keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Digi – digi – digikittää…

Sana, johon ei voi olla törmäämättä! On pelkkää digitaalisuutta [siis numeroilla ilmaistua, analogisen (järjenmukaisen) vastakohtaa], digitalisoitua, digitalisaatiota ja ties mitä digittävää, mutta mitä hyötyä niistä meille on?

Joku aika sitten Päivi kuvasi täällä näkövammaisen suhdetta digitalisaation jokapäiväistymiseen. Se ei sitten vähääkään kuulostanut hyödylliseltä. Hänen kanssaan keskustellessani päädyimme yhdessä tahoillamme alkaa hiukan selvittämään erilaisia etuja ja/tai hyötyjä, mitä tuo vauhdilla uudistuva digitekniikka on tuonut ja tuo ihmisille. Sisällyttäen tuohon tekniikkaan myös robotiikan hyötyjä. (Ja myös minkämoisia ”turhakkeitakin” sieltä tulee joskus markkinoille.) Loppuosassa tätä postausta voit lukea Päivin digilöytöjä iloksi sokeillekin.

Ensimmäisiä henkilökohtaisia ”kohtaamisiani” muistan jo 70-luvulta viisarikellojen vaihtumiselle kohdallani analogisuudesta digitaalisiksi numeronäytöiksi. Ja pattereilla toimiviksi. Jonkinlainen kellohullu olin ollut jo aivan polvihousuiästä, kun kellotasku täytyi niihinkin ommella, isän peruja jääneen teräskuorisen taskukellon mukana kuljettelua varten. Ajan kuluminenhan ei merkinnyt juurikaan, mutta aikamerkki piti osua viisareitten kanssa yksiin – tai siis viisareiden oli osuttava kohdalleen. Ja siinä se tuli ensimmäinen tenkkapåå! Ostin seitkytluvun alussa hiukan kalliimman ajannäyttäjän ranteeseeni. Oli vesitiiviskin. Eikä se ollut kerta tai kaksi, uimahallin saunassa, kun lauteilla joku aina näytti rannettaan, että sulle jäi kel… Joo – kymmenen yli kuusi on, pääsin toteamaan! Eikä sitä riisuttu missään tilanteessa, ennen kuin! Joku kaunis päivä – sellaisia oli ennen, uskokaa pois – istuin jossain palaverissa radion aikamerkin aikoina. Kello lyö 12, sanottiin. Ja löihän se – ääniaaltojen pienellä viiveellä – mutta minun kelloni numeronäytössä oli esillä 11:59:59! Ei siis ensimmäistäkään kohdallaan ollutta numeroa!

En muuten ole sen jälkeen kelloja mukanani kuljettanut. Kellona. Kännykästä näkee ajan ja liikekannalla aikaa ilmaisevia laitteita osuu silmiin ihan riittävästi. Kelloradion yönäytön vihreistä numeroista tiedän, ettei taaskaan yöunta tullut riittävästi; aikaa olisi, unta ei! Ja se digitaalisista kelloista!

Digi sanana lienee lainaa latinasta, ”digitus” = sormi, mutta kuinka se siitä on kääntynyt numeroiksi, ei tietoa. Digitaalisuus käsitetään tätänykyä useimmiten sähköiseksi datan syöttämiseksi. Digitaalinen on sitä numeroihin perustuvaa ja digitalisaatio digitaalisen teknologian yleistymistä, joka lienee alkanut voimallisesti 1980-luvulla ja jatkaa maailmanvalloitustaan.

Esitettyihin hyötyihin luetellaan kuuluvan ainakin työn tuottavuuden lisääntyminen, uusien tuotteiden ja ammattienkin syntyminen, liikenneturvallisuuden ja pelastustoimien parantuminen etc., siis kiistatta huomionarvoisia muutoksia. Määrällisesti ja listattuna niitä saataisiin esiin kuvainnollisesti lukematon määrä, mutta mikä on niiden vastavaikutus. Ollut ja tulee olemaan. Kun kuitenkin kyseessä on sopeuttaminen – uuden edun tai hyödyn käyttöönotto useimmiten myös poistaa jotain. Viekö se työpaikan, toimeentulon, ammatin tai jopa terveyden? Kaikella on hintansa, mutta…

Olemmeko jo tottumassa siihen, että raha on pelkästään numeroita tiliotteissa ja maksupäätekuitissa? Sitäkinhän siirrellään jo kännykällä!
Tietoa ei juurikaan opeteta, neuvotaan kuinka sitä pystyy etsimään – sähköisten tietoverkkojen kautta. Käden taitoja ei ole enää viimeisten sukupolvien aikana siirretty nuoremmille, missä niitä käytettäisiinkään. Kirvesvarren vuoleskelua ei osata, mutta verkkokaupasta voi ostaa haluamansa mittaisen varavarren, jollei raaski kokonaan uutta kirvestä hankkia. Ja lähetyskulut sisältyvät (on siis lisätty jo ennalta) hintaan. Pakettia kuljettava taho, joskus ehkä myös Postikin, soittaa, että oletkos kotosalla, tulossa ollaan. Hyötynähän kaikki tuo voidaan nähdä ja kokea.

Erilaiset elämäntilanteita ja jopa terveydentilaamme seuraavat laitteet mittaavat ja tallentavat tietoa, siirtäen sen joko lähetyslupamme jälkeen taikka isommin lupiamme kyselemättä jonnekin. Ehkäpä pilvisyys on viime aikoina lisääntynyt juuri siksi, että – ainakin niin väitetään – kaikki tallentuu pilveen. Usein meillä itsellämmekin on mahdollisuus käydä niitä sieltä kurkistelemassa, mutta taatusti kukaan ei tiedä kaikkea, mitä sinne on itsestään tallennettu. Eikä pääse näkemäänkään. Yksityisyytemme on digitalisoitu. Liikkumisemmekin. Joku laite, ostos, kuitti tai tilaus kuljettaa merkinnän mitä-missä-milloin sille digitalisoidulle tunnukselle, joka vastaa syntymähetkellä meihin yhdistettyä dataa.

Takuuvarmasti on paljon hyödyllisiä keksintöjä ja laitteita, joihin digitaalisuus (ja robotiikka digitaalisella ohjelmointiohjauksella) antaa aiempaa parempia etuja elämäämme. Itse kukin kirjatkoon niitä ympäriltään – kyllä mainonta ja markkinointi on niitä jokaisen ulottuville jo tuonut. Hyviäkin, joista ei enää raaskisi luopua. Enkä niitä ”turhakkeitakaan” ala pitkällä listalla esittelemään; melko monet meistä on sellaisiakin hankittuaan osasta jo onnistunut luopumaankin. Kierrätyskeskukset ja kirpputorit auttavat, ellei sitten suoraan ongelmajätelaitosta tarvita. Yhden viimeisimmistä uutisoinnista kuulokojeeni avulla hoksaamistani oli koiran liikunnan lisäämisen avuksi myytävä pallonheittolaite! Että silleen…


Minkälaisia hyviä puolia digitaalisuus lienee Sinun eloosi tuonut ja/tai onko kohdallesi osunut ”turhakkeeksi” luokiteltavissa olevia innovaatioita? Kerro! Hiukan matkaa tätä alaspäin skrollaten, löytyy kohta, josta saat kommenttinasi tuoda julki omia kokemuksiasi – vaikka nimettömänä (anonyyminä), ellet halua vartavasten luoda naapurikateutta jollakin upealla laiteuutuudella, jonka juuri olet kotiisi hankkinut!

Toivottavasti tämä ainakin saisi aikaan keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa – koskettaahan tämä meistä jokaista!


…ja luontevana jatkona
Päivin näkemyksiä siitä mikä on

Iloksi ihmiselle, sokeallekin

Tuossa taannoin kirjoittelin digitalisaation arkipäiväistymisen mukanaan tuomista haasteista. Koska IsoTimpan kanssa keskusteltuani hän päätti palata aiheeseen omasta näkökulmastaan, piti minunkin laittaa lusikkani vielä digitalisaation soppaan.

Kaikki ei aina ole hyvästä, mutta ei huonostakaan. Asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta, hyvä ja huono. Onhan digitalisaatio tuonut näkövammaisille paljon helpottavia apuvälineitä, joista ei monikaan enää luopuisi.

Ennen vanhaan kaikki piti aina kirjoittaa pistekirjoituksella, nykyään sitä tarvitaan entistä vähemmän. Tämä siksi, että esimerkiksi puhelinnumeroiden tallentaminen on nykyään älyttömän helppoa matka- tai älypuhelimeen. Ennen muinoin myös kalenterimerkinnät piti tehdä pistekirjoituksella omaan paperiin ja lisätä paperi sitten omaan kohtaansa pieneen kansioon. Näin pysyivät menot järjestyksessä. Ja mitä tehdään tänään? Kirjoitetaan kalenterimerkinnät puhelimeen, joka kulkee aina mukana. Niin on kalenterikin sitten aina mukana, eikä vie enemmän tilaa kuin näkevälläkään.

Matka- ja älypuhelimien puheohjelmat ovat valtavasti helpottaneet näkövammaisten muuntumista nykyaikaisiksi. On ihanaa olla samalla tasolla muiden kansalaisten kanssa ja käyttää matka- ja älypuhelinta. Se mahdollistaa myös tiedonsaannin joskus jopa tietokonetta paremmin.

Tietokoneen jo mainitsinkin, on hienoa, että sitäkin voi hyödyntää. On olemassa jos jonkinlaisia suurennusohjelmia ja ruudunlukuohjelmia, jotka muuntavat tekstin ja näytöllä olevat asiat puheeksi, jonka mikropuhe sitten tuottaa ääneksi. Upeaa! Ja helpottaa paljon elämää.

Älypuhelimeen saa sitten kaikenlaisia sovelluksia, joista on sokolle apua. Äänikirjojen kuuntelukin on nykyään mahdollista älypuhelimella. Käyt vaan CELIAn sivuilla lainaamassa kirjan, jonka sitten toistat älypuhelimesi äänikirjan lukusovelluksella. Helppoa ja kirja on aina mukana! Eikä vie tilaa yhtä paljon kuin erillinen kirjojen lukulaite.

Onhan niitä sitten kaikenlaisia muitakin sovelluksia, joita täällä maalla en niinkään ole käyttänyt. Näistä voisivat arvoisat sokkoystäväni isolla kirkolla vähän kertoilla kommenttiosiossa. Tarkoitan Blind squarea, joka on jonkinlainen paikannussovellus. Lisäksi on kehitetty peli, jota näkevät voivat pelata ja samalla auttavat näkövammaisia (Be My Eyes). Puhelimen kameralla otat kuvan, jonka kyseisen pelin pelaajat sitten kuvailutulkkaavat sinulle. Pelaaja saa pisteitä ja näkövammainen apua juuri oikealla hetkellä.

On olemassa värintunnistuslaite, nestepinnan ilmaisin ja vaikka mitä! Kyllä digitalisaatio ja robotiikka näissä asioissa ovat avuksikin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että asiointi on vaikeutunut näkövammaisella digitalisaation lisääntyessä arjen tilanteissa.

                               Päivi