Villasukat,
polvihousut ja sukkanauhaliivit, se oli sitä vanhaa "hyvää"
aikaa. Taisi vielä olla kalsareina oikein luukkuhousut? Viimeksi mainittua en
niinkään muista, mutta kesät talvet pikkupojat kulki polvihousuissa.
Talvisaikaan
asua täydennettiin reisiin ylettyvällä, pässin pökkimillä villasukilla.
Asukokonaisuuteen kuului vielä sukkanauhaliivi, jossa oli napit reikäkuminauhaa varten ja
tietenkin sukkien suuaukolla vastaavasti oli nappi jotta pässinpökkimät voitiin
yhdistää kuminauhalla liivin nappiin. Pysyihän sukat jotenkuten jaloissa, tosin
"makkaralla" väljällä tyylillä. Housuissa oli kuvetaskut pikku
esineiden kuljettamiseen. Tarpeen taskut olivat ainakin "räkäliinaa”
varten. Kyllä tällä asulla pärjäsi "pakkasherran" kanssakin.
Muistan
ensimmäiset niinsanotut pitkät, "miesten" housut. Kyllä olotila
kerralla miehistyi. Enää ei tarvinnut häpeillä polvihousuja. Kasti ylempään
luokkaan muuttui kertaheitolla. Innoissani kehuin oikein ompelijalla teetettyjä
housujani. Taskujen määrä nousi yhdellä, niinpä kehuin: "niissä on
perstaskut ja kaikki".
Kankaan materiaalia en ihan varmasti muista,
mutta *)molski oli eräs kangaslaatu silloin. Vakosametti tuli myöhemmin.
Niilo-nestori
*) Molskikankaasta tehdyt housut olivat kestävyyssankareita: tätä kangasta on vaikea saada normaalikäytöllä kulumaan puhki.
Tuollaistahan se oli - sukat makkaralla menoa. Polvihousuissa, isä-vainajan manttelista äidin ompelemana. Ja aihetta oli ylpeilyyn jo silloin, kun polvihousuista siirryttiin ns. golf-housuihin, joihin kuuluivat sitten jo skottiruudutetut polvisukat. Kyllä, Niilo, samankaltaiset 'kilin ajatukset' lienee ollut itse kullakin sen 'perstaskun' saamisen yhteydessä. Oliskohan ollut samoihin aikoihin, kun ensi kertaa kuivista vastanlehdistä sanomalehden reunaan kietaistusta sätkästä ne ekat pahat olot tuli tienatuksi. Mutta periksi ei annettu - ja sitten kun saatiin ihan oikeeta kessua, niin uudet 'yrjöt'; eikä sekään siihen jäänyt. Ei edes siihen, että enomies poltatti ison sikarin, kun tapasi kessuttelemasta. "Kyllähän mies nyt sikarinkin kestää, jos kerran...", sanoi hän. Omituisia olivat nuo miehistymisen merkit, pelkät pitkät housut eivät riittäneet! Ei, vaikka niitten kaveriksi sai aivan uuden sarkalyyssin... Lieneekö muilla samansuuntaista 'tunnustettavaa'?
VastaaPoistaMulla oli oma tupakkaviljely.Sotahommiin siitä lähetettiin veljelle. Kannaksella kessut pääasiassa savuna ilmaan haihtuivat. Havanna ja Wirginia oli siementen nimet. Sitä en tiedä mistä siemenet oli saatu, Reheviä, isolehtisiä kessut olivat. Kersanteilla oli monta kaimaa joita nimitettiin kessuiksi. Näiden kahden lisäksi meilläpäin kutsuttiin pärekoria pääsääntöisesti kessuksi. Nämä kaksi kessua eivät vaatineet mitään pokkurointia.
VastaaPoistaKyllä se "salapoltto" johti hyvin monen saamaan siitä harrastuksen loppu elämäkseen. Onneksi tilastot ovat laskusuunnassa- nuorten eduksi.
Kessun eli Palturitupakan toivat Suomeen hakkapeliitat 30-vuotisesta sodasta palatessaan. Se tunnetaan kai parhaiten naapurimaahan liitettävästä mahorkan voimakkaasta tuoksusta. Tupakkaa ja sen kasvattamista vastustettiin aina 1700-luvun alkuun ja maamme ensimmäinen tupakkatehdas perustettiin myönteisen ilmapiirin sallimana 1731. Vahvemman tupakan rinnalle 'löydettiin' pehmeämpiä makuja Virginia-tupakasta, jonka lajinimiä noiden Niilon mainitsemien lisäksi olivat Cupa, Sumatra ja Connecticut. Suomen kasvuolosuhteet eivät olleet niille yhtä suotuisat kuin Palturitupakalle, kun tupakan laatu on voimakkaasti kiinni siitä, että kasvi ennättää täysin tuleentua. Pehmeämpien savujensa vuoksi kuitenkin siirryttiin Virginiaan. Sitä kasvoikin lähes jokaisen torpan 'nurkantakusena', usein kompostin mullassa.
PoistaTerveysvalistuksen edetessä tupakkaa kasvatetaan nykyisin vain koristekasvina, ja Suomen perinnekasviyhdistys pyrkii pitämään tupakan kasvatuksen osaamista elossa...