maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vanhoja kisailuleikkejä sekä pelejä

Mailma muuttuu, pelit ja leikit sen myötä. Varmaankin osa leikeistä, peleistä on säilynnyt lasten ja nuorten parissa. En aijo puuttua ns. urheilulajeihin, sillä niissä ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin välineiden suhteen. Tosin skaala on muuttunut laajemmaksi urheilun suhteen. Myös erikoistuminen on muotia. Kilpailuhenkisyys korostuu minusta liian varhaisessa vaiheessa tapahtuvan erikoistumisen ansiosta.


Koetan muistella ja kertoa minun kotipitäjässäni harrastettuja kisailuleikkejä. Niistä paistoi selvästi halu viettää aikaa liikunnan ja yhdessäolon vuoksi.

Karkkilan murteella korro on sana joka ei kerro Salon seutukunnan asukkaille mitään. Tätä korroa kuitenkin harrastettaan, mikäli TV ja Tietokonepelit antavat myöten, vieläkin. Tiedostoista, perimätiedoissa sekä paikkakunnan puhekielessä tunnetaan nimi hippa, natu, varmasti.

Tämä on varmasti perinneleikki, kisailu, joka on nuorten mieleen.  Kisaajia voi olla hyvinkin monta henkilöä. Yksi joukosta on takaa-ajaja ja loput pakenijoita. Kiinni saatu natu on kiinniottaja, osat vaihtuvat.

Puukorro, natu, hippa.
Siinä käytetään pihapuustoa hyväksi. Määrätyt puut ovat suojapuita jossa pelaaja on suojattu, eikä joudu natuksi.  Vain etukäteen sovitut kohteet soveltuvat suojaksi. Pelaajien kuitenkin pitää vaihtaa pareittain suojapuuta. Tämä on tilaisuus natulle vallata puu suojakseen. Viimeksi tullut on natu, oli jompi kumpi tahansa.
Kanssa pelaajat voi myöskin takaapäin vallata puun. Yksi puu on vapaa. Tästä kilpailevat nämä kaksi jotka juoksevat myös samalle, vallatulle puulle.

Luistimilla hippaa.
Järven jäällä, kun lunta oli tullut, pelasimme auraamallamme alueella hippaa. Lumikasojen välissä puikkelehdimme, takaa-ajoimme toisiamme. Yleensä pienet pojat tai tytöt yrittivät ottaa isompia kiinni. Onnistui se niinkin, isompi saarettiin porukalla. Uusi natu oli meidän pienten apuna kiinniotossa. Kun viimeinen oli otettu kiinni, peli loppui.

Ehkä vähän oudompi polttopallo
Kotipihamme piiriin kuului talousrakennus. Saman katon alla oli puuvaja, heinäsuoja ja navetta, joten pituutta lappeella oli rittävästi pelata polttopalloa. Etuna oli myös, että rakennus oli matala, helppo heittää palloa.  Pihamaallemme  oli meidän kolmen veljeksen lisäksi tullut naapureista tuplasti nuoria, joten kisaajia oli kylliksi.
Tämä polttopallo oli samalla myös muistipeli, sillä poltetulle pelaajalle annettiin oman etunimen lisäksi jokin lisänimi, esimerkiksi Valto, molsku, vihtori, visapää, vinski. Poltettava Valto on joutunut viidesti kohteeksi, sen osoittavat annetut lisänimet  Tämä plitania piti muistaa, kun halusit Valtosta uuden polttajan.
Peli käynistyi siten, että ensimmäinen polttaja heitti pallon vierimään katolle ja samalla huusi nimen,  jonka piti saada pallo kiinni. Tämä kiinniottaja syöksyi pallon kimppuun ja toiset karkuun, ei kuitenkaan piiloon mihinkään. Polttaja pallon kiini saatuan huusi seis, jolloin karkureiden oli pysähdyttävä. He saivat kääntyä kohti polttajaa, mutta toisen jalan piti olla paikoillaan. Polttaja koetti osua pallolla poltettavaan, joka sai potkaista ja väistääkkin vartaloliikkeellä kohti tulevaa palloa. Poltettavan piti pysyä jalansijoillaan, muuten heitto katsottiin onnistuneeksi.  Jos heitto epäonnistui, eli tuli huti heitto, poltettavat saivat paeta ja polttaja hakemaan palloa. Uusi seis huuto ja uusi yritys. Onnistunut poltto ja lisänimen anto. Esim. etunimi Mikko - lisänimi Piukkapipo. Uusi nimi on Mikko Piukkapipo, tämä piti muistaa seuraavan polttajan, joka palloa heitti katolle kiinniotettavaksi. Mitä pitempi nimihirviö, sitä pidemmän kaaren katolle joutui polttaja heittämään, jotta ehti plitanian huutamaan. Unohduksesta sai uuden lisänimen ja polttajan työ jatkui.
Polttaja sai juonitella myös. Hän voi lähestyä poltettavia heittämällä lyhyen heiton sekä nopeasti ottamalla pallon haltuunsa - seis huuto. Tällä tavalla heittomatka saattoi lyhetä.

Näitä polttopalloja on monenlaisia. Rinkipolttis. Poltettavat ringin sisälle ja polttaja koettaa osua poltettavaan. Osuman saatuaan polttajat lisääntyvät.
Peffa-polttopallo on klassikko sarjassaan. Kaikissa näissä taito lisääntyy ja ennenkaikkea sosiaalinen, liikunnallinen kanssakäyminen on mukavan tuntuista. Niistä pystyy nauttimaan kaikki, ilman mitään taitovälineitä.
Nämä leikit tahtovat unohtua. Tilalle on tullut runsaasti "huipputaitoa" vaativia lajeja, joista on muodostunut kilpailulaji aina kansaiväliseen koitokseen asti.

Esittämäni leikit soveltuvat hyvin kouluihin, leireille ja tietenkin hauskanpitoon.


Niilo Henell 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti