torstai 20. marraskuuta 2014

Maailmanmatkalla Aasiassa

·        Bussilastillinen suomalaisia reissaa ympäri maailman 26-vuotiaalla salolaisella Ajokki Royal -bussilla. Se jatkaa Suomesta alkanutta matkaansa Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin kautta Thaimaahan kulkeneena uusilla seikkailuilla, nyt jo Afrikassa. Matkalaiset tosin vaihtuvat ja vuonna 2012 mukaan lähti rohkean ennakkoluulottomasti myös SYTYläinen Saarimaan Juha-Pekka, joka on koostanut ajatuksiaan ja kokemisiaan meidän kaikkien luettavaksi. Tässä sen ensimmäinen osa:


Siitäkin huolimatta (joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään) aion kertoa kokemuksiani Aasian matkastani.

Palataan muutama vuosi taaksepäin mistä kaikki lähti, totesin, Suomen kuraiselle ja märälle talvelle ei pidä antaa yliotetta. Joten 5 vuoden päästä aioin lähden talvea pakoon, ihan mihin vain, sitten ei muuta kuin vyötä tiukemmalle ja säästämään tulevaa kohdetta varten, jota en tässä vaiheessa ollut päättänyt.


Säästäminen olikin aikamoinen urakka, koska tuloni koostuvat pienestä eläkkeestä, jätin hankkimatta uusia vaatteita ja huvitukset jätin lähes tyystin pois, elämäni muuttui todella kurjaksi.

Viimein päätin katsastaa kohteita, ajatukseni päätyivät Aasiaan, kun sinne oli lähdössä suomalaisella linja-autolla ”Pikavuoro Maailman ympäri” Aasian matkan osuus, johon pääsisin vielä mukaan.


Viimein koitti se päivä, jolloin olin saapunut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Siellä eivät suostuneet myymään minulle lentolippua Malesiaan, koska halusin ostaa vain menolipun, paluupäiväähän en voinut tietää. Asia korjaantui kun kävin hankkimassa halvan paluulipun Malesiasta – Pariisiin seuraavaksi viikoksi, en tietenkään käyttänyt sitä.

Lento lähti Finnairin koneella Amsterdamiin (Hollanti), jossa oli kolmen tunnin odotus ennen kuin Malesian kone lähti kohti Kuala Lumpuria (Malesia), huvittava yksityiskohta on se, että tämä oli sama reitti, jolta separatistit ampuivat alas koneen Ukrainassa.

Ennen lähtöä olimme saaneet selville, että huonosti liikkuville henkilöille on lentokentällä kuljetuspalvelu, joka siirtää ihmiset ja tavarat oikeaan paikkaan, palvelu on ilmainen, suosittelen. Ilman kuljetusapua en olisi kerennyt lähtevään koneeseen, koska Amsterdamin lentokenttä on todella suuri, ja minun tuurillani koneet tulivat ja lähtivät eri puolilta kenttää.


Tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa tukevasti maankamaralla. Seuraa Yhdistävää tekijää ja JuPen matkamuisteloita. Ei "pojat puoletkaan" ole uskaltautunut vastaavanlaiselle reissulle, joten nyt siitä pääsee nauttimaan turvallisesti JuPen kertomana. (Ja IsoTimpan siirtämänä tänne blogiin.)

1 kommentti:

  1. No nyt on Jupe asialla. Tästähän tulee mielenkiintoinen sivusto. Oli se hieno tempaus kun Jupe läppärin hankki. Saadaan lukea kunnon "seikkailusta" tosi matkakertomus.
    Jatkoa odotellen.

    VastaaPoista