo siinä vaiheessa kun lukutaitoa vaaditaan. Monet ovat niin rutinoituja, että ohjeet luetaan vasta sitten kun ne huomataan ja todetaan, että jäipä paljon varaosia ja ruuvejakin.

En missään nimessä moiti konepuuseppiä. Tarkkuutta ja ammattitaitoa vaativa työ, ei siihen kaikki pysty opettamallakaan. Nykyäänkin on osaavia puusepän taidon omaavia henkilöitä, jotka saavat käsityökaluilla taidokkaita esineitä aikaan. Työkaluina käsihöylät, sahat, taltat “eli näverit” niinkuin ennenvanhaan kutsuttiin. Siinä vaaditaan työn ostajalta paksumpaa lompakkoa, mutta hankitaan siinä samalla tuote, joka kestää polvesta polveen.

Minä olin hankkivinani  mäntyisen keittiökalusteen, mutta vuosien varrella pettymykseni oli suuri, kun huomasi hionnan alta paljastuvan lastulevyn pinnan. Kuvittelin, että olin hankkinut massiivipuusta tehdyn kalusteen. Ne oli tehty hienosti mäntyviilua käyttäen. Hintakaan ei ostohetkellä paljastanut todellista raaka-ainetta. Saattaa olla, että tämä materiaali pysyy ryhdissään paremmin. Eivät mene kieroon.

Monella, ellei kaikilla, on olemassa tällaisia muistoja elämästä. Niitä voi hyvin kutsua muistojen kapuloiksi. Näillä kapuloilla on merkityksensä tapahtuman putkahtamisesta esille. Kun sellaisen kapulan näkee tai siihen peräti koskettaa, niin muisto muuttuu konkreettisella tavalla uudelleen elettäväksi. Varsinkin sen elää uudelleen ja uudelleen silloin, jos kokemus on ollut merkittävän myönteinen.

Kapulajuttu antoi minulle virikkeen kertomaan tapahtumasta vuosien takaa. Poikani auttoi minua selvittelemään nurkkiin kertyneistä jutuista. Olin hänelle sanonut hyllyköistä, jotka lojuivat tyhjän panttina nurkissani. Hän voisi käyttää niitä itse niitä aivan vapaasti vaikkapa ison autotallin kahtia jakajana. Samalla tulisi lisää hyllytilaa “rojujen” keräämiseen. Hänelle, siinä hyllyjä kerätessään, sattui käteen 26 cm kapula, joka viritti muistojen virran pääkopassani.
Vuosia sitten menimme lomailemaan Rodoksen saarelle. Tuttu lomakylä, tai paremminkin koko saari, on tullut aikoinaan tutustuttua. Matkaa kun suunniteltiin, niin muistui mieleen pyöräretket, joita teimme kaupungin lähituntumaan. Polkupyörän selässä näkee ja kokee mukavalla tavalla lomakylän sykkeen. Siitä kun viimeksi oltiin nauttimassa kreikkalaisesta menosta, oli kulunut aikaa. Mielestäni liikenne oli muuttunut kaikkein eniten. Emme rohjenneet vuokrata polkupyöriä menopeleiksi.

Lomakohde oli tällä kertaa kaupungin  ulkopuolella. Matkaa keskustaan oli noin viisi kilometriä. Motellihuoneistot toimi apartamentos -periaatteella, laitoimme päiväruokailun useimmiten itse ja illalla nautimme tavernojen antimista. Ensi kertaa mm. kiinalainen ravintola tuli tutuksi.

Samoin tuli tutuksi itse laaja motellialue. Tutustuin muunmuassa puuseppään ja hänen valtakuntaansa. Mielenkiintoinen tuttavuus joka on pysynyt mielessä. Yhden hengen miehitys tässä koneellisessa verstaassa näytti olevan. Sillä kertaa tasohöylä ulvoi lauluaan. Vanhemmanpuoleinen viiksekäs mies, tosi kreikkalaisen näköinen, ohjasi ikkunapuitetta koneella. Kun puuseppä huomasi minut, kone lakkasi ulvomasta, hiljaisuus täytti verstaan. Ei miehen tarvinnut edes kuulosuojainta riisua, ne oli riisuttu jo aijemmin. Käsi kävi kuitenkin paidan rintataskussa, oli savukkeen aika, lastujen keskellä.

Minä tervehdin miestä tietenkin kreikaksi ja hän vastasi. Samalla olisin saanut henkoset itsekin, mutta en halunnut ryhtyä oppipojaksi tupakkamiesten joukkoon. Ouzo olisi ehkä kelvannut, mutta itselläni ei ollut ja kreikkalainen ei tarjonnut.

Tehtyjen, valmiiden osien muodosta tajusin, että verstas palveli motellin omia tarpeita. Ikkunapoka siinä oli valmistumassa. Valmiina näytti olevan parvekkeen ovi. Olin utelias mitä puuta niihin käytettiin. Elekielen tulkitsin varmasti oikein.

Puuseppä näytti pihalla olevaa männyn tapaista “känkkärää”, jota mies Pinjaksi kutsui.  Samalla mestari näytti minkälainen Pinja oli työstettynä.

Vannesahan vierestä hän otti puunkappaleen, sahasi siitä riisteen. Seuraava vaihe, sytkäri taskusta ja tuli riisteeseen.  Ei siinä tulta tarvinnut sytkärillä kuin näyttää, niin musta savu nousi riisteestä. Samalla hän antoi ymmärtää, että puu on öljyinen - oil, oili hän mainitsi.

Olin vähän ihmeissäni hänen tulenkäytöstään, lattialla oli ihan tarpeeksi palaavia aineksia. Näytös oli ohi, mutta hän antoi tuliaiseksi kappaleen Pinjaa. Tämä puunkappale on säilynyt nurkissani, ikäänkuin viestikapulana muistojen herättämisessä.

Koetin siinä esitellä meidän Pinjoja. Ilmeisesti “kertomukseni” meni mukavasti perille kun kynän avulla kuvasin millä korkeudella puumme latvat ovat.  Enkä liioitellut, kun näytin numeroin latvuksen heiluvan 20 - 30 metrin korkeudessa.

Käyntini aika modernissa verstaassa oli antoisa. Varmasti kreikkalainenkin jotakin sai minunkin kuvakielestäni. Ainakin sen, että olipa suomalaisäijä huono piirtämään. Lepotauko miehelle oli varmasti paikallaan, minusta hänen ikänsä oli saavuttanut ns. eläkeiän aikoja sitten. Mutta niinhän olin minäkin…

Niilo