keskiviikko 11. tammikuuta 2017

DIGITALISAATIO – PAINAJAINEN VAI APU?

On se vaan mukavaa tänä päivänä yrittää toimia itsenäisesti vaikka postissa, apteekissa tai terveyskeskuksessa. Jokaisessa paikassa sinua on ensimmäisenä vastassa jonotusautomaatti. Siinä sitten sokkona yrität keksiä, miten laite toimii. Kosketusnäyttö on lisääntynyt valtavasti ja se se vasta hauska apuväline sokealle onkin…


No, saat sen jonotuslapun ehkä itse tai joku ystävällinen sielu auttaa sinua. Ehkä tuo ystävällinen sielu myös kertoo numeron, joka lapussa on. Itsehän sitä ei näe. Kun sitten seisot se jonotuslappu kädessä ja odotat omaa vuoroasi, ei kukaan huudakaan numeroita ääneen. Yrität sitten laskea piippausten mukaan, milloin on sinun vuorosi. Ei aina ole ihan helppoa sekään!

Ei luulisi olevan kovin kallista lisätä puheominaisuutta noihin laitteisiin. Nyt nimittäin näyttää siltä, että jonotusautomaatit lisääntyvät jatkuvasti joka paikassa, eikä ihmistä ole enää missään. Joissain pankkiautomaateissa jo on puheominaisuus, jolloin sokeakin pystyy korvakuulokkeita käyttämällä itsenäisesti nostamaan rahaa. Huippua!

Mihin on unohtunut tasavertainen ja yhdenvertainen yhteiskunta? Automaatteja lisäämällä ja eläviä ihmisiä vähentämällä palveluiden saavutettavuus heikkenee niin näkövammaisilla kuin ikäihmisilläkin.

Minusta on jotenkin huvittavaa, että mennessäni Salon sairaalan laboratorioon, otan jonotusnumeron, jota en näe. Sen jonotusnumeronkin saan vain, jos joku auttaa. No, sitten se numero kerrotaan sille tädille, joka mahdollisesti istuu siinä ilmoittautumisluukulla. Ja tuo kyseinen hoitaja sitten jonottaa minun puolestani. Ihan hullua! Hoitajan työpanos kuluu siihen, että hän työaikanaan jonottaa minun vuoroani, koska en itse näe numeroa taululta. En myöskään näe, mihin näytteenottohuoneeseen minun tulisi mennä. Ennen oli paremmin, kun näytteenottaja tuli ovelle, painoi nappulaa, joka vaihtoi jonotusnumeron ja huusi samalla tuon numeron ääneen. Silloin pystyin äänen perusteella suunnistamaan oikealle ovelle. Nyt joku toinen jonottaa puolestani, hakee minut ja vie minut oikeaan näytteenottohuoneeseen. Sitten näytteenottaja taas palauttaa minut takaisin penkille. Kun kysyin, miksei näytteenottaja enää voi huutaa ovelta numeroa, minulle vastattiin, ettei se kuulu hänen toimenkuvaansa. Omituista! Ilmoittautumisluukun takana olevan hoitajan toimenkuvaan se siis kuuluu. Tässäkin kohtaa on viety mahdollisuuteni toimia itsenäisesti, koska aikaisemmin pystyin odottamaan itse vuoroani ja nousemaan ylös kuullessani sen numeron, joka omassa jonotuslapussani oli ja jonka joku näkevä oli minulle kertonut. Kumpi tapa siis on parempi? Ja kenen kannalta parempi?

Nykyään ei enää pääse esimerkiksi terveyskeskuksen ilmoittautumisluukulle ilman, että ottaa jonotuslapun. Sitten pitäisi tietää, mikä numero on omassa lapussa, mikä taululla. Vaikeaa! Kun pääset luukulle, ei ongelmia enää ole. Niitäkin varmaan tulevaisuudessa on, jos asiakkaita ei enää kutsuta sisään nimellä. Kai sekin rikkoo jotain ihmisen yksityisyyttä, kun huudetaan etu- tai sukunimellä asiakas sisälle vastaanotolle. Tulevaisuudessa varmaan annetaan jokin koodi, jolla ihmiset pyydetään vastaanotolle.


Kuinka moni palvelu on jo siirtynyt sähköiseen hakemiseen? Tämäkin on sellainen maailma, joka hirvittää. Aina eivät hakulomakkeet ja sähköiset palvelut toimi näkövammaisen apuvälineillä. On sitä ennenkin tarvinnut näkevän ihmisen apua paperisten lomakkeiden täyttämisessä, mutta digitalisaation ja sähköisen hakemisen lisääntymisen myötä luulin, että myös oma itsenäinen pärjäämiseni lisääntyisi. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa!

Digitalisaatio on monessa asiassa hyvä, mutta ei se oikeaa, elävää ihmistä korvaa. Varsinkin vammaiset tarvitsisivat usein elävän ihmisen apua, kone ei hoksaa kyseessä olevan esimerkiksi näkövammainen asiakas. Kun nämä laitteet tosiaan kovaa vauhtia yleistyvät, ei luulisi hankintahinnan kovin paljon nousevan siitä, että laitteet olisi varustettu myös puheominaisuudella. Ja onhan meillä muitakin ongelmia kuin pelkkä näkeminen. Kaikkien kädet eivät toimi, joten jonotusnumeron ottaminen voi olla vaikeaa monestakin syystä. Laitteet ovat lisäksi usein erilaisia eikä niiden sijoittelussa ole käytetty mitään yhtenäistä logiikkaa.

Ilman kanssaihmisiä ei yksikään ihminen pärjää tässä maailmassa, se on selvä! Olen erityisen kiitollinen kaikille niille kanssakulkijoille, jotka ovat hoksanneet avuntarpeeni tai vastanneet avun pyyntöihini. Teidän ansiostanne maailma on parempi paikka elää!
                                                  Päivi