KOSKETUSKUOPPA

Uudissanako? Kaiken tietävä Googlekin kysäisi haulleni, että Tarkoititko: KOSKETUSKIPU? No, en tarkoittanut! Sitten Wikipediaan: Hakusi ei tuottanut tulosta. Että mistäkö tuollainen sana on sitten minulle ilmestynyt? Itseäni paljolti nuoremmille tarkoitetusta TV-ohjelmasta, jota sattumalta jäin katselemaan huomatessani tunnetun kiekkomiehen istuskelemassa YLEn autossa repsikan paikalla. Ei se kiekkomies tuota sanaa esille ottanut, vaan ohjelman kolumnisti, joka pohti kosketusta… ja kosketus puolestaan on takuuvarmasti jokaiselle tuttu – sanana ja myös fyysisenä kokemuksenakin, eikä välttämättä tarvinne venyttää muisteluitaan edes vaippaikäänsäkään asti.

Sanan käsitteestä on tehty tuon maailmankuulun maalauksen lisäksi useitakin yliopistollisia tutkimuksia, jos kohta myös kenttätasolla hyvinkin yksilöityjä henkilö-kohtaisia analyysejä. Ehkäpä itsekin olet sitä joskus pohdiskellut.

Tunnustelemalla (= koskettamalla) olemme jo varhais-lapsuudestamme lähtien luoneet kuvaa ympäröivistä asioista. Iho, tuo suurin elimemme, on herkkä aistimaan kosketuksen, jopa paksummankin palttoon läpi. Joko myönteisenä taikka vähemmän myönteisenä, jopa väkivaltaisenakin. Joillekin on luontaista itse koskettaa ja/tai olla sen kosketuksen kohteena, toisille taas kosketus on kammoksuttavana uhkana minuutemme reviirille tunkeutumisesta. Eikä se läheskään aina ole edes henkilökohtaista, sillä ”niin sanotuissa kosketuskulttuureissa koskettaminen on yleistä, koske-mattomuuskulttuureissa rajoitetumpaa. Kosketuskulttuureja esiintyy ainakin Keski- ja Etelä-Amerikassa, eteläisessä Euroopassa ja Lähi-idässä. Suomi kuuluu muiden pohjoismaiden ja Japanin kanssa koskematto-muuskulttuureihin.” No, tuo nyt ei ollut vähääkään ”koskettava” tieto! Tosin jo ”muutama vuosi sitten tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kuitenkin yllättävän valmiita ottamaan vastaan kosketuksia.”

Ikäryhmien, sukupuolten, työ- ja sosiaalisten suhteiden mukaista jakaumaa syntynee luonnostaan. Ja perus-luonteidenkin. Mutta todella monen tiedonjakajan mielipiteistä nousee esiin vahvana usko koskettamisen positiivisten puolien ylivertaisuuksista. Se lisää hyvin-vointiamme, tutkitusti. Vähentää stressiä, ärtyisyyttä ja levottomuutta sekä parantaa yöunia, tutkitusti. Rauhoittaa ja parantaa keskittymiskykyä, tutkitusti. Se on voimakas sanaton viestinnän muoto, tutkitusti, että tarkkailkaa ”sanomisianne”! 

Mutta mikä ihme se KOSKETUSKUOPPA on?

Kun huomaan kuuluvani noihin molempiin kuoppiin, (mutta sota-aikana kasvatettuna, syrjäkylällä, jossa kosketuksen mallia ei juuri päässyt edes näkemään – eikä sideharso-kestovaippakaudeltaan enää muista), niin pitäisikö olla huolissaan? Varsinkin, kun kosketukseen, tutkitusti, sisältyy myös paljon tiedostamatonta tai jopa laskelmoitua psykologisuutta.

”Kosketus onkin tehokas sosiaalisen vaikuttamisen väline. Tutkimusten mukaan pienikin kosketus vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja voi tehdä heidät auttavaisemmiksi ja ystävällisemmiksi.” Eikä kuulemma se kohteliaasti kättelevä kauppias teekään sitä pelkästään kohteliaisuudesta: ”jos kauppaan tulevia asiakkaita tervehditään kätellen, he viipyvät myymälässä pidempään, ostavat enemmän ja ovat kauppaan tyytyväisempiä.” Ja ”jos kirjastonhoitaja kirjastokorttia palauttaessaan vaivihkaa koskettaa asiakkaita, nämä alkavat pitää kirjastosta enemmän. Vastaavasti tarjoilija saa puolestaan enemmän tippiä, jos hän koskettaa asiakkaitaan.” Tutkitusti. Mutta kosketelkaa silti, minuakin, ja saa vaikka halata. Mutta älkää närkästykö, ellen osaa tulla ranskalaisittain avosylin ja poskisuudelmahalauksin vastaanottamaan sinua seuraavallakaan kohtaamis-kerrallamme. En, vaikka kuinka syvässä kosketuskuopassa olisin. En minä silti ole mikään kosketuksen vastustajakaan!

Kättely puolestaan siellä meidänkin kylällä, ja jo silloin ennen, opetettiin ja se on minusta merkittävä luottamusta korostava ele kaikissa tapaamisissa. Jo sekin.

Mutta jälleen ”lopuksi tältä paikalta”: ottakaapa rohkeasti kaveria kädestä tai kaulalta ja päättäkää yhdessä, että nyt me kerromme oman kantamme kosketuskulttuuriin ja kommentoimme kohdaltamme tätä juuri lukemaamme blogia. Jospa niin saisimme aikaan ajatusten vaihtoa, keskustelun, yhdistävänä tekijänä meitä kaikkia koskettaen!

On se tuo kosketus kuitenkin merkillisen merkityksellinen… 

On se!

                

PS. Näin itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuna lienee uskottava, ettei ainakaan maamme ykkösparilla ole kosketuskuoppaan joutumisen pelkoa eilisen kättelyurakkansa jälkeen. Varhaisaamun iltapäivälehti otsikoi myös mobiiliversiossaan, että ”Jope Ruonansuulla kävi tuuri – pääsi kättelemään legendoja Linnan juhlissa”. Ei siis syytä huoleen, kenelläkään. Toivottavasti.