lauantai 24. elokuuta 2019

Korvaamaton kovalevy – jo lopullisesti rikottu?


Tämä mielipidekirjoitus ilmestyi 22.8.2019 
Salon Seudun Sanomissa.


Korvaamaton kovalevy on valtakunnallinen verenpaineen mittauskampanja, joka on järjestetty Salossa vuosittain vuodesta 2015 alkaen. Kampanja on osa Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Yksi elämä -projektia.

Tavoitteena on mitata viikon aikana veloituksetta mahdollisimman monen verenpaine ja ohjata henkilö jatkoselvittelyä varten lääkäriin, mikäli verenpaineet ovat koholla. Hoitamaton kohonnut verenpainehan on yksi suurimpia riskitekijöitä sekä aivo- että sydän- ja verenkiertoelimistön terveydelle.


Tänä vuonnakin Salon AVH-kerho, eli aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kerho, on paikallisena toimijana Korvaamaton kovalevy -kampanjassa. Edellisinä vuosina mittauksia on tehty Salossa kampanjaviikon aikana keskimäärin 400 kpl. Näillä mittausmäärillä Salon kerho on kaksi kertaa ollut Suomen paras ja saanut kunniakirjan.

Mittauspaikkojen löytyminen on helppoa. Paikalliset apteekit ymmärtävät tämän toiminnan merkityksellisyyden, samoin monet muutkin mittauspaikkoina toimineet.

Ongelman toikin valtiontalous, politiikka tai mikä lienee. Ilmeisesti koulutukseen kohdistuneiden säästöjen vuoksi Turun ammattikorkeakoulu on saanut määräyksen laskuttaa sairaanhoitajaopiskelijoiden työharjoittelusta.

Kampanjaamme tarvittavan työpanoksen hinta olisi kaksinkertainen pienen yhdistyksemme vuosibudjetin tuloihin verrattuna. Pitäähän yhdistyksemme sen lisäksi toimia myös loppuvuoden toimintasuunnitelman mukaisesti ja jäsentemme eduksi, mutta millä, jos joudumme osallistumaan kampanjan velkarahalla.

Sairaanhoitajan työ on monilta osin hyvin käytännönläheistä, ja siksi käsittääkseni normaalissa työympäristössä tehdyn työharjoittelun tulisi kuulua opiskeluun saumattomasti teoriaopintoja tukien.

Opiskelijat ovat kokeneet tämän työharjoittelun erittäin antoisana. Opiskelijat rutinoituvat verenpaineen mittaamiseen ja mittaustulosten analysointiin. Lisäksi he saavat arvokasta kokemusta asiantuntijana toimimisessa sekä lyhytaikaisista asiakassuhteista. Kaikki nämä heidän mainitsemansa hyödyt tukevat teoriaopintoja ja valmistavat kohtaamaan työelämän haasteet.

Onko tällainen työelämään tutustumisesta laskuttaminen perusteltua? Työ on tärkeää ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä ja sellaisena terveystoimen ydintehtäviä. Siihen pitäisi panostaa varsinkin nyt, kun väestö ikääntyy ja sydän- ja verisuonisairaudet yleistyvät.


Mikä on yhdenkin ajoissa hoidetun ja ehkäistyn sydän- tai aivoinfarktin taloudellinen säästö? Eikö siihen verrattuna kannattaisi miettiä, vesitetäänkö koko kampanja valtion säästösyistä tehtyihin opiskelijoiden työharjoittelun maksuihin.


Järjestöt toimivat muutenkin minimiresursseilla. Järkevä järjestötoiminta tarvitsee hiukan rahaa, vaikka miten pienellä yrittäisi tulla toimeen. Toisaalta kolmannen sektorin tekemää ilmaista vapaaehtoistyötä ollaan kyllä valmiita hyödyntämään myös julkiselle sektorille kuuluvissa töissä. Pitäisikö jatkossa siirtää sekin laskutettavaksi työksi?

Tämän vuoden kampanja näytti menevän sivu suun, mutta muutkin toimijat pitävät asiaa niin tärkeänä, että yhteistyökuvioita alkaa rakentua. Olen viime päivinä saanut useita yhteistyö- ja avunantotarjouksia. Yksi apteekki lupasi hoitaa mittauspäivän oman henkilökuntansa voimin, ja Salon Sydänyhdistyskin taitaa ryhtyä yhteistyöhön vapaaehtoisten terveydenhuollon ammattilaisten voimin.

Lopulta asiat taitavat sittenkin järjestyä parhain päin. Kiitos jo etukäteen kaikille kortensa kekoon kantaville. Yhteistyö kantaa.

Riitta Laajasuo
sihteeri, Salon AVH-kerho
Korvaamaton kovalevy -vastuuhenkilö




keskiviikko 21. elokuuta 2019

Hemmottelulla hyvinvointia


Mikä sinulle on hemmottelua? Keskustelin kerran kaverini kanssa, kuinka ihanaa on käydä jalkahoidossa. Hänen mielestään siinä ei ole mitään ihanaa, koska hän ei voi sietää sitä, että hänen jalkojaan hoidetaan. Silloin havahduin siihen, että meistä jokainen on omanlaisensa myös hemmottelun suhteen.


Kuvassa hemmottelevaa jalkapohjan hierontaa
Itse rakastan jalkahoidossa käymistä. Silloin siis, kun se on nimenomaan kosmetologin suorittama hemmottelu-jalkahoito. Nautin varsinkin jalkapohjien hieromisesta. Siinä leviää hyvä olo koko kroppaan.

Hierominen sinänsä on myös hemmottelua, jos ja kun se tapahtuu niin, ettei minuun satu. Tyylejä on monenlaisia, eikä minua saisi maksamallakaan urheiluhierojalle. 

Kuvassa hemmottelevasta kiviterapiasta
Kuumakivihieronnasta nautin erityisesti. Myös intialainen päähieronta on minun makuuni, vaikka tiedän monien pitävän sitä ihan hömpötyksenä. Itse rentoudun hoidon aikana ja vilun väristysten saattelemana painun kotiin peiton alle ottamaan torkut. Siitä herättyäni olen kuin uusi nainen!

Kampaajalla käyminen on itselleni nautinnon lähde. On ihanaa, kun joku pesee tukkasi ja hipelöi sitä. Jos varaa olisi, kävisin kampaajalla vaikka joka viikko. 

Kuvassa hemmottelevan värikäs ateria-annos
Hemmottelua voi olla hyvä ruokakin. Herkullinen ateria hyvässä seurassa kruunaa päivän ja tuo hyvinvointia itsen lisäksi myös koko perheelle. Kun äitiä välillä hemmotellaan, jaksaa äitinäkin olla paremmin.
                  Päivi


lauantai 17. elokuuta 2019

Vielä hengissä!

Otsikko tarkoittaa sitä, että nuorena olisi voinut käydä köpelösti. 
Kuvassa tuuli nousee järvellä! Jutun lopussa olevien kuvien yhteydessä on Eeron itsensä laatimat, sisältöä selkeyttävät kuvatekstit .

Tämä on tarina itse rakentamastani kovalevyruuhesta, jolla seilasin yksin huonona uimarina. Jos ei ole eikä voi ostaa, pitää tehdä itse.

Vuosi on 1957 ja käyn keskikoulua. Kun isä teki maalarina pientä remonttia asiakkaille, hänellä oli kovalevyjä kotona siltä varalta, että jollakin työmaalla niitä heti tarvitaan. Levy oli jo silloin hyvälaatuista ja mitat 2,4 m x 1,2 m.

Tuostapa saisi hyvän ruuhen pohjan – ajattelin. Ei ollut mitään piirustuksia, vaan tekotapa oli heti selvillä ilman niitä. Ensin naapurissa olevalle Lehdon sahalle, missä valikoitiin mahdollisimman oksatonta suoraa kuusilautaa laidoiksi. Sitten laudat lähistöllä olevaan evakkoperheen perustamaan Henttosen puutyöverstaaseen. Siellä laudat höylättiin. Seuraavaksi rautakauppaan ostamaan viisi metriä vannerautaa. Kiehkura sitä polkupyörän telineellä serkun luo, jolla oli penkkiporakone. Hän porasi 10 sentin välein ruuvin reiät. Toiselta puolen reikä oli levitetty, että ruuvin kanta meni siihen tiiviisti.

Kaksi lautaa liimattiin laidaksi yhteen. Kovalevy kiinnitettiin lautaan niin, että vannerauta ruuvattiin ruuveilla tiiviisti kiinni liimaa välissä. Keula oli helppo muodoltaan, mutta takalaita oli hankalampi rakentaa. Se tehtiin ”ponttilaudasta” liimaa saumoissa. Pohjalla oli muutamia ruoteita poikittain ja niiden päällä ritilä, ettei astu pohjasta läpi. Istuintuhdot olivat takana ja keskellä kiinteästi. Laidan korkeus oli 34 cm ja ruuhen pohja sen kovalevyn kokoinen.

Airot veistettiin ”kakkosnelosesta” ja kylän seppä (Seppälä-niminen) teki pajassaan hankaimet. Seppä pudisteli päätään, kun hain valmiit hankaimet ja kerroin, että ruuhi on tehty kovalevystä.

Kun vielä isän vernissatynnyristä (pellavaöljyä) oli otettu kyllästysainetta ja sen kuivumisen jälkeen maalattu vihreä öljymaali sekä kahteen kertaan venelakka, oli ruuhi valmis vesille.

Kotoa oli noin kilometri Nihua-nimisen järven rantaan. Siellä oli kunnan uimaranta, jossa olimme aina käyneet uimassa. Siellä saattoi tällaista ruuhta säilyttää. Järvi on pitkä ja kapeahko. Sen itäpään kohdalla on Tampere-Jyväskylä maantie. Uimaranta on siis toisessa päässä. Yleisen rannan vieressä on/oli Asevarikko 6:n henkilökunnan saunaranta, korkean piikkilanka-aidan takana. Tämä ranta-alue on äkkijyrkkää ja siihen hukkui vähän aikaisemmin koulutoverini Ahosen perheestä.

Ennen kovalevyruuhta minulla oli kahdesta vernissatynnyristä ja kehikosta kyhätty lautta. Nyt siihen otsikkoon. Ruuhessa oli myös purje, jolla ohjailtiin menoa purjetta naruilla kääntämällä. Soudin kumparemaisen Siukosaaren rantaan tuulen suojassa. Tarkoitus oli tässä sopivassa tuulessa vähän kurvailla uimarannan läheisyydessä. Käänsin sitten paatin myötätuuleen keula kohti järven toista päätä. Olin yht`äkkiä aivan keskellä järveä ja tuuli yltyi. Vaahtopäiset laineet olivat ruuhen laitaa korkeampia. En voinut pysähtyä laskemalla purjeen, enkä kääntää sivutuuleen. Onneksi masto kesti ja ne ohjainnarut. Aika huikua mentiin järven toiseen päähän ja löysin itseni lopulta Jyväskyläntien sillan pielestä Venehjoen kaislikosta. Venehjoki virtaa Pitkäjärvelle päin. Jalmari Finne on kirjoittanut näytelmän ”Pitkäjärveläiset”. On siitä elokuvakin tehty. Minä taas menin ”pitkin järveä” Nihualla.

Olen vieläkin huono uimari, eikä silloin ollut puhettakaan pelastusliiveistä. En muista kuinka kauan kesti, kun hinasin rantaa pitkin ruuhen takaisin toiseen päähän vastatuuleen. Ruuhi pysyi rannassa ehjänä muutaman kesän, mutta sitten joku teki ilkivaltaa ja astui kumollaan olevan ruuhen pohjaan kengän mentävän reiän.

Ruuhi on valmis ja Ritva-sisko ja Tuure-veli pääsevät
heti kokeilemaan sitä. Takana vasemmalla Siukosaari 
(ei varsinainen saari), mistä aina keväällä haettiin sinivuokkoja.


Mandi-äiti kokeiluvuorossa. Itse istun perätuhdolla
ja ohjeistan soutamista ja huopaamista.
Takana on Korppoon vuori.

Seuraavana kesänä asennettiin masto ja purje.
Järven itäpää häämöttää kaukaisuudessa.
Äitini koti sijaitsi 1900-luvun alussa järven takana suunnilleen kuvan keskikohdalla.

Purje ylhäällä olen kummityttöni kanssa vesillä. Aallot olivat myöhemmin aivan toisenlaiset, kun läksin Siukosaaren rannasta myteriin kovan tuulen riepoteltavaksi.


Vielä hengissä, kirjoitti

                                           Eero


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Ihana kesä


Suomen kesä on aika monimuotoinen. Välillä aurinko paistaa pitkiäkin aikoja, välillä sataa rakeita. 
Kuvassa kesään liittyvää taivasta ukkosen alla
Mutta silti voisi laulaa Juha Watt Vainion laulua ilmaisten ”mutt minä nautin kesästä". Kiva kesäaamuisin istua rauhassa terassilla, juoda kahvia ja lukea ”päivän aviisi". Katsella lintujen lentoja, välillä käyvät juomassa ja uimassa pihalle laittamassani altaassa, tai pieni purkkihan se on, mutta naakka mahtuu hyvin siinä kylpemään. Naakkojahan täällä melkein pääasiassa on, mitä nyt joku ”pulu" eli kyyhkynen ja harakka, mutta lintuja ovat, koska lentävät.
Kuvassa jokivarren vihreyttä puissa

Luonnon vihreyttä ihastellen, vaikka vihreä nyt ei lempiväreihin kuulukaan, mutta luonnossa on sopiva väri. Kesäkukat tuovat omat väriläiskänsä ja tuoksunsa. Yksi tuoksuvista on kurttulehtiruusu, joka nyt on kuitenkin julistettu hävitettäväksii. On vieraslaji Suomen luonnossa. Vielä kun asuu hiukan keskustan ulkopuolella, pyykit saa hyvin kuivaksi ilman autojen pakokaasuja. Ja Suomen kesä on niin lyhyt ja jos nyt sattuu olemaan monta sadepäivänä, niin ei mukavalta tunnu. Silti tuntuu kuitenkin nämä neljä vuodenaikaa olevan hyvää vaihtelua.
Kuvassa heinäsirkka kuistin kalusteissa
Välillä voi heinäsirkkakin tupsahtaa pöydälle. 
Sisko

lauantai 10. elokuuta 2019

LÄMMÖLLÄ!


”MITÄ yhteistä on keskustan puoluekannatuksella ja maapallon keskilämpötilalla?”

”Porin SuomiAreenaan kesällä osallistunut keskustan kansan-edustaja esitti kysymyksen ja vastasi itse. ’Aina kun uusia lukuja julkistetaan, ne ovat mittaushistorian hälyttävimpiä’.”


Omakohtaisesti minkäänmoista mittaushistoriaa taikka yleensäkään historiatallenteita, kyseenalaista muistin-varaisuuttani lukuun ottamatta, en ole pidellyt, mutta myönnettävä on, että nämä pidempiaikaiset hellerajan ylittämiset pyrkivät jäämään muistiin. Ei niin kovinkaan kaukaa, mutta sitäkin ahistavampana. Mikä taas on suoraan verrannollista muistini heikkenemiseen ja rytmi-häiriöoireitteni vahvistumiseen. Joten lienee lupa asiaan paneutua, harmiksenne…
Kuvassa lämpömittari plus neljänkymmenen lukemissa!


Melko lyhyt aika sitten selvisimme, tai ainakin sen niin henkilökohtaisesti koin, helleaallosta. jos kohta sitä seuranneista ”ryssän helvetinkin kaltaisista lämpötiloistakin”. Omaan muistiini nuo viimemainitun kaltaiset eivät jää, kun eivät vähääkään ahista, mutta vähäisemmälläkään lämmöllä en jaksa muistella eriöni sisätiloihinkin tunkevia ulkolämpötiloja, joiden numeeriset Celsiuksen mittapuun mukaiset lukemat ylittävät 25 asteen rajan. Kolmenkympin päälle kivunneista enää sanaakaan sanomatta!
En, vaikka suomalaisuudessa on luotu sukupolvelta toiselle siirrettyä perinnettä suhtautumisessa lämpöön ja lämpötiloihin, ja vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksiin maapalloa ympäröivän ilman lämpenemisessä ne eivät taidakaan liittyä, taikka olla edes ”läheltä pitäen” koskettaa, huolestumisesta puhumattakaan.
Näinhän me nämä lämmöt koemme täällä Pohjan perukoilla:
Kuvassa pilapiirros, jossa kirotaan päivällä hellettä, mutta illalla pidetään löylykilpailut saunassa

Pystymme siis yhä, herkkähipiäisimpien ja asioista huolestuneitten sekä tietävien ”uhkailuista” huolimatta, laskemaan leikkiä ilmastonmuutokseen liittyvän lämmön suhteen. Ehkä sekin on yksi keino, jollei pelastua, niin ainakin helpottaa stressiä katastrofin mahdollisuudesta. Tuskin turhaan on näytetty kuvia napa-alueen jäätiköitten sulamisista taikka esitelty tilastoja, että mitä vaikuttaa, jos keskilämpö kohoaa 1 asteella ja kohottaako se merenpinnan tasoa! Ja jos, niin koska se yltää Suurkirkon portaille? Entä omalle kirkonmäellemme? Ja sitäköhän ennakoiden useimmat kirkon ovat saaneet sijoituspaikakseen korkeat mäet – paitsi Pohjanmaalla, jossa silti sielläkin näkee seitsemän kirkon tornit kerralla. Mutta sehän onkin ”laakeeta aakeeta”!

Itse kukin lienee tutustunut noihin uhkakuviin, joten en – huolimatta siitä, että keräsin asialliseksi taustaksi tähän juttuuni toistakymmentä asiantuntija-artikkelia googlaamalla hakusanat ”ilmastonmuutos uhat”! Tarjolla olisi ollut ”Noin 131 000 tulosta (0,27 sekuntia)”, mutta tyydyin poimimaan vain nuo 10, joista sitten kuitenkaan en lainaa kuin osaa siitä ensimmäisestä: ”Ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan seurauksena on yksi suurimmista maailmanlaajuisista kriiseistämme. Se vaikuttaa kielteisesti ihmisiin ja luontoon ympäri maailmaa jo nyt, myös meillä Suomessa. Voimme kuitenkin edelleen hillitä ilmastonmuutosta, ja myös sinä voit auttaa.” Kun jo siinäkin kolkuteltiin omatuntoa, että ”myös sinä voit auttaa”! Ja tottahan se onkin, mutta…
Kuka meistä jaksaisi lukea – edes plaraamalla – läpi vaikkapa nuo Googlen tarjoamat satakolmekymmentäyksituhatta artikkelia asiasta. Enkä usko edes niitten olevan ainoita! Ainakin jo edesmenneellä Römpän Ukolla oletan olleen oma, vakaa kantansa; kuten yleensä kaikkeen muuhunkin viisauteen, joka Karin kynästä valistukseksemme suotiin. Entä sitten omamme? Itse kullakin kun tuppaa olemaan aivan selkeä näkemys kaikesta ja kaikkeen – ja jota useimmat meistä tuppaavat tunkemaan ainoa oikeana tietona niin laajalle kuin mitä äänensä kantaa. Jotkut jopa lisäämällä sitä ns. tiedonvälityksen kautta vielä sitäkin laajemmalle.
Entä voisimmeko sittenkään auttaa? Meille – suomalaisille nyt ainakin – kun on iskostettu ihan uskoksi asti ajatus, että eihän sinusta ole mihinkään! Eikä (ja tämä on puhtaasti henk.koht. mielipiteeni) ole satavarmaa näyttöä, että vaikka kaikkien (teoriassa mahdollisten) kansojen proletaarit iskisivät päänsä yhteen, mitä sillä olisi aikaansaatu. Ja eikös senkin porukan määrä ole huventunut idean alkuajoista, tai ainakin saanut myös vastustusta, aina barrikadeille saakka? Joten vertailuakaan ei voine suorittaa…
Mutta nyt huomasin luistaneeni jo asiallisen asian käsittelystä pitkin pellonaidan reunaa ties minne asiattomuuksiin saakka, joten taitaa olla asiallisinta, etten ala lämmittämään pääni sisällä vellovien mielipiteitteni eripuraa, vaan jätän ilmastonmuutoksen uhkineen teille viisaammille. Ja varsinkin, kun virallinen Kärkän mittausaseman lämpömittari näyttää ulkoilmalämmöksi 14,6 Celsiusastetta ja ennakkoina arvailee sen kohoavan korkeimmillaan tänään +19 asteeseen. ja kun on vielä toripäiväkin ja marja-aika parhaimmillaan, niin… sallinette! Ja kun henk.koht. ajatuksissani on jo kauan ollut tavoite, jossa takuulla itse voin olla avuksi. Sekin kun  olisi yksi ilmanlämmön muutosten tulos – aiemmilla kuin vielä nykyiselläkin vuodenkierrollaan:
Kuvassa marjamaitolautasellinen mustikoita...
IsoTimppa -logo
PS. Ja anteeksipyynnön paikka lienee siinäkin, etten vielä täällä jutun lopussakaan ymmärrä, miksi tuonne aivan alkuun on pitänyt tunkea vitsiksi jotain politiikkaa? Kun en siitäkään ymmärrä sen enempää kuin ilmaston-muutoksestakaan!






keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kassi, reppu, laukku, vyölaukku ym.


Uusin hankintani erilaisten tavaroiden mukana kuljettamiseksi on vyölaukku. Kyseessä on joustavasta kankaasta valmistettu, kaksi-lokeroinen, vetoketjulla suljettava, vyötärölle lukittava tavaroiden kuljetusväline. Se piti ihan vartavasten käydä Halikossa sijaitsevasta isosta tavaratalosta ostamassa. Siinä tarvittavat avaimet, puhelin ja nenäliina kulkee mukana iltakävelyllä tai torikahvilla.

Olin harkinnut vyölaukun hankkimista siitä lähtien, kun viime vuoden keväällä olimme Eduskuntataloon tutustumassa ja meidän oppaalla oli kaunis valkoinen vyölaukku. Ajattelin silloin, että jos valtakunnan ykköspaikalla voi kulkea sellaisen kanssa, niin miksei Salossakin. Ajattelin ihan itse tehdä sellaisen. Hankin jo soljetkin Puuilon avajaisista. Mutta sitten ystäväni esitteli omansa ja hinnan kuultuani en enää suunnitellut itse tekeväni.
Kuvassa Vyölaukku lastattuna puhelimella, avaimella  ja pikkurahakukkarolla
(Vyölaukku lastattuna puhelimella, avaimella
ja pikkurahakukkarolla)


Tavallisesti kaikenlaiset tavarat kulkevat mukanani toisessa kahdesta repustani. Ruokaostoksille suuntaan varustettuna isommalla punaisen kirjavalla repulla. Muuten minulla on mukanani 20-vuotias musta nahkahihnoilla varustettu reppu. Näillä apuvälineillä tavarat kulkevat mukana vaivattomasti ja olkapäät pysyvät tasapainossa.

Kouluaikana oli hienouden huippu, kun sai ihan olkalaukun vihreän kuluneen kangasrepun tilalle. Sitä olkalaukkua sitten kannettiin kouluaika, vaikka reppu olisi ollut käytännön kannalta kätevämpi.

Repun historiasta löytyy esivaihe eli tuohikontti, jonka sivistyssanakirja määrittelee näin; Koivun kuoren pintakerroksesta eli tuohesta valmistettu reppu.

Tuohikontissa entisajan ”reppumiehet” kuljettivat tavaroitaan mukanaan tilapäistöitä etsiessään. Nykyajan reppumiehet ovat vakituisen väen rinnalla työskenteleviä toisen firman palveluksessa olevia ammattimiehiä. 
Kuvassa Reppuja
(Reppuja)

Nykyään on saatavissa useampaan tarkoitukseen tarkoitettuja kasseja, laukkuja, reppuja, vyölaukkuja jne. Itse en kerää laukkua joka tarkoitukseen tai vain siksi, että laukku olisi muotiväline. Kaapista kuitenkin löytyy suurimpiin juhliin tarkoitettu hopeankiiltävä pussukka, jossa juhlan aikana tarvittava rekvisiitta kulkee mukana. 
Kuvassa valkoinen laukku
(Juhlassa mukana)

Retkellä repussa kulkevat kätevästi termospullo, retkieväät, vesipullo, hyttyskarkote tai mitä nyt itsekukin retkellä ollessa kuljettaa mukanaan. Sangen käteviä ja tarpeellisia kuljetusvälineitä kuitenkin.
 Eila





lauantai 3. elokuuta 2019

Kun oikein katsotaan!


Olen nyt viihtynyt OrCamin kaverina muutaman kuukauden ja olen nähnyt enemmän kuin aikoihin. Maailmani on avartunut valtavasti. Itsenäisyyteni on lisääntynyt.


(Päivi ja se uusi OrCam)

Tässä eräänä päivänä luin pikku miehelle satukirjaakin. Olihan se hurjan jännittävää meille molemmille. Huomasin tosin, että hankalaa oli vastata kysymyksiin, joita lukuystäväni esitti kirjan kuvista. Seuraavaksi OrCam voisikin kehittää kuvien tulkitsemista. Tässä huomaa, että nälkä kasvaa syödessä…

On se vaan hurjaa, kun nykyään voi ihan itse avata postinkin! Tietää ensimmäisenä, kuinka suuren laskun posti on taas laatikkoon kuljettanut.

Ruokaa tehdessä voi ottaa ruokareseptin vaikka uusimmasta Maku-lehdestä ja lukea ihan itse, mitä siihen uuteen ruokaan tulee. Ja mikä hienointa, voi ihan itse lukea niistä monista pusseista ja purkeista, missä se etsimäni mauste tai jauho on. Ihan huikeaa! Enää ei tarvitse jokaista pussukkaa ja nyssykkää tyhjentää purkkeihin, jotka sitten merkataan pistekirjoituksella.

Jääkaapistakin löytää helposti niin kevytmaidon, tuoremehun, jogurtin kuin piimänkin. Ei enää haistelua ja maistelua, vaan lukemista! Tosin, en viitsi kameraa käynnistää vain tarkistaakseni, onko kädessäni maito vai piimä. Edelleen haistan ja maistan tämän. Mutta, jos kamera sattuu olemaan jo päällä, ei kauan kestä lukea purkin kyljestä, mikä tuote kädessäni on.

OrCamin huono puoli on se, että sen käynnistäminen kestää 2 minuuttia ja akku ei kauan kestä jatkuvaa käyttöä. Kyllä se silti helpottaa monta asiaa!

Lapset ihmettelivät tässä taannoin, miksei äidillä ole silmälaseja päässä. Äidin vastaus oli, etten jaksa katsella teitä… Mikä parasta, voin itse päättää, haluanko katsoa vai olla katsomatta!
                                   Päivi

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Ymppäys


Vietin joutilasta aikaani terassilla. Oikeastaan siitä oli muodostunut kauniina kesäpäivänä tapa, joku voi sanoa hieman moittienkin, että siellä Niilo jälleen istua kököttää muki nokan alla, pääseneekö vaivainen enää jaloilleen. On ymmärtänyt hakea varjoisan paikan kuitenkin, luulisi muutakin tekemistä olevan. Takapuolikin puutuu tollaisessa hommassa - istumisesta. Yksinäni siinä kökötän, seuralaista kun ei ole. Muki on tyhjä ja lisää en viitsi noutaa. Tällä terassilla kun ei ole henkilökuntaa, joka toisi täyden mukin. Ehkä on hyväkin tällainen järjestely. Se nimittäin on tuo kiertokulku seuraavanlainen - kuulemma.  Kun janottaa niin juoksuttaa ja kun juoksuttaa, niin janottaa. Aikamoiset ravit juomisesta seuraa.

Vakavammin puheen ollen kuulemani mukaan pitäisi juoda juomisen jälkeenkin. Joku jossain olisi ihmeissään “kauhiast” ohjeesta. Kun jo muutenkin sisällämme 73 % vettä, miksi vesipitoisuutta pitää vielä lisätä, sas se!  Elimistö kuulemma tarvii nestettä ettemme kuivuisi. On kuulemma kova työ saada kuivunut henkilö virkoamaan. On katsottava kuitenkin mitä helteellä juo. Kreikkalainen ohje on kuulemma hyvä. Siinä tilavaan lasiin laitetaan hieman suolaa ja desin verran jogurttia ja lasi täytetään kylmällä vedellä. Ennen kuin juot, niin sekoita juomasi. Juomasta saat suoloja, ravintoa ja nestettä. Janokin häipyy saman tien. Kannattaa ottaa tavaksi. Lääkintäviranomaiset suosittelevat juomaan säännöllisesti. On tietenkin juomia, joihin ei kannata kiintyä, niihin voi tulla “suhe” eli riippuvuus. Terassit on ihan mukavia virkistäytymispaikkoja, mutta juomapuoleen joskus on syytä tehdä rajoitus, jota ei pidä ylittää. Joillakin juomilla, varsinkin terasseilla,  on sellainen vaikutus, että velat vain suurenevat; siitä huolimatta, että tuntuu todelliselta rahan riittävän ja murheiden katoavan.

Henkilökohtainen oma terassini, jossa viihdyn ja oleilen, katselen naapurien puurtamista, lintujen ja oravien touhuja. Olen tyytyväinen, että voin nauttia kesästä omalla tontilla. Keittiön kylmäpisteestä löytyy jäähdytettyä soodavettä, ihan ikiomalla laitteella hiilihapotettua. Jano tulee, mutta ei pääse yllättämään.

Huonosti hoidetun pihamaan perältä löytyi perin ihmeellinen lehtipuu. Tämän puun havaitsin terassilla istuen. Minusta sitä ei ollut edellisenä kesänä. Ei ainakaan sen kokoisena kuin nyt. Pituutta oli tullut puulle kesän aikana huomattavasti. Rollaattorilla kulkeminen ei juurikaan houkuttele käymään terassia pidemmälle. Siihen pääsee ns. takkahuoneen ovesta. Takkahuoneesta pääsee saunan löylyihin.  Terassin olemassaololle antaa lisäarvon vilvoittelun merkeissä. Kunnon löyly ja kylmä juoma. Mikä nautinto.

Monena päivänä ihmettelin puuta pihan perällä, “mikä puu”, mistä se on ilmestynyt - taikuuttako? Muistin kylläkin sorjan ja suorarunkoisen pajun, jonka kasvamisen tontille oli aikaansaanut tuuli tai pikkulinnut. Jompi kumpi oli kuljettanut mukanaan puun siemenen. Jokunen vuosi sitten kokeilin puun jalostamista. Tämä pajun suora runko houkutteli kokeilemaan, että jospa ymppään omenapuun oksan siihen. Terävä ns. mattoveitsi kädessäni otin omenapuusta kolme oksaa. Paju viistosti poikki ja viistottu omenapuun oksa sidottuna villalangalla pajuun kiinni. Vielä mehiläisvahaa liitoksen ympäri, niin homma oli valmis.  Siinä oli metrin päässä toinen puun taimi, se sai saman käsittelyn. Ei muuta kun odottelemaan miten pajupuusta muodostuu omenapuu. Turhaa työtä epäilin mielestäni tekeväni. Eikä risteytysyritys onnistunut. Olisiko oksan sitomiseen tarvinnut niintä?  Mistä sitäkin saa? Ehkä kukkakaupoista? Se on kuitenkin ihan kotimaassa kasvava kuoriaines, joka…

Terassihavaintoni toi ymppäyskokeiluni mieleeni. En ollut kiinnittänyt minkäänlaista huomiota siihen, että kohtelin kaltoin viereistä tainta myös. Tämä oli lähtenyt kasvamaan ihan muuten vain - omin avuin. Puu omaa nyt kahdet erilaiset lehdet. Ylempänä lehtien muoto ja koko on selvästi omenapuun. Lehdet kasvavat ryppäinä niinkuin omenapuussa konsanaan. Korkeutta puulla on noin pari metriä. Ensi kevät jännittää. Tekeekö puu omenan kukat. Tämä vahvistaa olenko oikeassa. Naapurin rouva, puutarhaihminen, totesi myös kasvin olevan omenapuun - Åkeron.
(Ymppäys erottuu rungoissa ja lehtien erilaisuudessa)


Tämä oli eka kokeiluni jalostamisen suhteen. Lapsuudenkodissani oli melko iso omenapuutarha. Isäni kasvatti siemenistä ensin taimenet, jotka hän jalosti myöhemmin. Aika monella maanviljelijällä oli paljonkin villipuita kasvamassa.   Villipuun hedelmä ei ole maukas. Se saattaa olla ns. mauton tai oikein hapan. Isältä katsellen saamani opin mukaisesti yritin kokeilla jalostusta. Tosin siinä oli mukana kuulopuheena saatua tietoakin. Olin näet kuullut, että omenapuun rungon ei tarvitse olla omenapuu. Jalostus onnistuu mihin lehtipuuhun tahansa.

Kuvitellaan minkälaiselta näyttää pihlajapuun ja omenapuun yhdistelmä. Siinä on esim. linnuille oikea herkkutarjotin syksyllä. Entä sitten pihlajakoi, joka tuhoaa pihlajapuun marjat ja omenat.
(Onnistuessaan meillä olisi omenapihlajapuu)

Entäpä sitten se Helismaan kappaleen kanssa, sen joka kertoo pihlajapuusta suutarin tyttären pihamaan liepeillä?
 Niilo












lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kirjasto


Kävinpä tutustumassa Salon kirjastoon. Tai no en siellä mitenkään katsonut paikkoja vaan haastattelin Säde Vainiota. Hän on Salon kirjaston esimies.

Suomessahan kirjastoja on ollut jo vuodesta 1794, jolloin Vaasaan perustettiin ensimmäinen kirjasto. Yleistymään ne alkoivat 1860 luvulta. Salon kirjastokin on perustettu 1902. Kirjaston fyysinen paikka on vaihdellut, nyt olemassa oleva rakennus on valmistunut 1986 ja sen suunnitteli Lauri Holmén. Laajennusosa valmistui 2004. Salossa on aina ollut lainaaminen vilkasta. Ennen kuntien yhdistymistä Salo oli aina vertailussa yläpäässä. Vieläkin lainaus on vilkasta, mutta nyt on tullut nämä uudet jutut mukaan. On tullut äänikirjat, e-kirjat, joita paljon lainataan ja muutenkin sähköiset lainaukset ovat yleistyneet. 

Kirjastosta pystyy lainaamaan kirjastokortilla. Sen saa 18 vuotias esitettyään kuvallisen henkilötodistuksen. alaikäisellä pitää olla huoltaja mukana.

Kirjastosta löytyy kirjojen lisäksi lainattavaksi myös musiikkia, elokuvia, lehtiä ja monenmoista muuta. Tekniikka kehittyy niin hurjaa vauhtia, että kirjastolla on aikamoinen työ löytää aina sopivat ajankohtaiset tuotteet. Laitteitahan siellä on myös, joita voi lainata, löytyy mm. eMagz -palvelu, jolla voi lukea kotimaisten aikakausi- ja ammattilehtiä, ePress -palvelu, jossa on yli 100 kotimaista sanomalehteä näköisversiona. PressReader, jossa on kansainvälisiä sanomalehtiä näköisversioina ja muita e-versioita. Sieltä lötyy digitointilaite, jolla voi siirtää VHS-DVD-R ja DVD-RW levylle. Tähän pitää varata aika kirjastosta, josta saa myös opastuksen tarvittaessa. Lapsille on oma  osastonsa, jossa on kirjoja eri ikäisille, kuten myös aikuisten puolella. ns. Vauvasta Vaariin- skaalalla.

Aamuisin kun kirjasto aukeaa on jo jonoa oven takana. Monet tulevat lukemaan päivän lehdet sinne. Siellä kun on lehtiä ”ympärssuome”. Lukeminen on todettu olevan hyväksi jo aivan vauvoillekin. Koulussa oppii lukemaan, mutta taitoa voi harjoitella jo ennenkin.

Suomessa lainaaminen on vielä ilmaista, toisin sanoen, verovaroin kustannettua. Kirjastolaki astui voimaan vuonna 2017, jolloin varausmaksutkin poistuivat ja varaus muuttui maksuttomaksi. Varatusta aineistosta lähetetään asiakkaalle tieto tekstiviestinä tai sähköpostilla.

Monilla on kirjahyllyt vielä kotona. Toisilla siinä on tosiaan kirjoja, mutta jollain on valokuvia hyllyt täynnä taikka koriste-esineitä. Joskus ”ennenvanhaan” kun piti olla kirjahylly, sohvakalusto ja pöytä olohuoneessa. Enää ei tarvita, no sohvakalusto on, mutta ei kirjahyllyjä. TV löytyy varmaan suurimmalla osalla. Siinäkin tarvitaan lukutaitoa, kun kaikki ohjelmat ovat tekstitettyjä. Lukeminen kannattaa aina!                       Sisko

Maria Jotuni oli suomalainen naiskirjailija 
vuosisadan vaihteessa.













keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Sotilaspoikien kesäpäivä

Monien yhdistysten kesätoiminnan kohokohta on jäsenistölle järjestetty kesäpäivä. Suosittuja paikkoja ovat saunarannat, kuten Salon Kansalaisopiston Lehmijärven Rantapirtti ja toisena mainitsen Kiikalassa Lammenjärven rannalla sijaitsevan Salo-Uskelan seurakunnan omistaman rantasaunan. Joillakin yhdistyksillä saattaa olla ihan omakin rantapaikka.

Keitä ovat otsikossa mainitut sotilaspojat? Suojeluskunnilla oli ollut poikajärjestöjä jo sisällissodasta lähtien. Talvisodan sytyttyä perustettiin sodan ajaksi tilapäinen poikajärjestö ”Suomen pojat”. Maanpuolustustyöhön haluttiin 30.000 poikaa. Jotta työväestö tulisi mukaan suojeluskuntien poikatoimintaan, perustettiin jatkosodan aikana 17.9.1941 ”Sotilaspojat”. Tämä perustaminen tapahtui kaksi kuukautta ennen tämän jutun kirjoittajan syntymää. Pojat olivat liittyessään tähän maanpuolustustyöhön 12-17-vuotiaina.

Urheilun ja sotilaskoulutuksen lisäksi he osallistuivat materiaalien ja raaka-aineiden keräämiseen. Esimerkiksi he keräsivät pulloja, joista Rajamäen tehtailla valmistettiin ”Molotovin coctaileja”. Tämä riittää historiasta.


(Sotilaspoikien Perinneliitto ry:n tunnus)

Salossa toimii Salon Seudun Sotilaspoikien perinnekilta ry. Se kokoontuu Itsenäisyyden Museon tiloissa nykyisen Veteraanipajan yläkerrassa. Tärkeä vuosittainen tapahtuma on kunniakäynnit kolmen salonseutulaisen Mannerheim-ristin ritarin haudoilla. Kunnianosoitus tehdään kesäkuun 4. päivänä seuraavasti: ensin Hans-Olof von Essenin haudalla Halikossa, sitten Eino Laisin haudalla Helisnummella ja viimeksi Urho Lehtovaaran haudalla Salon vanhalla hautausmaalla. Sotilaspojat osallistuvat monella tavalla veteraanien muiston vaalimiseen.

Tämä salolainen yhdistys on piakkoin saavuttamassa 25 vuoden iän. Vuoteen 1944 Sotilaspoikiin oli liittynyt n. 70.000 poikaa. Rauhansopimuksen takia järjestö lakkautettiin 24.9.1944. Aikanaan sitten toiminta saattoi alkaa uudelleen, samoin kuin esim. Lottien.

2.7.2019 oli järjestetty Kiikalan Lammenjärvelle seurakunnan kesäpaikkaan ”kesäpäivä”. Kutsua noudattivat oman jäsenistön lisäksi Salon Lottien jäseniä niin, että paikalla oli noin 40 henkeä. Sotilaspoikiin on ”oikeiden Sotilaspoikien” määrän vähetessä liittynyt nuorempia, joiden ajatuksissa maanpuolustustyö on tärkeätä. Päivän ohjelmassa on saunomista, kahvittelua ja makkaranpaistoa. Näiden lomaan on sijoitettu ohjelmaa. Tänä vuonna kiikalalainen Hannu Määttänen säesti laulajaa ja yhteislaulua. Lauloimme mm. Someron kansallislaulun ”Satumaa”.

Ohjelmassa oli myös Johannislundin Sketsiteatterin esitys siitä, mitä Pruukin koulussa on aikoinaan tapahtunut. Koska olimme seurakunnan tiloissa, oli sketseissä myös kirkon piiristä otettuja tapahtumia. Esiintyjinä olivat Carl-Magnus af Torckenberg (93), pelimanni Hidoisenbölen kylästä, Frillanbölen Waltteri ja juontajana Erik von Holzkopf.     

Kiikalan Lasitehtaan perusti vuonna 1813 Johan Bernd von Torcken Hidoisenbölen (=Frillanböle) koskemattomaan metsään, joka kasvoi hienossa kvartsihiekassa. Johannislundin vihreä lasin väri tulee hiekan sisältämästä raudasta. Tehtaan hävitti vuonna 1960 A.Ahlström (Karhula, Iittala) ja Riihimäen Lasi Oy, eli he ostivat pois kilpailijan markkinoilta.

Kun vielä oli pidetty arpajaiset, joissa oli todella hyvät palkinnot, tyytyväinen väki suunnisti koteihinsa. Lammenjärven henki on aina ollut hyvä ja ajatukset ovat jo ensi kesän kesätapahtumassa.
        Eero














lauantai 20. heinäkuuta 2019

Sokkomatkailua

Oletkos koskaan ollut sokkomatkalla? Silloin hyppäät bussiin, etkä tiedä määränpäätä. Sokeana matkailu on jännittävää! Tiedät kyllä kohteen, muttet tiedä oikeastaan mitään muuta.

Tässä oltiin perheen kanssa pienellä lomalla. Reissu oli vain viikonlopun mittainen, mutta suuntautui kuitenkin ulkomaille. Poikkesimme viikonloppumatkalla Legolandiin.

Olen itse ollut näkevänä Legolandissa pari kertaa. Muistot ovat yli 30 vuoden takaa, joten paljon oli ehtinyt muuttua. Vaikka olisin nähnytkin, olisin todennäköisesti ollut ihan yhtä pihalla kuin nytkin tunnuin olevan.

Itsepäinen ja itsenäinen kun olen, en tietenkään vastaanottanut etukäteen lentoyhtiöstä tarjottua avustajapalvelua. Onhan minulla mies mukana matkassa, totesin virkailijalle. No, nyt tiedän, että vaikka onkin mies matkassa mukana, kannattaisi joissain tilanteissa olla vähemmän itsenäinen.

Ensimmäisen hälytyksen aiheutin jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun en tajunnut laittaa valkoista keppiä läpivalaisuun. Olin sokkona kepittelemässä turvaportista läpi, kun hälytys laukesi. Siinä sitten virkailija totesi, että jos rouva tulisi portista ilman keppiä hänen kättään seuraamalla, niin nähtäisiin, oliko hälytyksen syynä valkoinen keppi. Tuntui ihan turvalliselta kulkea virkailijan ohjaamana ja ilman ylimääräisiä ääniä tämä läpikulku sitten onnistuikin. 

Lentokoneeseen olikin sitten kiva kivuta rappuja kovassa kiireessä. Jos olisin ottanut avustajapalvelun, olisin päässyt koneeseen ennen muita ja ruuhkaa. No, vahingosta viisastuneena voinen seuraavalla kerralla toimia toisin. Jos seuraavaa kertaa tulee…


Pari päivää Legolandissa olivat mahtavia! Paljon kierreltiin alueella ja todettiin, että viikkokin siellä olisi vierähtänyt helposti! Jalat olivat puhki paljosta kävelemisestä, mutta vaikka paikka kallis olikin, oli matka hintansa väärtti.

Kotiin päin tullessa ymmärsin jo laittaa keppini läpivalaisuun. Sitten ilman keppiä ja ilman lentokenttävirkailijan ohjaavaa kättä tietenkin törmäsin turvatarkastuksen porttiin. Ja taas soivat kellot! Salamana paikalla oli kaksi tanskalaista naisvirkailijaa, jotka ottivat kraiveleista kiinni ja olivat viemässä varmaan riisuttavaksi ja kopeloitavaksi. Onneksi paikalle riensi tanskalainen miesvirkailija, joka sätti kollegojaan, etteivät nämä olleet huomanneet minun olevan sokea. Jälleen herrasmies ohjasi kädellään minut portista läpi ja selvisin hälytyksittä.

Sitten perässäni seuraa mieheni reppumme kanssa. Läpivalaisussa virkailija ottaa mieheni kiinni ja kysyy, onko repussa kaiutinta. Tietenkin siellä on, minun kirjani. No, minut oli jo viety ja mies vietiin repun kanssa tarkastettavaksi. Vähän oli orpo olo, kun lapset olivat jossain, minä seisoin keskellä ja mies vietiin toiseen tilaan. Onneksi esikoinen ymmärsi kielloista huolimatta tulla takaisin hakemaan äitiään.

Siinä sitä sitten istuttiin lasten kanssa orpoina piruina penkillä ja odoteltiin isää. Olihan se mies sentään loppujen lopuksi löytänyt repusta sen kirjani. Minä olen meillä se, joka pakkaa, joten minähän olisin löytänyt kirjan heti. Mies sen sijaan joutui etsimään sitä tovin jos toisenkin.

Lopulta oli taas perhe koossa ja päästiin koneeseen. Äiti istui yksin käytävän toisella puolella isän ja lasten istuessa toisella puolella. Oma matkani oli hiljainen, sillä vieressäni istui tanskalainen, jonka kanssa ei löytynyt yhteistä kieltä. Onneksi, sillä kaikkinainen matkusta-minen oli väsyttänyt minut ja nautin äänettömästä lentomatkasta Helsinki-Vantaalle.

Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana kotona! Mieheni kyllä ilmoitti, että seuraavaa lentomatkaa voin joutua odottamaan pidempään kuin 12 vuotta…

     








Päivi