Yritämme
olla Yhdistävä tekijä meidän kaikkien SYTYläisten
ajatusmaailmassa, itse kukin kynäilijä omannäköisine teksteineen.
Aivan ”oikeaoppinen” blogihan tämä ei ole siinä mielessä,
että olisi vain yksi teema ja yksi kirjoittaja, ajatuksineen ja
tekemisineen, etenemässä kronologisesti vain hänen elämäänsä
seuraten. Koetamme kuitenkin täyttää muilta osin blogikirjoituksen
periaatteita ja julkistaa uudet postaukset säännöllisesti
viikoittain keskiviikkona ja lauantaina.
Aihepiirithän,
seitsemällä eri kirjoittajalle, ovat hyvinkin erilaiset, mutta
uskomme, että kun ne ovat henkilökohtaisia ja usein elävässä
elämässä itse koettujakin, niin teistä monelle saattaa tulla
mieleen oma kokemus, muisto taikka déjà vu, outo tuttuuden tunne!
Toivoisimme tietenkin joskus myös palautteita, joilla ohjailisitte
tekstejämme enemmän juuri teitä kiinnostaviksi. Muutoinhan me itse
kukin kynäilemme vain ne aiheet, joihin ajatuksemme, kokemuksemme,
muistomme ja mieltymyksemme tekstejämme johdattelee.
Itseäni
on jo monta kertaa kiehtonut kokeilla osaisinko kertoa viimeisimmistä
kokemuksistani teille niin, että jaksaisitte lueskella sitä loppuun
saakka. Kuuntelen nykyään melko lailla äänikirjoja (ikäkaihi on
sulkenut silmänsä kohdallani lukutaidottomuustasolle, vaikka ei
vielä julkiselle puolelle operointiin oikeuttaviin
”osasokeusprosentteihin”) ja siinä huomannut, että jopa
pariinkin kertaan lukemani teokset avautuvat aivan uudella lailla
kuultuina – siinä kun ei pääse harppomaan missään kohdassa,
vaikka kuulostaisikin vähempi kiinnostavalta. Oletan, että tämänkin
tekstin osalta, luettuna, tuollaista saattaa ilmetä.
Siis:
teossarja, jota kuuntelen, on Maan lapset (Jean M. Untinen-Auel).
Omasta mielestäni tunnen sen sisällön, olenhan lukenut sen osin
jopa kolmeen kertaan ja kertonut siitä kanssaihmisilleni yllyttäen
heitä heittäytymään menneeseen aikaan, jonnekin sinne, missä
jääkausi alkoi väistymään nyky-Euroopan alueelta.
Eihän se ole tosi, eikä edes varmuudella todistettavaakaan, mutta kirjoitettu niin, että esivanhempiemme elo olisi saattanut kulkea jotain tuollaista rataa. Kirjoittaja – jonka kaikki omat isovanhempansa olivat suomalaissiirtolaisia – teki laajapohjaista tutkimusta arkeologiaan sekä osallistui selviytymistaidon kursseille oppiakseen tekemään kivikauden tapaan tulta ja työkaluja. Hän ”mallinsi” olosuhteita, joissa joutui elämään luonnossa, myös talviolosuhteissa. Untinen-Auel vieraili myös kirjojensa esihistoriallisilla alueilla ja eri yliopistoissa. Monet kuvaukset luonnosta, ihmisistä ja tapahtumista pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin. Liekö ihme, että kirjan kokonaismyynti ylittää 45 miljoonaa ja fanit odottavat sille edelleen jatkoa, vaikka 6 paksua teosta on ilmestynyt ja suomennettuinakin.
Miksikö
nyt vaahtoan jonkun kirjan perään? Monena iltana se on viihdyttänyt
vielä nukkumaan mennessäkin niin, että aamulla on ollut pakko
kelailla tekstiä takaisin, kun huomaa, ettei sitä tai tätä ole
kuullut tai ainakaan ei muista… Istuma-asennossa kuunneltuna uni
pysyy kyllä kaukana. Kuvittelen jokaisen tarvitsevan juuri
tuonkaltaisen johdatuksen aikoihin ja asioihin sieltä mistä meistä
jokainen lienee lähtöisin… Siihen pohjautuen on paljon helpompi –
minusta – asennoitua periytyvään tietoon edellisiltä
sukupolvilta.
Ulkona
sataa. Normaalia syksyisyyttä ja mitä antoisin ajankohta viettää
aikaa kiinnostavien teosten parissa. Vielä ei tarvitse välttämättä
takkatulta, eikä torkkupeittoakaan hartioilleen ja kun alkava kaamos
kuitenkin pitää valoja päällä päivälläkin, ei edes
sähkölaskun ajattelu aseta esteitä nautinnolle.
Kävinhän
minä Kaupungintalollakin. Ei ollut meitä kovin runsasta joukkoa
osallistujina ”Esteetön kuuloympäristö Salossa”-seminaariin.
Asiantuntijoiden esittämänä ongelmat tuolla elämänalueella eivät
ole kovinkaan tosissaan huomioituja – ei edes Kaupungintalon
Valtuustosalissa. Olihan siellä T-merkki ovenpielessä ja
induktiosilmukka asennettuna, mutta kun se ei tavoittanut kaikkien
sitä tarvitsevien kuulokojeita. Joku nokkela yritti löytää
”ääniaallot” kallistelemalla päätään, mutta vain
paikkapaikoin salia se auttoi, vaikka niska kipeytyi jokaisessa
kallistelussa. Tosin joitakin kokonaisia rivejä hellittiin
häiriöttömällä kuulemisella. Vahingossa olin istahtanut sille.
Pohdittiin kuinka kaupunkimme julkisissa tiloissa ja yrityksien palvelupisteissä asiaan on paneuduttu. Paikallisen alan yrittäjän kertomana melko heppoisesti. Ja kuitenkin täällä on useita viihtyisiä vapaa-ajanviettopaikkoja, joiden viihtyisyyden hävittää tilan äänikakofonia; ei ole edes ajateltu esteettömän kuulemisen vaatimia hälyääniä ja jälkikaikuja vähentäviä elementtejä tilan sisusteuksessa. Kuinka lienee sitten sellaisia palveluita tarjoavissa paikoissa, joissa ei ehkä välttämättä haluaisi koko tilassa kaikkien kuulevan omia henkilökohtaisuuksia – jotka eivät kuulu palvelutiskin molemmin puolin kuin huutamalla, ilman induktiosilmukkaa.
Vuosi
2018 tulee olemaan Kuuloliiton esteettömän kuulon teemavuosi, joten
olisi upeaa mainosta Salon seudulle, jos voisimme esitellä
mahdollisimman monta tuollaiset kriteerit täyttävää paikkaa.
Niin
ja olinhan minä päivähoidossakin, kun talossamme tapahtuva
ikkunoiden vaihto-operaatio tavoitti viimein tämän eriön
lasisuudet. Onneksi jo pari päivää etukäteen sain varoituksen
”häädöstä”, johon oli valmistauduttu jo viikkoja ennen, vapauttamalla puolitoista metriä tilaa tyhjäksi ikkunoiden edestä.
26 neliön huushollissa. Ahtaalla on asuttu, mutta lapsuusmuistoista
löytyi lähes samaa kokoluokkaa ollut ”mummonmökki” kolmen
ihmisen kotina. Olen koko eläkeläisaikani
mallielämäntapakelvollisuuksien puuttuessa keskittynyt hiukan
Lukkarinkouluun, vapaaehtoiseen vertaistukeen muutamien
kanssaihmisten opastamiseksi tietotekniikan kanssa pärjäämiseen.
Olin joskus uudelleenkoulutuksessa saanut sellaiseen puolentoista
vuoden lisäopit kirjapaino-osaamiseen lisättynä ja kun
opiskeluaikoinani sain itse vastaavanlaista ohjausta, niin olen
koettanut siirtää sitä eteenpäin. Nyt sattui sopivasti, että
liki Someron rajaa, Kuusjoen takamailla elelevä lukkarinkoululainen
oli kysellyt koska taas olisin noudettavissa kertaamaan sitä, josta
suurimman osan hän oli kesän aikana unohtanut. Kaksi kärpästä
samalla pläjäyksellä – ja se ajoitettiin ikkunamiesten
ilmoittamaan päivään. Useimmiten nämä tiedon kertaukset
tapahtuvat tässä lähiympäristössä tai eriöni ahtaudessa, mutta
tuollainen ”kauko-opiskelu” tarjoaa kanssakäymisen lisäksi myös
päiväkahvin nauttimisen normaalista yksinjuomisesta poikkeavana,
kaverin kanssa. Samalla näkee myös vuodenaikojen olemuksen
luonnossa, kun ikkunanäkymää ei liitä luontoon kuin roskakatoksen
vieressä kasvavat vaahterat. Eli ei ollut hassumpi evakkoreissu,
jonka aikana uudet ruudut olivat ilmestyneet isomman ja pienemmän
ikkunan aukkoon sekä parvekkeen oveenkin. Kyllä valostui elämä
kerralla! Josko lienevät lasit paremmin puhdistettuina taikka sitten
se, että kun miniä vei verhot pesuun, niin eivät nekään
suodattaneet ulkokirkkautta. Nyt sitten odotellaan miniää miehineen
urakoimaan takaisin huonekalut niin, että pääsen vuoteelta
yöllisellä vessareissulla kävelemää normaalisti nokka eteenpäin,
vaikka on tuohon sivuttain hiipimiseenkin melkein tottunut, tosin
kolhaisee usein varpaansa sängynjalkaan.
Voisihan
se bloggaaminen olla kai tällaistakin, josko se jotain kiinnosti
niin, että tuli tänne saakka luettua. Jälleen kerran ilmaan jää
kysymysmerkki – blogilaskuri näyttää sivun avausten määrän,
mutta ei sitä luettiinko se läheskään jokaisella avauksella –
että mahtoiko se kiinnostaa tai edes olla siedettävää luettavaa
teistä jostakin. Mites Sinusta? Siihen voi vastata, melko pienellä
vaivalla, tämän alapuolella olevasta ”Lähettänyt Timo
Luhtavaara Ei kommentteja” -kohdasta, siitä kynäkuvakkeesta
klikkaamalla. Olisin/olisimme todella ”onnesta mykkyrässä”, jos
sinne tekstiin ilmestyisi edes ”1 kommentti”, vaikka lisäkäänhän ei
tee pahaa kuin selkäsaunassa!
Esteettömästi kuulostelemaan
jääden
Meillekkin vaihdettiin ikkunat jokunen vuosi sitten, totesin myös saman ilmiön,näkyvyys parani jostain syystä.
VastaaPoistaMinusta parhaita ovat arkiseen elämänmenoon liittyvät tekstit. Sehän on kaikkine kokemuksineen, sattumuksineen ja muistoineen hyvinkin rikasta ja monenkirjavaa, vallankin kun kirjoittajia on useampia. Toivon monen lukijan löytävän teksteistä yhtymäkohtia omaan elämänsä, joko muistoina tai tähän päivään liittyen.
VastaaPoistaOn näissä kirjoitushommissa sekin näkökohta, että et ole yksin vaikka kanssasi sillä hetkellä ei olekkaan ketään.
VastaaPoistaKiitos 'kaverit' - ainakin tiedän teidän lukeneen tämän blogin... tai ainakin avanneen! Tosin on siellä laskurin mukaan reilusti enempi kuin sata avausta ja nyt vain toivonkin, että kaikki tekin olisitte kavereitani. Hieno tunne nähdä, että Yhdistävä tekijä on laajalti yhdistävä elementti SYTYläisyyttä!
VastaaPoistaIsoTimppa