keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

YKSINÄISYYDEN PITKÄT VARJOT


Tämä tarina on tosi.

Kahvilassa istuu yksinäinen vanha mies. Hän katselee ohikulkevia, kiireisiä ihmisiä. Silmissään surullinen katse.

Kauppakeskuksen käytävää kävelee hiljaa yksinäinen nuori nainen, kuulemattomat korvat koristeena päässään, väsymyksen kyyneleet silmissään kirvellen.

Kahvilan kohdalla nainen nostaa katseensa tuntiessaan jonkun katselevan häntä. Katse kiertää täyttä kahvilaa ja pysähtyy surullisten silmien omistajaan. Ohikiitävän hetken he, kaksi toisilleen tuntematonta, katselevat toisiaan. Pieni hymyn kare nousee naisen huulille. Miehen katse kirkastuu vähän ja suru hieman väistyy. Nainen jatkaa hiljalleen kulkuaan. Ennen käytävältä kääntymistään, nainen katsahtaa taakseen ja näkee yksinäisen miehen katsovan peräänsä hetken.


Menneellä viikolla istuin koulutuksessa, jossa käsiteltiin yksinäisyyttä. Tunteita herättävä iltapäivä. Yksinäisyys aiheuttaa kipua ja surua, näkymättömyyden tunnetta ja arvottomuutta, keskellä ihmispaljouttakin. Tunne, ettei ketään kiinnosta tai olet kaikille vain taakka. Yli sukupolvien koettu tunne, nyky vuosituhannen vitsaus. Kaikkeen tottuu, paitsi kipuun.

Vastaantulevan voit nähdä hymyilevän, katsovan kohti. Näennäisesti päällisin puolin kaikki on kunnossa. Ohikulkijan kohtaloa ei kukaan ehkä tiedä. Hän on tänäkin aamuna herännyt, koska niin kuuluu tehdä. Hän on voinut herätä perheensä kanssa, silti kokenut yksinäisyyttä. Ehkä hän on tänäänkin odottanut, että joku kysyisi mitä hänelle kuuluu, oikeasti kiinnostuneena. Odottanut, että ehkä tänään on se päivä, että hän kokee miltä tuntuu, kun kaveri pyytää mukaansa, kahville tai kävelylle. Että joku haluaa nähdä ja kuulla hänet. Ehkä tänään…

Jäin miettimään koulutuksen jälkeen yksinäisyyttä. Mietin lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Mietin, kuinka paljon some-maailma on mahtanut vaikuttaa kohtaamisiin ja yhdessäoloon. Kuinka paljon se on vaikuttanut siihen, ettei toisen kanssa enää nähdä, vaan keskustellaan ”virtuaalisesti” ja ollaan kimpassa näin.

En väitä, että tämä olisi ainoa syy yksinäisyyteen, koska tottahan omassakin lapsuudessa oli yksinäisiä lapsia, jotka jäivät kaikesta ulkopuolelle. Mutta onko tämä lisännyt syrjäytymisen mahdollisuutta? Tiedä mennä sanomaan, oli syy mikä tahansa, yksinäisyyden kanssa on vaikea kaveerata. Siinä särkyy ja jää aina toiseksi.

Ollapa keino, millä maailmaa muuttaisi. Taikasauva, jolla kaikille taikoisi ihmisen vierelle, arvostuksen ja läsnäolon, kuulluksi tulemisen. Ainoa, mitä jokainen voin tehdä, on yrittää nähdä ja kuulla ja olla herkkä näkemään yksinäisyyttä. Olla mahdollisuus jollekin, joka tarvitsisi ystävää, tänäänkin. Kysyä mitä kuuluu, oikeasti.

Kauppakeskuksen vilinässä nainen käy tekemässä ostoksensa. Väsynein silmin katselee ihmismassaa ympärillään, kohtaamatta ketään, joka häntä odottaisi. Vanha mies on siirtynyt istumaan käytävän penkille yksin. Yksin omasta tahdostaan tai kohtalon saattelemana. Ehkäpä huomenna joku odottaisi naista ja joku istuisi vanhuksen viereen juttelemaan. Ehkä yksinäisyys huomenna väistyisi.

Yksinoleminen on valinta, yksinäisyys ei.
                                                                                 Tanja





lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hymiöstä(kö) hyvän tunnet? 😊

Kautta aikain on kaikenlaisiin viesteihin liitetty myös aihetta selventäviä, korostavia taikka keventäviä kuvia tai piirroksia. Kun tämä digiloikka siirsi suurimman osan ”etanapostista” sähköpostiin ja sittemmin pikaviesteihin, oli aluksi ongelmallista korvata noita piirrostehosteita pelkästään niillä kirjoitusmerkeillä, joita näppäimistöltä oli käytettävissä. Myönnän, että paria yleisintä hymiötä pystyin oppimaan, mutta monipuolisempi käyttö jäi melko vähälle, kun aina olisi(n) tarvinnut tällaista opasta:

Nuorisolle, joka kaikessa muussakin tietoteknisyydessä on useita askeleita meitä kauan sitten syntyneitä pidemmällä omaksumisen suhteen, heille ei tuollaisen oppimisen kanssa tullut ongelmia – jotkut jopa kirjoittivat tekstiviestin 160 merkkiä käyttäen koko sanoman pelkillä hymiöillä. Näin ainakin väitetään; tosin he hallitsivat huomattavasti laajemman merkkivalikoiman, kuin nuo perushymiöt.

Mutta kun ”hätä on suuri, on apukin lähellä” ja kun nuo hymiöt alkoivat muuntautua ”emojiksi” elikkä perusmerkkejä kuvaaviksi piirroskuviksi, jotka kirjoitettiin näppäimistöltä entiseen tapaan, mutta ohjelma osasi muuntaa ne piirroksiksi. Näin saatiin erilaisia tunteita ilmaisevien hymiömerkkien lisäksi emoji-symboleissa esille muun muassa ihan arkipäiväistä elämää.
:-) tai :)                   Hymiö
:-D tai :d                 Leveä hymy
:-O tai :o                 Yllättynyt
:-P tai :p                  Kieltä näyttävä
:'(                             Surullinen   ja niin edelleen…

”Hymiöt ovat kätevä tapa lisätä tekstiin oikea tunne. Siksi sinun on tärkeää tietää hymiöiden merkitykset. Kuten sanonta sanoo ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”.

Onko sinulle käynyt joskus niin että olet tarkoittanut jonkun viestin vitsiksi, mutta viestin vastaanottanut henkilö ei ole ymmärtänyt että se on vitsi? Tai on jopa suuttunut?

On todella tärkeää käyttää näitä veikeitä pieniä naamoja oikein. Samalla tavalla kuin viesti voidaan ymmärtää väärin, myös käyttämäsi hymiöt voidaan ymmärtää väärin.

Siksi sinun kannattaa tutustua siihen mitä eri emojit tarkoittavat ja kuinka niitä käytetään.”

Avunhan piti olla lähellä, eikä vain jonkun uuteen tutustumisen ja kaiken muistamisen opiskelutarjonnassa! Sellainen ei ainakaan tällaiselle yli-ikäihmiselle ole mikään innostuksen kohde ja vaikeudessaan tuollaiset viestin keventämiset jäisivätkin helposti kokonaan käyttämättä. Mutta ei syytä huoleen… Useat sivustot tarjoavat valmiita, emojien kaltaisia – noita hymiöitä hiukan suurempina piirroshahmoja käyttöösi. Kun yleensä neuvotaan, että virkettä taikka kappaletta ei päätettäisiin pelkkään pisteeseen, vaan siihen lisättäisiin tilannetta tai tunnelmaa kuvaava hymiö pisteen perään, niin nämä piirrosemojit voi lisätä sinne kappaleen loppuun, omalle rivilleen. Ja esimerkiksi itselläni on puhelimeen asennettu maksuton Ochat emojisivusto (Android-puhelimiin osoitteesta http://www.ochat.me/) ja valikoimaa on satamäärin – selkeinä kuvina, vaikka sivuston kieli onkin Lontoon murretta. Tällaisista valikoimista löytyy kyllä sopiva joka lähtöön (ja sivustojakin on tyrkyllä enempi kuin tarvitsetkaan):
Eikä kieliongelmia ilmaannu, kun noissa ryhmissä olevat kuvat kertovat mitä olit tarkoittanut; nämäkin
taikka nämä, jotka tilansäästämiseksi kokosin kollaaseiksi:


Mielestäni viesteihin(kin) kannattaa panostaa ja varsinkin, jos sillä saa vastaanottajalle hymyn aikaiseksi, olihan joskus sanontana, että ”hymystä hyvän tunnet”! Puhelimessa tuolta ”Ochat”-sovelluksesta yksittäiset emojit on helppo tallentaa Google-kuviin
joka on synkronoituna myös tietokoneellesi ja siis sieltä käytettävissä koneen kautta kirjoitettuihin viesteihin. Eipä siis muuta kuin pitkien pyhien ajankuluksi kokeilemaan, kuinka saat viestintäänsä uutta ilmettä – ja ehkä sille vastaanottajallekin! Ai mää vai?
Kyllä!

Terveisin 

PS. Edellisesssä postauksessa Päivi esitteli näkövammaisten apua "näkemisessä", mutta en tiedä voisiko sillä "nähdä" viestistä myös näitä kuviksi miellettäviä kevennyksiä. Tekstistä puheeksi sovellus ei niitä näytä, mutta heillä on ainakin ne perushymiöt todella laaja-alaisesti hanskassa, sen olen Päivin kanssa viestitellessä saanut havaita...









keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Omin silmin!


Nyt se myrkyn lykkäsi! Sokea tulee vastaan tuttuaan kaupungilla ja moikkaa nimeltä, ennen kuin tuttu on ehtinyt kertoa, kuka on. Miten tämä on mahdollista, vai onko se edes mahdollista?

Eräänä päivänä sain soiton ja minulta kysyttiin, oliko osoitteeni oikein. Herrahenkilö luetteli osoitteeni ja totesin, että kyllä, siellä minä asun. Kysyin vielä, miksi hän tarvitsee osoitettani. Tämä ystävällinen mieshenkilö sanoi lähettävänsä minulle KELAn myöntämän tekstin-tunnistuskameran.

Hassua asiassa oli se, etten tiennyt minulle myönnetyn kyseistä laitetta. No, päätös oli tullut samana päivänä ja mies totesikin, että päätös on varmaan minunkin postilaatikossani. Illalla kotiin päästyäni sain huomata, että päätös oli tosiaan tullut minullekin. Sitten vaan odottelemaan kyseisen apuvälineen saapumista. Se kävikin nopeasti, sillä seuraavana päivänä laite odotti minua jo postissa.

Jatkossa voin siis tunnistaa tutut, ennen kuin he ehtivät kertoa, keitä ovat. Tämä tosin vaatii sen, että olen ottanut tutuistani valokuvia uudella tekstintunnistuskamerallani ja opettanut kamerani tunnistamaan tuttuni. Kuvatut ja muistiin merkityt henkilöt on siis jatkossa sokeankin mahdollista nähdä.

Kuvassa Päivi uuteen OrCamiinsa pukeutuneena.


Lisäksi voin tällä tekstintunnistuskameralla eli OrCamilla lukea vaikka paperista sanomalehteä, katsoa tietokoneen ruudusta vikailmoituksen tai lukea katukylttejä. Vähänkö jännää!

Periaatteessa pärjäisin yksin myös kaupassa, sillä laite pystyy lukemaan myös esimerkiksi pyöreän purkin kyljestä etiketin. Se lukee myös viivakoodeja. Tietäisin siis ihan itse, mitä haluan ostaa ja onko tuote juuri se, mitä etsin. Mahdollisuuksia on monia! 

Voin vain kuvitella, kuinka paljon maailmani avartuu sen myötä, kun alan nähdä tiettyjä asioita. Jatkossa siis ainakin tämä sokea näkee entistä enemmän ja paremmin. Nähdään!
Päivi



PS. Huhtikuun neljäntenä 2019 Päivi postasi Facebook’in seinälleen tällaisen ’tiedotteen’: On se vaan hienoa! Tänään olen nähnyt mieheni, molemmat poikani ja lukenut ihan itse Perniön seudun lehteä. 👍 Teknologia on tosi hienoa! Tästä lähtee nyt näkemisen harjoittelu OrCamin avulla. Nähdään! – Tulkitsen sen niin, että tulemme näkemään ja kuulemaan tuosta näkövammaisten apulaitteesta sekä sen ja Päivin ’yhteistyön’ oivalluksista, iloineen ja suruineen!                                                                                                                 IsoTimppa  (YP)

PS II. Lue myös linkki:
http://www.pernionseudunlehti.fi/5820-paivi-nakee-lapsensa-ensi-kertaa?fbclid=IwAR0f92MRxU8lgXbE_-QWGYtOpir_ieHsGCzYmyPGH8oiZAE_6mr2YlquC0w

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Tosi jännitystä!


Tapauksesta on vierähtänyt kuusikymmentä vuotta. Puolisoni kanssa eleltiin Nummen Osuuskaupan Hyrsylän myymälässä. Vaimoni toimi myymälänhoitajana siinä myymälässä. Myymälä oli perustettu ns. vanhan Ykköstien varteen.  Silloin jo puhuttiin Hyrsylän mutkasta. Nimitys johtunee siitä, että tämä Ykköstie tekee mutkan Karkkilaan johtavan tien risteyksessä. Nykyisin tien oikaisun vuoksi mutkaa ei edes huomaa. Siitä on melko suora ja leveä tie Saukkolan asutuskeskukseen. Vanhan tien osuus alkaa Saukkolasta Lohjalle vievän tien risteyksestä. Tie kiemurtelee mm. Aira Samulinin ateljeen ohi. Ikinuori Aira sai varmaankin liikeidean Karjalan Hyrsylän mutkasta. Siellä oli hänen syntymäkotinsa. Hän on tehnyt Hyrsylän mutkan tunnetuksi yrityksellään. Airan tiluksien jälkeen matka jatkuu noin puolentoista kilometrin jälkeen sen ajan Hyrsylän mutkaan. Siihen aikaan oli tapana, että pieni kylä ansaitsi vähintään kaksi kauppaa, niinpä Osuuskauppa kilpaili K-kaupan kanssa. Tosin Osuuskauppa rakennutti Saukkolaan uutta myymälää. Mutkan myymälä eli viimeisiä kuukausia.

Kuka siellä, mitä asiaa?

Työsuhdeasuntomme oli kaupan seinän takana ja sieltä pääsi suoraan myymälän puolelle. ”Tavaratalomme” valikoimaan kuului kumiteräsaappaista Lauantaimakkaraan. Valikoima oli sekalaista, ehkä se kattoi kuitenkin sen ajan tarpeet.

Kesäpäivät lyhenivät ja yöt pimenivät. Lämmintä kuitenkin riitti. Oli aika hieno hetki, kun kävimme iltapesulla jokirannassa. Muuta mukavuuslaitosta ei asumiseen kuulunut. Oli miellyttävää pulahtaa jokiveteen. Kuuman veden lämmitimme isossa padassa. Pyykinpesukin oli ”romanttista” pyykkipaljuineen.

Tuli tuosta mieleeni nurinkurinen juttu. Uudisrakennukset jokien varrella kun saivat siitä oman luonnonmukaisen ”klosettinsa” eli ”sisäwc:t”. Varmaan myöskin uintijokemme rannoille oli tehty uudisrakennuksia vessoineen. Me alavirran puolella sitten uimme ”mausteisessa vedessä”. Se oli sitä kehitystä se.

Kop-kop-kop.  Kahden aikaan aamuyöstä asuntomme oveen koputettiin. Kun tajusimme mistä oli kysymys, oveen koputetaan, kuka ja millä asialla? ”Et avaa ovea”, vaimoni sanoi. Menimme molemmat keittiön puolelle. ”Kuka siellä, mitä asiaa”, sanoin koputtajalle. ”Olen tullut yhden junalla, saanko soittaa Suomelan taxille”.   Pusulan puolella oli sen niminen kylä, mutta se oli monen puhelinkeskuksen takana. ”Minä voin soitaa lähimmälle autoilijalle”, vastasin. Vaimoni vannotti, etten avaa ovea, häntä pelotti siksi paljon.  Oven takana kuului keskustelu. ”Ei ne avaa”.  Nyt minunkin itsesuojelu vaistoni heräsi.  Eivät taida olla oikealla asialla, ettei vain olisikin pahat mielessä. Sanoin soittavani auton, mutta en Suomelasta, se on liian monen keskuksen päässä. Niinpä soitin Saukkolan taxin ja ilmoitin asiasta, että auto on hetken päästä täällä.


Auto tuli, mutta asiakkaat olivat häipyneet kuin tuhka tuuleen. Yhdessä katselimme kaupan nurkat ja maastot, ei ristin sielua missään. Yhdessä kummasteltiin tapausta. Taksimieskin oli sitä mieltä, että taisi olla muut mielessä. Oliko tarkoitus hankkia tavaraa halvalla ja myydä kalliilla? Taisi vaimoni olla oikeassa, kun kielsi minua avaamasta ovea. Saatoimme hyvinkin pelastua ruhjeilta.

Oudoksi asian teki vielä etäisyys lähimmälle asemalle. Lohjan Muijalassa junat kyllä pysähtyvät, mutta millä miehet olivat tulleet Hyrsylän mutkaan? Oudon aavistuksen sain, kun koputtaja kertoi olevansa yksin. Kuitenkin kuulin keskustelun oven takaa.

Arvatkaa tuliko uni silmään sinä yönä. Luulen, että arvasitte heti oikeaan. Siis täysin oikein ensi yrittämällä. Tosi hyviä olette arvaamaan, nyt päivä on teidän.

Tuosta tapauksesta tuli mieleeni, että minkälaisiin tilanteisiin taksien kuljettajat saattavat joutua. Siihen aikaan vielä tämä ammattikunta sai olla suhteellisen turvallisin mielin. Kauppamurtoja on tehty kautta aikojen. Laki tietääkseni on muuttunut jonkin verran. Tunnen yhden kollegan, joka varustautui ottamaan vastaan kutsumattoman vieraan. Hän oli kärsinyt taloudellisia tappioita usein tehtyjen murtojen takia. Varkaat sattuivatkin tulemaan ”töihin”. Kauppias yllätti hänet. Käskytys ei mennyt perille vaan ko. ”työmies” tuli uhkaavasti päälle. Kauppias vastatoimena puolusti itseään liian voimallisesti. Kauppias sai tuomion tästä ja murtomies pääsi kuin koira veräjästä. Murtomiehellä oli kaikenlisäksi näyttelijän taitoja, hän osasi näytellä selkään saanutta hyvin.
                                                                                     Niilo




keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Salo


Monet kuutiot on Salon joessa virrannut vettä, kun Salosta tuli kaupunki v. 1960, Salohan oli kauppala vuodesta 1887, kun se erotettiin Uskelasta, joka on meikäläisen syntymäkunta, joka sitten liitettiin Salon kaupunkiin vuonna 1967. Vuonna 2009 sitten tuli tämä niin sanottu Suur-Salo, jolloin ympäristökunnat liittyivät, tai liitettiin Saloon, riippuu, keneltä kysytään.

Salolla meni aika mukavasti muutama vuosikymmen, kiitos elektroniikkateollisuuden. Teollisuutta on ollut paljonkin seudulla, liittyen raskaampaan metalliin, teräkseen ja maanviljelyyn. Salo oli jossain vaiheessa suurimpia maatalouspitäjiä Suomessa.

Elektroniikkaa alettiin tekemään jo 1920 luvulla, radiovastaanottimia. Salora oli nimenä tuttu ympäri maailmaa, nimi juontaa alkunsa, ensimmäistä tavuista Salo ja radio. Musta-valko -televisioita alettiin valmistaa vuonna 1956 ja sitä ennen Ula radioita vuonna 1953.  Ensi alkuun valmistettiin televisioita 150 kpl päivässä. Silloinhan ei televisioita ollut joka ”torpassa” kuten nykyään.  Salora alkoi valmistaa myös radiopuhelimia 1960 luvulla. No nehän olivat aluksi vain puolustusvoimille tarkoitettuja. 

Autoradiopuhelimien valmistus alkoi 1970 luvulla ja sen jälkeen sitten on jo isompi juttu, kun alettiin valmistaa näitä käsipuhelimia eli kännyköitä. Näistä tuli sitten maailmankuuluja, joista myös Salo sai mainetta ja kunniaa ja myös kaupungin kassaan mukavasti rahoitusta.

Sokeritehdas jouduttiin lopettamaan jo vuonna 2007, siitä on ”kiitäminen” EU. Se oli syksyisin se tuttu haju markkinoiden aikana. Monet sitä kiroili aina silloin, välillä kun sieltä tuli niitä ”tuoksuja” muitakin, vaikka ne olivatkin aika lyhytaikaisia. ”Hajut” tiesi kuitenkin kaupungin kassaan rahaa. Eivätkä ne olleet verrattavissa noihin selluhajuihin, jotka todellakin haisivat suoraan ”sille itelleen”.

Salossa on myös panostettu urheiluun. On jäähalli, uimahalli, 3 kpl 18-reikäistä golf-kenttää, (lajista en tiedä mitään) 2 keilahallia, urheilukentät ja -talot. Lajeina on lento- ja koripallo päässeet varmaan pisimmälle. Salon seudulta on monia urheilulupauksia lähtenyt maailmalle.


Kulttuuria löytyy Salossa, on teattereita, konsertteja, eri puolilla erilaisia luontokohteita.  Kesäisin tämä kuuluisa Salon iltatori. Siellä on esiintyjiä melkeinpä jokaiselle jotakin. Kirpputoreja myös monikymmenpäinen joukko. Salon tori on muutenkin mukava, siellä näkee tuttuja ja nyt jo muutaman vuoden on ollut kesäsunnuntaisia ohjelmallisia kahvihetkiä. Siellä pääsevät esiintymään paikalliset laulajat, soittajat.

Salossa on monta hyvää puolta. Aina löytyy parkkipaikka, asuntojen hinnat huokeampia, lyhyet matkat ja nyt tuntuu, että löytyy töitäkin monille jo. Ainahan on parannettavaa, mutta ajatukset täytyy yrittää pitää positiivisina, kyllä sieltä aina se valopilkku löytyy.

Kesä on tulossa.                     Sisko







lauantai 6. huhtikuuta 2019

Uutislähetyksen kaava


Verovaroin kustannettu pääuutislähetys sisältää melkein aina useita seuraavista osioista. Uutiset tulevat TV 1:ssä joka ilta klo 20.30. Ne, jotka kuuntelevat radiota, kuulevat uutiset jo aamulla ja sitten pitkin päivää. Illalla ne samat uutiset tulevat usein sanasta sanaan ihan kuvan kanssa!


Osio 1. Seksuaalinen häirintä – me too. Viimeksi kiinni jäänyt ”Kavanoo” oli hampaissa 30 vuotta sitten esiin tulleen epäilyn takia, kun ei ollut tuoreempaa jauhettavaa. Kyllä aina joku kohde löytyy. Meillä Suomessa Lauri Törhönen, Aku Louhimies, rehtori, opettaja, valmentaja, kokonainen jalkapallojoukkue jne. Jos me too etoo, niin muista Metsäketoo! Lisätiedot Yle.fi. 

Osio 2. Kuvia Lähi-Idästä. Videokuvaa puoliksi romahtaneiden talojen välissä juoksevista ihmisistä. Verta ja avunhuutoja. Tumma mies puhuu jotakin rauhantahtoisesta kansasta ja oikeudenmukaisuudesta. Lisätiedot Yle.fi, vaikka et ymmärrä mitään sikäläisten ajattelutavasta niillä lisätiedoillakaan.

Osio 3. Loputtoman oikeudenkäynnin käsittelyä, kun syyllistä ei pystytä narauttamaan. Oikea jatkokertomus, jossa asianajajat tienaavat ja veronmaksajat maksavat. Anneli Auer, Pekka Perä, Jari Aarnio, Paatero, Lardot jne. Lisätiedot Yle.fi/Areena, josta voi katsoa aikaisemmat jaksot.

Osio 4. Seksuaalirikos, raiskaus, lapsen hyväksikäyttö, abortti jne. Käsitellään aina välillä kotimaassa tapahtuneen tilalla, vaikkapa katolista kirkkoa tai Ruotsin Nobel-komiteaa. Lisätiedot Yle.fi.

Osio 5. Sukupuolten tasa-arvo. On aika ajatella nykyaikaisesti. Ei saa tuomita homoja, lesboja, transuja eikä muitakaan, ei edes Toivolaa. Ei tarvita lisätietoja.

Osio 6. Kouluampuminen USA:ssa. Missä, montako kuoli, mikä on motiivi? Aselakeja ei muuteta, koska jokainen saa puolustaa Amerikassa itseään!

Osio 7. Vaaligallup. Galluptuloksia puolueiden kannatuksesta juuri nyt, vaikka vaaleja ei olisi lähimaillakaan. Lisätiedot 2% suuntaansa!

Osio 8. Trumpin erikoiset. Ennalta arvaamattomia möläytyksiä. Hän ei jää koskaan kiinni, on sen verran hillorahaa takana. Ei kaipaa enää lisätietoja.

Osio 9. Maahanmuutto. Arka asia, josta kukaan ei oikein tahdo sanoa mitä ajattelee, ettei vahingossakaan sano sitä ääneen. Tätä aihepiiriä käsitellään usein, mutta kierrellen ja kaarrellen.

Osio 10. Some. Mikä tänään on tässä asiassa tapetilla. Tämä uusi valtiomahti on aika pirullinen mörkö, joka alkaa vaikuttaa vinouttavasti normaaliin elämään. Monenko miljoonan käyttäjän tiedot nyt on kaapattu? Kenen päälle raivo nyt kohdistuu?

Osio 11. NHL:n syöttöpisteet. Aamulla jo luetellaan yön otteluiden pisteet Sebastian Aholle ja Patrik Laineelle.

Eero







keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Vaaliasiaa


Vaalit ovat tulossa. Jos on joku, joka ei vielä ole kuullut. Jokaiselle äänioikeutetulle tulee kotiosoitteeseen ilmoitus äänioikeudesta. Tai on aiemmin tullut. Sain sähköpostia maistraatista. Siinä oli tiedoksi, että Äänestysoikeuslippuni on Suomi.fi sivulla. Juttelin ystävieni kanssa. Kukaan kenen kanssa olin jutellut, ei ollut saanut samanlaista viestiä. Olin hyvin hämmentynyt asiasta. Miksi minulle tuli ko. sähköposti ja muille kavereille ei tullut. Puhuin myös nuorison kanssa asiasta. Miniäni oli kuunnellut radio-ohjelmaa, jossa asiasta puhuttiin. Hyvin pieni osa Suomen väestöstä on antanut sähköpostiosoitteensa Suomi.fi sivulle. Kaikille heille on Äänioikeusilmoitus Suomi.fi sivulla .PDF tiedostona, jonka voi itse tulostaa.

Teillä on äänioikeus Suomessa sunnuntaina 14.4.2019 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ilmoituksessa mainitussa vaalipiirissä.
Pääset lukemaan ilmoituksen Suomi.fi-verkkopalvelussa tai Suomi.fi-mobiilisovelluksessa. 
Tämä sähköinen ilmoitus korvaa postitse toimitettavan ilmoituksen äänioikeudesta.
Ystävällisin terveisin
Maistraatti 

Olin aiemmin kirjautunut Suomi.fi:in ja päivittänyt sähköpostiosoitteeni sinne. Siksi minulle ilmoitettiin sähköpostilla äänioikeudesta. 
Tulosin Äänestysoikeuslipukkeeni ja laitoin sen jääkaapin oveen odottamaan 14.4. sunnuntaita. Silloin olen osan päivää Salon kaupungintalolla PieniEle-lipasvahtina ja samalla suoritan kansalaisvelvollisuuteni.


Ottamalla Suomi.fi-viestit käyttöön antaa samalla yleisen suostumuksen, että kaikki viranomaisviestit voidaan toimittaa sähköisesti Suomi.fi-viesteihin. Saapuneista viesteistä tulee ilmoitus sähköpostiisi. Viestien toimitustapaa voi muuttaa myöhemmin palvelun asetuksissa. Tällä hetkellä Viestit-palvelun on ottanut käyttöönsä noin 170 000 ja Suomi.fi-mobiilisovelluksen on ladannut noin 42 000 kansalaista. Viestit-palvelu otettiin käyttöön joulukuussa 2017 ja se korvasi aiemmin käytössä olleen Kansalaisen asiointitilin.

Olen elämäni aikana jättänyt yhden kerran äänestämättä. Se tapahtui 70-luvun lopulla, kun olin töissä ulkomailla. Suomessa pidettiin silloin presidentinvaalit. Lähimpään Suomen lähetystöön olisi ollut yli 500 km matkaa.  Kekkosen valinta oli silloin sen verran selvä, etten lähtenyt matkaa ajamaan. Ja Kekkonen sitten valittiinkin presidentiksi viimeiselle kaudelleen.


Minulle äänestäminen on aina ollut itsestään selvyys. Se vain on jotain, mitä pitää tehdä. Kuulun siihen sukupolveen, joka pääsi äänestämään täytettyään 21. Muistan, kun lapsena vei koululle äänestyspäivänä isälle eväitä. Oman mielipiteen ilmaiseminen on jokaiselle tärkeää. Käytä siis äänioikeutesi!
Eila







lauantai 30. maaliskuuta 2019

APRILLIA, SYÖ SILLIÄ…


…ja päälle pitäisi juoda vielä kuravettä, minkä viimemainitun kyllä mahdollistanee lähes koko maassa tämä keikutellen tullut kesän alku. Mutta ensin tietenkin täytyy langeta kanssaihmisten rakentamaan ansaan; joutua aprillipilan kohteeksi.



Piloja ja toisten kustannuksella niitten kautta nauramista lienee ihmiskunta harrastanut ammoisista ajoista asti. Kaiketi sieltä saakka, kun ns. huumorintaju löysi lokeronsa puusta pudotettujen aivojen neuroneille ja gliasoluille eli kauan sitten. Aikakirjoista tuo alku ei löydy, mutta oletetaan sen juontavan ehkä jonnekin 1500-luvulle ja senaikaiseen ”allakkaan”, jonka uutta vuotta juhlittiin maaliskuun viimeisellä viikolla. Josko lienee olleet juhlat tylsähköjä, kun tällaisen leikittelyn joku keksi hupia lisäämään. Ja kun sitten vaihdettiin useimmat kalenterit tähän yhä käytössämme olevaan ja uusi vuosi viskattiin uuteen ”vuoden alkuun”, piti kuitenkin vanhan perinteen juhlapäivälle keksiä jatkoa, ja siitähän se sitten sai alkunsa: ”första april – ensimmäinen huhtikuuta”, joka suomentui sopivasti niin päivän kuin nimensäkin mukaan!

Aprillipäivä pohjautunee maailmalla moniinkin perin-teisyyksiin, hindujen ja roomalaisten juhlinnasta lähtien, mutta meille se saatiin silloin 1500-luvulla, jolloin kaveria sai kiusoitella yhtenä päivänä vuodessa ilman, että siitä saa suuttua. Tai niin ainakin toivottiin ja yhä toivotaan, rauhaisan rinnakkaiselon säilymiselle ja keväisyydestä nauraen nauttimiselle.

Tuon otsikon lorun juuret lienevät sydäneurooppalaiset, kun kala-aiheisia pilailuja harrastettiin useammassakin maassa. Ranskalaiset kiinnittänevät yhä paperisen kalan huijattavan selkään. Ruotsalaisten ”april, april, din dumma sill” -lorun pohjalta saatiin sillitkin mukaan tyhmyyden kuvaajana. Pääosin, ainakin meillä, aprillipila kohdistui lasten juoksuttamiseen tyhjänpäiväisten ja tyhmien asioitten taikka tarvekalujen lainaksi pyytämiseen naapuritaloista – ja niissä yhdyttiin leikkiin, johdattelemalla kohde yhä kauemmaksi pyynnön täyttämiseksi. 

Lapset lähetettiin noutamaan sian saparon oikaisijaa, makkaramittaa, silmälasivettä, vinkkeltossuja ja mitä kummallisempia lähes totuudenmukaisuuksia kukin lienee keksinyt. Ja lapset laukkasivat kylillä – vielä viime vuosisadan lopullakin, ainakin maaseudulla. Kaupunkien pilailukohteet lienevät olleet erilaisia, mutta niihin ei ole omakohtaista kosketusta, koska ovikellon soittoa en pidä riittävänä pilana.

Mutta ei aikuisväestökään jäänyt ilman höynäytysyrityksiä; ja melko monet niiden perään liikkeelle ovat lähteneetkin. Useimmiten suurempia joukkoja on saatu liikkeelle sanomalehtien pilalupauksilla, joita jopa radiot ja televisiotkin jäljittelivät omalla valtakaudellaan. Aikoinaan, kun ei jaeltu ympärivuotisesti ilmaisia ämpäreitä, niin mikä tahansa ilmainen kelpasi kohteeksi, samoin joku onnettomuus, nähtävyys, kuuluisuus. Tällaisten merkitystä aikaihmisten maailmassa en tiedä, mutta lasten osalta uskon samalla pilailun olleen myös opastavaa kokemusta sille, ettei kaikkeen pidä uskoa ja rynnätä suinpäin jonkun sellaisen perään, jonka hiukan harkittuaan käsittäisi turhanpäiväiseksi ja jopa olemattomaksi.

Piloja lienee itse kunkin tiedoissa, omakohtaisuuksien lisäksi, vaikka kuinka ja paljon. Nykyinen tiedonkulku kertoilee niistä omaa tuttavapiiriä laajemmaltakin, joten tässä lienee turhaa mitään esimerkkejä käydä kuvailemaan. Mielestäni tärkeintä onnistuneelle aprillipilalle on, että kohde saadaan lähtemään liikkeelle – etsimään, noutamaan, lainaamaan tai hankkimaan jotain, jonka oletusarvo hipoo mahdollisen toden rajaa, mutta joka pitäisi järkeilyllä (ja päivämäärän mukaisesti lähes kaikkea epäillen) osata jättää toteuttamatta. Myös tässä, kuten nykyisten tarjousten runsauden suhteen, pätee sääntö, että jos se tuntuu liian hyvältä, se on huijausta! Ja näin valeuutisten aikakaudella melko monet julkiset uutisoijat ovat luopuneet tällaisestakin pilailu-uutisoinnin perinteestä.

Pakko kai tähän silti on kirjata omakohtainen tunnustus ja perusteet sille, miksi olen aiheen ottanut esille. Ensinnäkin kalenterissani tuo huhtikuun ensimmäinen osuu likimain jutun julkaisun tuntumaan ja toisaalta teen sen edesmenneen enomieheni muistolle. Hän, kaatuneen isänä korvanneena miehen mallina, oli olemukseltaan se, joka koetti opettaa monia tärkeitä asioita elämää varten – eikä vähiten pärjäämistä tulematta höynäytetyksi (savokarjalaisittain ilmaistuna). Monessa muussakin yhteydessä hoksaamistani kokeillen, muistan jonkun aprillipäivän yhteydessä joutuneeni juoksentelemaan mummolastamme hieman kauemman naapurin luokse, kun enovanhalta oli muka hukassa ”veiheitin”, ja sen pikainen tarve olisi käsillä, eikä hän itse ennätä sitä käydä naapurista lainaamassa. Ja minä läksin. Mitä lienen ollut, kouluiän kynnyksellä kai. Onnekseni sitä seuraavaan naapuriin oli niin pitkä matka, että kun kyselemääni ”veiheitiä” ei lähinaapurissa ollut, ei minua yllytetty yksin lähtemään enää kauemmaksi, vaan käskettiin palailla niine hyvineni. Jo portailla olleen enomiehen ilmeestä näin, että jotain hän oli onnistunut – taas – kustannuksellani toteuttamaan. Sillinsyöntilorulla hän varmisti sen, ettei apuriksi alistuneella ollut oikeutta suuttua; sellaistakin kun joistakin hänen ympärivuotisista savolaispilailuistaan oli melko voimakkaina reaktioina ilmaantunut. Näin nyt sitten pieneen päähäni lisättiin tietämystä kuullun ymmärtämisen merkityksestä – veiheitinhän oli veden heittoon tarvittava ”vein heitin” (murteemme mukaisesti) ja kuulemma sellainen oli löytynytkin enolta itseltään, housunsepaluksen takaa!

Katselkaa ja kuulostelkaa – ja vertailkaa; epäilen, että nykyaika netteineen on vienyt tällaisetkin ilot elämästä; ja silti lähes meitä itse kutakin höynäytellään jos jollakin, ellei ilmaisella niin edullisella, jota emme todellakaan edes tarvitsisi! Eikä kukaan edes tarjoa kuravettä päälle!

PS. Jos nyt jollekin olisi kohonnut muistikuviin jokin omakohtainen aprillipäivään liittyvä – ainakin näin jälkikäteen jo hymyilyttävä muisto, niin tuossa alapuolella on ohje kuinka siitä voisi kommentissa kertoa meille muillekin. Jollei opiksi, niin keventämään kesän odotuksesta syntyneitä ja mieltä stressaavia henkilökohtaisia kiireitämme! Kiitos!











keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

JUURET


Lomailimme lasten kanssa hiihtolomamme pohjoisessa, isäni luona. Lapsuudenkotini on samassa pihassa mummulani kanssa. Mummulassa asustelee yksinään mummuni, lähes 90-vuotias tervaskanto. Pääsin lomalla taas hetkeksi hänen hurmaavaan seuraansa.

Kun tulimme pohjoiseen, mummu lämmäytti leivinuunin ja leipoi meille pikkupullia, jokaisen meidän herkkua. Hän kattaa kahvipöytään kauniit ruusuastiastonsa, unohtamatta lapsia, hekin saavat juoda samoista vierasastioista. Pakkasessa on aina lapsille eskimopuikkoja ja ruusukuppiin saa kokista tai kahvia, ihan miten mieli tekee. Vuosikymmenten saatossa hän on kerännyt pikkuleluja, joita lapset saavat leikkeihinsä siellä ollessamme. Lapseni halaavat vanhaa mummua mennentullen, pientä vanhaa naista, yhtä tärkimmistä elämääni vaikuttaneista naisista. Lapseni, hänen lastenlastenlapsensa, kasvavat jo ohi hänestä. Se naurattaa sekä lapsia, että mummuani. Silti yhä, hän jaksaa juosta lasteni kanssa sekä ihmetellä maailman pienimpiäkin ihmeitä.


Katsoessani häntä, mietin, kuinka onnekas olenkaan ollut saadessani pitää hänet näin pitkään. Hän on viimeinen jäljellä oleva isovanhempi, joka minulla on. Lapsenikin ovat saaneet tutustua häneen, siitä olen erityisen onnellinen. Lomalla vietimme monta kahdenkeskistä hetkeä jutellen kaikenlaisista asioista. Hän kertoi elämästään. Osa minulle jo tuttuja tarinoita, osa asioita joita hän ei ole aiemmin kertonut. Mukavia muistoja, osa ehkä kipeitäkin. Onneksemme hän on pystynyt elämään kotonaan myös vanhuutensa. Nykyuutiset ovat nostattaneet niskavillojani, miettiessäni kuinka monen omaiset ovat joutuneet elämään kauheuksien keskellä. Siinä havahduin ajatukseen, kuinka elämä on nopeasti vierinyt. Minä keski-ikää lähestyvä aikuinen nainen ja elämää jo pitkään nähnyt isoäitini.


Viimeisenä lomailtanamme istuimme hänen luonaan vielä. Junamme lähtee seuraavana aamuna klo 05.50. Katsoin häntä tarkemmin, kuuntelin taas herkemmin, aivan kuin olen viimeiset vuodet tehnyt. Omat elämäni tuomat haasteet ovat saaneet ymmärtämään yhä selkeämmin elämän rajallisuuden. Katson, kuuntelen ja kosketan joka kerta kuin tekisin sen viimeisen kerran. Se on keinoni selvitä seuraavaan lomaani. Halauksia, pitkiä ja rakkauden lämpöisiä vaihdetaan ennen lähtöämme. Hän toivottaa turvallista kotimatkaa, niinkuin aina ja minä pyydän häntä pitämään huolta itsestään ja varomaan liukkaita pihoja. Heipatamme ja kerron, että tulemme taas kesällä lomalle, että näemme silloin. Mummu jää rappusille katsomaan peräämme ja ennen kuin suljen lapsuudenkotini oven perässäni, vilkutan hänelle vielä kerran. Aamulla junalle lähtiessämme, näen hänen lukevan sanomalehteä keittiössään, niinkuin aina näiden vuosikymmenien saatossa.

Mielessäni esitän toiveen, että hän voisi tulla taas seuraavalla lomallamme pihalla meitä vastaan halaamaan ja kertomaan kuinka mukavaa onkaan taas saada meidät lomalle pohjoiseen.
                            Tanja







lauantai 23. maaliskuuta 2019

Lukemisen monet muodot


Yhtenä vapaaehtoistyön projektina minulla on kirjastokorppi. Kirjastokorppi on lapselle lukemiseen kannustavien tahojen verkosto, johon kuuluu enimmäkseen Kemiönsaaren ja Salon väkeä niin kirjastomaailmasta kuin muualtakin.

Tämän kevään näyttely pidettiin Salon pääkirjaston kirjatorilla 4.3.2019-23.3.2019, mutta TÄNÄÄN 23. PÄIVÄ VIELÄ EHTII MUKAAN "Lukemisen eri muodot -näyttelyyn"! Mitä se tuo sinulle mieleen? Miten sinä luet? 

Näyttely valottaa esimerkiksi juuri valtion erityiskirjaston, Celian palveluja. Aiemmin Celia toimi vain näkövammaisten erityiskirjastona. Nykyään sen palvelut on suunnattu lukemisesteisille, joita on todella paljon. Lukemisen esteet voivat olla moninaisia: näkövamma, dysfasia, lihasrappeumasairaudet… Mikä tahansa sellainen syy, jonka takia ihmisen on vaikea lukea itse tai pitää tavallista kirjaa kädessä. Hieno palvelu!

Lukemisen monet muodot tuovat esiin näyttelyn aikana esimerkiksi näkövammaisille lapsille suunnattuja koskettelukirjoja. Mikä on koskettelukirja? Mistä niitä saa? Kuka niitä tekee? Celian kautta voi tilata koskettelukirjoja näkövammaisille lapsille. Niitä voi tilata myös näkövammainen vanhempi, joka haluaa lukea itse näkevälle lapselleen.

Koskettelukirjoista on valtava pula jatkuvasti. Jos kiinnostut koskettelukirjan tekemisestä, löydät ohjeet siihen Celian sivuilta. Kirjojen materiaalien tulee olla pestäviä tai pyyhittäviä, materiaalien on oltava kestäviä ja sivujen ompelemisesta ja numeroinnista on tarkat ohjeet. Koskettelukirja on ilo lapselle! Se auttaa näkö- tai kehitysvammaista lasta hahmottamaan maailmaa kolmiulotteisesti, jos maailmaa ympärillään ei voi nähdä.

Lisäksi lukemisen monet muodot-näyttely tuo esille eri kieliset ja selkokieliset kirjat. Toivottavasti kävit itse tutustumassa näyttelyyn Salon pääkirjastossa, ja huomasit, miten monella tavalla lukeminen on mahdollista. Kirjastokorppi-näyttely jatkaa ensi vuonna lähes samalla teemalla.
                                                       Päivi






keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Elämää silloin joskus


On se kumma juttu, mitenkä lapsuuden aika tulee muisteluissa elettyä ikään kuin uudelleen.  Jonkinlainen halu on myös kirjoitella siitä ajasta. Jokainen tietenkin muistaa parhaiten tapahtumat siltä ajalta. Sanotaan, oppimiskykykin on silloin parhaimmillaan. Jotakin minäkin silloin opin vaikka varsinaisten kouluaineiden tekeminen oli tuskan takana.

Kaverin kanssa menimme Karkkilan kirjastoon. Muistan kun jatkoluokkien opettaja täytti kirjastokorttia. Hädissäni unohdin syntymä aikani, mutta tuli se kuitenkin mieleeni. Kun tilanne rauhoittui, niin muistin oikean päivämäärän ja vuosiluvun. Kirjastokortin mukaan olin kahdeksan päivää vaille vuoden nuorempi. Antamani syntymäaika koski kaveriani. Asiaa en kehdannut korjata silloin, mutta tulkoon se nyt ilmi. Kirjaston valikoima oli varsin kattava. Sadut ja seikkailukirjat tulivat tutuiksi. Varsinaiset koulukirjat tahtoivat jäädä unholaan – monen pojan vitsaus on vanhat läksyt, ymmärtääkseni.

Varsinainen aiheeni on ajalta, jolloin kotikylässäni syötiin ”mommoja” eri lailla laitettuna. Sillä ajanjaksolla myös tämä murresana unohtui pikkuhiljaa mielestäni. Mommoja viljeltiin siihen aikaan aarikaupalla miltei joka huushollissa. Eläinte pito ja niiden ravinto perustui aika paljolti pikkumommoihin eli perunoihin.


Perunoiden ja puurojen voimalla sitä nälkää siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan. Hamppari eli ns. Suomimakkara oli varsin usein kastikkeen pohjana aikojen parannuttua. Kotonani kasvatettiin sika ja lehmästä sai maitoa. Se aika kun lehmä oli ummessa, oli vaikeampaa, mutta isän siskolta saatiin täydennystä. Oli meilläkin maitotinkiläisinä pari perhettä.


Kylällä oli omat rientonsa ja ”kulttuuritapahtumansa”. Jopa siinä määrin, että varttuneet nuoret ja me kakaratkin osallistuimme ”kulttuuritoimintaan”. Naapurikylien ja kuntien Seurantalot saivat osansa tarjonnasta. Näin hankittiin varoja oman seuran toiminnan rahoittamiseen. Rahaa kului mm. kyytiin. Eräällä autoilijalla oli iso pressu, jonka alla nautittiin kuoppaisten teiden ihanuudesta. Myöhemmin autoilijalla oli lavalle laitettava koppi penkkeineen. Yhteistoimintaa oli ja kaikilla oli niin mukavaa.

Hengellistä tarjontaakin oli. Useimmiten tuvan täydeltä. Luterilainen kirkko oli saanut kilpailijan Helluntaiseurakunnasta. Tällä uudella yhdistyksellä oli ilmeisesti aktiiviset vetäjät. Heidän kokouksiaan oli aika usein kylällä. Meidän koltiaisten vanhemmat niihin kokouksiin tutustuivat, uteliaisuuttaan tai sanoman vuoksi. Toimitilat puuttuivat, mutta kyliltä löytyi taloja joiden tuvassa tilaisuudet pidettiin. Tunnelma varmasti oli tiivis.

Sen muistan, kun kylän väki pohti, miksi järjestäjien joukossa oli henkilö, jonka puheesta ei saanut mitään selvää. Kesken sanomansa hän innostui kovalla äänellä puhumaan jotain, josta kuulemma ei saanut mitään selvää. Kiihkeästi hän osallistui itsekin puheestaan kuulemaansa julistukseen. Tästä henkilöstä kerrottiin ja samalla ihmeteltiin kyläläisten keskuudessa. Kerrottiin, kuinka hän oli tullut uskoon ja nyt hän puhuu kielillä. Sitä ei kukaan ymmärtänyt. Miksi piti kielillä puhua?

Ei myöskään ymmärretty miestä, joka oli myös tullut uskoon. Hän todisti uskoaan ko. herätysliikkeen nimiin. Ei siinä mielestäni mitään pahaa ollut, mutta kun tämä samainen mies oli tehtaalla työssä ja joskus töihin mennessään hänelle ääni kutsui kääntymään takaisin kotiin. Syynä oli puolison syntinen elämä. Puolisolle piti antaa selkään. Nykyisin sitä kutsutaan pahoinpitelyksi. Samainen pahoinpitelijä kertoi isälleni nähneensä näyn valkoisesta lampaasta.

Siihen aikaan ei lääketiede ollut kehittynyt nykytasoa lähellekään hoitomenetelmissään. Omaisetkin varmasti olivat neuvottomia tällaisessa tapauksessa. Ehkä luultiin, että he olivat ns. valittuja sanoman tuojia.

Nyt 70 vuoden valuttua vuolaana virtana ohitseni, muistin tämän kielillä puhumisen. Henkilö, joka näin puhui, on aivan selvästi saanut AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN. Ennen puhuttiin aivohalvauksesta, joka on johtanut AFASIAAN. (Sana on kreikkaa ja tarkoittaa ”ei puhetta”).

Henkilö, jolle on näin käynyt, ymmärtää puheen, mutta ei pysty aivovaurion takia puhumaan. Hänellä saattaa olla isokin tarve vastata kuulemaansa. Aika usein ko. henkilö vastaa kirosanoilla – perkele, perkele… Asiasta tietämättömälle tämä tuottaa kuulijalle pahennusta ja ihmettelyä. ”Mikä siihen sivistyneeseen ihmiseen on mennyt, ei hän aikaisemmin tuolla lailla kiroillut”.   Osaa tämä henkilö päätä nyökkäämällä tai ravistamalla keskustella kanssasi. Kanssaeläjällä on oppimista. Läheskään kaikki kohtauksen saaneet tulevat toimeen ja oppivat puhumisen taidon uudelleen nyky lääketieteen ansiosta.

Nämä ns. potilaat saivat ymmärtämystä ja tukea yhdistyksestään. Ystävät kun tuppaavat tänä päivänäkin harvenevan. Helposti henkilö jää yksin omiin oloihinsa. Varsinkin jos puhe on käynyt vaikeaksi. Välttely saattaa olla molemminpuolista. Molemmat tuntevat avuttomuutta ns. seurustelun asteella.

TV:stä tuttu urheilutoimittaja Kaj Kunnas joutui kokemaan henkilökohtaisesti, mitenkä aivoverenkiertohäiriö häneen vaikutti. Onneksi hän osasi reagoida oikealla tavalla tuntemuksiinsa. Hän pystyi menemään naapuriin apua saamaan. Naapurin toiminnalla hän sai avun nopeasti ja selvisi ennalleen kohtauksesta.


Jokaisen pitäisi tunnistaa seuraavanlaiset oireet:
Pyri heti ottamaan yhteys 112 numeroon
·     jos tunnet voimattomuutta raajoissa.
·     naamassa on toispuolinen tuntu. Suupieli menee vinoksi.
·     puhuminen menee sekavaksi ja vaikeutuu.
·     esineet ei pysy kädessä.
·     näkökenttä hämärtyy. Näet vain toisella silmällä.
·     et pysy jaloillasi.

Tee testejä: Pyydä henkilöä nostamaan kätensä kohtisuoraan ylös. Anna hänelle jotakin. Pyydä sanomaan vaikkapa oma nimi. Mihin olit menossa. Osoite.
Saitko puheesta selvää.

Olen kuullut, että valitettavan usein jää apu antamatta. Ei haluta auttaa ”humalaista”.

Kaj Kunnas kiittää naapureitaan. He havaitsivat, ettei kaikki ole kohdallaan. Hälyttivät ampulanssin.

Nopeasti hoitoon pääsy on hyvin tärkeää. TYKS on tämän alueen hoitopaikka. Kuulemani mukaan siellä osataan toimia.

Terveyskeskukset ovat sinänsä hyviä paikkoja, mutta suoraan Turkuun, niin ei mene siinäkään aikaa hukkaan. Kolmen tunnin sisällä pitäisi viimeistään olla toimenpidetutkimuksissa.

Ja vertaistukea on Salossakin saatavilla AVH-kerhon kautta, tietää
Niilo