perjantai 1. tammikuuta 2016

Maailmanmatkalla Tsekin pääkaupungissa Prahassa.

Kun keväällä varasin matkan, lähinnä nähdäkseni eurooppalaista joulua, en tiennyt siinä vaiheessa kuinka raskas kesästä ja syksystä tulee.

                                Praha 1

Meitä saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle 14 hengen porukka lehden lukijamatkalaisia, kaikki jonkin verran matkustelleita, mutta Prahan jouluvalmistelut näkemättä.

Tällä kertaa menin kentälle linja-autolla. Paras valinta kun ei tarvitse jättää autoa vieraaseen paikkaan ja lisäksi linja-auto menee aivan kentälle saakka.

Ihan kohtuullisen aamiaisen jälkeen pääsimme lentokoneeseen, lento kesti 2,5 tuntia, kone oli aivan täysi. Olin varmaankin ihan rento koska nukuin lähes koko matkan, mitä nyt tarjotut kahvit join.

Prahaan saavuimme puolenpäivän aikaan, siellä meitä oli vastassa paikallisopas Pekka. Koska vatsakin jo alkoi ilmoitella olemassaolostaan hän ohjaili meidät syömään ennen hotelliin asettumistamme. Tietysti pääsimme maistamaan tsekkiläistä olutta, joka on Tsekeille pyhä asia.

Lounastimme Strahovin panimoravintolassa, jonka jälkeen teimme lyhyen kävelyn linna-alueella, sitten olikin majoittuminen hotelliin. Pääsimme keskelle Prahan keskustaa Ramada hotelliin ja tietysti sain oman huoneen.


Päikkäreiden jälkeen oli omaa aikaa, joten lähdin tutustumaan menoon, toisista matkalaisista en nähnyt vilaustakaan, mutta paikalliset laitapuolen kulkijat koettivat tehdä tuttavuutta.

Eräälle koetin selittää etten ole liikkuva sosiaalitoimisto, epäselväksi jäi ymmärsikö hän, mutta ainakin ymmärsi poistua tieltäni. Kävin myös nauttimassa kuumaa punaviiniä (on kuulemma paikallinen tapa) ja tämän jälkeen olikin mukava palata hotellille ja aloittaa yöpuulle siirtyminen. 


Aikaero ei ollut kuin tunti, joten se meni yhdessä yössä ohi. Aamiaisella olin kuitenkin joka aamu ensimmäinen (mitä sitä nyt ahneista sanotaan), vietin aikaa aamupalalla runsaasti, koska lounas tarjoiltiin vasta iltapäivällä.

Pekka-opas tuli siinä 10 aikoihin, pienoisbussikierros kaupungin eri osissa alkoi, kuski sai ohjeet Pekalta ja niin mentiin ristiin rastiin vanhaa ja uutta Prahaa, välillä toki jaloittelimme hieman.


Käyttäytymisohjeitakin kyselimme, ryhmäläiset taisivat luulla että olen pohjaton oluen ystävä kun tiedustelin saako olutta ilman ruokailupakkoa, se hieman huvitti opastamme Pekkaa, mutta kertoi Tsekieissä olevan eri käytäntö kuin Suomessa, eli olutta saa ilman ruokailupakkoa.

Vaikka prahalaiset eivät olekaan mitenkään uskonnollisia, kirkossa käydään häissä, hautajaisissa ja jouluna. Erään kirkon (Betlem) alakerrassa oli seiminäyttely jossa tutustuimme eri tavalla toteutettuihin jouluseimiin, minulle jäivät mieleen koneellistetut seimet, lähinnä taidokkaiden tekotapojen takia.

Lounaan nautimme panimoravintola Novometsky Pivovar -Uudenkaupungin Panimo. Tsekkiläiseen tapaan lounas oli runsan ja kyytipojaksi saimme tumman ja vaalean oluen, jotka oli valmistettu paikan omassa panimossa.


Päiväretken jälkeen palasimme hotellille, minä ja matkanjohtaja Merja halusimme lähteä tutustumaan ns. ”mustaan teatteriin”. Tämä on teatterimuoto jota esitetään pimeässä tilassa ja vain näyttelijöihin kohdistetaan valo, esitykset tapahtuvat pantomiimin  keinoin (ei sanoja), mennessä minä toimin oppaana ja Merja meinasi jo hermostua kun aika meni tiukalle. Hänen epäiltyään missä teatteri on vastasin, että kulman takana ja siinähän se oli. Parin tunnin esityksen jälkeen etsimme vielä reitin valmiiksi seuraavan aamun konserttitaloon. Esitys oli mielestäni tutustumisen arvoinen.

Paluumatkalla hotelliin kävimme nauttimassa lämpimät punaviinit yömyssyksi.


  JUPE



Lisää on tulossa, matkamme kesti vielä pari päivää, mutta se odottamanne kommellus tapahtui vasta Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja kellepäs muulle kuin minulle. Palaillaan siis...

2 kommenttia:

  1. Laterna Magica Prahassa tuottaa kyllä fantastisia elämyksiä vaikkei puhuisi mitään kieltä. Mielestäni Praha on myös Euroopan kaunein pääkaupunki ja varsinkin upeassa iltavalaistuksessa. Vahankaupungin kauniin pastellinvärisiksi restauroidut talot kun saavat komeat kohdevalaistukset. Praha, sinne kaipaa uudelleen !! Käytitkö Jupe muuten (P)rahaa vaiko (T)sekkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa pankkikorttini vielä toimi, mutta Tsekissä on käytössä Koruna, joten niitä silloin kun kuumaa viiniä piti saada, Paris katu on Prahan ainoa katu jolla on puita kadun varrella nekin oli valaistu joten näkymät olivat mahtavat

      Poista