Mikä ihmeen
rokumentti? Ei oikeasti mikään rokumentti, mutta tuli vain mieleeni
muistellessani menneitä aikoja, kun täälläkin puhuttiin dokumentista. Ei se
kieli taipunut, kun kyseessä oli D-kirjain.
Kun haluttiin
ilmaista itseään, niin yleisin jälkipolville jäävä aineisto oli toteutettava kirjoittamisen
ja siihen rinnalle liitetyn valokuvan keinoin tapahtumista.
Valokuvia on
mukava katsella. Siinä näkee mitenkä asiat olivat silloin joskus. Siitä ajasta
kun isäkin sen lampun osti. Siihen aikaan valokuvauskoneita ei ollut kuin
harvoilla. Kuvia otettiin lasilevylle. Muistatte varmaan nähneenne (ainakin
valokuvan), jossa valokuvaaja ”piiloutuu” kameransa taakse mustaan huppuun kääriytyneenä.
Tämä huppu oli tarpeen, koska lasifilmi olisi sitä ilman valottunut ja mennyt
pilalle.
Aika kehittyi ja
samalla valokuvauskoneetkin. Markkinoille tuli edullinen 6x9 filmeille sopiva
laatikkokamera. Niitä oli useampia eri merkkisiä “wolkkareita” eli kansan
kameroita.
Meillä oli
Näpsä-merkkinen: Ihan hyviä kuvia sillä sai. Mitään nopeasti liikkuvaa
dokumenttikuvaa sillä ei kannattanut yrittääkään valokuvaksi vangita. Siinä oli
kaksi valotusaikaa 1/100 osa sekuntia sekä kestovalotus. Kuva koko 6x9, oli
myös paperikuvien valmistuskoko. Puhutaan pinnakkaiskoosta, eli kuvia ei
suurenneltu.
Tässä 6x9
kuvakoossa minä ja myöhäisempi sukupolvi dokumentoitiin elettyä aikaa kuviksi.
Laatikkokameroista on kehitys kulkenut Leicasta digikameroihin. Filmit,
filminauhat, ääninauhat on taakse jätettyä aikakautta. Nyt kyseessä on jo
digitaloisoitu tiedostotallenne.
Tässä tuli
mieleeni veljeni pojan tytär. Jokunen vuosi sitten tyttö oli mummolassa
kesälomaansa viettämässä. Eräänä sateisena päivänä hän innostui katselemaan
valokuva-albumeja. Kuvia riitti ja riitti, mutta ne jäivät hänelle
mitäänsanomattomiksi. Ehkä hän kuitenkin aavisti, että suurin osa oli hänelle
jotakin sukua. Läheisiä. Ainakin jonkun mutkan kautta.
Mummo joutui
koville, kun kysymyksiä alkoi sadella. Kuka tässä on? Miksei kuviin ole
laitettu nimiä? Saanko minä nimetä kuvat? Isovanhemmista molemmat olivat
suosiollisia ahkeralle kesävieraalle. Kuviin löytyi niiden henki. Albumista
tuli kiinnostava katsojalleen. Dokumentiksi kelpaavasti personoitu.
Ketä kiinnostaa,
varsinkaan henkilökuva-albumi, jossa on vain tuntemattomien ihmisten kuvia.
Maisemakuvatkin elävöityisivät kun niissä on edes pieni selostus mistä on kyse.
Kun eka kerran sain käsiini näin uudistettuna tämän “teoksen”, kiinnostukseni
nousi ainakin 80 prosenttisesti. Mahtavan työn nuori koululaistyttö oli tehnyt.
Muistojen albumista oli tehty kuvateos, jota varmasti mielellään katselevat
talon vieraat, jopa ilman sukulaisuuksiakin.
Tapanani on avata
TV vaikken tiedä mistä on kysymys. Minulle tuntematon nainen esitteli
tekemisiään. Ajattelin millaisestakohan pulasta tämäkin henkilö on päässyt
irti, onko hän entinen alkoholisti, kun hän mainitsi kovin usein dokkari-sanan.
On ollut ahkera dokaaja, siihen tulokseen aavistuksenomaisesti tulin. Vähän
oudolta se tuntui. Selvisivät sitten ne hänen tekemisensä ja minä pääsin
jyvälle mistä oli kysymys. - Tärkeä asia se olikin. Hän oli kouluttautunut
elokuvien ohjaamisiin ja nimenomaan dokumenttien teko oli hänen parasta
antiaan. Eli hän kuvasi elämää, josta jälkipolvi saa oikean kuvan, miten
silloin joskus todellisuudessa elettiin. Realistisesti.
Yhdistystoiminnasta kiinnostuneille voin kehua, että nyt SYTYssä on
käytettävissä aivan uusi laite. Sen avulla voidaan elävöittää pienellä vaivalla
esityksiä, joissa halutaan tuoda yksityiskohtia julki ja vaikka juuri vain sen esityshetken
innostuksesta, ilman ennalta valmistautumisiakin. Oman yhdistyksesi tai
liittonne julkaisuissa voi olla artikkeleita, jotka haluat tuoda
keskustelunaiheeksi yhdistyksen tilaisuuksissa. Tietenkin tietokoneen kautta
saa myös kattavan tietopaketin esitettyä, mutta: tämä uusi laite ei välttämättä
tarvitse edes mitään suurempaa ennakkovalmistautumista. Ei edes tietokonetta.
DOKUMENTTIKAMERAN hankinnasta on ollut puhetta joitakin kertoja aiemminkin,
mutta muutaman kilpistyneen yrityksen jälkeen KamariHerrat siirtyivät sanoista
tekoihin – ja nyt kyseinen laite on kaikkien SYTYläisten hyödynnettävissä.
Veloituksetta. Vaikka minusta meidän aktiivijäsenten ja muidenkin yhdistyksissä
toimivien kunnia-asiaksi voisimme ottaa käytännön, että seuraavan kerran
kysyttäessä, pohdimme ja harkitsemme olisiko yhdistyksellämme sittenkin ”varaa”
muutamalla kympillä pysytellä tekniikassa mukana ja helpottaa yhteisiin
tavoitteisiin tähtääviä toimiamme. Asiallinen selvittäminen, mistä käytännössä
todella on kysymys, ja yhteisvastuullinen mukanaolo, myös silloin kun sellaista
ei voida saavuttaa ilman meidän kaikkien osanottoa – hankintakustannuk-siinkin. Meille
SYTYn jäsenyydessä tarjotaan melkoinen laitearsenaali yhdistystemme käyttöön;
veloituksetta tai pelkillä tarvikemaksuilla, sekä perusteellinen avustaminen,
ohjaaminen ja jopa käyttökurssitus niitten hyödyntämiseksi. Talous ei aina
salli laitteiden lisähankintoja taikka uusimisia ja silloin toivoisin
löytyväksi sellainen yhteishenki, joka – ainakin KamariHerrojen mielestä – jäi
nyt jonnekin ovenväliin. Helpottavathan monet laitteet, ei vähiten puheena
ollut dokumenttikamera, yhdistyksien rutiineja toiminnassaan. Ja Akilta saa
kädestäpitäen perusteellisen selkeät neuvot mitä sillä voidaan tehdä ja kuinka.
Kyselkäähän jo syyskaudelle laitekursseja – ATK:tahan nekin ovat. Ja jos omassa
yhdistyksessä saatte herätellyksi kokonaiskiinnostusta runsaammin, niin tuskin
lienee mahdotonta saada ihan yhdistyskohtainen esittely ja kurssitus
vakiintuneiden kokoontumisien yhteyteen.
Että tällainen
rokumentti!
Niilo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti