lauantai 22. lokakuuta 2016

Koska meillä on joulu….

Vuosien varrella sitä on oppinut aina viisaammaksi ja viisaammaksi. Ainakin omasta mielestään… Perhe ei ihan samaa mieltä ole, aina.

Syyskuussa aletaan puuhailla joulukorttien parissa. Ehtisihän ne askarrellakin, kun niin aikaisin aloittaa. Silti on helpompaa tilata ne lähes 100 joulukorttia jostain. Silloin niihin saa valmiiksi myös jouluisen tervehdyksen ja nimetkin. Ei tarvitse muuta kuin osoitetarrat liimata itse kortteihin tai kirjekuoriin, joissa kortit ovat. Onneksi valikoimaa joulukorteista löytyy nykyään mihin tahansa vuodenaikaan. Moni ostaa joulukorttinsa Salon markkinoilta. Kyllä niiden askartelijoidenkin jo kannattaisi aloittaa joulukorttipajansa tuotantolinja, ettei tule kiire.

Joululahjoja on ostettu edellisen joulun jälkeisistä alennusmyynneistä alkaen. Kotona on niin sanottu lahjalaatikko, johon pitkin vuotta ilmestyy lahjaksi sopivia tavaroita ja asioita. Pitkin vuotta niitä myös häviää laatikosta, kun on mietittävä viemisiä kylään mennessä tai sisarusten lapsilla on merkkipäiviä. Lahjalaatikko on hyvä olemassa! Siellä on aina jotain pientä lahjaksi sopivaa. Joulun lähestyessä laatikko täyttyy ja usein pitää ottaa myös toinen laatikko käyttöön.

Joulupaperia ei viime vuodesta jäänyt, enkä ole sitä vielä kaupasta löytänyt. Nyt nimittäin pitäisi jo saada lahjoja pakettiin, että tulisi tilaa lahjalaatikkoon ja näkisi, onko joku jäänyt ilman pakettia. Lasten kummeille ei mitään ihmeellistä ole tiedossa, heille aina leivotaan, tehdään sinappia tai mitä nyt milloinkin keksitään. Tänä vuonna tulevat saamaan omenachutneyta.

Minusta on ihanaa, kun joulua voi ajatella ympäri vuoden. Ei tule joulustressiä, kun asiat on hoidossa jo hyvissä ajoin. Ei myöskään tule hirveää rahareikää marras-joulukuussa, kun joululahjoja on hankittu jo koko vuosi. Koko syksy kuluu joulusiivousta tehdessä, ei tule viimeisinä hetkinä kiire.

Kunhan syksy tästä etenee, tulee aika laittaa jouluvalot ikkunoihin. Niiden suhteen olen kyllä tosi tarkka, ne laitetaan vasta ensimmäiseksi adventiksi. Muitakin omia jouluperinteitä on ja niitä kunnioitetaan. Osa tulee jo isovanhemmilta, oma omilta vanhemmilta. Osan olemme luoneet omassa perheessämme.

Syksy maisemaan hiipii,
tuuli lehtiä riipii.

Mielessäni on joulun aika,
sen kiireettömyys, herkut ja taika.

Kohta laulaa joululauluja kieli,
lapsella koko vuoden on joulumieli. 


Ihanaa joulun odotusta, 
se on syksyssä parasta musta! 

                                        Päivi