keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Bloggaaja aikamatkailijana

Yritämme olla Yhdistävä tekijä meidän kaikkien SYTYläisten ajatusmaailmassa, itse kukin kynäilijä omannäköisine teksteineen. Aivan ”oikeaoppinen” blogihan tämä ei ole siinä mielessä, että olisi vain yksi teema ja yksi kirjoittaja, ajatuksineen ja tekemisineen, etenemässä kronologisesti vain hänen elämäänsä seuraten. Koetamme kuitenkin täyttää muilta osin blogikirjoituksen periaatteita ja julkistaa uudet postaukset säännöllisesti viikoittain keskiviikkona ja lauantaina.

Aihepiirithän, seitsemällä eri kirjoittajalle, ovat hyvinkin erilaiset, mutta uskomme, että kun ne ovat henkilökohtaisia ja usein elävässä elämässä itse koettujakin, niin teistä monelle saattaa tulla mieleen oma kokemus, muisto taikka déjà vu, outo tuttuuden tunne! Toivoisimme tietenkin joskus myös palautteita, joilla ohjailisitte tekstejämme enemmän juuri teitä kiinnostaviksi. Muutoinhan me itse kukin kynäilemme vain ne aiheet, joihin ajatuksemme, kokemuksemme, muistomme ja mieltymyksemme tekstejämme johdattelee.

Itseäni on jo monta kertaa kiehtonut kokeilla osaisinko kertoa viimeisimmistä kokemuksistani teille niin, että jaksaisitte lueskella sitä loppuun saakka. Kuuntelen nykyään melko lailla äänikirjoja (ikäkaihi on sulkenut silmänsä kohdallani lukutaidottomuustasolle, vaikka ei vielä julkiselle puolelle operointiin oikeuttaviin ”osasokeusprosentteihin”) ja siinä huomannut, että jopa pariinkin kertaan lukemani teokset avautuvat aivan uudella lailla kuultuina – siinä kun ei pääse harppomaan missään kohdassa, vaikka kuulostaisikin vähempi kiinnostavalta. Oletan, että tämänkin tekstin osalta, luettuna, tuollaista saattaa ilmetä.

Siis: teossarja, jota kuuntelen, on Maan lapset (Jean M. Untinen-Auel). Omasta mielestäni tunnen sen sisällön, olenhan lukenut sen osin jopa kolmeen kertaan ja kertonut siitä kanssaihmisilleni yllyttäen heitä heittäytymään menneeseen aikaan, jonnekin sinne, missä jääkausi alkoi väistymään nyky-Euroopan alueelta. 


Eihän se ole tosi, eikä edes varmuudella todistettavaakaan, mutta kirjoitettu niin, että esivanhempiemme elo olisi saattanut kulkea jotain tuollaista rataa. Kirjoittaja – jonka kaikki omat isovanhempansa olivat suomalaissiirtolaisia – teki laajapohjaista tutkimusta arkeologiaan sekä osallistui selviytymistaidon kursseille oppiakseen tekemään kivikauden tapaan tulta ja työkaluja. Hän ”mallinsi” olosuhteita, joissa joutui elämään luonnossa, myös talviolosuhteissa. Untinen-Auel vieraili myös kirjojensa esihistoriallisilla alueilla ja eri yliopistoissa. Monet kuvaukset luonnosta, ihmisistä ja tapahtumista pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin. Liekö ihme, että kirjan kokonaismyynti ylittää 45 miljoonaa ja fanit odottavat sille edelleen jatkoa, vaikka 6 paksua teosta on ilmestynyt ja suomennettuinakin.

Miksikö nyt vaahtoan jonkun kirjan perään? Monena iltana se on viihdyttänyt vielä nukkumaan mennessäkin niin, että aamulla on ollut pakko kelailla tekstiä takaisin, kun huomaa, ettei sitä tai tätä ole kuullut tai ainakaan ei muista… Istuma-asennossa kuunneltuna uni pysyy kyllä kaukana. Kuvittelen jokaisen tarvitsevan juuri tuonkaltaisen johdatuksen aikoihin ja asioihin sieltä mistä meistä jokainen lienee lähtöisin… Siihen pohjautuen on paljon helpompi – minusta – asennoitua periytyvään tietoon edellisiltä sukupolvilta.

Ulkona sataa. Normaalia syksyisyyttä ja mitä antoisin ajankohta viettää aikaa kiinnostavien teosten parissa. Vielä ei tarvitse välttämättä takkatulta, eikä torkkupeittoakaan hartioilleen ja kun alkava kaamos kuitenkin pitää valoja päällä päivälläkin, ei edes sähkölaskun ajattelu aseta esteitä nautinnolle.

Kävinhän minä Kaupungintalollakin. Ei ollut meitä kovin runsasta joukkoa osallistujina ”Esteetön kuuloympäristö Salossa”-seminaariin. Asiantuntijoiden esittämänä ongelmat tuolla elämänalueella eivät ole kovinkaan tosissaan huomioituja – ei edes Kaupungintalon Valtuustosalissa. Olihan siellä T-merkki ovenpielessä ja induktiosilmukka asennettuna, mutta kun se ei tavoittanut kaikkien sitä tarvitsevien kuulokojeita. Joku nokkela yritti löytää ”ääniaallot” kallistelemalla päätään, mutta vain paikkapaikoin salia se auttoi, vaikka niska kipeytyi jokaisessa kallistelussa. Tosin joitakin kokonaisia rivejä hellittiin häiriöttömällä kuulemisella. Vahingossa olin istahtanut sille.


Pohdittiin kuinka kaupunkimme julkisissa tiloissa ja yrityksien palvelupisteissä asiaan on paneuduttu. Paikallisen alan yrittäjän kertomana melko heppoisesti. Ja kuitenkin täällä on useita viihtyisiä vapaa-ajanviettopaikkoja, joiden viihtyisyyden hävittää tilan äänikakofonia; ei ole edes ajateltu esteettömän kuulemisen vaatimia hälyääniä ja jälkikaikuja vähentäviä elementtejä tilan sisusteuksessa. Kuinka lienee sitten sellaisia palveluita tarjoavissa paikoissa, joissa ei ehkä välttämättä haluaisi koko tilassa kaikkien kuulevan omia henkilökohtaisuuksia – jotka eivät kuulu palvelutiskin molemmin puolin kuin huutamalla, ilman induktiosilmukkaa.

Vuosi 2018 tulee olemaan Kuuloliiton esteettömän kuulon teemavuosi, joten olisi upeaa mainosta Salon seudulle, jos voisimme esitellä mahdollisimman monta tuollaiset kriteerit täyttävää paikkaa.

Niin ja olinhan minä päivähoidossakin, kun talossamme tapahtuva ikkunoiden vaihto-operaatio tavoitti viimein tämän eriön lasisuudet. Onneksi jo pari päivää etukäteen sain varoituksen ”häädöstä”, johon oli valmistauduttu jo viikkoja ennen, vapauttamalla puolitoista metriä tilaa tyhjäksi ikkunoiden edestä. 26 neliön huushollissa. Ahtaalla on asuttu, mutta lapsuusmuistoista löytyi lähes samaa kokoluokkaa ollut ”mummonmökki” kolmen ihmisen kotina. Olen koko eläkeläisaikani mallielämäntapakelvollisuuksien puuttuessa keskittynyt hiukan Lukkarinkouluun, vapaaehtoiseen vertaistukeen muutamien kanssaihmisten opastamiseksi tietotekniikan kanssa pärjäämiseen. Olin joskus uudelleenkoulutuksessa saanut sellaiseen puolentoista vuoden lisäopit kirjapaino-osaamiseen lisättynä ja kun opiskeluaikoinani sain itse vastaavanlaista ohjausta, niin olen koettanut siirtää sitä eteenpäin. Nyt sattui sopivasti, että liki Someron rajaa, Kuusjoen takamailla elelevä lukkarinkoululainen oli kysellyt koska taas olisin noudettavissa kertaamaan sitä, josta suurimman osan hän oli kesän aikana unohtanut. Kaksi kärpästä samalla pläjäyksellä – ja se ajoitettiin ikkunamiesten ilmoittamaan päivään. Useimmiten nämä tiedon kertaukset tapahtuvat tässä lähiympäristössä tai eriöni ahtaudessa, mutta tuollainen ”kauko-opiskelu” tarjoaa kanssakäymisen lisäksi myös päiväkahvin nauttimisen normaalista yksinjuomisesta poikkeavana, kaverin kanssa. Samalla näkee myös vuodenaikojen olemuksen luonnossa, kun ikkunanäkymää ei liitä luontoon kuin roskakatoksen vieressä kasvavat vaahterat. Eli ei ollut hassumpi evakkoreissu, jonka aikana uudet ruudut olivat ilmestyneet isomman ja pienemmän ikkunan aukkoon sekä parvekkeen oveenkin. Kyllä valostui elämä kerralla! Josko lienevät lasit paremmin puhdistettuina taikka sitten se, että kun miniä vei verhot pesuun, niin eivät nekään suodattaneet ulkokirkkautta. Nyt sitten odotellaan miniää miehineen urakoimaan takaisin huonekalut niin, että pääsen vuoteelta yöllisellä vessareissulla kävelemää normaalisti nokka eteenpäin, vaikka on tuohon sivuttain hiipimiseenkin melkein tottunut, tosin kolhaisee usein varpaansa sängynjalkaan.

Voisihan se bloggaaminen olla kai tällaistakin, josko se jotain kiinnosti niin, että tuli tänne saakka luettua. Jälleen kerran ilmaan jää kysymysmerkki – blogilaskuri näyttää sivun avausten määrän, mutta ei sitä luettiinko se läheskään jokaisella avauksella – että mahtoiko se kiinnostaa tai edes olla siedettävää luettavaa teistä jostakin. Mites Sinusta? Siihen voi vastata, melko pienellä vaivalla, tämän alapuolella olevasta ”Lähettänyt Timo Luhtavaara Ei kommentteja” -kohdasta, siitä kynäkuvakkeesta klikkaamalla. Olisin/olisimme todella ”onnesta mykkyrässä”, jos sinne tekstiin ilmestyisi edes ”1 kommentti”, vaikka lisäkäänhän ei tee pahaa kuin selkäsaunassa!

Esteettömästi kuulostelemaan jääden
                                                                           
















4 kommenttia:

  1. Meillekkin vaihdettiin ikkunat jokunen vuosi sitten, totesin myös saman ilmiön,näkyvyys parani jostain syystä.

    VastaaPoista
  2. Eija-Riitta11:02

    Minusta parhaita ovat arkiseen elämänmenoon liittyvät tekstit. Sehän on kaikkine kokemuksineen, sattumuksineen ja muistoineen hyvinkin rikasta ja monenkirjavaa, vallankin kun kirjoittajia on useampia. Toivon monen lukijan löytävän teksteistä yhtymäkohtia omaan elämänsä, joko muistoina tai tähän päivään liittyen.

    VastaaPoista
  3. On näissä kirjoitushommissa sekin näkökohta, että et ole yksin vaikka kanssasi sillä hetkellä ei olekkaan ketään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos 'kaverit' - ainakin tiedän teidän lukeneen tämän blogin... tai ainakin avanneen! Tosin on siellä laskurin mukaan reilusti enempi kuin sata avausta ja nyt vain toivonkin, että kaikki tekin olisitte kavereitani. Hieno tunne nähdä, että Yhdistävä tekijä on laajalti yhdistävä elementti SYTYläisyyttä!
    IsoTimppa

    VastaaPoista