torstai 15. toukokuuta 2014

YHDENMUKAINEN - muutenkin kuin henkisesti!

Jo latinan kielessä tuo "una pars est de - YKSI MUOTO" on merkinnyt ulkoisten merkkien yhteenliittävää vaikutusta ja lienee pohjana uniformu käsitteelle. Kerrotaan myös jossain syrjäkylällä palokuntajuhlissa päällikön, pienen yskähtelyn jatkona huipentaneen puheensa, että "yhy, yhy, yhy... vappaapalokuntaan, suat kiiltävät napit ja nahkavyön"! 

KamariHerrat
on myös yhdenmukaistunut, yhdistyssihteerimme kiteyttämällä ajatuksella, "muutenkin kuin henkisesti"! Ja jo oli aikakin; huhtikuussa näet täyttyi jo 6 vuotta yhdenmukaista maailman parantamista jokaperjantaisissa kahvikeskusteluis-samme... Siinä sitä on yhdistävää tekijää vaikka malliksi muillekin!


Myös tuota oman yhdistyksen/kerhon paitaideaa saa vapaasti lainata ja osoittaa olevansa SYTYläinen - ellei oman liiton "mainospaita" tunnu istuvan silmienväriin. Olisi tietenkin suotavaa, että rintataskun päällä olisi tuo "yhdistävän tekijämme", SYTYn logo, ja sitten selkäpuolella voisi kertoa edustamansa ryhmän tai jättää sen tyhjäksi. Meille paidat toteutti (tukevimmille oikein mittojen mukaan) Salon Seudun Työkeskus Oy Kolmituote, jossa varmaan on tuon logonkin originaali tallessa.

Oltaiskos tällaisellakin tavalla toteuttamassa sellaista yhdistävää tekijää SYTYläisen kesäasusteen kautta!


IsoTimppa


2 kommenttia:

  1. Onhan niin reteetä lähteä yhdessä vaikkapa kesäretkelle. Samalla saadaan yhdistyksen nimi tunnetuksi ja lisää kiinostuneita toiminnasta.
    Paidan laatu tuntuu olevan ihan hyvä. Sillä on merkitystä kulutuksen kannalta. Kestää, kestää ja kestää. Tämä mainos on joskus ollut pramilla - missä?
    Varmaan Kolmituotteen tekemä paita myös kestää.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi09:32

    Komee porukka!

    VastaaPoista