sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Aitaa kaatuu, kun...

Oppipoikana - jälleen kerran


Aika oli tehnyt tehtävänsä metsäisellä laitumella. Hevonen ja mullikat olivat päässeet omille teilleen, riukuaita oli pettänyt. Piikkilankaa ei ollut saatavilla, sillä se oli käytetty "parempaan ja tarpeellisempaan" käyttöön tuolla idän suunnassa. Olihan sinne joutunut paljon tekijöitäkin ympäri kotimaatamme, he rakensivat työvelvollisena piikkilangasta esteitä ja myös kunnostivat "polkuja sinne jonnekin”.


Isäni, joka auttoi naapuria, yksin asuvaa naista, otti tehtäväkseen tuon laidunmaan aidan korjauksen. Tämä alue oli ko. talon "takapihalla" eli nurkalla. Elikoilla oli navetan seinämällä oma juottopaikkansa ja katoksensa, jossa saivat yöpyä tarvittaessa.  Aitaa oli ajoittain uusittukin, mutta korjausta se vaati. Minulle aivan outoa puuhaa, mutta olinhan kuitenkin tarpeellinen apupoika, joka ei aivan vastentahtoaan hommaan ryhdy. Miksi olin isän apupoika, johtuu meidän veljesten ikäjaosta eli syntymä ajankohdasta, minä olin vapaa työntekoon kotona, mutta liian nuori kuitenkin.

 Riukuaitaa, pikkupoika apumiehenä.


Ei minusta varmaankaan vielä voimiltani niin suurta apua ollut, mutta kiilapoikana kirveen kanssa sain touhuta ja myöskin oppia. Taas kerran vitsaa väännettiin ja opittiinkin.

Olen tässä elämäni varrella nähnyt aitoja monenlaisia omakotialueiden kaunistamiseksi ja rajojen merkeiksi: "tämä on minun aluettani"! Siihen rajaamiseen on käytetty pensas-, lauta-, ripa,- ja joskus riukuaitaakin.

Riukuaidoista useimmiten näkee tehdyksi pyöreistä kuorituista riu’uista naulaamalla pykättyjä rakennelmia. Ei niissäkään mitään vikaa ole, sopivat hyvin tällaiseen tiheään asutulle alueelle. Varmasti maaseudun hengen mukaista olisi vanhan ajan riukuaitakin hyvin näyttävä. Ehkä tätä jutusta on jonkinlaista apua jos ja kenties, joku haluaa kokemusta vailla olevana tehdä ko. aidan.

Lähdetään vittasten teosta, niillä saat aidan kasattua. Otat ja valitset tiheästä taimikosta noin 70 - 80 cm näreitä, eli kuusen taimia. Karsit puukolla oksat pois, mutta älä katkaise latvakasvua, se on mielestäni tärkeä juttu.   Karsimisen jälkeen pistä "runko" kainaloosi, latvus ulospäin. Nyt halkaiset latvuksen kasvuhaarasta varovasti terävällä puukolla. Sen jälkeen alat raottamaan tätä aukileikattua halkaisukohtaa käsin, puukkoa voi jonkinverran myös käyttää apuna. Kun olet saanut 5 - 10 cm avattua tätä latvaa, vedät tasaisesti auki kummastakin "haarasta", äläkä kiirehdi, tarkkaile koko ajan aukivetoa. Jos toinen puolisko alkaa jäädä ohuemmaksi, eli molemmat "haarukset" eivät ole tasapaksuja, tee korjausliike. Anna mennä ohuempi puoli suoraksi ja vedät ainoastaan tästä paksummasta puolesta – huomaat mitenkä korjausliike auttaa. Ellet tätä tee, niin työ menee hukkaan ja "haarus" katkeaa, et saa koko närettä kahteen osaan. Halkaisematon vittas ei taivu kahdeksikoksi aidan pystyseipäiden tueksi.

Tämä työvaihe aloitettaan vitsaksen latvapuolelta ja lopetettaan työntämällä tyvipää tekeleen alle. Kun sidos kuivuu, se pysyy myös paikallaan. Kokemusta minulla ei ole, mutta jos aidan tekoon menee pidempi aika, niin varmaankin "vittakset" on hyvä pitää tuoreuden säilyttämiseksi kosteassa, vaikkapa saavissa.

Aidan seipäät ja riu´ut


Aidan pystyseipäät karsittuasi teroita ne. Ennenvanhaan teroituksen jälkeen nämä maahan upotettavat päät poltettiin pienelle karrelle lahoamisen estämiseksi. Kuori kannattaa myös poistaa, sillä se pitää tolpat kuivina, eikä lahottajat pääse tekemään pahojaan. Aisauskin eli kuorinta saattaa riittää.

Varsinaisessa aitariukujen teossa tarvitaan kaksi henkilöä, toinen varsinaisesti kirveellä halkaisee puun ja toinen on, ikäänkuin "kiilapoikana", raottamassa halkaisua. Eli apuri iskee myös kirveensä halkeamassa olevan puun rakoon. Kirvellä voi raottaa tätä rakoa myös suuremmaksi. Puut eivät halkea suoraan, halkeama kiertää puun syyn mukaisesti. riu’uista tulee korkkiruuvia muistuttavia tekeleitä.  Kannattaa ottaa oksakohdat huomioon, sanotaan, että oksasta havupuu halkeaa, pitää paikkansa.

Lopuksi


Työ tekijäänsä neuvoo, sanotaan. Minä voin sanoa, että isä poikaansa neuvoi ja opetti. Teoreettinen työ muodostui kohdallani myö käytännön kokemukseksi. Näin ja koin mitenkä riukuaitaa tehdään. Ehkä nyt menisi peukalo suuhun jos joutuisin tekemään näytetyön. En tiedä oliko tästä "oppityöstä" mitään varsinaista hyötyä elämän varrelle. Naapurin aita tuli korjattua ja elikot eivät karkailleet. Jäihän minulle siitä työstä hyvä muisto. Isä ja poika, he tarvitsevat tänä päivänäkin toisiaan.

Niilo Henell 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti