keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kyllä kyläkasvatukselle!

On sitä aikanaan tullut tehdyksi vallan mainio päätös, kun on tämän talon kodikseen hankkinut. Mukavan talon lisäksi kaupan päälle tuli muutamia vuosia myöhemmin mahtavat naapurit. Niistä iso kiitos!

Itsellä kun kotona on kaksi lasta, jotka tällä hetkellä inhoavat toisiaan ja sotkevat kilvan toistensa tekemisiä, on naapuri ja naapurin lapset monen päivän pelastus! Siinä, kun kaitsee kahta omaansa, tappelevaa poikaa, menee samalla viisikin lasta. Se on itse asiassa helpompaa, kun omien mukuloiden lisäksi kotona pyörii naapurin kolme lasta.

Miten voikaan neljän vuoden ikäero tällä hetkellä olla niin suuren suuri?! Pojat eivät voi sietää toisiaan. Joskus, ihan vahingossa, he voivat katsoa sadepäivänä samaa elokuvaa tappelematta tunnin. Useimmiten kuitenkin on käynnissä sen päiväinen kilpahuuto. Äitiä huudetaan apuun ja vuoroin syytellään pikkuveljeä ja isoveljeä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Naapurin lasten soittaessa ovikelloa tämän talon äiti huokaisee aina helpotuksesta! Se tietää kyllä enemmän lapsia, mutta vähemmän tappelua. Nyt ovat lapset jo niin tuttuja keskenään, että turha vieraskoreus on haihtunut. Nyt saadaan jo naapurin lastenkin kanssa kina aikaiseksi, mutta se on ihan erilaista kuin omien lasten keskinäinen melskaaminen. Joskus sitä on vaikea kuunnella hymyilemättä, mutta on erityisen hienoa huomata, että lapset edelleenkin osaavat selvittää usein erimielisyytensä keskenään paremmin kuin silloin, kun äiti-ihminen menee sotkemaan sinne väliin. 


Omia lapsia tulee komennettua, siinä samalla ojennukseen menevät naapurin lapsetkin. Viereisessä pihassa ja talossa on sama meno. Äitien ja isien käskyjä voidaan jo uhmatakin, kun ei olla enää vieraskoreita, mutta yleensä niihin sitten tyydytään. Omat ja naapurin lapset saa paremmin kuriin, kun on yhteiset pelisäännöt. Molemmissa taloissa pelataan samoilla säännöillä ja se tepsii. Lasten on helppo omaksua pihapiirin säännöt, kun niitä toteutetaan oman pihan lisäksi naapurinkin pihalla.

Äiti- ja isäihminenkin saavat mielen virkistystä ja vertaistukea, kun usein kesän mittaan on istuttu yhteiseen päiväkahvipöytään ulos. Siinä itselleen kahvia keittäessä tulee usein huikatuksi naapurillekin, että maistuisiko päiväkahvit. Ilman ollessa suosiollinen voi kahvitteluhetki venähtää toviksi jos toiseksikin. Ja siinä voidaan sitten ihan yllättäen syödä iltapalakin yhteisessä pöydässä. Miten se maistuukaan paremmalta, kun on ruokavieraita! Ja kuinka kätevää, kun ruokavierailla on omat eväät ja yhteiseen pöytään löytyy aina molempien jääkaapista jotain.

Tämä on oikeasti sellaista mahtavuutta, jota ei rahalla saa. Toivon tällaisten muistojen kantavan omien lapsien elämässä ja heidän oppivan, että yhteistyössä ja yhdessäolossa on voimaa, jota ei mikään korvaa!

                                                       Päivi