Työtä puunkin juurella

Työnteon opettelua

Kansanviisauksiin kuuluu sanonta."Nuorena on vitsa väännettävä". Tarkoittaa varmasti, että nuorena sitä on opittava, myös työnteko.

Ajat ovat muuttuneet ja niin on myöskin käytännön tavatkin. Edelleen sitä vitsaa väännetään, mutta ei niinkään työnteon merkeissä. Nykyään kun tuo lapsityövoiman käyttö on kielletty, jopa rankaistuksen uhalla. Tämä laki koskee tietenkin palkallisia työmaita. On nuo työnteon muodotkin kehityksen myötä muuttuneet. Koneet ja vehkeet on tulleet tilalle, niissä tarvitaan ammattitaitoista väkeä.

Kun muistelen omaa elinkaartani, niin ei voi verrata "vanhaa" ja nykyaikaa keskenään. Silloin joskus työnteko oli ruumiillisesti paljon raskaampaa. Työpäivän jälkeen tiesi, että lapio oli väline joka antoi hyvät yöunet. Ehkä jäsenet olivat jäykät aamurupeamalla, mutta kun antoi "saman koiran karvoja", johan notkistuivat. On kuitenkin todettava ettei jokaisen selkä lapionvarresta, pokasahasta, viikatteesta tai muista vastaavista työkaluista tykänneet. Teollisuudessakin oli raskaita töitä enemmän.

Justeeri

Tämä oivallinen työkalu tehosti järeiden puiden kaatoa, sillä kun ylettyi paremmin ja oli muutenkin tehokkaampi kuin pokasaha. Vanha navettamme, lautarakenteinen, oli täyttänyt tehtävänsä. Niinpä sen tilalle tarvitsi rakentaa uusi pytinki. Vanhempani oli päättäneet tehdä navetan sementti tiilestä, kun jo rakennustarpeita alkoi saada kaupoista rahalla. Sodanjälkeinen teollisuus oli läpäissyt suurimmat ongelmat raaka-aineiden suhteen, nauloja ja sementtiä oli saatavilla.

Puutavaraa, parrua, pattinkia, lautaa sai kun sahautti ne itse. Kylässämme oli vuosikaudet toiminnut niinsanottu Kraamisaha, joka toimi sähkävoimalla. Meillä ei ollut omaa metsää, mutta kyselemällä isä sai hankittua palstan, josta puut hankittiin. Oma apu oli paras apu ja myöskin halvin.

Me perheen "miehet" olimme tottuneet pienestä pitäen jonkinlaisiin maatöihin, harvennusta, juurikkaan nostoa ja riihen alasajoa eli puimista. Heinätyöt jopa viikatteen varressa onnistui 15 - 16 vuotiaana. Muistan mitenkä kaadoimme illalla pari sarkaa kauraa luo'olle 8 vuotta vanhemman veljeni kanssa.  Aamu kun koitti, niin kaurat laitettiin seipäille kuivumaan, isän oli tarkoitus itse kaataa kaurat. Vanhempi veli oli tehtaalla töissä ja siksi tämä vapaaehtoinen "talkootyö" omaksi hyödyksi.

Olin neljäntoista kun suuntasimme kohti jylhää korpea.Yksi rotevan sitkeä, aika voimapesäkin ja toinen, liian nopeasti kasvanut sota-ajan kasvatti. Isästäni voin kertoa, että hän jo kolmetoistavuotiaana oli hevosella puunajossa. Silloin oli torpparien pojat pakon edessä tekemään raskaita miesten töitä. Hänen kohdallaan oli erinomainen juttu, että raskaista töistä (valuri tehtaalla) huolimatta hänen selkänsä kesti. Olimme melko varhain aamulla liikkeellä. Isällä oli kiire ansiotyöhön yhdeksi tehtaalle, sulan raudan ja mustan hiekan pariin, hän teki kylpyammeita.

Olin minä aikaisemminkin ollut puun kaadossa justeerilla mukana. Harjoittelua se kuitenkin aluksi oli. Apusahuri kun muisti ainoastaan pitää sahan mahdollisimman suorassa ja vetää sen takaisin. Painaa ei saannut juuri nimeksikään. Oli siinä oma tahtinsa, jotta työ sujui jouhevasti. Ei siinä aikailtu kun seuraavan leimatun  puun  juurelle mentiin.  Isä lovesi puun ja minä poistin lumen edestä pois, samalla ylimääräiset näreet katkaisin jotta tilaa oli sahata. Niistä saatiin kotitarvepuut ja jonkin verran polttopuitakin. Isäni piti muutenkin huolta, että puuliiterissä oli aina klapeja poltettavaksi. Olen nähnyt maatalojakin, jossa  polttopuut tehdään tarpeen mukaan.

Tästä muistuu vaimoni kertomana aika, jolloin Hän oli harjoittelijana maaseutumyymälässä, jossa oli ns. pystyuunit. Hänelle kuului lämmitys. Aikansa hakattuaan lapit, hän meni "lakkoon". Kun myymälänhoitaja tuli töihin hän oli vihainen, kun valkiaa ei ollut pesässä. Eikä tulekaan jollet itse laita tai liiterissä ole valmiiksi pienityt puut, oli tullut vaimoni vastaus. Se auttoi, puunhakkaaja tuli työnantajan puolesta. ja lämmintä alkoi riittämään kun oli kuivat klapit.

Paras tunti työnteossa on tietenkin ruokatunti tai paremminkin ruoka-aika. Metsätöissä ei niin kiirettä saa olla, ettei tulia ehtisi tekemään. Kaikista ei ole tulentekijäksin, ei minustakaan siihen aikaan, isäni sen taidon kyllä osasi. Lumen peittämiä tervaskantoja löytyi helposti sytykkeiden saantia varten. Hakkuupalstalla kuitenkin oli puu, joka oli latvastaan kuiva. Mikä lie latvaoksan katkonut, ehkä lumen paino. Tästä kuivanneesta ja pihkaisesta latvuksesta saatiin hyvää nuotiopuuta. Pihka oli oivallinen sytyke tulen tekoon. Oman  tunnelmansa nuoren "miehen" eväiden kuluttamiselle antoi juuri tämä nuotio. Ja äidin laittamat eväät osasivat maistua. Joskus keittää kisautettiin nokipannukahvit. Särvintä oli otettu palvatun possun reisiosasta ja juotavana oli usein pulloon laitettua kahvia. Termospulloja ei saannut, mutta pullo sukansisään sanomalehdellä vuorattuna, oli ihan oiva patentti kuumalle eli lämpimälle eväsjuomalle.

Ylimääräistä villapaitaa tämä työ ei vaadi. Kyllä siinä lämpimän sai nousemaan iholle, kun justeerista veteli - mutta vain takaisin päin. Työ tekijäänsä neuvoo ja isä poikaansa. Näin voi sanoa tässäkin tapauksessa.

Kun tässä muistelen näitä kotoa opittuja "taitoja" ja kokemuksia tulee mieleen aika monta työtä, joita tällä tavalla opettelin ja tein. Ei silloin kakarat ihan laiskana saaneet olla. Varsinkaan kun oli vähänkin maata itsellä. Kuljin isäni mukana myöskin naapureita auttamassa Työnteko oli pääsääntöisesti niitä "lapiohommia", jossa selkäkin oli koetuksella.

Tämän justeeriomman jälkeen, saman vuoden kesällä, hakkasin suurimman osan sementtitiilistä uutta navettaa varten. Betonin sekoitimme lavalla lapiotyönä yhdessä isäni kanssa. Se kävi meiltä hyvin koska olimme "eri kätisiä". Isällä lapionvarressa oli oikea käsi alempana, (häneltä kävi lapiohommat molempi kätisyytenä) ja minulla vasen käsi alinna. Eli oikea ponnessa ja vasen varresta kiinni. Tällainen pari pystyy laatikolla työskentelemään naamat vastakkain, jolloin rytmi säilyy ja työ luistaa.

Olin päästä samana kesänä tekemään tiilet yhteen maataloon. Mies, jonka piti alunperin tulla näitä tiiliä hakkaamaan, oli viime tinkassa perunut tulonsa. Yhtenä maanantaiaamuna sitten meninkin tähän taloon tiilenteko mielessä. Tämä alkuperäinen, aikamies, oli kuitenkin luvannut tulla seuraavana aamuna töihin. Niinpä minua ei tarvittukkaan siihen hommaan. Sensijaan minusta tuli talon "renkipoika" isännän apumieheksi. Talolla oli oma sorakuoppansa, josta tiiliin tarvittava sora otettiin. Sontarattailla isännän kanssa hiekka kuskattiin navettatyömaalle.  Se oli oikeata työntekoa. Hiki lensi otsalta ja hiekka kuopasta rattaille. Sen sanon, että monikaan neljätoistavuotias ei siinä olisi isännän tahdissa pärjännyt. Palkasta, kolme markkaa päivä, hän olisi tinkinyt. Ruoka sen lisäksi kuului siihen. Aamulla, päivällä ja illalla vankka oikea ruoka ja iltapäiväkahvit hiivaleipineen. Ruuat olivat maistuvaisia ja tosi vahvoja. En kuitenkaan tinkinyt palkkani. Tällaista päiväpalkkaahan maksettiin juurikkaan harvennushommistakin.

Justeerihommasta aloin kirjoittamaan siksi, että nuoret, miltei lapsina ja ainakin varhaisnuorina, joutuivat suoriutumaan raskaistakin töistä. Justeerilla ei tänä päivänä ole mitään tekoa. Nuo hommat tehdään moottorisahoilla ja ennenkaikkea metsätyökoneilla. Niisäkin hommissa saa selkänsä telottua.

Tämän tarinan voi hyvillä mielin lopettaa seuraavanlaiseen juttuun. Onkohan joltakin savottatyömaalta alunperin lähtöisin, kenties, mutta justeerista on kysymys. "Jos ensivetäisyllä tulloo leikkoa kämmenen leveyttä, repullinen mehän roskia ja kaverin rukkaset, silloin voip sanoa, jotta siinä on pirra ja mies kunnossa"!

Niilo Henell